perjantai 24. kesäkuuta 2016

Jackie Chan vetää natseja lättyyn

Ostin heräteostoksena kirpparilta joskus vuosia sitten Jackie Chan -DVD-boksin, joka sisälsi leffoja lähinnä 1970-luvun lopusta ja -80-luvun alusta. Varhaisempaa tuotantoa siis. Eka leffa katsottiin aikoinaan mökillä, mutta sen jälkeen boksi jäi pölyttymään hyllyyn. Jotenkin kehnosti dubatut, VHS-laatuiset honkkarileffat eivät niin napanneet. Kunnes kuulin leffasta, joka ihan sattuman kaupalta kuului tähän boksiin. Ja se oli pakko nähdä.

Yritin ottaa screencappeja leffasta, mutta läppärini levyasema ei kestänyt lätyn tiukkaa tykittelysisältöä ja yritys päättyi melkein koko koneen tilttaamiseen. Suosittelen katsomaan leffan trailerin ja tietysti mielellään koko leffan.

Psst. Tämä sopii juhannuksen krapulaleffaksi kuin nyrkki silmään.


Raju iskuryhmä
 (Mi ni te gong dui, 1983)


Jo leffan nimi on upea. En ole varma kummasta pidän enemmän, Rajusta iskuryhmästä vai enkkunimestä Fantasy Mission Force. Julistetta leffalle oli hemmetin vaikea löytää ja DVD-kannetkaan eivät tunnu liittyvän itse leffaan millään tavalla. Yllä oleva thaikkujuliste oli lähin vastine oikealle leffajulkalle, joten menköön.

Jackie Chan on oikeastaan leffassa vain pienessä roolissa, ja teki suorituksensa palveluksena elokuvan ohjaajalle Yen-Ping Chulle. Chanin nimi on tietysti alkuteksteissä (ja julisteissa ja DVD-kansissa) ykkösenä, mikä lienee ehkä hitusen auttanut elokuvan kauppaamista. Paljon mahdollista, että ilman Chanin panosta koko leffaa ei enää edes muistettaisi.

Elokuva sijoittuu johonkin aikaan, on paha sanoa minne. Japanilaiset ovat hyökkäämässä ja kyse on ilmeisesti toisesta maailmansodasta, mutta yksi liittoutuneiden kenraaleista esitellään Abraham Lincolniksi? Japanilaiset kappaavat liittoutuneiden kenraalit Kanadassa ja on aika kasata sopiva ryhmä pelastusoperaatioon. Heti alussa luetellaan joukko nimiä, joita valitettavasti ei saada mukaan, kuten James Bond ja Rocky. Harmi. Näiden nimien sijaan joukko kasataan paatuneista rikollisista. Palkkioksi luvataan puoli miljoonaa kahisevaa ja vapautus kaikista vanhoja rikoksia koskevista syytteistä ja tuomioista.

Raju iskuryhmä lähtee matkaan, mutta kohtaa pian vaikeuksia, kun villi amatsoninaisten joukko hyökkää kimppuun. Koko sakki jää ninjailevien leoparditrikoonaisten panttivangeiksi. Onneksi mukana on ovela Lili (Brigitte Lin), joka pelastaa nuijat miehet pulasta. Vaan eipä aikaakaan, kun uusi seikkailu odottaa. Porukka vetäytyy yöksi autioon taloon, jossa kummittelee. Hahmot peilissä iskevät silmää, viettelevät naiset muuttuvat luurangoiksi, vampyyrit hyppivät käytävillä ja aaveet huijaavat uhkapeleissä. Yhtäkkiä leffa on muuttunut kauhukomediaksi! Onneksi Lili on edelleen tapahtumien tasalla, koska muuten äijäkööri olisi totaalisen hukassa.

Kun raju iskuryhmä lopulta pääsee japanilaisten leiriin, siellä ei olekaan ketään. Kohta japanilaiset (joko mainitsin, että he ovat myös natseja?) huristelevat leiriin ratsastaen autoilla Mad Max-tyyliin. Luvatut puoli miljoonaa löytyvät mökin lattialankkujen alta, mutta hyökkäävä joukko vie iskuryhmän huomion. Onneksi natsit ovat armeliaalla tuulella ja päättävät lykätä varsinaista hyökkäystä huomisaamuun, johon mennessä iskuryhmän tulee päättää antavatko he rahat suosiolla vai tuleeko hommasta verilöyly. Hyvä strategia!

Miten Jackie Chan sitten liittyy tähän koko hommaan? Chan ei ole osa itse iskuryhmää. Elokuvan alussa hän taistelee ringissä vastustajan kanssa rahasummasta, mutta voittorahat takavarikoidaan, koska uhkapeli on laitonta. Chan lähtee kumppaninsa kanssa, rahan toivossa, seuraamaan iskuryhmää, johon törmää sattumalta. Aina sopivan tilaisuuden tullen Chan ilmestyy jostain pusikosta ja mätkii paria tyyppiä turpaan ennen kuin katoaa taas siihen samaan pusikkoon. Loppuratkaisussa Chanilla on merkittävä rooli taistelussa natsijapseja vastaan. Siinäpä se. Kaikkiaan Chan esiintyy noin neljässä kohtauksessa pitkin leffaa. Ihan hyvää vastinetta mainostukselle!

Raju iskuryhmä on ihan täysin mystinen leffa. Kai se fantasy tuossa enkkunimessä tarkoittaa sitä, että mitä tahansa elementtejä voidaan lyödä kasaan sekametelisopaksi aikakausista ja realiteeteista piittaamatta. Jo edellä mainittujen amatsoninaisten, kauhutalojen ja japanilaisten Mad Max-natsien lisäksi leffassa on kiinalaisia kilteissä, muutama musikaalinumero ja vaikka vitun mitä. En tiedä onko käsikirjoittaja Hsin Wein matskut aina tätä luokkaa, mutta näitä hallusinaatioita voisin katsoa enemmänkin. Saisinko annoksen samaa kamaa mitä tämä tyyppi vetää?

Juonen uskomattomasta perseilyprosentista huolimatta tätä leffaa ei ole tehty ihan täydellä läpällä. Visuaalisuus hukkuu vähän VHS-laatuisen 4:3-kuvan alle, mutta erityisesti kummitustalo upeine erikoistehosteineen on päräyttävä. Joihinkin kohtauksiin on nähty vaivaa ihan tosissaan. Huumorikin osuu kohdilleen. Kaiken kaikkiaan Raju iskuryhmä ei todellaakan ole niin kehno kuin miksi sitä parjataan. Tylsää ei ehdi tulla hetkeksikään, sillä koko ajan tapahtuu jotain uutta ja sekametelisopan luonteesta johtuen käänteitä on vaikea arvata ennalta.

Karmeasta enkkudubbauksesta ja huonolaatuisesta DVD:stä huolimatta ihan ässäluokan viihdettä, joka jokaisen hyvien huonojen elokuvien ystävän kannattaa tsekata.

Raju iskuryhmä (Mi ni te gong dui, 1983)
Ohjaus: Yen-Ping Chu
89 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.0/10

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Hieman erilainen eläinten kaupunki

Pekka ja taikasauva 
(Une fée... pas comme las autres, 1957)


Viime postauksessa käytiin Disneyn visioimassa Zootropoliksessa, eläinten kaupungissa, mutta aika pian silmiin osui myös hieman toisenlainen eläinleffa. Pekka ja taikasauva on vanha ranskalaistekoinen lastenelokuva, josta löytyy suorastaan hämmentävän vähän tietoa netistä - siitäkin huolimatta, että teos on monen elokuvaharrastajan märkä uni etenkin Yhdysvalloissa. Enkkudubattua versiota (The Secret of Magic Island) on nykypäivänä lähes mahdoton löytää, eikä alkuperäistäkään taida olla kovin montaa kierrossa. Pikaisella researchilla ainoat silmiini osuneet tiedonmuruset löytyivät The Huffington Postin vuoden 2012 jutusta.

Pekka ja taikasauva onkin varsin erikoinen elokuva. Sitä tähdittävät kokonaan ihan oikeat, elävät eläimet, eikä ihmisiä näy laisinkaan. Jo aiemmin tässä blogissa on nähty eläineksploitaatiota, kun 1920-luvun amerikkalsita mykkäelokuvaa tähdittivät apinat (todella eettistä!), mutta Pekassa esiintyjät eivät ole vain yhden eläinlajin edustajia. Joukossa on hanhia ja tipuja, kissoja, koiria, kaneja... Ja yksi paha Apina.

Tarina alkaa, kun keijukainen jättää taikasauvansa säilytykseen eläinten kylään, jotta paha Apina ("black troll") ei saisi sitä haltuunsa. Kylässä valmistellaan paraikaa juhlia ja niihin on saapumassa myös runoilija Pekka, keltainen kanarialintu, jonka serkun (joka on kissa, miksipä ei) luona taikasauva on piilossa. Matkalla kylään Pekka näkee mainosjulisteessa kauniin Barbaran ja ihastuu nokankärkeään myöten. Pekan ja Barbaran välille syntyykin romanssi.

Kesken juhlien Apina kuitenkin hyökkää kylään aikeenaan ryöstää taikasauva. Operaatio onnistuu ja Apina taikoo lähtiessään eläimiä, mukaan lukien Barbaran, kiveksi. Surun murtama Pekka lähtee hakemaan taikasauvaa takaisin yhdessä serkkunsa kanssa. Apina ei kuitenkaan antaudu ihan helpolla ja pahiksen linnoitus on vaaroja täynnä.





Kunhan pääsee yli eläincastin aiheuttamasta ihmetyksestä, elokuvan alkupuolisko alkaa puuduttaa ja nopeasti. Tositoimiin päästään vasta kun Pekka kumppaneineen tekee täsmäiskun Apinan linnaan ja varsinainen seikkailuosuus alkaa. Koko leffa olisi voinut olla kertomus pelkästään linnaan hyökkäämisestä ja sieltä pakenemisesta, sillä alkupuoli on vain käytännössä eläinnäyttelijöiden esittelyä. Montakaan kylän asukeista ei juuri nähdä alun jälkeen, joten pohjustusta ei tarvitsisi juonen kannalta juurikaan.

Pohjimmiltaan elokuva kuitenkin on eläineksploitaatiota, joten eläinnäyttelijöiden kikkailu juonen tilalla ei yllätä. Olisi ihan kiinnostava tietää, miten eläinten hyvinvointi otettiin 1950-luvun Ranskassa huomioon tätä elokuvaa väsätessä. Leffassa nähdään kuitenkin niin laaja skaala eri eläimiä, että on vaikea ymmärtää miten ne kaikki on saatu pysymään aisoissa. Saattaa olla mielikuvitukseni tuotetta, mutta ainakin osa eläimistä näyttää siltä, että jotain pillereitä niille on täytynyt antaa.

Ohjaaja Jean Tourane ei päätynyt tekemään elokuvateollisuudessa erityisen pitkään uraa. Miehen kontolta löytyy vain yksi toinen ohjaus, Saturnin, le petit canard, joka kertoo nimensä mukaisesti pienestä kanarialinnusta. Sen pääosassa on Pekkaa näyttelevä lintu, joka myös Pekan julisteessa mainitaan nimellä Saturnin. Saturnin valmistui vuonna 1964 ja oli Ranskassa erittäin suosittu. Tourane valmisti elokuvan suosion vuoksi Ranskan televisioon Saturnista myös 78-osaisen sarjan.

Amerikkalainen tuottaja osti Touranen Saturnin-materiaalin vuosia ensiesityksen jälkeen, mahdollisesti Touranen kuoltua 1986. Matskut leikattiin ja liimattiin uuteen uskoon ja koottiin vuonna 1990 TV-sarjaksi, jota esitettiin Yhdysvalloissa nimellä The Adventures of Dynamo Duck. 






Jos leffaa kuitenkin arvostellaan nyt ihan elokuvana, niin onhan siinä puolensa. Lapsena olisin Pekasta varmaan pitänyt ja lastenelokuvahan se onkin. Vaivannäkö lavasteissa ja kuvauksessa palkitsee visuaalisesti komealla elokuvalla, jota ei selvästikään ole tehty kengännauhabudjetilla. Jonkinlainen taustoittava dokkari olisi erittäin mielenkiintoinen, mutta jos sellainen on joskus ollut, sitä olisi nykyään varmasti vaikeampi löytää kuin itse elokuvaa.

Elokuvan pisteitä voisi nostaa ainoastaan juonen tasaisempi jako. Aivan liian pitkä pätkä alkua menee niiden kylän eläinten esittelyyn, joita ei koskaan myöhemmin edes nähdä. Osa kikkailusta on ihan hauskaa, mutta ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä erityisen pitkään. Lopun seikkailuosio onneksi paikkaa, sillä se on ihan timanttia. Suosikkikohtauksessani Pekka kumppaneineen pakenee Apinan pommittaessa metsää matalaksi. Melkoinen vaiva pienen tipusen vuoksi!

Pekka ja taikasauva (Une fée... pas comme las autres, 1957)
Ohjaus: Jean Tourane
63 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.7