tiistai 15. marraskuuta 2011

IIK!! 2011, osa 2/2

Toinen IIK!!-viikonloppua pyörähti käyntiin perjantaina alkuillasta. Viikonlopun selkeä teema oli The Thing-elokuvat. Carpenterin tunnetuin versio nähtiin perjantai-iltana, sitä edelsi alkuperäinen 50-luvun The Thing From Another World ja lauantaina nähtiin vielä ennakkoensi-illassa uusi The Thing, joka on prequel Carpenterin leffalle. Asustelen Carpenter-fanin kanssa, mutta itselläni on taas avaruusolion kokoinen aukko sivistyksessä. Mikäs sen parempi tapa tutustua aiheeseen kuin IIK!!?


Perjantai 11.11.2011


"Se" toisesta maailmasta (The Thing From Another World, 1951)

Howard Hawksin tuottama ja kuulemma aikalailla myös ohjaama ensimmäinen The Thing muistetaan elokuvana, joka toi valkokankaalle ensimmäistä kertaa avaruushirviön. Avaruustutkimus oli lapsen kengissään, eikä kukaan oikein tiennyt mitä tuolta ylhäältä mahtaa löytyä. Kerrottiin juttuja lentävistä lautasista ja marsilaisista.

Elokuva sijoittuu Pohjoisnavalle, jossa tutkimusaseman miehistö bongaa lähistöltä oudon lentävän esineen. Paikalle lähetetään sotilaita ja heidän mukanaan innokas lehtimies Scotty (vähän Jussi Halla-ahon näköinen, btw). Porukalla tiedemiehet ja sotilaat lähtevät tutkimaan maahan pudonnutta UFOa. He löytävät jään sisään hautautuneen pyöreän aluksen, lentävän lautasen. He yrittävät räjäyttää sen esiin, mutta räjähdys tuhoaakin koko aluksen. Hukkaan reissu ei kuitenkaan mene, sillä lähistöltä löytyy jäähän uponnut avaruusolion ruumis, jonka he kuljettavat jäässä takaisin tutkimuskeskukseen.

Sotilaiden ja tiedemiehien, erityisesti tohtori Carringtonin välit kiristyvät olion takia. Carrington on vakuuttunut kommunikaatiomahdollisuudesta örkin kanssa. Kun olio karkaa jäisestä vankilastaan, kapteeni Hendry olisi valmis tuhoamaan sen.

The Thing on jo auttamatta pudonnut hieman kelkasta, mitä avaruusörkkeihin tulee. Nykyään osataan jo kuvitella jos jonkilaista oliota, mutta 50-luvulla marsilainen vastasi enemmän Frankensteinin hirviötä. Kookas mies (parimetrinen John Arness) heiluu ympäriinsä kuin zombie. Niinpä elokuva on vuosikymmenten saatossa selvästi vanhentunut. Toisaalta se ei ole mitenkään huono asia, sillä selkeästi oman aikakautensa tuotteena elokuva antaa vähän valoa sille, millaisesta vinkkelistä avaruutta tuohon aikaan katsottiin.

The Thingia vaivaa vähän sama kuin joitakin muitakin 40- ja 50-luvun elokuvia. Dialogia on kyllä vähintäänkin tarpeeksi, mutta suurin osa siitä ei ole kaksista. Vaikka leffa on vain puolitoistatuntinen, karsiakin olisi kärsinyt. Suurin osa leffan tarjoamasta viihteestä tulee tänä päivänä juurikin sen vanhentumisesta ja sen parasta antia ovat avaruusmonsterin vilahdukset ruudulla. Ihan kelpo tekele ja hyvä aloitus IIK-perjantaille. Keep watching the skies!

"Se" toisesta maailmasta (The Thing From Another World, 1951)
Ohjaus: Christian Nyby (& Howard Hawks)
87 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.2/10


Uhrijuhla (The Wicker Man, 1973)

Uhrijuhla nähtiin festareilla toiveuusintana. Olen nähnyt teoksen aiemminkin, mutta vain kerran. Teinivuosina katsoin aika paljon leffoja telkkarista ja Uhrijuhla oli yksi niistä, jotka käänsin päälle kanavia surffatessa ja jäin koukkuun. Eli sitä ensimmäistäkään kertaa en ole nähnyt elokuvaa ihan kokonaan. Mikäpä olisi parempi aika paikata tätä(kin) aukkoa sivistyksessä?

Kristitty ja syvästi uskovainen poliisi Neil Howie lähtee syrjäiselle Skotlannin rannikon saarelle tutkimaan nuoren tytön katoamista. Rowan Morrison-niminen tyttö on saarelta tulleen kirjeen mukaan ollut kadoksissa kuukausia. Kun Howie näyttää tytön kuvaa paikallisille, kukaan ei tunnista häntä, ei edes nainen, jonka pitäisi olla tytön äiti. Howie jää yöksi pieneen majataloon ja alkaa huomata outouksia saaren asukkaiden käytöksessä. Saarelaiset kuuluvat pakanalliseen kulttiin, jossa palvotaan vanhoja kelttiläisiä jumalia mystisen Lordi Summerislen johdolla.

Howie tekee tutkimuksiaan ja löytää kiistattomia todisteita tytön olemassaolosta. Pikkuhiljaa hän alkaa uskoa tytön olevan uhrilahja muinaisille pakanajumalille, jotta kesän sadosta tulisi runsas. Hän ottaa asiakseen estää pakanoiden uhririitit ennen kuin on liian myöhäistä.

Oli suuri ilo nähdä Uhrijuhla kankaalta ja vielä hyvälaatuisena filmiversiona. Elokuva on kiehtova suorastaan lumoavalla tavalla ja sisältää monen monta jo yksittäinkin upeaa kohtausta. Kaikki pelaa yhteen harvinaisen hienosti niin visuaalisesti kuin kerronnallisesti. Juuri tällainen tehokkaasti rakennettu mysteerijännäri kuuluu suosikkijuttuihini. Huomasin leffaa katsoessa, että olin unohtanut viime näkemästä lähes tulkoon kaiken. Onhan siitä jo melkein 10 vuotta aikaa. Parhaiten mieleen oli jäänyt huikea loppukohtaus, sekä kohtaus, jossa poliisi kyselee kadonneesta lapsesta koulun opettajalta.

Uhrijuhla hipoo täydellisyyttä, enkä kyllä pistäisi pahakseni, vaikka leffa tosiaan näytettäisiin IIK!!:ssä aina viiden vuoden välein. Elokuva on mysteeri sieltä parhaasta päästä ja tarjoaa miettimisen aihetta pitkäksi aikaa. Helppoja vastauksia ei anneta, eikä kaikkea avata.

Vain yksi asia meinasi pilata tämän muuten niin täydellisen leffakokemuksen: pari riviä taaempana istui pari pahemman luokan leffalörppöä, jotka eivät millään malttaneet pitää suitaan tukossa elokuvan loppuun asti. Keskittyminen näiltä luupäiltä loppui tietysi juuri loppukohtauksen aikoihin. Ymmärrän jos vieruskaverille on leffassa ihan pakko kuiskata jotain kesken kaiken, mutta täyteen ääneen puhumista en arvosta. Onko pakko pilata muidenkin leffakokemus, kun oma keskittymiskyky ei riitä kuin tunniksi? Onneksi tämä oli IIK!!:ssä oman kokemukseni mukaan eka kerta ja toivottavasti viimeiseksi jäävä.

Joka tapauksessa. Uhrijuhla on kaikkien aikojen Top 100-listamatskua, ehdottomasti. En osaa enää kauneimmin sanankääntein tätä elokuvaa kehua. Jos et ole vielä tätä teosta nähnyt, niin suosittelen. Se kannattaa.

Ai niin, alkutekstejä lukiessa silmiini pisti käsikirjoittajan nimi, Anthony Shaffer. En ihan heti osannut yhdistää miksi nimi kuulosti niin tutulta, mutta pienen etsinnän jälkeen huomasin, että hän on kirjoittanut myös yhden toisen suosikkielokuvani, Pirullista peliä (Sleuth, 1972). Tuo elokuva on myös ihan mieletön, olen katsonut sen monen monta kertaa, enkä todennäköisesti kyllästy siihen ikinä. Juuri käsikirjoituksella on ollut valtava merkitys sille, miksi nämä molemmat elokuvat ovat kaltaisiaan helmiä. Voisi siis ehkä olla paikallaan katsastaa myös muutama muu Shafferin kirjoittama elokuva.

Uhrijuhla (The Wicker Man, 1973)
Ohjaus: Robin Hardy
88 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 9.0/10


The Thing - "Se" jostakin (The Thing, 1982)
Carpenterin The Thing on ollut parikin kertaa kädessäni DVD-julkaisuna kaupassa kun olen miettinyt minkä leffan ostaisin ja aina se on hävinnyt jollekin toiselle.

Elokuva perustuu samaan novelliin kuin 50-luvun alkuperäinenkin Thing, mutta Carpenterin versio noudattelee alkuperäistarinaa edellistä versiota tarkemmin. Eikä avaruushirviökään ole enää hujoppi marssilainen. Iissä nähtiin tänä vuonna Suomen teattereita kiertänyt filmikopio 80-luvulta, joka on pölyttynyt koskemattomana viimeiset parikymmentä vuotta. Aikoinaan suomalaisen sensorin filmistä leikkaamat pätkät löytyivät myös ja nyt elokuva saatettiin esittää ensimmäistä kertaa leikkaamattomana filmiversiona Suomen maaperällä. Hurraa!

Ollaan etelämantereella. Kaksi norjalaista ampuvat helikopteristaan siperianhuskya, joka juoksee lumikenttien halki kohti amerikkalaisten jääasemaa. Perille päästyään he yrittävät epätoivoisesti saada koiran hengiltä, mutta toinen heistä räjäyttääkin vahingossa itsensä ja toisen amerikkalaiset ampuvat itsepuolustukseksi. Vierailijoiden kumma käytös herättää ihmetystä asemalla. Amerikkalainen helikopterilentäjä MacReady lähtee yhdessä aseman lääkärin kanssa käymään norjalaisten leirissä. Paikalla heitä kohtaa hävitys. Norjalaisten asema on hajoitettu täysin ja paikalta löytyy palaneita ja jäätyneitä ruumiita.

Norjalaiselta asemalta löytyy myös muistiinpanoja, videonauhoja ja iso jääpaasi, jonka sisällä on selvästi ollut jotain. Muistiinpanoista ja nauhoista selviää, että norjalaiset ovat löytäneet jäästä jonkilaisen avaruusaluksen, lentävän lautasen, ja sen läheltä jäätyneen vieraan olennon. Tuo olento on nyt mitä ilmeisimmin vapaalla jalalla. Kun selviää, että olio voi matkia mitä tahansa toista eliöä, vainoharha herää amerikkalaisten leirissä. Kohta kukaan ei enää tiedä, kuka työtovereista onkin oikeasti avaruusolento.

Elokuvan valtti on juuri psykologisessa kauhussa ja vainoharhan kuvaamisessa, vaikka tehosteet ovat vähintäänkin muikeita. Muotoaan muuttava avaruusmonsteri on huomattavasti tehokkaampi säikäyttelijä kuin parimetrinen mies vieraalta planeetalta. Vainoharhaisuus ja ihmisten kääntyminen toinen toistaan vastaan hätätilanteessa on aina kiehtonut itseäni elokuvissa. Sikäli Thingista pidinki, vaikka fani minusta ei tullutkaan.

Julkaisun aikoihin elokuva ei nauttinut samanlaista arvostusta kuin nykyään ja säveltäjämestari Ennio Morriconen musiikki oli ehdolla jopa Razzie-palkinnon saajaksi. Nykyään The Thing tunnistetaan yhdeksi tieteiskauhun merkkiteoksista ja se ansaitseekin paikkansa. Itselleni jäi leffasta ehkä hitusen kaksijakoinen olo, enkä siksi osaa siitä kummempaa sanoa. Toisaalta pidin siitä, mutta toisaalta sisälle jäi pieni tyhjiö. Ehkä juonen käänteet eivät saaneet minua yhtä jännittyneeksi kuin olisi pitänyt.

Leffa alkoi 00.15 ja meinasin jo nukahtaa. Sain silti onneksi pidettyä silmäni auki koko leffan ajan. Kohta lienee aika jättää yömyöhäiset bilettämiset nuoremmille ja poistua itse takavasemmalle. Toisaalta puokkiin syödyllä Haminan Grilli-kioskin renulla saattoi olla osansa asiaan...

The Thing - "Se" jostakin (The Thing, 1982)
Ohjaus: John Carpenter
109 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.6/10


Festaribussi kyyditsi väsyneet festaroijat kotia kohti viimeisen leffan jälkeen. Itse torkuin suurimman osan matkasta Teron olkapäätä vasten. Kotona oltiin kolmen jälkeen ja tie vei suoraan nukkumaan. Harvoin olen nukkunut niin hyvin. Kiitos IIK!!, kiitos Seon baari ja kiitos renu!


Lauantai 12.11.2011


Lauantaina festaroinnit potkaistiin käyntiin jo heti iltapäivällä. Jälleen IIK!! näytti jotain, mitä ei vain voi missata. Alkuperäisestä suunnitelmastamme poiketen oma festaripäivä jäikin lopulta yhden leffan pituiseksi.


City of the Living Dead (Paura nella cittá dei morti viventi, 1980)
Yksi italokauhun kuuluisimmista ohjaajista, Lucio Fulci vastasi oman IIK!!-historiani kaikkien aikojen ensimmäisestä päiväkauhusta. Leffa alkoi 13.15, eli aika tasan 10 tuntia sen jälkeen, kun pääsimme yöllä kotiin. Yöunet jäivät aika lyhkäisiksi. Varsinkin kun en ole vieläkään siirtänyt kännykkäni kelloa talviaikaan (!!) ja herätys pirrasikin ensi kerran tuntia aiottua aiemmin.

Elokuva sijoittuu Dunwichin kylään, joka on rakennettu muinaisen Salemin raunioille. Salem oli puolestaan kuuluisa noitavainoistaan. Kylän pappi hirttää itsensä haustausmaalla ja avaa siten helvetin portit päästäen kuolleet vaeltamaan maan päälle. Samaan aikaan New Yorkissa spiritismi-istunnossa nuori nainen Mary näkee tapahtumat ja saa hysteerisen kohtauksen. Dunwichissa alkaa tapahtua selittämättömiä raakoja murhia ja Mary lähtee yhdessä kaupunkilaisen lehtimiehen kanssa paikalle sulkeakseen portit ennen pyhäinpäivän yötä.

Tehosteiltaan elokuva noudattelee ilahduttavasti käsityön perinteitä tietokone-efektejä kaihtaen. Etukäteen olin kuullut leffasta melkoista hypetystä useammasta eri lähteestä, eikä itse elokuva ehkä ihan yltänyt hypen tasolle, mutta mikään pettymys City ei silti ollut. Juuri taidokkaasti tehdyt efektit ja verta säästämätön gore ovat sen valtit, kuten myös muutamat unohtumattomat kuvat. Pienistä yksityiskohdistakin löytyy hienosti mietittyjä juttuja, kuten katosta maitolasiin tipahteleva veri. Muutama kohtaus on tehokkuudessaan sitä luokkaa, että pää tekee mieli kääntää pois, mutta ei vain pysty. Eräskin porakohtaus kuuluu tähän sarjaan...

Ihan lopussa tapahtuu pientä hyytymistä, kun huolellisuudessa aletaan lipsuilla. Loppuratkaisu ei myöskään ole sieltä tyydyttävimmästä päästä. Tuntuu kuin tässä olisi rakenneltu jotain suurempaa ja hienompaa, mutta odotuksia ei sitten palkitakaan. Onneksi elokuva on muuten sen verran hieno, että tuonkin voi antaa anteeksi. Ihan hypeä vastaavaa teosta ei kannata odottaa, mutta gore-fanien kannattaa leffa ehdottomasti tsekata. Tätä näkisi IIK!!:ssä mielellään enemmänkin.

City of the Living Dead (Paura nella cittá dei morti viventi, 1980)
Ohjaus: Lucio Fulci
93 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.1/10


Alun perin tarkoitus oli käydä illalla katsomassa vielä se uusin The Thing ja festarien päätöselokuva, joka on kaikessa kalkkunaisuudessaan ollut yksi omista festarivakioista. Kökköjen bussiaikataulujen vuoksi jouduimme kuitenkin jättämään viimeiset leffat välistä ja pidimmekin omat aikaiset jatkot kämpillä.

Pahoittelen itse otettujen kuvien puuttumista, mikä johtuu (taas) pienestä säätämisestä ja unohtelusta omalta osaltani. Joka tapauksessa, siinä siis IIK!! tältä vuodelta. Ensi vuonna taas! 11-vuotisbileet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti