Muutamia aatoksia ViaPlaysta

Kuten viime postauksessa jo mainitsin, päätin kevään ja sairastelun kunniaksi testata heti Netflixin jälkeen myös ViaPlayn, tuon toisen leffa/TV-streamauspalvelun. Enää en jaksa ihan niin perusteelliseen kaiveluun mennä kuin Netflixin kanssa, mutta muutamia aatoksia ajattelin kanssanne jakaa ihan noin vertailun vuoksi. Ja siksi että sairastan näköjään vapunkin enkä keksi muuta tekemistä.

Ensinnäkin, ViaPlayn valikoima vaikuttaa heti kärkeen huomattavasti paremmalta. Löytyy enemmän uusia hittileffoja, enemmän vanhoja ja vähän vähemmän tunnettuja tekeleitä sun muuta, ei pelkkää ysäriperseilyä. No, tähän mennessä varmaan 50 prosenttia kaikesta katsotusta on ollut sitä ysäriperseilyä. Mutta hei, vain 50 prosenttia! Joka tapauksessa, ViaPlayssa on ihan kiva mahdollisuus tsekata myös muutama välistä jäänyt viime vuosien hitti, kuten Black Swan, 127 tuntia, The Artist...

Leffojen selaaminen sen sijaan on ihan totaalisen perseestä, kauniisti sanottuna. Leffavalikko tökkii ja pökkii välillä niin, että varsinkin kipeänä ollessa tuli vain suosiolla valittua jokin listan ensimmäisestä kymmenestä leffasta. Edes haku ei ole kovin kätevä, sillä avainsanoja on vähän. Halusin esimerkiksi katsoa jonkun Stephen King-filmatisoinnin, mutta sitä varten olisi pitänyt plärätä koko valikoima läpi tai tietää jo etukäteen mitä leffaa etsii. Netflix sentään osasi hakea King-filmatisoinnit kirjailijan nimellä. Toisto ei myöskään ole yhtä sulavaa kuin Netflixissä, laadusta puhumattakaan. Nyt ainakin huomaa eron HD:n ja normiversion välillä.

TV-sarjojen katsominen on suorastaan ärsyttävää, paristakin syystä. Ensinnäkin, jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat katsoa, kirjoitat todennäköisesti sarjan nimen hakukenttään. Iso virhe. Haku nimittäin näyttää vain listana kaikki sarjan jaksot, mutta mistään et pääse sivulle, jossa ne kaikki olisivat nätisti järjestyksessä ja helposti selattavissa. Testasin tätä sairaana ollessa, kun halusin katsoa Myytinmurtajia. Nimi hakukenttään ja let's go. Ok, 183 jaksoa. Kaikki listana putkeen uusimmasta alkaen. Mitä jos haluan katsoa 3. kauden 10. jakson? Yksi mahdollisuus on selata puuduttavasti listaa eteenpäin, kunnes 3. kausi vihdoin tulee kohdalle. Kätevämpi vaihtoehto on klikata jotain random-jaksoa, etsiä jakson sivulta linkki Myytinmurtajat-sivulle ja selata vasta sitten. Kun miettii miten helppoa sarjojen tsekkaaminen oli Netflixissä, en jaksa uskoa, että joku on tehnyt tästä näin mutkikasta. Järjestyksessä seuraava jakso ei myöskään (tietenkään) lähde automaattisesti soimaan edellisen päätyttyä. Pitää mennä takaisin sarjan sivulle, eikä ViaPlay sittenkään muista mitä jaksoa viimeksi katsoit, vaan joudut etsimään jakson listasta manuaalisesti.

Pikku juttuja, mutta helvetin ärsyttävää jos haluat vain maata sohvalla ja räkiä nenäliinaan nousematta ylös muuten kuin pakon edessä.

Toisin kuin Netflix, ViaPlay on siis elokuvaystävällisempi, ei TV-sarjaystävällisempi. Tiedättekö muuten mikä myös on ihan helvetin ärsyttävää VP:n TV-tarjonnasta? Tarjolla olisi paljon kivoja lasten sarjoja, joita olisin mielelläni katsonut sohvalla loikoessani. Paavo Pesusientä, Johnny Bravoa... Voi jukupätkä, olisipa kiva katsoa näitä sata putkeen. Ainoa miinus: Paavossa dubbaukset suomeksi, Bravossa ruotsiksi. Kumpiakaan ei voi vaihtaa, jostain selittämättömästä syystä. Olisiko se alkuperäisdubbauksen laittaminen mukaan niin ylivoimaista? Muutenkaan ViaPlayn ihmiset eivät ole älynneet, että asetuksia olisi kätevin vaihtaa yhdeltä sivulta. Useat leffat löytyvät valikoimasta kahteen kertaan, koska toinen versio on HD ja toinen ei. Jotkut animaatiot löytyvät vieläkin useampaan kertaan, kun niistä löytyy suomidubbauksen lisäksi se alkuperäinen versio.

Elokuvissa eniten vitutusta aiheuttavat surkeat tekstitykset. Eikö kukaan viitsi oikolukea näitä? Edes vähän? Vinkkiniksi: jos et oikeasti tarvitse tekstityksiä, ota ne suosiolla pois. Ai niin, paitsi settings-nappi ei aina toimi. Too bad. Toinen hauska tekstitysjuttu: tekstit eivät pysy perässä jos haluat etsiä jotain tiettyä kohtaa leffasta. Ne myös saattavat tökätä täysin, jos et laita kuvaa koko ruudun kokoiseksi. Ajattelin ottaa screencapin surkeista tekstityksistä, mutta haaveeksi jäi.

Muutaman screencapin ajattelin silti iloksenne ottaa. ViaPlaylla on nimittäin erittäin tiivis tapa kertoa elokuvien sisällöstä. Parit naurut on tästä jo irronnut. Ei siinä mitään, tiivistäminen on ihan jees, mutta ehkä se juonikuvauksen ensimmäinen lause ei ole se kuvaavin? Lisäksi osasta leffoista ei edes ole tuon kummempaa kuvausta olemassakaan.

Aika haukkumiseksi meni tämä postaus, mutta pakko sanoa ettei ViaPlay vedä vertoja Netflixille muuten kuin leffavalikoiman vuoksi ja eiköhän jälkimmäinen mene silläkin osastolla kohta edelle. Jos siis täytyy valita, ota Netflix. Paitsi jos haluat katsoa myös pornoa, jota ViaPlaysta löytyy kahdessa kategoriassa. Saisiko olla kovaa vai pehmeää jyystöä?

Bingo pelastaa päivän

Tulihan se kevätflunssa vihdoinkin! Viimeksi Netflix-testissä tuli mainittua, että sairastellessa leffojen streamauspalvelut ovat varmaan parhaimmillaan. Ei tarvitse nousta sohvalta ja kaikki on klikkauksen päässä. Niinpä. Sopivasti juuri päivä ennen räkimisen alkamista postiluukusta kolahti ViaPlayn mainos ja tarjous kuukauden ilmaisesta koeajosta. Arvaatte varmaan jo loput. ViaPlaysta tulee varmaan jossain vaiheessa 1-2 testauspostausta, mutta tässä välissä haluan kertoa teille hienoimmasta elukkaleffasta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.

Bingo 

(1991) 

Ah, 90-luku, perhe-elokuvat, eläimet... Niin tuttu, mutta silti niin tyydyttävä cocktail. Näitähän on tullut nähtyä aivan helvetisti. On Free Willyt, Kotia kohti -elokuvat, Fluke, Babe, Beethovenit, jopa se ysäri-apinaleffa, jossa on Harvey Keitel ja Thora Birch. Bingo on kuitenkin vähän eri maata. Monia tuttuja elementtejä löytyy: lemmikkiä toivova ja koiraa perheeltä piilotteleva poika, eläimiä vihaava kärttyisä isä, koira joka pelastaa päivän. Siinä välissä on kuitenkin ihan helvetisti sellaista, mitä Disney-leffassa tuskin näkisi.

Bingo on perheetön kulkukoira, joka on adoptoitu sirkukseen. Sen omistajat välittävät kuitenkin enemmän temppuja tekevistä puudeleista. Surkea rakkihan ei edes uskalla hypätä tulirenkaan läpi! Mikä luuseri! Epäonnistuneen sirkusesityksen jälkeen Bingo saa lähtöpassit. Mutta ei hätää! Pian Bingo kohtaa Chuckien, joka myöskin kokee itsensä ulkopuoliseksi. Chuckien isä on Denver Broncos -jalkapallojoukkueen potkaisija Hal Devlin (Sledge Hammerista tuttu David Rasche), joka vihaa kaikkia eläimiä. Niinpä Chuckie piilottaa Bingon taloon. Eikä edes kovin hyvin. Perhe ei silti huomaa, luultavasti koska Chuckien elämä ei heitä hirveästi kiinnosta.

Pian perhe kuitenkin muuttaa - isä saa potkaisijan paikan Green Bay Packers -joukkueesta. Juuri muuton aikaan Bingo on treffeillä naapurin cockerspanielin kanssa ja jää jälkeen. Jokseenkin uskollinen Bingo juoksee auton perässä niin kauan kuin jaksaa, mutta lopulta kaara katoaa näkyvistä. Bingo ei luovuta, vaan lähtee urhoolliselle matkalle etsimään isäntäänsä. Matkalla tapahtuu vaikka mitä. Bingo pelastaa perheen roistoilta, joutuu oikeuteen ja vankilaan, auttaa vankikarkuria pakenemaan...

Mikä sitten tekee tästä leffasta niin erikoisen? Annas kun luettelen muutaman esimerkkikohtauksen:

• Bingo siis tosiaan käy treffeillä naapurin spanielin koirankopissa, mukanaan pullo samppanjaa ja ruusu hampaiden välissä. Myöhemmin liikennepoliisi puhalluttaa Bingon, koska tämä on aiheuttanut kolarin ja tuoksahtaa hieman dagen efteriltä.
• Matkalla on tienvarsikuppila, jossa tarjoillaan hot dogeja. Kirjaimellisesti. Chuckie löytää takahuoneesta häkkikaupalla koiria, joista omistaja jauhaa herkullista koiramakkaraa. Huh! Perhe ei kuitenkaan tunnu olevan edes kovin järkyttynyt saadessaan tietää syöneensä juuri koira-hodarit. Isukin mielestä asia on yhdentekevä. Mikä tahansa on hyvää, kun siinä on sinappia.
• Disney-leffassa tuskin sanottaisiin niin monta kertaa "shit". Eikä varmaan näytettäisi keskaria. Eikä Chuckie varmaan jättäisi koiraystävälleen tienvarteen "viestejä" kuseksimalla ympäriinsä.
• Pahikset ovat kaapanneet asuntoauton, jossa lomailee viaton perhe. Bingo hälyttää viranomaiset paikalle ja auttaa perheen pakoon. Kun pahikset huomaavat, että panttivangit ottivat juuri hatkat, he kaappaavat Bingon. He tulevat ovelle ase Bingon ohimolle painettuna. "Jos otatte askeleenkin, ammun koiran!" rosmo huutaa. Poliisit katsovat toisiaan hieman hämmentyneinä. Ja alkavat ampua kuin viimeistä päivää! Ihan sama sille koiralle!
• Arvatkaa muuten miten Bingo sai poliisit ylipäätään paikalle? No morsettamalla tietenkin! Vitsit mikä koira! Bingo osaa myös muun muassa ripustaa pyykkiä, pystyttää itselleen pienen teltan, pelata videopelejä ja todistaa oikeudessa. Who's a good doggy?
• Oikeudesta puheenolleen. Bingo joutuu oikeuden eteen syytettynä panssariauton kaappauksesta. Syyttäjän mielestä Bingo oli todellinen mastermind rikoksen takana ja lavasti syylliseksi kaksi viatonta taparikollista. Koira ei osaa antaa alibia kaappauksen ajalle (KOSKA SE ON VITTU KOIRA), joten häkki heilahtaa.
• Vankilassa Bingo pääsee pyykinpesuhommiin. Ah, ihania, puhtaita pyyhkeitä, suoraa koiran suusta. Vankilapaon jälkeen Bingo puolestaan saa työn tiskaajana paikallisesta kuppilasta. Kuppilan innostunut omistaja kehuu vuolaasti koiran työmoraalia ja aikoo neuvotella sen kanssa ylennyksestä mahdollisimman pian. Tähän en sano enää mitään.
  

Näitä riittäisi vielä pitemmäksikin listaksi. Heti alkumetreillä ote on erikoisen raisu perheleffaksi. Bingon isäntä sirkuksessa aikoo ampua koiran, koska se ei suostunut hyppäämään sen perhanan tulirenkaan läpi. Isännän vaimo/tyttöystävä/naisapulainen yrittää pelastaa hauvan. "Juokse Bingo, juokse," hän huutaa. "Mene etsimään itsellesi oikea perhe ja ikuinen onni!" No, koira ei heti tajua, eikä sitä näytä kiinnostavan lähteä. Lopulta nainenkin suuttuu. "Olit oikeassa. Tapetaan se," hän toteaa ja nappaa haulikon.

Chuckie on omassa perheessään jopa hämmentävän aliarvostettu henkilö. Ainoastaan äitiä kiinnostaa, kun poika viettää yönsä metsässä. Kun pahikset kidnappaavat Chuckien, lähes kaikkien mielestä isukin jalkapallopeli on tärkeämpi. Jopa poliisi on valmis uhraamaan pojan hengen, kunhan vain Green Bay Packers voittaa. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä tekijät ovat halunneet tällä leffalla sanoa. Varmaan parempi kun asiaa ei edes sen syvällisemmin mieti. Kun perheleffassa lapsi jätetään ilman huomiota, se johtuu useimmiten vanhempien kiireistä ja urakeskeisestä elämäntyylistä. Isän kohdalla tämä on Bingossakin ymmärettävää, mutta isoveli ja ajoittain myös äiti tuntuvat olevan välinpitämättömiä vain siksi etteivät he oikeasti pidä Chuckiesta.

Sen voin sanoa, että Bingo hakkaa mennen tullen lässynlää-Free Willyt ja Beethovenit. On helppo ymmärtää, miksei tämä ollut kummoinen menestys perheleffapiireissä, mutta onhan tämä nyt ihan tykkiä tavaraa. Screencappeja en jaksanut sairastellessa alkaa ViaPlaysta nappailemaan, mutta suosittelen lämpimästi katsomaan trailerin - vaikkei se kerro läheskään millä perseilylevelillä tämä leffa todellisuudessa on. Varsinainen aliarvostettu helmi perheleffojen keskuudessa!

Bingo (1991)

Ohjaus: Matthew Robbins

90 minuuttia

IMDb & traileri

Oma arvosana: 5.2/10

Tuulikoneita ja tulipalloja

Tulessa syntynyt 

(Firestarter, 1984) 

Luin vasta Stephen Kingin kirjan Tulisilmä (Firestarter). Kuten noin joka toisesta Kingin romaanista ja novellista, myös Tulisilmästä on tehty elokuva, vuonna 1984 päivänvalon nähnyt Tulessa syntynyt. Kirja oli ihan jees ja siinä oli selvästi potentiaalia elokuvaksi, joten pitihän tämäkin tsekata.

9-vuotias Charlie (Drew Barrymore) on pakomatkalla isänsä Andyn kanssa. Heitä jahtaavat hallituksen agentit, jotka toimivat Verstaassa, eräänlaisessa ihmiskoelaboratoriossa. Andy on sekaantunut Verstaan toimiin opiskeluaikoinaan. Rahanpuutteessa hän otti osaa ihmiskokeeseen, jossa hän sai hallusinogeenia suoraa suoneen. Samaan kokeeseen osallistui myös kaunis Vicky, josta tuli myöhemmin Andyn vaimo ja Charlien äiti.

Koe jätti sekä Vickylle että Andylle erikoisia kykyjä. Vicky pystyy liikuttelemaan esineitä ajatuksen voimalla, Andy puolestaan manipuloimaan muiden ajatuksia ja mieltä "tönäisemällä" heitä telepaattisesti. Yliluonnolliset piirteet siirtyivät Charlielle, jolle kehittyi kyky pyrokineesiin, tulen sytyttämiseen ajatuksen voimalla. Nyt Verstas haluaa Charlien kokeisiinsa. Andy ja Charlie ovat olleet pakomatkalla siitä saakka, kun Verstaan miehet tunkeutuivat heidän kotiinsa ja surmasivat Vickyn.

Aluksi olin vähän yllättynyt, kun leffan alku noudatteli kirjan alkua hyvinkin tarkasti. Kevyellä etelän aksentilla varustettu isukki on kyllä heti alkuun jotain mitä en ymmärrä. Mietin koko leffan ajan menikö minulta jotain ohi, eikös tässä leffassa (ja kirjassa) kuitenkin liikuta Yhdysvaltojen pohjoisosissa? Kyllä liikutaan, mutta Andyn näyttelijä David Keith on kotoisin Tennesseestä, eikä todellakaan osaa peitellä sitä. Keith ei muutenkaan ole näyttelijänä kummoinen. Päällimmäinen pettymys on kuitenkin varmaan siinä, ettei Keith Andyna näytä yhtään siltä, mitä kirjaa lukiessa kuvittelin. Sitä sattuu.

Kirjassa Andyn tekemä tönäisy vain tapahtuu, eikä vaadi mitään kummempaa show'ta, pelkkä katse riittää. Leffassa hän painaa käsillään päätään ja näyttää keskittyvän erittäin kovasti. Eikö tuo paljasta aikeet tönäistävälle jo paljon etukäteen? Charlien pyrokineesikään ei voi tapahtua pelkästään katseen ja ajatuksen voimalla. Ehei, jostain ilmestyy aina sopivasti hiuksia pöllyyttävä tuulikone. Vaikuttaako Charlien pyrokineesi myös säähän? Kaikista huvittavimpia ovat Verstaalla tehdyt pyrokineesikokeet, joissa Charlie on lukittu yksin pieneen huoneeseen. Jossa tuulee. No, onhan se dramaattista toki.

Leffa jaksaa mukailla kirjaa jossain määrin loppuun saakka. Vain muutamia juttuja on muuteltu. Kaikki käy tietysti hyvin nopeasti, kun 370-sivuinen kirja muutetaan alle kahden tunnin leffaksi. Kanssaeläjä ei kuulemma olisi ymmärtänyt leffasta hölkäsen pöläystä ellen olisi selittänyt vähän väliä mitä milloinkin tapahtuu. Kirjassa Andy ja Charlie viettävät kokonaisen talven sukulaisten asumattomalla mökillä Vermontissa. Leffassa siellä ollaan vuorokausi, ehkä pari. Voin sanoa, että tämän kokemuksen jälkeen lakkaan valittamasta, kun leffat eivät täydellisesti mukaile kirjan tapahtumia. Kun 114 minuuttiin yritetään ujuttaa kaikki, mutta vain reilusti lyhyemmässä mittakaavassa, tuntuu kuin katsosi pikakelausta. Minkäänlaista character developmentia ei tietenkään ole. Ei ole aikaa!

Yksi suuri pettymys oli myös Verstaan kauhu, Vietnamin veteraani Rainbird, joka ystävystyy Charlien kanssa valeidentiteetin turvin. Kirjassa tyyppiä kuvataan armottomaksi tappajaksi, jossain psykoosin rajoilla huitelevaksi tunteettomaksi puolihirviöksi. Rainbird haluaa tappaa Charlien, mutta leffassa ei juurikaan kerrota miksi. Kirjassa Rainbirdin motiivit oli selitetty tämän ajatuksissa, joita taas ei juurikaan voi kuvata elokuvassa ellei käytä jotain "ajatusten kertojaääntä" tai ujuta motiiveja dialogiin, mitä ei tietenkään tehdä, koska pitää noudattaa sitä helvetin kirjaa. Koko ajan!

Odotin niitä leffan kohtauksia, joissa Charlie pistää tuulemaan (eh heh) ja lahtaa Verstaan agentteja ja viattomia sivullisia liekkimeressä. Efektit ovat ehtaa kasaria. Näissä kohtauksissa on kuitenkin (valitettavasti) otettu eniten "taiteellisia vapauksia" eikä niissä ole samaa latausta kuin Kingin alkuperäistarinassa. Lataus jää uupumaan muutenkin. Verstas ei vain leffassa ole niin kammottavan oloinen paikka kuin kirjasta saa kuvan. Kaikki jännitys on poissa. Näillä ansioilla Firestarter pääsee omalle sadan huonoimman leffan listalleni.

Soundtrack on saanut enemmän kehuja kuin itse elokuva eikä täysin suotta. Musiikki jytisee itse leffassa melkein liiankin lujalla, mutta Tangerine Dream-yhtyeen score on kyllä kaikkiaan ihan tykkiä. Se onkin sitten ainoa syy katsoa kuunnella tämä leffa.

Tulessa syntynyt (Firestarter, 1984)
Ohjaus: Mark L. Lester
114 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 2.9/10

Netflix-testi: sinne meni

Netflix-postauksia piti alun perin tulla neljä, mutta tyhjästä on paha nyhjästä - ei tästä nyt niin paljon asiaa ole. Tilaus päättyi eilen, joten tässäpä nyt vähän loppumietintöjä.

Kaiken kaikkiaan Netflix-mielikuva jäi ihan positiiviseksi, vaikka ainakaan ihan heti en olisi tästä mitään maksamassa. Tietokoneella saitti toimii ehdottomasti parhaiten, mutta muillakin laitteilla sovelluksen sai käyttöön melko vaivattomasti. Suurimmaksi suosikiksi läppärin jälkeen nousi vähän yllättäen Nintendo Wii. Valikoiman selailu oli helppoa ja suht nopeaa Wiin kaukosäätimellä ja ainoaksi miinukseksi jäi TV-sarjojen jatkuvan toiston puuttuminen. Wiillä katsottaessa piti ihan nousta sohvalta (tai ainakin etsiä ohjain kouraan) jos halusi katsoa useamman jakson putkeen (buu!). Seuraava jakso ei siis toistunut automaagisesti, kuten läppärillä. Lisäksi tiettyyn kohtaan kelaaminen oli tönkköä.

Kolmoseksi laitevertailussa tuli Nokia Lumia 820, jota tosin tuli ihan vain pikaisesti testattua. Selailu oli ihan näppärää, sovellus löytyi helposti ja kuvanlaatukin oli hyvä. Tosin testasin Lumiaa kämpillä huippunopealla W-lanilla, joten pelkkä halvin ja hitain liikkuva laajakaista tuskin samanlaiseen myllytykseen riittäisi. Viimeiseksi vertailussa jäi Playstation 3, joka oli ilman erillistä näppäimistöä vähän turhan tönkkö käytettävä. Asetuksien muuttaminen kesken toiston ei meinannut onnistua ja PS3:n testaaminen jäi lyhyeen.

Kuten jo viimeksi mainitsin, Netflixin tarjonta täytti tässä taloudessa lähinnä ysäriperversioita. Pääasiassa tarjonta on joko moneen kertaan nähtyä tai tylsää, mutta olihan se ihan hauskaa tsekata pitkästä aikaa joku Scream (1996). Melkeinpä parhaiten Netflix sopi TV-sarjojen katsomiseen. Sukuvikaa (Arrested Development) tuli katsottua jaksokaupalla. Myös stand-up -tarjonta oli laadullisesti ihan kelpo, vaikkakin suppeahko. Onneksi stand-upeissa ei muuten ollut suomitekstejä! Vietin yhden ihan kivan sairastelupäivän tsekkailemalla koko päivän Louis C.K.:ta ja satunnaisia uusia tuttavuuksia.

Testin aikana Netflixiin tipahteli pikku hiljaa uusia leffoja ja sarjoja. Miinusta siitä, että ainakaan minä en löytänyt mistään kollektiivista sivua, josta löytyisi kaikki uudet lisäykset aikajärjestyksessä. Uusien nimikkeiden bongaaminen oli siis lähinnä sellaista "oliko tuo täällä ennen?" -ihmettelyä. Avauduin jo aiemminkin siitä, että leffat jäävät mielestäni herkemmin kesken Netflixissä kuin vaikka DVD:ltä katsottuna. Lopulta kesken jäi kaksi leffaa: The Expendables ja Pee Wee's Big Adventure (älkää kysykö) ja pari huonompaa stand-up -pläjäystä. En halunnut enää jättää mitään kesken, joten viimeisen parin viikon aikana en juuri mitään aloittanutkaan ellen ollut ihan satavarma, että leffa tulee katsottua loppuun.

Peruin siis Netflixin ilmaiskuukauden päätteeksi, enkä varmaan ihan heti ole ottamassa sitä takaisin. Omassa elämässä Netflix olisi varmaan kätevin sairastellessa, kun ei jaksa nousta sohvalta läträämään DVD-kokoelmaa. Joten seuraavan kerran kun flunssa tai noro iskee ja useampi päivä kuluu lepolasse-asennossa, Netflix saattaa tehdä uuden tulemisen. 8e/kk ei kuitenkaan ole mikään ihan mahdoton hinta maksettavaksi, jos palvelulle on oikeasti käyttöä ja tarjonta miellyttää.