Killing is an art form

Triple B -sarja jatkuu vihdoinkin! Tässä välissä kannattaa käydä lukaisemassa Kovaa peliä Havaijilla -postaus, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Leffa nimittäin kuuluu Triple B -sarjaan kakkososana, mutta katsoin se jo ennen koko projektin aloittamista. Kolmosleffassa palataan Havaijille ja sankareina toimivat jälleen rahtikoneen lentäjät Donna ja Taryn. Myös muita kakkosleffan hahmoja nähdään jälleen, mutta ei, Ron "Ridge" Moss ei ole enää mukana. Mikä harmi!

Kuoleman kyydissä

(Picasso Trigger, 1988)

Salaperäinen kaksoisagentti ja taiteen ystävä Picasso Trigger murhataan Pariisissa, kun hän on luovuttamassa suosikkitaideteostaan, picasso trigger-kalaa esittävää taulua, taidemuseolle. Murhaajaksi epäillään Miguel Ortiz-nimistä hemmetin tyylikästä pahista, joka vannoo kostavansa veljensä murhan.

Missään ei oikein avata miten tämä murha tapahtui ja kuka sen teki, mutta Ortiz hyökkää joka tapauksessa Agencyn agenttien kimppuun. Donna ja Taryn ovat tappolistalla korkealla ja Ortiz luuleekin eliminoineensa kaksikon räjäyttäessään heidän veneensä. Kaikeksi onneksi naiset olivat kuitenkin juuri sopivasti sukellusreissulla. Toinenkin murhayritys menee pieleen, eikä Ortizilla suju nyt oikein mikään. Murhayrityksiä ryhtyy setvimään ekasta leffasta tutun Ron Mossin hahmon veli Travis, joka pääsee tekemään läheistä yhteistyötä entisen hellunsa, tumman ja mystisen Panteran kanssa.

Nyt aletaan päästä asiaan! Kuoleman kyydissä ei ole yhtä kovaa tykitystä kuin Kovaa peliä Havaijilla, mutta tässäkin päästään sentään räjäyttelemään juttuja ihan kunnolla. Professori on luonut Travisille, Donnalle ja Tarynille joukon upeita hi-tech -aseita, kuten bumerangiin kiinnitettävän räjähteen, joka näyttää vähintäänkin improvisoidulta. "Ei vittu, mun piti keksiä noille jotain aseita, mutta oon vaan loikonut uima-altaalla margarita kädessä koko kesän, ei helvetti. Lätkästään äkkiä tohon bumerangiin joku panos niin eiköhän se kelpaa."

Noin leffan puolivälin tienoilla havahduin taas siihen, ettei ole oikeastaan mitään käsitystä mitä tässä leffassa nyt loppujen lopuksi tapahtuu. Pahishahmoja on melko monta, hyviksiä on melko monta, kaikki hommailee koko ajan jotain, mutta kuten muissakin Sidaris-leffoissa, juoni on sivuseikka. Mukavasti Kuoleman kyydissä kuitenkin viihdyttää, eikä sekavaa ja poukkoilevaa juonta välillä edes ajattele. Riittää, että porukka puuhastelee jotain, ihan sama mitä. Välillä joku ampuu jotain toista raketilla enkä edes tiedä miksi, mutta ihan sama - kunhan räjähtää!

Eniten jää kaivelemaan loppukahinoihin jätetty aika, jota on siis verrattain vähän. Juuri kun meno alkaa mennä jännäksi, koko leffa loppuu. Aika iso osa menee juonen "rakentelussa", mutta koska juonesta ei kukaan piittaa eikä sen olemassaoloa välillä edes muista, mutkat voisi vetää suoriksi.

Näyttelijäsuoritukset ovat suurimmaksi osaksi aivan kammottavia. Siis jopa verrattuna sarjan aiempiin osiin. Mielestäni on huvittavaa, että näiden leffojen parhaat näyttelijät ovat niitä naisia, jotka on luultavasti pestattu mukaan ihan eri syistä. Paras on tosin erittäin joustava käsite, mikä lienee sanomatta selvää.

Kuoleman kyydissä ei mitenkään yllä Kovaa peliä Havaijilla -tasolle, mutta on selkeä irtiotto sarjan ekaan osaan, joka ei juurikaan napannut. Tässä sentään räjähtelee välillä! Hahmot ovat toki ennestään tuttuja, mutta sillä nyt ei ole minkään maailman merkitystä. Ei kukaan näitä leffoja hahmojen takia katso.

Kuoleman kyydissä (Picasso Trigger, 1988)
Ohjaus: Andy Sidaris
99 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.6/10

Packing heat from Texas to Malibu Beach

Kuten viimeksi lupailin, aion synttärien kunniaksi aloittaa uuden projektin. Tällä kertaa lyhyen, vain 12 elokuvan pituisen, mutta kenties sitäkin herkullisemman. Kyseessä on tietysti Andy Sidaris -tuotantoa oleva Triple B -sarja eli Bullets, Bombs and Babes. Sarjasta käytetään myös joskus nimeä L.E.T.H.A.L. Ladies, vaikka ensimmäisessä leffassa pääsankarina häärii äijänköriläs.

Huttuisesta tusinasta on katsottu jo kertaalleen yksi, Kovaa peliä Havaijilla (Hard Ticket to Hawaii, 1987), jossa meitä viihdytti singolla ampuva Ridge Forrester eli Ron Moss. Kaikki 12 teosta ovat periaatteessa itsenäisiä, mutta niillä on löyhiä yhteyksiä toisiinsa (samoja hahmoja tai hahmojen välisiä suhteita yms.). Koko sarjassa on hieman sama meininki, kuten sen nimestä voi päätellä. Näyttelijöiksi on palkattu kourallinen Playboyn keskiaukeamatyttöjä eikä panoksia ole säästelty.

Nyt siis katselussa sarjan ensimmäinen, Malibu Express. Koska leffoja on vain 12, lienee ihan oikeutettua, että niistä jokainen saa oman postauksensa.

Malibu Express 

 (1985)

Ensimmäisessä leffassa kohtaamme yksityisetsivä Cody Abilienen (lapsinäyttelijänä tunnetuksi tullut Darby Hinton). Mies on etevämpi naistenkaataja kuin aseenkäsittelijä. Luodit viuhuvat ohi jopa harjoitusradalla. Jostain syystä Cody katsoo silti olevansa pätevä hommaansa, mikäs siinä.

Cody saa tehtäväkseen selvittää kuka myy tietotekniikkaa venäläisille. Tai kuka murhasi jonkun tyypin. Näin luin internetistä. Todellisuudessa päähän ei jäänyt yhtään mitä Cody oli oikeastaan tutkimassa ja hutkimassa, sillä, kuten Sidarisin leffoissa yleensäkin, juoni on sivuseikka.

Joka tapauksessa, keikan vuoksi Cody muuttaa hetkeksi asumaan rikkaan perheen vieraaksi. Kartanossa asuvat pyörätuolissa istuvan aatelisnaisen lisäksi tämän sukulaisia sekä palvelusväkeä. Ykkösroolin vetää autonkuljettaja Shane, joka kellistää kaikki talon kellistettävissä olevat voidakseen kiristää heiltä rahaa seksivideoilla ja valokuvilla. Hieman yllättäen kiristettävien listalla on myös kartanonrouvan umpihomo drag queen-veljenpoika.

Kun Shane murhataan ja videot ja valokuvat leviävät, alkaa uusi tutkimus, joka jää hieman paremmin mieleenkin. Kuka murhasi miehen ja miksi? Kaikilla oli syynsä, mutta kuka veti liipasimesta?

Malibu Express on yhdistelmä klassista "kuka teki sen"-murhatarinaa, jossa syyllisiä on tungokseksi asti sekä hurvittelevaa seksploitaatio-komediaa. Räjähdyksiä ja hulppeita ammuskelukohtauksia ei ole yhtä tiheästi kuin Havaijissa, mutta paljasta pintaa on senkin edestä.

Vuoden 1985 mittapuulla seksikohtaukset olivat varmaan ihan rankkoja. Kuten Havaijissakin, myös Malibussa tärkeämpien asioiden hoitaminen meinaa usein unohtua, kun hahmot unohtuvat paneskelemaan milloin rikospaikalle ja milloin pakoautoon. Ammuskelukohtauksista hauskin on Shanen murha, eikä vähiten siksi että mies päättää ottaa telkkarin mukanaan Manalaan. Kenelle tulisi mieleen lähteä kanniskelemaan telkkaria, kun kehossa on kilo lyijyä?

Upeana sivujuonena leffassa tarjoillaan sarja kilpa-ajoja, joihin Codyn haastaa kaunainen, hieman juntihtava tuttavaperhe. Hillbilly-klaani uhkaa voittaa Codyn milloin minkäkinlaisella ajopelillä. Syynä jatkuvaan hurjasteluun on ilmeisesti Codyn isä, joka aikoinaan voitti perheen isukin kisassa ja saattoi koko suvun katkeamattomaan häpeän ja koston kierteeseen.

YouTubesta löytyy kahden minuutin tiivistelmä leffasta niille, jotka eivät jaksa katsoa koko hommaa. Paljaan pinnan määrä on rajattu kuitenkin minimiin, joten kannattaa vielä harkita - hirveästi muuta sisältöä ei nimittäin sitten olekaan.

Malibu Express (1985)
Ohjaus: Andy Sidaris
105 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.2/10

This ain't no hula!

Oletko koskaan miettinyt mitä kaikkien mummojen sydänkäpynen Ronn "Ridge Forrester" Moss teki ennen Kauniita ja rohkeita? Ei se mitään, enpä juuri minäkään. Mutta nyt se selviää!

Kovaa peliä Havaijilla

 (Hard Ticket to Hawaii, 1987)

En oikeasti edes tiedä mistä aloittaa tämän leffan kanssa. Leffaa on mennyt noin puoli minuuttia kun päästään jo tositoimiin eikä tylsää hetkeä enää tule.

No huh huh. Mossin uimahousut varmaan lakkaisivat olemasta jos olisivat enää yhtään piukemmat.

Donna (Dona Spier) ja Taryn (Hope Marie Carlton) ylläpitävät lentävää cargo-firmaa Havaijilla. Kaksikko joutuu hankaluuksiin kuljettaessaan käärmettä eläintarhaan. Välilaskun aikana he törmäävät kahteen rikolliseen, jotka ovat tulleet hakemaan saarelle pienoishelikopterilla lennätettyjä timantteja. Naiset löytävät timantit ennen miehiä. Onneksi daisariduolla on nunchakut ja heittotähdet mukana, muuten olisi varmaan tullut pahaa jälkeä! Naiset saavat tietysti timanttipahikset kannoilleen. Onneksi apuun rientää erikoisagentti Rowdy Abilene (Ronn Moss) kung-fu -kavereineen.

Ai niin, ja käärme tietysti karkaa. Ja se ei olekaan mikään tavallinen luikertelija vaan kreisi sekopää-käärme, joka on infected with deadly toxins from cancer-infested rats. Tuo on oikea lainaus tästä leffasta. Mikään hymiö ei kykene kuvaamaan kasvoillani ollutta ilmettä tuon kuullessani.

Juoni oli aikalailla tuossa, tai ainakin kaikki mitä siitä tarvitsee tietää. Leffa on niin täyttä tykitystä, että juoni unohtuu välillä täysin. Jopa hahmot itse unohtavat mitä olivat tekemässä. Donna ja Rowdy unohtuvat muhinoimaan naisten asuntoon, vaikka paras kaveri on kidnapattu. Kyllä se nyt siellä hengissä säilyy, ei hätää! Kaikki tekosyyt näyttää tissit käytetään. Sattuipa sopivasti, että Donnan ja Tarynin mielestä paras paikka mietiskelyyn ja timanttisaaliin tutkimiseen on poreamme! Ymmärrän myös, että on ihan täysin olennaista ja perusteltua näyttää, kun nainen vaihtaa vaatteet.

Mitä sitten tarjotaan juonen tilalla? No, leffa kuuluu ohjaaja-käsikirjoittaja Andy Sidarisin kahdentoista elokuvan Triple B -sarjaan eli luoteja (bullets), pommeja (bombs) ja pimuja (babes). Kaikkea tätä todella on tarjolla, ja jatkuvasti onkin. Leffa oli äärimmäisen piristävä pläjäys kaikkea sitä, mistä pidän näissä B-luokan sekoiluissa ja vielä omaperäisesti toteutettuna. Enpä ole koskaan aiemmin nähnyt pumpattavaa barbaraa bazookan uhrina tai murhaa frisbeellä toteutettuna. Huumorikin on niin huonoa että se on hyvää. Dialogissa on niin monta hämmentävää hetkeä, että laskuissa menee sekaisin. If brains were birdshit, you'd have a clean cage. Eeppinen solvaus!

Ei sillä etteivät itse tapahtumat olisi vähintäänkin hämmentäviä. Rannalla pahisten linnaketta vahtiva sarjatuliasemies huvittelee päivittäin heittelemällä frisbeetä rannalla kirmailevan naisen kanssa. Miten hitossa tämä juttu alkoi? Jos rannalla seisoo mies valtava ase kainalossa ja pyytää sinua heittämään kanssaan frisbeetä, menisitkö? Tai pyytäisitkö itse asemiestä heittelykaveriksi? Vaikka olisit miten yksinäinen? Eri juttu tietysti jos mies pakottaa leikkiin aseella uhaten. Se olisi kyllä vähintäänkin yhtä omituista kuin edellä mainitut scenariot. "Heittelet mun kanssa nyt tätä frisbeetä tai ammun sut!"

Just when you thought it was safe to take a pee.

Sidaris uskaltaa vetää mutkat suoriksi ja leffan täysin överiksi, mikä on hienoa. Ei tässä mitään korkeakulttuuria olla tekemässä, joten jarrut pois! Siinäpä asenne, jota arvostan. Uskallan luvata, että Triple B -leffoja nähdään tässä blogissa vielä joskus tulevaisuudessakin, vaikka tämä teos olikin niin tykittelyä, että pelkään muiden osien olevan lieviä pettymyksiä. Toivottavasti olen väärässä ja bazooka/tappajafrisbee/syöpäkäärme -osaston hulinaa nähdään myös sarjan muissa leffoissa.

Leffasta löytyy muuten parhaita paloja YouTube-videokollaaseina, joten suosittelen tsekkaamaan ne, jos et koko leffaa meinaa koskaan katsoa. Tai vaikka meinaisitkin, ei siitä haittaakaan ole.

Kovaa menoa Havaijilla (Hard Ticket to Hawaii, 1987)
Ohjaus: Andy Sidaris
96 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.7/10