Hyvää joulua 2013!

Evenings on a Farm Near Dikanka 

(Vechera na khutore bliz Dikanki, 1961) 

Hauskaa joulua kaikille! Tänä vuonna How queerin joulupaketista paljastuu neuvostoliittolaista joulufantasiaa. Virallista enkku- tai suominimeä leffalla ei ole, mutta laitoin nyt selkeyden vuoksi englanninnoksen. Leffa nimittäin perustuu Nikolai Gogolin samannimiseen novellikokoelmaan.

Leffan taustalla häärii ohjaajan ja käsikirjoittajan roolissa Venäjällä hyvin tunnettu Aleksandr Rou, jonka teoksia on nähty myös Suomessa. Mies on tehnyt sekä omia versioitaan klassikkosaduista (mm. Tuhkimo ja Saapasjalkakissa) että satuillut ihan omiaan. Miehen ensiohjaus on Suomessakin nähty elokuva Onnen hauki, joka meni kyllä ehdottomasti katsomislistalle, kun näin siitä pikkupätkän.

Varsinaista perinteistä juonta Dikankissa ei ole, vaan kuten novellikokoelmassa siinä tapahtuu paljon pieniä tarinoita, jotka kiinnittyvät jotenkin toisiinsa. Keskiössä on pieni Dikankan kylä, jossa asuu jos jonkilaista otusta. Kylässä on taitelija-seppä nimeltään Vakula, joka on rakastunut hupaisasti hihittelevään Oksanaan. Turhamainen ja pikkutyttömäisen ilkeä Oksana ei kuitenkaan lämpene Vakulan lähentelyille. Oksana epäilee, ettei miehellä ole tarpeeksi rahkeita (rahaa ja vaurautta) mennä hänen kanssaan naimisiin. Niinpä Oksana asettaa sepälle ehdon: tuo minulle tsaarinnan kengät, niin menen kanssasi naimisiin.

Vakavalla, pottatukkaisella Vakulalla on toinenkin ongelma. Hän on maalannut kylän kirkkoon pilakuvan Pirusta, joka on tapauksesta sittemmin suuttunut ja vannoo kostavansa Vakulalle. Vakula tapaa kylänraitilla Pirun, mutta ovelana miehenä valjastaakin vihtahousun itselleen matkakumppaniksi Moskovaan. Vakula lentää yössä Pirun selässä hakemaan tsaarinnan kenkiä.

Toisessa laajemmassa rinnakkaisjuonessa yhtenä päätekijänä on kylän noita Solokha, jonka luona Piru käy vieraisilla. Kaksikko on varsin hyvää pataa keskenään, mutta pian Pirun täytyy rientää piiloon, kun oven takana onkin toinen mies. Piru piiloutuu hiilisäkkiin. Pian ovella on taas joku, ja taas tuvassa olevan miehen täytyy rientää piiloon. Solokha tyhjentää toisenkin hiilisäkin ja tukkii vieraansa sen sisään. Näin käy vielä kerran, kunnes tuvassa on peräti kolme säkkiä, joista yhdessä on kaksi henkilöä. Säkit sisältöineen aiheuttavat monenlaista kommellusta kylässä, kun ne pääsevät lyllertelemään ulos Solokhan tuvasta.

Dikanki on visuaalisesti rikasta, värikästä ja kaiken kaikkiaan komeaa vanhan ajan fantasiaa. Efektit ovat hienoja, erityisesti telekineettisesti dumplingseja syövä velho. Mies on oikea laiskuuden ja mässäilyn perikuva: istuu vain perseellään ja kastaa dumplingseja smetanassa ilman käsiä. Suuhunkin herkut päätyvät ilman fyysistä ponnistelua. Myös Piru on ihan loistava, hienosti maskeerattu ja eläväisesti näytelty. Pirun näyttelijä Georgiy Millyar oli yksi Roun vakiokasvoista, joka jatkoi uraansa kuolemaansa asti. Millyar poistui keskuudestamme vuonna 1993, 89-vuoden ikäisenä, mutta ehti vielä viimeisten kolmen vuoden aikana esiintyä viidessä eri leffassa.

Dikanki on myös erittäin venäläinen. Yksi hauskimpia juttuja koko leffassa on rapajuoppokaksikko, jotka laulelevat kännissä ja kertovat nuuskatarinoita. Välillä käy mielessä epäilys siitä, liekö tämä lapsille tarkoitettu lainkaan, sen verran viinanhuuruisia ovat kylän ukkojen jutut. Gogolin alkuperäisnovellien pohjalta on tehty itänaapurissa pari muutakin adaptaatiota, tosin TV:n puolelle. Ainakin kuvien perusteella niissäkin meno näyttää niin perusvenäläiseltä että oksat pois.

Leffan tapahtumat sijoittuvat jouluun, mutta silti joulu on leffassa vain sivuroolissa ja ihan hyvä niin. Joulu näkyy leffassa eniten joulukirkossa ja joululauluja laulavina tyttöjoukkoina, jotka kiertävät talosta taloon. Tällaiset satuhassuttelut ovat mielestäni olennainen osa joulua, onhan se omalla tavallaan taianomaista aikaa - jos ei muista niin lapsista ainakin. Dikanki oli juuri sopivaa katsottavaa joulupyhien alle.

Nyt vain toivon, että kinkku voisi siirtyä suuhuni telekineettisellä voimalla, jotta voisin samalla sekä syödä että olla tekemättä mitään. How queer! palaa tammikuussa uusin kujein! Hyviä pyhiä!

Evenings on a Farm Near Dikanka (Vechera na khutore bliz Dikanki, 1961)

Ohjaus: Aleksandr Rou

69 minuuttia

IMDb

Oma arvosana: 7.8/10

Äksöniä itänaapurista

Russian Transporter 

(Nepobedimyy, 2008)

Russian Transporter on tiukka venäläinen äksönpaketti, joka on kotimaansa ulkopuolella liikkunut myös tittelillä Man of East. Nykyisistä valtavirran toimintaleffoista Russian Transporter eroaa visuaalisella selkeydellään ja uskomattomalla badass-asenteellaan.

Egor Kremnyov on Venäjän salaisen palvelun agentti, jolla on tehtävä Maltan saarella. Kremnyovin tulee paikantaa henkilö nimeltä Mikhail Shering. Helpolta vaikuttava homma vaikeutuu merkittävästi, kun Kremnyov saa tietää, että Shering kiinnostaa salaisen palvelun lisäksi merkittävää kansainvälistä rikosliigaa. Sheringillä nimittäin uskotaan olevan raskauttavia todisteita rikosliigan pomoja vastaan. Kremnyovin tulee keinoja kaihtamatta saattaa Shering Venäjälle. Lisää vettä myllyyn heittää itse Shering, joka ei ole kovin innoissaan kyydissä Kremnyovin kelkassa.

Russian Transporter on kuin itänaapurin kovis ninja-James Bond, mutta sata kertaa enemmän badass ja simppelisti awesome. Etenkin toimintakohtaukset ovat loistavia. Nykyajan toimintaelokuvissa ja varsinkin uusissa Bondeissa äksönkohtaukset on usein leikattu niin raivokkaalla temmolla, että tapahtumat puuroutuvat yhdeksi isoksi sekamelskaksi, josta erottaa välillä jonkun selän, jonkun nyrkin tai jonkun kyynärpään. Russian Transporterin ote kohtauksiin on täysin eri ja vaikka tempo on kohdillaan, on myös mukava kerrankin oikeasti nähdä mitä kohtauksessa tapahtuu.

Kremnyov on kunnon perseilyäksönleffahahmo, uskomaton, voittamaton kovanaama. Kranaatteja lentelee tuon tuostakin ja miehen otteet ovat raudanlujat. Kaiken riepotuksen jälkeen on ihme, että Shering edes pysyy Kremnyovin kyydissä hengissä. Välillä muka vilautellaan Kremnyovin "herkkää puolta", mutta edes se ei ole oikeasti herkkä vaan äijämäisen rosoinen ja kova. Huumoria mieheltä kyllä löytyy, tosin ei aina kovin tahdikasta tai onnistunutta. Mahtavaa kerrankin nähdä näin äärimmilleen viety, mutta silti mielenkiintoinen hahmo. Heti alusta asti on selvää, että tässä leffassa voi tapahtua ihan mitä vain. Ja mitä tahansa se onkin, se tulee olemaan ihan helvetin siistiä.

Ainoa suurempi miinus tulee tiivistämisen puutteesta, varsinkin lopun suhteen. Juuri, kun leffan luulee loppuvan, tapahtumia venytellään vielä hetki. Ei hyvä. Toisaalta elokuvan varsinainen lopetus on aika hieno ja sopii tyyliin loistavasti. Olen vähän kahden vaiheilla, pidänkö siitä vai en. Toinen negatiivinen ja häiritsevä seikka on hämmentävä venäläinen dubbaus. Suurimman osan aikaa kaikki hahmot puhuvat venäjää, mutta kun joku puhuu englantia, päälle on vedetty venäjädubbi, jonka alta englanninkielinen osuus kuuluu. Ihme touhua. Lisäksi dubin tekee aina sama dude, mikä aiheuttaa tahatonta komiikkaa esim., kun joku nainen puhuu englantia.

Russian Transporter on toimintaleffa, jossa on kaikki toimintaleffalle ominaiset ainekset. Rikkaita rikospomoja, valtion salaisen palvelun yksikkö, agentteja, pettureita, räiskintää... Mitä vielä pitäisi pyytää? Välillä toimintakohtauksissa mennään absurdin rajamaille ja reippaasti ylikin. Leffaa katsoessa on turha miettiäkään miten ihmeessä Kremnyov onnistuu yksin kaatamaan 30 miestä saamatta itse kehoonsa yhtään luotia. Omassa suosikkikohtauksessani Kremnyov juoksee kaupungissa bussin kiinni parkour-tyyliin. Malliesimerkki hyvin toteutetusta perseilyleffasta. Suositteluni, aliarvostettu helmi!

Russian Transporter (Nepobedimyy, 2008)
110 minuuttia
Ohjaus: Oleg Pogodin
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.6/10

Lunta tulvillaan...

Hyvää joulua 2010!!

Blogin perinteinen (= ensimmäinen) joulupostaus on trio enemmän ja vähemmän päräyttäviä jouluisia lyhytelokuvia. Joukossa on sekä oikeasti hyvää että tuskallisen huonoa settiä. Olkaa hyvät!


The Insects's Christmas (Rozhdestvo obitateley lesa, 1913)
Ihan loistava venäläinen stop-motion animaatio 1910-luvulta.

Kuusta koristava Joulupukki lähtee jouluyönä retkelle. Hän aikoo tuoda joulun metsän elukoille, jotka tässä tapauksessa ovat hyönteisiä (+ ihan helvetin ahistavan näkönen sammakko). Joulupukki taikoo hyönteisille oman joulukuusen ja jakaa maan matelijoille lahjoja. Sitten Pukki ja koppakuoriaiset (tai mitkälie) laskevat mäkeä ja Pukki palaa takaisin kuusen koristeeksi.

Vain 7-minuuttinen pätkä yllätti, kovvaa kammaa! Huolellisesti toteutettu lyhäri on yksi vanhimpia koskaan näkemiäni fiktioita. Jos stop-motion ja vanhat leffat kiinnostaa, tämä on aika ehdoton tsekattava. Tarinan outous miellytti myös kovasti. Joulupukki? Hyönteiset? Laskee yhdessä mäkeä? Analyytikot voisivat vetää tästä vaikka mitä symbolismia. Joulu tuodaan maan vähäpätöisimmillekin asukeille.

Jos jollain on suosituksia muista hyvistä (erittäin) vanhoista stop-motion -pätkistä, kertokaa toki. The Insects's Christmas löytyy kokonaisuudessan YouTubesta.


Father Christmas (1991)
Suomessakin TV-perinteeksi muodostunut Lumiukko -animaatio perustuu Raymond Briggsin kirjoihin, kuten myös tämä lähes kymmenen vuotta Lumiukon jälkeen tehty Father Christmas. Tarina ei ole poliittisesti erityisen korrekti ja ainakin USA:ssa tästä on näytetty lyhennettyä ja sensuroitua versiota. Kukapa sitä haluaisi Joulupukin persvakoa kattella. Paitsi minä näköjään.

Lyhärissä Joulupukki stressaa joulujuttujen kanssa ja päättää pitää vähän lomaa. Lomallaan pukki kännää, pelaa uhkapelejä Vegasissa ja esittelee välillä kankkuaan. Jotenkin odotin vähän härskimpää matskua, kun tätä kerran on pitänyt sensuroidakin. Mitään kovin haitallista matskua sinänsä ei ole, vaikka ihan pienimpiä lapsia pukin edesottamukset varmaan hämmentävätkin. No joo, ei kai kovin monessa lasten leffassa podeta kankkusta...

Piirrostyyli miellyttää itseäni ja varmasti muitakin niitä, jotka Lumiukko -animaatiosta tykkäävät. Ihan hauska lyhäri, jos ei ihan odotusten arvoinen kuitenkaan.

Ai niin, ilmeisesti Joulupukin suosikkisana ikinä on blooming. Ja pukki on tietysti britti.


We Wish You a Turtle Christmas (1995)
Ääh, arvasin, ettei Turtleseista yhdellä postauksella pääse eroon. Tämä vuoden 1995 videojulkaisu on kilpparien jouluspesiaali. Ja se on musikaali. Tuskallinen, tuskallinen musikaali.

Turtle Christmas on taatusti huonoin Turtles -juttu ikinä. Ja jos jotain huonompaa vielä on, en halua nähdä sitä ikinä. Juoni on typerä ja täysin tarpeeton. Turtlesit huomaavat aattoiltana, että kukaan ei ole muistanut ostaa lahjaa Splinterille. Hups. Seuraavat 20 minuuttia Turtlesit laulavat lahjoista, niiden ostamisesta ja niiden paketoimisesta. Huoh... Ja sitten Splinter laulaa lahjojen saamisesta. Ja katsoja haluaa ampua itseään päähän.

Jos juoni on turha niin entäs ne veisut sitten. Voin sanoa, ettet ole koskaan nähnyt mitään oikeasti ärsyttävää ennen kuin olet nähnyt Turtlesien lahjanpaketoimisräpin, Wrap Rapin tai Splinterin laulamassa ihan ylipitkää versiota 12 Days of Christmasista. Ja jos et ole näitä nähnyt, et edes ymmärrä miten onnekas olet. Jos voisin valita elämästäni 23 minuuttia, jotka haluaisin käyttää toisin, valitsisin sen ajan jonka käytin tähän turhakkeeseen.

Jo paskasti tehdyt alkutekstit varoittelivat tämän pätkän huonoudesta, kadun kun en tajunnut lopettaa jo siinä vaiheessa. Ai niin, ja Turtlesien puvut ovat jotain hirveintä ikinä. Oikeasti. Olisitte nyt edes yrittäneet.


Tämän postauksen myötä blogi siirtyy joululomille. Tammikuussa palaillaan asiaan ja tehdään pieni katsaus leffavuoteen 2010. Hauskaa joulua kaikille!