Elokuvien suhteen minulla oli Prahassa yksi selkeä kohde, jota en missään nimessä halunnut missata: Karel Zeman -museo, joka myös Film Special Effects -museona tunnetaan. Tutustuin "Tšekin Mélièsin" teoksiin jo vuosia sitten, kun katsoimme elokuvan Journey to the Beginning of Time (Cesta do Praveku, 1955, julkaistu suomeksi nimellä Ihmemaailman salaisuudet). Elokuva oli Zemanin pitkistä leffoista ensimmäinen ja vaikka juonta siinä oli tuskin nimeksikään, komeat erikoistehosteet tekivät vaikutuksen. Zeman yhdistelee elokuvissaan piirroksia, animaatiota, pienoismalleja, videokuvaa ja vaikka mitä.
Zeman-museo sijaitsee hyvin turistipitoisella alueella, aivan Kaarlensillan kupeessa Malá Stranan puolella. Ei kuitenkaan kannata hämääntyä - ainakaan oman käyntini perusteella museo ei vedä niin paljon väkeä kuin sijainnista luulisi. Aurinkoisena torstaiaamuna näyttelyä sai katsella rauhassa, sillä kierroksella oli samaan aikaan vain kaksi muuta seuruetta. Vaikka museo ei ole mikään valtava, sen kiertämiseen saa kulumaan melko kauankin aikaa. Kuvien ja esineiden lisäksi videoita on runsaasti ja ne havainnollistavat Zemanin työskentelyä paremmin kuin kuvin tai sanoin voisi kertoa. Ainoa miinus on siinä, että videot ovat välillä hieman liian pitkiä ja pyörivät jatkuvalla loopilla, joten et välttämättä jaksa jäädä odottelemaan videon palautumista alkuun jos satut paikalle kesken jutun.
Pelkän ihastelun sijaan museo on myös interaktiivinen ja valokuvien ja videoiden ottamiseen kannustetaan. Museossa pääsee mm. kokeilemaan The Fabulous World of Jules Verne -rainasta tuttua lentohärveliä ja tekemään omia erikoisefektejä valokuvaamalla. Koko museon piha on myös omistettu elokuvaefekteille ja niiden parissa puuhastelemiselle. Zeman teki lastenelokuvia, joten oikeutetusti lapset on huomioitu myös museon ja sen pihapiirin suunnittelussa. Minä ainakin löysin täältä sisäisen lapseni!
Zeman ei ole aiemmin tässä blogissa esiintynytkään, mutta asia korjaantunee pian. Leffoja on ollut tarkoitus katsoa enemmän jo aiemminkin, mutta tilaisuuksia on ollut vähän. Zeman-museon kaupasta löytyi kuitenkin julkaisuja huokeaan hintaan - yksi yhden levyn DVD maksoi alle viisi euroa. Pari lättyä lähtikin mukaan ja näitä katsellaan myöhemmin syksyllä. Museokaupassa kannattaa käydä, vaikka itse museo ei kiinnostaisikaan. Muihin museokauppoihin verrattuna hinnat ovat maltilliset ja Zemanin teoksia on ollut aiemmin vaikea löytää DVD:llä. Jos reissu Prahaan ei kiinnosta, mutta Zeman kyllä, lättyjä voi tilata myös museon nettikaupasta (n. 10 euron postikulut Tsekin ulkopuolelle, PayPal käy).
Zemanin lisäksi Tšekillä on toinenkin elokuva- ja TV-teollisuuteen liittyvä tärkeä hahmo - Myyrä (Krtek). Zdenek Millerin luoma, Suomessakin rakastettu animaatiohahmo löytyy pehmolelumuodossa useimpien matkamuistomyymälöiden hyllyistä, mutta olin hieman yllättynyt miten vähän Myyrää on loppujen lopuksi hyödynnetty tavaran kaupustelussa. Halusin jotain Myyrä-aiheista, mutta en turistiansojen ylihintaisia leluja. Sen sijaan teimme visiittejä perinteisiin lelu- ja kirjakauppoihin, kunnes mukaan lähti eväsrasia (minulle) ja muki (kanssaeläjälle).
En ole katsonut Myyrä-animaatioita lapsuuden jälkeen, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki myös muistin virkistämiseen. Ja mitä ihmettä, Myyrähän on vielä paljon parempi kuin mitä muistelin! On aina mukava huomata, että jotkut lapsuuden suosikit kestävät aikaa.
Nyt seuraa sitten muuta kuin elokuva-aiheista reissujuttua.
Menomatka meni niin kepeästi, että ehdin jo odottaa jonkin menevän pahasti vikaan millä hetkellä tahansa. Alun perin perhosia vatsanpohjassa aiheuttanut nopea, 35 minuutin vaihto Helsingissä meni näpsäkästi, kun Norwegian jatkoikin samalla koneella Prahaan saakka. Homma meni siis "ulos koneesta, odota portilla, takaisin koneeseen"-meiningillä. Lentokentällä bussi Dejvickaan saapui juuri sillä sekunnilla, kun olimme lähdössä ja vaihto tramiin sujui kuin vettä vain. Jäimme juuri oikealla pysäkillä Praha 3:ssa eli Žižkovissa ja Residence Hotel Tabor oli ihan nurkan takana. Jippii! Keli oli suorastaan trooppinen, jos ilma olisi ollut yhtään kosteampaa, se olisi ollut vettä. Huoneessa ollut jääkaappi tuli helteillä hyvään käyttöön.
Tabor oli kotimme ensimmäiset viisi yötä. Žižkov oli huomattavasti kiinnostavampaa hoodia kuin Prahan turistientäyteinen Stare Mesto. Žižkovista löytyikin muutamia suosikkipaikkojani Prahassa - Parukarkan puisto baareineen, tunnelmallinen U Vystrelenyho Oka eli Pub at the Shot Out Eye, hyvää safkaa tarjoillut Pivnice U Sadu ja varsin päräyttävä TV-torni pelottavine alien-vauvoineen. Tästä mestasta diggailin kovasti!
Sunnuntai-päivän piristykseksi suuntasimme Kutná Horaan katsomaan Sedlecin luukirkkoa. Paikka on vain n. 75 kilometrin päässä Prahasta, mutta junamatka kesti silti täyden tunnin. Luukirkko oli näkemisen arvoinen, eikä turisteja onneksi ollut niin paljon kuin pelkäsin, vaikka asemalta kirkolle olikin melkoinen kansanvaellus. Luukirkon kappelin koristuksessa on käytetty luita n. 40 000:sta vainajasta. Vaikuttava näky!
Mietimme ensin olisiko Kutná Horassa muuta nähtävää kuin kirkko ja kannattaisiko keskustaan asti lähteä - kirkko itsessään on nimittäin hieman sivussa ja keskustaan pitäisi mennä paikallisjunalla. Pieni ekstrareissaaminen kuitenkin kannatti - Kutná Horan vanha kaupunki on kuin vanha kaupunki missä tahansa, mutta murto-osalla turisteja. Oli kiva kerrankin katsella paikkoja rauhassa ilman jatkuvaa, ympärillä vellovaa ihmismassaa. Kävimme myös Pyhän Barbaran katedraalissa, joka oli yksi komeimpia rakennuksia missä olen koskaan käynyt. Pihalta sai paikallista viiniä, joka oli ihan hyvää - ja harvoinpa on tullut viiniä siemailtua niin hienoissa puitteissa.
Eksyimme myös johonkin hiljaiseen ravintolaan, josta sai hyvää pöperöä ja suojan sateelta ja ukkoselta, joka alkoi lähdettyämme katedraalista. Päädyimme takaisin Prahaan alkuillasta ja kävimme muutamassa Žižkovin paikassa ennen kuin lähdimme seuraavana päivänä kohti Český Krumlovia.
Bussimatka Český Krumloviin meni leppoisasti Student Agencyn kyydillä. Kolmen tunnin matkan jälkeen oltiin täysin uusissa maisemissa. Český Krumlov on pieni, postikorttimaisen kaunis kaupunki Etelä-Böömissä, lähellä Itävallan rajaa. Saksankielisiä kaupungissa onkin paljon, heidän joukossaan myös pensionimme ystävällinen emäntä Gerta. Yhteistä kieltä ei löytynyt juuri minkään vertaa, mutta jostain syystä kaikki asiointi sujui silti vaivattomasti. Viivyimme Český Krumlovissa kaksi yötä Gertan viihtyisässä majatalossa, jonka sijainti oli yllättävän korkealla. Keskustakierroksella piti säästää jalkoja sen verran, että jaksoi nousta vielä ties kuinka monta mäkeä päästäkseen lepäilemään. Näköala ikkunasta sentään oli hieno!
Keskiaikainen keskusta kävi nopeasti tutuksi, sillä alue on aika pieni. Viihtyisiä paikkoja löytyi, vaikka turisteja oli huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Kutná Horan vanhassa kaupungissa. Český Krumlovin helmiä olivat mm. vegeravintola Laibon, hämmentäviä beer snackseja tarjoileva Depo Pub (possun kamaraa rasvassa? Mitä juuri söin?) ja hieman yllättäen Eggenbergin panimon kyljessä sijaitseva ravintola, josta sai varsin hyvää apetta ennakkoluuloista huolimatta.
Kävimme myös tutustumassa paikallisen taitelija-muotoilija Miroslav Páralin teoksiin, joita oli esillä pitkin kaupunkia. Linnan lähellä oli pieni taidenäyttely ja joen rannasta löytyi hänen teoksillaan koristeltu taidebaari, jossa olimme illan pimetessä ainoat asiakkaat. Mies on selvästi mieltynyt sormiin ja jalkoihin. Teokset ovat usein käytännöllisiä, kuten pöytiä ja tuoleja, joiden jalat ovat sormia tai sormien kuvilla koristeltu astiasto.
Paluu Prahaan tuntui pieneltä shokilta pikkukaupungin rauhan jälkeen, varsinkin kun reissun viimeinen majoitus oli Praha 2:ssa. Viimeiset pari päivää tutuistuimme uuteen kaupunkiin ja teimme pakollisen Kaarlensillan ylityksen Karel Zeman -museosta tullessa. Yleensäkin syrjäisemmissä paikoissa sijaitsevat, hieman piilotetut baarit ja kahvilat kiinnostavat huomattavasti enemmän kuin turistinähtävyydet emmekä viihtyneet vanhassa kaupungissa kauaa. Praha 2:sta löytyi muutama ihan varteenotettava paikka, joista yhtenä lompakkoa ja liharuokaan kyllästynyttä elimistöä hellivä Beas Vegetarian Dhaba. Intialaista kasvispöperöä tarjoava mesta toimii buffetperiaatteella, hinta safkan painon mukaan n. 0,70 senttiä per 100g. Tuntia ennen sulkemisaikaa ruokansa saa puoleen hintaan eli ihan törkeän halvalla. Hyödynsimme Dhaban antimia parikin kertaa. Tätä kaipaisin Suomeenkin!
Myös ruokavammaiset oli ihan kivasti huomioitu parissa ravintelissa. Sitten viime Puolan reissun en ole voinut syödä vehnää ilman että pakki menee sekaisin ihan parissa minuutissa. Odottelin reissun olevan vaikea - helposti saatavaa vehnäpullaruokaa on kaikki kojut täynnä. Pääsin kuitenkin kokeilemaan paikallisia erikoisuuksia, kuten dumplingseja ja paistettua juustoa, jotka molemmat oli tehty maissijauhoista. Kaiken lisäksi Kremencovalla sijaitsevan Svejk Restaurant U Karlan gluteeniton menu oli täysin saman hintainen kuin normaali! Ei ruokavammaisuudella rahastusta! Hienoa! Tästä pidän.
Jos reissun alku meni hienosti, loppumatkasta otettiin hyvää tuuria vähän takaisin. Tiedossa oli lähtö iltalennolla Prahasta ja yö Helsingin lentokentällä ennen aamulentoa Ouluun. Uni ei meinannut tulla palloon kentällä, yllättäen, joten koko yö meni muutamilla vartin mittaisilla nokosilla. Lisäksi aloin olla aika helvetin nälkäinen, koska edellinen ateria oli Prahassa ja eväänä oli vain pari viipaletta gluteenitonta leipää. Lentokenttätarjoilu taas oli kohtuuttoman kallista ja suppeaa. Leipiä kyllä riitti, mutta kolme euroa Valion jogurtista? Söin mieluummin Snickersin ja odottelin kotiinpääsyä.
Kuinkas ollakaan, Oulussa oli aamulla sumua eikä kone päässyt laskeutumaan yrityksistä huolimatta. Jouduimme palaamaan Helsinkiin ja odottamaan uutta lentoa, joka lähtisi 12.45. Vaikka ratkaisu oli taatusti oikea, nälkäistä matkaajaa meinasi vähän kismittää. Lopulta selvisimme kuitenkin Ouluun, jossa kaupungin julkinen liikenne teki toisen yllätyksen. Surullisenkuuluisa bussiuudistus oli siirtynyt talviaikatauluun, mikä ilmeisesti jostain syystä tarkoitti sitä, että linja lentokentältä kämpille oli hävitetty kokonaan. Lisäksi uuden bussilinjan onnikka oli 20 minuuttia myöhässä ja keskustasta piti vielä ostaa toinen lippu päästäkseen kotiin asti, koska lentokentältä pitää ostaa seutulippu, eikä sillä voi vaihtaa bussia kesken matkan. Kai sitä on tottunut liian hyvälle, kun aina aiemmin kentältä on päässyt melkeinpä kotiovelle.
Lopulta valvomista tuli n. 36 tuntia, enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Olo oli illalla kotona vähintäänkin surrealistinen. Valojen sammuttua aloin jo nähdä halluja ja sänky tuntui keinuvan puolelta toiselle. Ei tuollainen valvominen ole näin vanhoja varten! Onneksi matkustuksesta aina toipuu ja reissu oli kaiken sähellyksen arvoinen.
Blogi alkaa palailla syksyn myötä normaaliin aikaan, helteet ja lomat ovat ohi. Tiedossa on toivon mukaan Zemania, vihdoinkin sitä hemmetin Zatoichia ja ties mitä. Synttäritkin lähestyy!
