maanantai 22. huhtikuuta 2013

Bingo pelastaa päivän

Tulihan se kevätflunssa vihdoinkin! Viimeksi Netflix-testissä tuli mainittua, että sairastellessa leffojen streamauspalvelut ovat varmaan parhaimmillaan. Ei tarvitse nousta sohvalta ja kaikki on klikkauksen päässä. Niinpä. Sopivasti juuri päivä ennen räkimisen alkamista postiluukusta kolahti ViaPlayn mainos ja tarjous kuukauden ilmaisesta koeajosta. Arvaatte varmaan jo loput. ViaPlaysta tulee varmaan jossain vaiheessa 1-2 testauspostausta, mutta tässä välissä haluan kertoa teille hienoimmasta elukkaleffasta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.


Bingo 
(1991) 


Ah, 90-luku, perhe-elokuvat, eläimet... Niin tuttu, mutta silti niin tyydyttävä cocktail. Näitähän on tullut nähtyä aivan helvetisti. On Free Willyt, Kotia kohti -elokuvat, Fluke, Babe, Beethovenit, jopa se ysäri-apinaleffa, jossa on Harvey Keitel ja Thora Birch. Bingo on kuitenkin vähän eri maata. Monia tuttuja elementtejä löytyy: lemmikkiä toivova ja koiraa perheeltä piilotteleva poika, eläimiä vihaava kärttyisä isä, koira joka pelastaa päivän. Siinä välissä on kuitenkin ihan helvetisti sellaista, mitä Disney-leffassa tuskin näkisi.

Bingo on perheetön kulkukoira, joka on adoptoitu sirkukseen. Sen omistajat välittävät kuitenkin enemmän temppuja tekevistä puudeleista. Surkea rakkihan ei edes uskalla hypätä tulirenkaan läpi! Mikä luuseri! Epäonnistuneen sirkusesityksen jälkeen Bingo saa lähtöpassit. Mutta ei hätää! Pian Bingo kohtaa Chuckien, joka myöskin kokee itsensä ulkopuoliseksi. Chuckien isä on Denver Broncos -jalkapallojoukkueen potkaisija Hal Devlin (Sledge Hammerista tuttu David Rasche), joka vihaa kaikkia eläimiä. Niinpä Chuckie piilottaa Bingon taloon. Eikä edes kovin hyvin. Perhe ei silti huomaa, luultavasti koska Chuckien elämä ei heitä hirveästi kiinnosta.

Pian perhe kuitenkin muuttaa - isä saa potkaisijan paikan Green Bay Packers -joukkueesta. Juuri muuton aikaan Bingo on treffeillä naapurin cockerspanielin kanssa ja jää jälkeen. Jokseenkin uskollinen Bingo juoksee auton perässä niin kauan kuin jaksaa, mutta lopulta kaara katoaa näkyvistä. Bingo ei luovuta, vaan lähtee urhoolliselle matkalle etsimään isäntäänsä. Matkalla tapahtuu vaikka mitä. Bingo pelastaa perheen roistoilta, joutuu oikeuteen ja vankilaan, auttaa vankikarkuria pakenemaan...

Mikä sitten tekee tästä leffasta niin erikoisen? Annas kun luettelen muutaman esimerkkikohtauksen:

  • Bingo siis tosiaan käy treffeillä naapurin spanielin koirankopissa, mukanaan pullo samppanjaa ja ruusu hampaiden välissä. Myöhemmin liikennepoliisi puhalluttaa Bingon, koska tämä on aiheuttanut kolarin ja tuoksahtaa hieman dagen efteriltä.
  • Matkalla on tienvarsikuppila, jossa tarjoillaan hot dogeja. Kirjaimellisesti. Chuckie löytää takahuoneesta häkkikaupalla koiria, joista omistaja jauhaa herkullista koiramakkaraa. Huh! Perhe ei kuitenkaan tunnu olevan edes kovin järkyttynyt saadessaan tietää syöneensä juuri koira-hodarit. Isukin mielestä asia on yhdentekevä. Mikä tahansa on hyvää, kun siinä on sinappia.
  • Disney-leffassa tuskin sanottaisiin niin monta kertaa "shit". Eikä varmaan näytettäisi keskaria. Eikä Chuckie varmaan jättäisi koiraystävälleen tienvarteen "viestejä" kuseksimalla ympäriinsä.
  • Pahikset ovat kaapanneet asuntoauton, jossa lomailee viaton perhe. Bingo hälyttää viranomaiset paikalle ja auttaa perheen pakoon. Kun pahikset huomaavat, että panttivangit ottivat juuri hatkat, he kaappaavat Bingon. He tulevat ovelle ase Bingon ohimolle painettuna. "Jos otatte askeleenkin, ammun koiran!" rosmo huutaa. Poliisit katsovat toisiaan hieman hämmentyneinä. Ja alkavat ampua kuin viimeistä päivää! Ihan sama sille koiralle!
  • Arvatkaa muuten miten Bingo sai poliisit ylipäätään paikalle? No morsettamalla tietenkin! Vitsit mikä koira! Bingo osaa myös muun muassa ripustaa pyykkiä, pystyttää itselleen pienen teltan, pelata videopelejä ja todistaa oikeudessa. Who's a good doggy?
  • Oikeudesta puheenolleen. Bingo joutuu oikeuden eteen syytettynä panssariauton kaappauksesta. Syyttäjän mielestä Bingo oli todellinen mastermind rikoksen takana ja lavasti syylliseksi kaksi viatonta taparikollista. Koira ei osaa antaa alibia kaappauksen ajalle (KOSKA SE ON VITTU KOIRA), joten häkki heilahtaa.
  • Vankilassa Bingo pääsee pyykinpesuhommiin. Ah, ihania, puhtaita pyyhkeitä, suoraa koiran suusta. Vankilapaon jälkeen Bingo puolestaan saa työn tiskaajana paikallisesta kuppilasta. Kuppilan innostunut omistaja kehuu vuolaasti koiran työmoraalia ja aikoo neuvotella sen kanssa ylennyksestä mahdollisimman pian. Tähän en sano enää mitään.

Näitä riittäisi vielä pitemmäksikin listaksi. Heti alkumetreillä ote on erikoisen raisu perheleffaksi. Bingon isäntä sirkuksessa aikoo ampua koiran, koska se ei suostunut hyppäämään sen perhanan tulirenkaan läpi. Isännän vaimo/tyttöystävä/naisapulainen yrittää pelastaa hauvan. "Juokse Bingo, juokse," hän huutaa. "Mene etsimään itsellesi oikea perhe ja ikuinen onni!" No, koira ei heti tajua, eikä sitä näytä kiinnostavan lähteä. Lopulta nainenkin suuttuu. "Olit oikeassa. Tapetaan se," hän toteaa ja nappaa haulikon.

Chuckie on omassa perheessään jopa hämmentävän aliarvostettu henkilö. Ainoastaan äitiä kiinnostaa, kun poika viettää yönsä metsässä. Kun pahikset kidnappaavat Chuckien, lähes kaikkien mielestä isukin jalkapallopeli on tärkeämpi. Jopa poliisi on valmis uhraamaan pojan hengen, kunhan vain Green Bay Packers voittaa. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä tekijät ovat halunneet tällä leffalla sanoa. Varmaan parempi kun asiaa ei edes sen syvällisemmin mieti. Kun perheleffassa lapsi jätetään ilman huomiota, se johtuu useimmiten vanhempien kiireistä ja urakeskeisestä elämäntyylistä. Isän kohdalla tämä on Bingossakin ymmärettävää, mutta isoveli ja ajoittain myös äiti tuntuvat olevan välinpitämättömiä vain siksi etteivät he oikeasti pidä Chuckiesta.

Sen voin sanoa, että Bingo hakkaa mennen tullen lässynlää-Free Willyt ja Beethovenit. On helppo ymmärtää, miksei tämä ollut kummoinen menestys perheleffapiireissä, mutta onhan tämä nyt ihan tykkiä tavaraa. Screencappeja en jaksanut sairastellessa alkaa ViaPlaysta nappailemaan, mutta suosittelen lämpimästi katsomaan trailerin - vaikkei se kerro läheskään millä perseilylevelillä tämä leffa todellisuudessa on. Varsinainen aliarvostettu helmi perheleffojen keskuudessa!

Bingo (1991)
Ohjaus: Matthew Robbins
90 minuuttia
Oma arvosana: 5.2/10

1 kommentti:

  1. Lue minun muistiinpanoja hänen todistuksensa kokonaan tai gelegen .
    Hei
    Nimeni on James Faith . Olen tästä samaa osoitushyviä ihmisiä tässä maailmassa . Tämä voi olla hyödyllistä yhteen suuntaan võigelegen . Tämä on minun tarinani .
    Mieheni mielestä moniavioisuus ei ole huono , silmistnaineyksi vuosi , ja kertoi hänelle hänen pitää lopettaa , mutta - kuten hän rakastaa häntä , vaikka monet pitää " ikuisesti" ja asuvat kanssamme . Mieheni yhä rakastaa minua , olen pahoillani , menee ensiksi , mutta eivät halua rikkoa omia , kertoen hänelle, että jos lopetat ilman gelegen suhteita ulkopuolella heidän avioliittonsa . Sitten selitin , ja minä valittaa hyvän ystäväni , Mercy , ja võtsinmustkunstnik SUNNY.this suuri mies nimeltä Dr. kertoi minulle, että mieheni oli alle za Spellen naisia ​​. Mutta hän pystyi murtamaan Spellen za za aviomies ja vaimo , minä lõpetasinsuhte 48 tuntia sitten pyytää minua antamaan anteeksi kaikkea, mitä hän teki, ja pyysi anteeksi . Rukoilen, että Kaikkivaltias Jumala auttaa edelleen people.Friends za za za za voi vaieta , koska he - kuten " yhteinen ongelma on puoli ratkaistu taudin" Mutta minä sanon , etjagada ongelmia tämän suuren miehen on" pysyvä ongelma ratkaistu " Sillämies kuten Dr. zonnigVS ratkaisu kaikki te , mitään ongelmia rohkeasti yhteyttä häntä sähköpostiosoitteesi : drsunnydsolution1@gmail.com tainnut elivät onnellisina miehensä ja minun kaksi kaunista kids.DR Zonnige kertoi minulle, että pitäisi olla hänen kanssaan jokin seuraavista ongelmista :

    ( 1 ) haluat ex takaisin .
    ( 2 ) Sinulla on aina painajaisia ​​.
    ( 3) bevordering virkaansa
    ( 4) Tahatelaps .
    ( 5 ) Haluatko olla rikas .
    ( 6 ) , että haluat pitää miehesi / vaimo itsensä ikuisesti .
    ( 7 )tarve taloudellista tukea .
    8 ) Haluatko olla hallinnassa avioliiton
    9 ) , jotka ovat kiinnostuneita miehiä
    10) Kinderloosheid
    11 ) nõuababikaasa /
    13 ) Miten voittaa teidän arvontaan
    14 ) Promotion loitsu
    15 ) Suojaa virhe
    16 ) Urheilu virhe
    17 ) Hyvää työtä virhe
    18 ) , - kukin taudin hoitoon .
    Ottaa DR Zonnige silloin tällöin olla iloinen teit . E - mail : drsunnydsolution1@gmail.com

    Bedankt Your Time

    VastaaPoista