maanantai 24. tammikuuta 2011

Oikeus ja omatunto

Ja oikeutta kaikille
(...And Justice for All, 1979)


Katsoin pitkästä aikaa yhden suosikki Al Pacino -leffoistani, Ja oikeutta kaikille. Norman Jewisonin ohjaama elokuva on aliarvostettu helmi, kuuluisasta loppukohtauksestaan huolimatta. Vaikka arvostelut ovat olleet pääasiassa positiivisia, jotenkin Ja oikeutta kaikille on jäänyt muiden oikeussalidraamojen jalkoihin.

Al Pacino esittää puolustusasianajaja Arthur Kirklandia, joka saa eteensä epämieluisan keissin. Häntä pyydetään puolustamaan inhoamaansa tuomari Flemingia (John Forsythe), jota syytetään nuoren naisen raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Kun tuomari myöntää syyllisyytensä Kirklandille, mies joutuu kovien omantunnon kysymysten eteen. Onko moraalitonta edustaa kyynistä sadistia, joka todennäköisesti uusisi rikoksensa vapaalle jalalle päästyään? Kirklandin velvollisuus on tehdä työnsä niin hyvin kuin vain osaa, mutta toisaalta, jos hän tekee parhaansa, rikollinen voi päästä hänen takiaan kuin koira veräjästä.

Elokuva käsittelee myös muita oikeudenpuolustuksen dilemmoja ja sen ajoittain absurdiakin toimitusta. Kirkland hoitaa myös muiden asiakkaidensa asioita parituntisen leffan aikana. Yksi hänen asiakkaistaan on syyttömänä tuomittu Jeff McCullaugh, jota Kirkland yrittää saada vapaaksi. Jutun hoitaminen saa hänet epäilemään koko oikeuslaitoksen pätevyyttä. McCullaugh on vankilassa ahtaalla ja miehen ahdistuksen seuraukset ovat lopulta traagiset.

Elokuvassa esiintyy myös muita oikeudenpuolustajia, kuten Kirklandin hyvä ystävä Jay Porter (loistava Jeffrey Tambor). Puolustusasianajaja Porter saa hermoromahduksen kuultuaan, että hänen ansiostaan vapaaksi päässyt rikollinen on tappanut kaksi lasta. Porter ajelee päänsä kaljuksi ja paiskoo lautasia oikeustalon käytävillä. Itsetuhoinen tuomari Rayford ei myöskään ole kaikkein selvimmästä päästä. Nämä hahmot tuovat esille oikeuden hullua puolta. Kirklandin kollega Warren Fresnell puolestaan edustaa työhönsä turtumista, sitä kun työ on vain työtä, eikä asiakkaiden, toisten ihmisten, kohtalo enää jaksa painaa.


Kaikista kuuluisinta leffassa on tietysti sen loppukohtaus, jossa oikeuden toimimattomuuteen pettynyt Kirkland vaahtoaa: "You're out of order! The whole trial is out of order! They're out of order!" Kohtaus on kieltämättä hieno, muttei ainoa leffan ainoa muistettava kohtaus. Kohtaus, jossa Porter viskoo lautasia on yksi omia suosikkejani. Miehen kasvoilta suorastaan paistaa hulluus ja epätoivo. Al Pacino tekee leffassa perushyvää työtä, mutta kyllä Jeffrey Tambor vie tässä voiton.

Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen filkka, joka maistuu varmasti myös niille, jotka eivät oikeussalidraamoista niin välitä.

Leffaa on muuten ollut käsikirjoittamassa Barry Levinson, joka on myös kunnostautunut ohjaajana. Miehen töitä ovat mm. Hyvää huomenta, Vietnam (Good Morning, Vietnam, 1987) ja Sademies (Rain Man, 1988).

Ja oikeutta kaikille (...And Justice for All, 1979)
Ohjaus: Norman Jewison
115 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.9/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti