Pidemmittä puheitta, leffojen kimppuun. Opimme ehkä jotain viime kerrasta, joten nyt leffoissa on parempi progressio, joka myötäilee katsojien mahdollista humalatilaa ja yleistä vireyttä: ensin jotain ns. vakavaa, sitten hieman hömpämpää ja sitten vielä hömpämpää.
Lain ulkopuolella (1987)
Speksit: 1e hintainen vanha vuokrakasetti isossa kotelossa. Ostettu syksyllä Oulun Alppis-storesta. Toimi niin hyvin, että ihan unohti katsovansa VHS:ää. Ellei suhinaa oteta huomioon.
Itselle tuntemattomia suomalaisia leffoja näkee kirpparilla suhteellisen harvoin. Useimmiten VHS-formaatissa kiertävät ysärihitit, kuten Häjyt ja Pitkä kuuma kesä. Myös Levottomat löytyy melko usein. Lain ulkopuolella on Ville Mäkelän viimeiseksi jäänyt täyspitkän elokuvan ohjaus.
Sakari ja Saara Nevanen asuvat Helsingissä. Sakari työskentelee opettajana, Saara vaateliikkeessä. Saaran asiakkaana käy joka päivä mies nimeltä Antti Kaironen, joka yrittää epämiellyttävästi lähennellä myyjätärtä. Eräänä iltana, kun Saara on tulossa töistä kotiin, Kaironen yllättää tämän, pahoinpitelee ja raiskaa. Tapahtuman seurauksena alkaa pitkä, uuvuttava prosessi, jossa Sakari, Saara ja Saaran veli Jari yrittävät saada oikeutta. Viranomaiset eivät ota raiskausta kovinkaan tosissaan ja todisteiden puutteessa Kaironen jää ilman syytettä. Kairosen vaimo todistaa oikeudessa valheellisesti olleensa tapahtumailtana miehensä seurassa kotona. Saaran tuskalle ei löydy ymmärtäjiä.
Erityisesti Jari on oikeuden päätöksestä nyreissään. Uhoileva mies saa pian maltillisemman Sakarinkin puolelleen ja yhdessä miehet päättävät hakea kaipaamaansa oikeutta omin käsin. He murtautuvat Kairosten asuntoon haulikoiden kanssa ja kovistelevat miestä, mutta poliisien saapuessa paikalle he panikoivat ja aluksi suhteellisen harmiton tilanne muuttuu lopulta piiritystilanteeksi ja panttivankidraamaksi traagisin lopputuloksin.
Teemaltaan elokuva tuo mieleen toisen raiskaus-oikeuselokuvan kasareilta, Syytetty (The Accused, 1988), vaikka rikoksen ja oikeuden hakemisen lisäksi yhteistä ei juuri olekaan. Mäkelän elokuvassa nainen luhistuu raiskauksen jälkikäsittelyssä täysin, eikä hahmosta löydy samanlaista raivokasta poweria kuin Jodie Fosterista Syytetyssä. Päähenkilöksi nouseekin aviomies Sakari, joka tuntee syyllisyyttä vaimonsa kohtalosta ja sortuu siksi Jarin yllytyksestä itsekin rikokseen.
Elokuvan alkupuoli ennen panttivankidraamaa menee nopeaan tahtiin. Kerronnallisia yksityiskohtia ei juurikaan ole, eikä mihinkään pääse kunnolla kiinni kun asia ehtii jo vaihtua. Sitten kun vihdoinkin päästään tositoimiin, vauhti hidastuu yhtäkkiä olemattomiin. Elokuva jakautuu kahtia. Aluksi panttivankisekoilu ja piiritystilanne tuo juoneen lisää mielenkiintoa, mutta lopulta tilanne menee melkoiseksi pyörittelyksi. 84 minuutin kestostaan huolimatta elokuva tuntuu turhan pitkältä. Alkuun olisi pitänyt saada samaa yksityiskohtaisuutta ja syvyyttä kuin loppupuoleen.
Kaikista vioistaan huolimatta leffa on tasaisen laadukkaasti tehty, eikä kovin suurta teknistä valittamista löydy. Ellei lasketa sitä yhtä muuten hyvien kuvien sekaan eksynyttä erittäin sinistä sisäkuvaa, joka pistää väkisin silmään vaikka vain vilahtaakin ruudulla. Musiikkia leffasta ei juurikaan löydy, vaan suurin osa ajasta vietetään suomalaisittain tyypillisessä jurotushiljaisuudessa. Paitsi silloin kun päähenkilö päättää yhtäkkiä kajauttaa mozartit täysille, mikä taatusti herättää uneliaimmankin katsojan.
Perinteiseen tapaan lähes kaikki leffan näyttelijät ovat tuttuja jostain muustakin kotimaisesta elokuvasta tai TV-sarjasta. Tässä maassa kun ei liikaa noita näyttelijöitä ole. Pienen pienissä sivuosissakin vilahtelee niin tuttuja naamoja, että välillä huomio menee vain niiden bongaamiseen. Mm. Åke Lindman nähdään pikaisesti rehtorin roolissa. Käsikirjoituksesta tulee plussaa, sillä dialogi on yksi elokuvan parhaita juttuja. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja hyvin tehty elokuva, jonka suurimmat puutteet tulevat rytmityksestä.
Ai niin, VHS-kassuista pitää tietysti aina katsoa myös alun mainokset. Tällä kasetilla olikin varmaan illan parhaat trailerit. Onko kukaan nähnyt elokuvaa nimeltä Ameriikan raitti? Ainakin sen traileri oli nimittäin ihan hulvaton. Yritin etsiä sitä YouTubesta, mutta tuloksetta.
Lain ulkopuolella (1987)
Ohjaus: Ville Mäkelä
84 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.3/10
Miksi juuri minä? (Why Me?, 1990)
Speksit: isokoteloinen vanha vuokrakasetti, hintaa 1e. Ostettu viime syksynä Oulun Alppis-storesta. Toimi alun rosoisuuden jälkeen mallikkaasti. Kasetin takakannessa luki valmistusvuotena 1989, IMDb:ssä 1990, joten päätin mennä nettilähteen mukaan.
Jalokivivaras Gus Cardinal lupailee tyttöystävälleen Junelle lopettavansa hommat ja menevänsä oikeisiin töihin. Silti murtokeikat Junen isän Brunon kanssa kiinnostavat enemmän. Kun Gus vihdoin lupaa aikuisten oikeasti lopettaa, hän huomaakin, että hänen hallussaan on superarvokas (ja pyhä) jalokivi Bysantin tuli, jota tuntuvat jahtaavan kaikki poliiseista armenialaisiin terroristeihin. Oikeasti Bysantin tuli oli tarkoitus lahjoittaa takaisin kotimaahansa Turkkiin hienossa seremoniassa. Armenialaiset terroristit hyökkäsivät bileisiin huonoissa valeasuissa ja onnistuivat nappaamaan kiven. Terroristit puolestaan veivät jalokiven erään koruliikkeen kassakaappiin, josta Gus kävi sen saman tien nyysimässä. Mikä sattuma!
Gusin perässä ovat siis lopulta poliisit, armenialaiset, turkkilaiset, toiset rikolliset... Kyseessä on perinteinen väärinkäsityssekoilu, jossa kaveria yritetään huijata kaikin mahdollisin tavoin. Juoni on niin perussettiä, että hohhoijaa, mutta muutama ilahduttava asia nostaa leffan scorea kiitettävästi. Ensinnäkin, ihan mielettömät kasarimusiikit. Miksei tällaisia enää tehdä? Jokainen pienikin tapahtumaa vaatii taustalleen hillittömät syntikkatiluttelut. Toinen asia on huumori. No, ihan helvetin typeräähän se on, kuten näissä leffoissa usein. Laatu ei olekaan se pääpointti, vaan määrä. Joka ainoasta asiasta yritetään repiä jonkinlaista huumoria. Pointsit siis ihan älyttömän hyvästä yrityksestä. Osa irtovitseistä on niin päänräjäyttävän typeriä, että naurut irtoaa väkisinkin.
Pääosien esittäjien ja hahmojen välillä ei ole kunnollista dynamiikkaa, minkä vuoksi leffa vaikuttaa enemmän sketsikokoelmalta kuin juonelliselta elokuvalta. Paluu tulevaisuuteen -leffoista tuttu Christoper Lloyd menee tässä leffassa ihan hukkaan. Christopher Lambertin ja tyttöystävää näyttelevän Kim Greistin välillä ei ole juurikaan kipinää. Plussaa armenialaisesta naisterroristista, joka uhkaa räjäyttää oman perheensä jos ei saa jalokiveä. Aluksi ärsyttävä hahmo muodostui ihan hauskaksi, kun huomasin että kaikki muutkin hahmot ovat astetta keskivertoa tyhmempiä. Toinen plussa tulee tiukasta poliisisedästä ja tämän stereotyyppisen homohtavasta apulaisesta.
En ihmettele miksen ole koskaan kuullutkaan koko leffasta. Vuorokausi katsomisen jälkeen koko tekele on pyyhkiytynyt niin hyvin mielestä, että jouduin tukeutumaan useaan eri elokuvasivustoon saadakseni edes tämän jutun kirjoitettua.
Miksi juuri minä? (Why Me?, 1990)
Ohjaus: Gene Quintano
87 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 5.7/10
Mortal Kombat (1995)
Speksit: myyntivideo, hintaa 1e. Ostettu viime viikolla Oulun Paljekirppikseltä.
Okei, ensinnäkin, Mortal Kombat on hieman liian tunnettu elokuva VHS-iltaan. Emme kuitenkaan voineet vastustaa kiusausta, joten pakkohan tämä oli katsoa. Ja hyvä niin.
Meillä on tällainen vekotin, jossa on sisäänrakennettuna muutamia Sega Megadrive/Genesis -pelejä ja sillä voi myös pelata niitä vanhoja kasettipelejäkin. Olemme siis metsästäneet vanhoja suosikkeja nettihuutokaupoista. Yksi viimekertaisista ostoksista oli Mortal Kombat II, joka meillä oli aikoinaan Amiga 500:lle. Meillä oli myös pelisarjan eka osa, mutta siitä minulla on vähemmän muistoja. Ainakin nuorempi kahdesta isoveljestäni tykkäsi pelata Mortal Kombatia melko paljon kavereiden kanssa ja muistan itsekin hakanneeni sitä pienenä. Se oli vain minulle hieman liian vaikea silloin. Elokuvalta oli sekalaiset odotukset, kun aiemmat kokemukset videopelielokuvista ovat mitä ovat.
Joukko taistelulajien eksperttejä on kutsuttu taistelemaan mystisessä turnauksessa, Mortal Kombatissa. Kutsun on saanut myös Liu Kang, joka on vasta menettänyt veljensä Chanin. Vasta matkalla turnaukseen Liu saa tietää kisan todellisen luonteen. Kyseessä on kuolevaisten taistelu alamaailman voimia vastaan. Turnaus käydään vain kerran sukupolvessa ja alamaailma on voittanut viimeiset yhdeksän turnausta. Jos kuolevaiset häviävät kymmenennen kerran, alamaailman keisari Shao Khan voi miehittää kuolevaisten maailman ja ottaa sen hallintaansa. Rayden, ukkosen jumala, on valinnut Liun, Hollywood tähti Johnny Cagen ja sotilas Sonya Bladen osallistumaan turnaukseen ja pelastamaan maailman.
Turnauksen isäntä on paha velho Shang Tsung, joka on surmannut Liun veljen. Taistossa on siis mukana myös henkilökohtaista vihanpitoa. Jokaisen taistelijan tulee kuitenkin oppia voittamaan pelkonsa, vihansa ja menneisyytensä voidakseen voittaa turnauksen.
Tuota noin, miten hitossa minulta on mennyt tämä leffa ihan ohi? Miksen ole nähnyt tätä koskaan aiemmin? Ihan uskomatonta tykitystä! Ja varmaan paras videopelileffa mitä olen nähnyt. Tässä on onnistuttu siinä, missä esim. Super Mario Bros ja Tekken ovat epäonnistuneet täysin. Mortal Kombatissa on sopivasti itse peliä ja siinä on jonkinlainen järkeenkäypä juoni, joka ei ajaudu liian kauas pelin tunnelmasta. Hahmot ovat suurimmaksi osaksi tunnistettavissa, musiikit ovat (melkein) parasta ikinä ja erikoistehosteet ovat vanhentuneet vuosien saatossa ilahduttavalle camp-tasolle.
Yksi suuri miinus kuitenkin on, mikä on todennäköisesti vituttanut kaikkia Mortal Kombatia joskus pelanneita ja leffan nähneitä. Leffasta puuttuu se, joka teki aikoinaan Mortal Kombatista niin hienon: järjetön väkivalta. Tappelukohtaukset ovat ihan ok, mutta ns. finishing movesit ovat suurimmaksi osaksi tosi kökköjä, eikä veri oikein lennä. Kun sanotaan Finish him, odotukset kohoavat. Ja sitten voittaja vain iskee häviäjää vähän rintaan ja tämä kaatuu. Vau. Leffasta oli tarkoitus muokata sopiva myös nuoremmalle yleisölle, mutta samalla siitä on viety pois jotain erittäin olennaista. Muistan millainen järkytys Mortal Kombatin finishing movesit aikoinaan olivat. Nyt se tuntuu vähän hölmöltä, mutta silloin en ollut vielä koskaan nähnyt mitään niin raakaa.
Näyttelijäsuorituksilta ei kannata odottaa, no, oikeastaan juuri mitään. Elokuvan tyyliin nekin sopivat tosin hyvin. Robin Shouta on vaikea katsoa ajattelematta Nuijaa ninjaa (Beverly Hills Ninja, 1997), jonka näin monta kertaa pienenä. Christopher Lambert Raydenina on ihan wtf -osastoa. Tarkemmin ajateltuna ihan älytön näyttelijävalinta. Rayden puhuu useimmiten niin matalalla kuiskausäänellä, että aloimme jo leikitellä ajatuksella Raydenin ja Batmanin kahvipöytäkeskustelusta.
On vaikea sanoin kuvailla miten paljon pidin Mortal Kombatista. Se pitää nähdä itse. Mieluiten hyvässä seurassa ja avoimin mielin. Teemabiisikin on ihan helvetin kovaa kamaa. Tosikot eivät varmaan tykkää, mutta jos over-the-top -erikoistehosteet, mahtipontiset taistelukohtaukset ja ysäri perseilyviihde kiinnostaa niin suosittelen.
Yksityiskohdista voisi aina alkaa saivarrella, ja siitä miten ihan jokainen pikku juttu ei mukaile itse peliä. Mutta en jaksa. Ja miksen? No siksi, että olen niin iloinen että näinkin hyvä videopelileffa on joskus saatu aikaan. Lisäksi on naurettavaa vaatia kaikkien pienien yksityiskohtien noudattamista. Se on leffaa tehdessä usein täysin mahdotonta. Mortal Kombat on tarpeeksi uskollinen pelille, se on äärimmäisen viihdyttävä, taistelukohtaukset ovat suht hienoja, musiikki jytää ihan helvetin kovaa ja useammat naurutkin tätä katsoessa saa. Mitä muuta viihde-elokuvalta voi toivoa?
Mortal Kombat (1995)
Ohjaus: Paul W.S. Anderson
101 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.9/10
Lain ulkopuolella (1987)
Itselle tuntemattomia suomalaisia leffoja näkee kirpparilla suhteellisen harvoin. Useimmiten VHS-formaatissa kiertävät ysärihitit, kuten Häjyt ja Pitkä kuuma kesä. Myös Levottomat löytyy melko usein. Lain ulkopuolella on Ville Mäkelän viimeiseksi jäänyt täyspitkän elokuvan ohjaus.
Sakari ja Saara Nevanen asuvat Helsingissä. Sakari työskentelee opettajana, Saara vaateliikkeessä. Saaran asiakkaana käy joka päivä mies nimeltä Antti Kaironen, joka yrittää epämiellyttävästi lähennellä myyjätärtä. Eräänä iltana, kun Saara on tulossa töistä kotiin, Kaironen yllättää tämän, pahoinpitelee ja raiskaa. Tapahtuman seurauksena alkaa pitkä, uuvuttava prosessi, jossa Sakari, Saara ja Saaran veli Jari yrittävät saada oikeutta. Viranomaiset eivät ota raiskausta kovinkaan tosissaan ja todisteiden puutteessa Kaironen jää ilman syytettä. Kairosen vaimo todistaa oikeudessa valheellisesti olleensa tapahtumailtana miehensä seurassa kotona. Saaran tuskalle ei löydy ymmärtäjiä.
Erityisesti Jari on oikeuden päätöksestä nyreissään. Uhoileva mies saa pian maltillisemman Sakarinkin puolelleen ja yhdessä miehet päättävät hakea kaipaamaansa oikeutta omin käsin. He murtautuvat Kairosten asuntoon haulikoiden kanssa ja kovistelevat miestä, mutta poliisien saapuessa paikalle he panikoivat ja aluksi suhteellisen harmiton tilanne muuttuu lopulta piiritystilanteeksi ja panttivankidraamaksi traagisin lopputuloksin.
Teemaltaan elokuva tuo mieleen toisen raiskaus-oikeuselokuvan kasareilta, Syytetty (The Accused, 1988), vaikka rikoksen ja oikeuden hakemisen lisäksi yhteistä ei juuri olekaan. Mäkelän elokuvassa nainen luhistuu raiskauksen jälkikäsittelyssä täysin, eikä hahmosta löydy samanlaista raivokasta poweria kuin Jodie Fosterista Syytetyssä. Päähenkilöksi nouseekin aviomies Sakari, joka tuntee syyllisyyttä vaimonsa kohtalosta ja sortuu siksi Jarin yllytyksestä itsekin rikokseen.
Elokuvan alkupuoli ennen panttivankidraamaa menee nopeaan tahtiin. Kerronnallisia yksityiskohtia ei juurikaan ole, eikä mihinkään pääse kunnolla kiinni kun asia ehtii jo vaihtua. Sitten kun vihdoinkin päästään tositoimiin, vauhti hidastuu yhtäkkiä olemattomiin. Elokuva jakautuu kahtia. Aluksi panttivankisekoilu ja piiritystilanne tuo juoneen lisää mielenkiintoa, mutta lopulta tilanne menee melkoiseksi pyörittelyksi. 84 minuutin kestostaan huolimatta elokuva tuntuu turhan pitkältä. Alkuun olisi pitänyt saada samaa yksityiskohtaisuutta ja syvyyttä kuin loppupuoleen.
Kaikista vioistaan huolimatta leffa on tasaisen laadukkaasti tehty, eikä kovin suurta teknistä valittamista löydy. Ellei lasketa sitä yhtä muuten hyvien kuvien sekaan eksynyttä erittäin sinistä sisäkuvaa, joka pistää väkisin silmään vaikka vain vilahtaakin ruudulla. Musiikkia leffasta ei juurikaan löydy, vaan suurin osa ajasta vietetään suomalaisittain tyypillisessä jurotushiljaisuudessa. Paitsi silloin kun päähenkilö päättää yhtäkkiä kajauttaa mozartit täysille, mikä taatusti herättää uneliaimmankin katsojan.
Perinteiseen tapaan lähes kaikki leffan näyttelijät ovat tuttuja jostain muustakin kotimaisesta elokuvasta tai TV-sarjasta. Tässä maassa kun ei liikaa noita näyttelijöitä ole. Pienen pienissä sivuosissakin vilahtelee niin tuttuja naamoja, että välillä huomio menee vain niiden bongaamiseen. Mm. Åke Lindman nähdään pikaisesti rehtorin roolissa. Käsikirjoituksesta tulee plussaa, sillä dialogi on yksi elokuvan parhaita juttuja. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja hyvin tehty elokuva, jonka suurimmat puutteet tulevat rytmityksestä.
Ai niin, VHS-kassuista pitää tietysti aina katsoa myös alun mainokset. Tällä kasetilla olikin varmaan illan parhaat trailerit. Onko kukaan nähnyt elokuvaa nimeltä Ameriikan raitti? Ainakin sen traileri oli nimittäin ihan hulvaton. Yritin etsiä sitä YouTubesta, mutta tuloksetta.
Lain ulkopuolella (1987)
Ohjaus: Ville Mäkelä
84 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.3/10
Miksi juuri minä? (Why Me?, 1990)
Jalokivivaras Gus Cardinal lupailee tyttöystävälleen Junelle lopettavansa hommat ja menevänsä oikeisiin töihin. Silti murtokeikat Junen isän Brunon kanssa kiinnostavat enemmän. Kun Gus vihdoin lupaa aikuisten oikeasti lopettaa, hän huomaakin, että hänen hallussaan on superarvokas (ja pyhä) jalokivi Bysantin tuli, jota tuntuvat jahtaavan kaikki poliiseista armenialaisiin terroristeihin. Oikeasti Bysantin tuli oli tarkoitus lahjoittaa takaisin kotimaahansa Turkkiin hienossa seremoniassa. Armenialaiset terroristit hyökkäsivät bileisiin huonoissa valeasuissa ja onnistuivat nappaamaan kiven. Terroristit puolestaan veivät jalokiven erään koruliikkeen kassakaappiin, josta Gus kävi sen saman tien nyysimässä. Mikä sattuma!
Gusin perässä ovat siis lopulta poliisit, armenialaiset, turkkilaiset, toiset rikolliset... Kyseessä on perinteinen väärinkäsityssekoilu, jossa kaveria yritetään huijata kaikin mahdollisin tavoin. Juoni on niin perussettiä, että hohhoijaa, mutta muutama ilahduttava asia nostaa leffan scorea kiitettävästi. Ensinnäkin, ihan mielettömät kasarimusiikit. Miksei tällaisia enää tehdä? Jokainen pienikin tapahtumaa vaatii taustalleen hillittömät syntikkatiluttelut. Toinen asia on huumori. No, ihan helvetin typeräähän se on, kuten näissä leffoissa usein. Laatu ei olekaan se pääpointti, vaan määrä. Joka ainoasta asiasta yritetään repiä jonkinlaista huumoria. Pointsit siis ihan älyttömän hyvästä yrityksestä. Osa irtovitseistä on niin päänräjäyttävän typeriä, että naurut irtoaa väkisinkin.
Pääosien esittäjien ja hahmojen välillä ei ole kunnollista dynamiikkaa, minkä vuoksi leffa vaikuttaa enemmän sketsikokoelmalta kuin juonelliselta elokuvalta. Paluu tulevaisuuteen -leffoista tuttu Christoper Lloyd menee tässä leffassa ihan hukkaan. Christopher Lambertin ja tyttöystävää näyttelevän Kim Greistin välillä ei ole juurikaan kipinää. Plussaa armenialaisesta naisterroristista, joka uhkaa räjäyttää oman perheensä jos ei saa jalokiveä. Aluksi ärsyttävä hahmo muodostui ihan hauskaksi, kun huomasin että kaikki muutkin hahmot ovat astetta keskivertoa tyhmempiä. Toinen plussa tulee tiukasta poliisisedästä ja tämän stereotyyppisen homohtavasta apulaisesta.
En ihmettele miksen ole koskaan kuullutkaan koko leffasta. Vuorokausi katsomisen jälkeen koko tekele on pyyhkiytynyt niin hyvin mielestä, että jouduin tukeutumaan useaan eri elokuvasivustoon saadakseni edes tämän jutun kirjoitettua.
Miksi juuri minä? (Why Me?, 1990)
Ohjaus: Gene Quintano
87 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 5.7/10
Mortal Kombat (1995)
Okei, ensinnäkin, Mortal Kombat on hieman liian tunnettu elokuva VHS-iltaan. Emme kuitenkaan voineet vastustaa kiusausta, joten pakkohan tämä oli katsoa. Ja hyvä niin.
Meillä on tällainen vekotin, jossa on sisäänrakennettuna muutamia Sega Megadrive/Genesis -pelejä ja sillä voi myös pelata niitä vanhoja kasettipelejäkin. Olemme siis metsästäneet vanhoja suosikkeja nettihuutokaupoista. Yksi viimekertaisista ostoksista oli Mortal Kombat II, joka meillä oli aikoinaan Amiga 500:lle. Meillä oli myös pelisarjan eka osa, mutta siitä minulla on vähemmän muistoja. Ainakin nuorempi kahdesta isoveljestäni tykkäsi pelata Mortal Kombatia melko paljon kavereiden kanssa ja muistan itsekin hakanneeni sitä pienenä. Se oli vain minulle hieman liian vaikea silloin. Elokuvalta oli sekalaiset odotukset, kun aiemmat kokemukset videopelielokuvista ovat mitä ovat.
Joukko taistelulajien eksperttejä on kutsuttu taistelemaan mystisessä turnauksessa, Mortal Kombatissa. Kutsun on saanut myös Liu Kang, joka on vasta menettänyt veljensä Chanin. Vasta matkalla turnaukseen Liu saa tietää kisan todellisen luonteen. Kyseessä on kuolevaisten taistelu alamaailman voimia vastaan. Turnaus käydään vain kerran sukupolvessa ja alamaailma on voittanut viimeiset yhdeksän turnausta. Jos kuolevaiset häviävät kymmenennen kerran, alamaailman keisari Shao Khan voi miehittää kuolevaisten maailman ja ottaa sen hallintaansa. Rayden, ukkosen jumala, on valinnut Liun, Hollywood tähti Johnny Cagen ja sotilas Sonya Bladen osallistumaan turnaukseen ja pelastamaan maailman.
Turnauksen isäntä on paha velho Shang Tsung, joka on surmannut Liun veljen. Taistossa on siis mukana myös henkilökohtaista vihanpitoa. Jokaisen taistelijan tulee kuitenkin oppia voittamaan pelkonsa, vihansa ja menneisyytensä voidakseen voittaa turnauksen.
Tuota noin, miten hitossa minulta on mennyt tämä leffa ihan ohi? Miksen ole nähnyt tätä koskaan aiemmin? Ihan uskomatonta tykitystä! Ja varmaan paras videopelileffa mitä olen nähnyt. Tässä on onnistuttu siinä, missä esim. Super Mario Bros ja Tekken ovat epäonnistuneet täysin. Mortal Kombatissa on sopivasti itse peliä ja siinä on jonkinlainen järkeenkäypä juoni, joka ei ajaudu liian kauas pelin tunnelmasta. Hahmot ovat suurimmaksi osaksi tunnistettavissa, musiikit ovat (melkein) parasta ikinä ja erikoistehosteet ovat vanhentuneet vuosien saatossa ilahduttavalle camp-tasolle.
Yksi suuri miinus kuitenkin on, mikä on todennäköisesti vituttanut kaikkia Mortal Kombatia joskus pelanneita ja leffan nähneitä. Leffasta puuttuu se, joka teki aikoinaan Mortal Kombatista niin hienon: järjetön väkivalta. Tappelukohtaukset ovat ihan ok, mutta ns. finishing movesit ovat suurimmaksi osaksi tosi kökköjä, eikä veri oikein lennä. Kun sanotaan Finish him, odotukset kohoavat. Ja sitten voittaja vain iskee häviäjää vähän rintaan ja tämä kaatuu. Vau. Leffasta oli tarkoitus muokata sopiva myös nuoremmalle yleisölle, mutta samalla siitä on viety pois jotain erittäin olennaista. Muistan millainen järkytys Mortal Kombatin finishing movesit aikoinaan olivat. Nyt se tuntuu vähän hölmöltä, mutta silloin en ollut vielä koskaan nähnyt mitään niin raakaa.
Näyttelijäsuorituksilta ei kannata odottaa, no, oikeastaan juuri mitään. Elokuvan tyyliin nekin sopivat tosin hyvin. Robin Shouta on vaikea katsoa ajattelematta Nuijaa ninjaa (Beverly Hills Ninja, 1997), jonka näin monta kertaa pienenä. Christopher Lambert Raydenina on ihan wtf -osastoa. Tarkemmin ajateltuna ihan älytön näyttelijävalinta. Rayden puhuu useimmiten niin matalalla kuiskausäänellä, että aloimme jo leikitellä ajatuksella Raydenin ja Batmanin kahvipöytäkeskustelusta.
On vaikea sanoin kuvailla miten paljon pidin Mortal Kombatista. Se pitää nähdä itse. Mieluiten hyvässä seurassa ja avoimin mielin. Teemabiisikin on ihan helvetin kovaa kamaa. Tosikot eivät varmaan tykkää, mutta jos over-the-top -erikoistehosteet, mahtipontiset taistelukohtaukset ja ysäri perseilyviihde kiinnostaa niin suosittelen.
Yksityiskohdista voisi aina alkaa saivarrella, ja siitä miten ihan jokainen pikku juttu ei mukaile itse peliä. Mutta en jaksa. Ja miksen? No siksi, että olen niin iloinen että näinkin hyvä videopelileffa on joskus saatu aikaan. Lisäksi on naurettavaa vaatia kaikkien pienien yksityiskohtien noudattamista. Se on leffaa tehdessä usein täysin mahdotonta. Mortal Kombat on tarpeeksi uskollinen pelille, se on äärimmäisen viihdyttävä, taistelukohtaukset ovat suht hienoja, musiikki jytää ihan helvetin kovaa ja useammat naurutkin tätä katsoessa saa. Mitä muuta viihde-elokuvalta voi toivoa?
Mortal Kombat (1995)
Ohjaus: Paul W.S. Anderson
101 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.9/10
Tottahan toki Ameriikan raitti on nähty. Senhän saa DVD:näkin: http://cdon.fi/elokuvat/ameriikan_raitti-890333
VastaaPoista