Keskiviikkona ja torstaina festarointi olikin oikein mukava startti lomalle. Sodankylässä oli vielä verrattain rauhallista eikä mihinkään ollut kiire. Leffoja tuli katsottua laiskasti mykkäelokuvanäytös + kolme.
Keskiviikko 12.6.
Mykkäelokuvanäytöksiä nähtiin tämän vuoden festareilla peräti neljä kappaletta. Keskiviikkona ja torstaina nähtiin lyhärisikermiä ja viikonloppuna pitempiä pläjäyksiä. Keskiviikko starttasi hienosti klassisella komediaputkella, kun Cleaning Women säesti Chaplinia, Laurel & Hardya ja Buster Keatonia. Kimaran aloituspätkä, Chaplinin Valkokankaan takana (Behind the Screen, 1916), oli kolmikosta ainoa, joka ei ollut aiemmin tuttu. Cleaning Womenin säksättävä säestys sopi erityisesti tähän ensimmäiseen, vauhdikkaaseen ja lähes hyperaktiiviseen farssiin. Aivan loistava, ainutlaatuinen yhdistelmä! Laurel & Hardy -kaksikolta nähtiin loistava Leo McCarey-ohjaus Oi, ihana vapaus (Liberty, 1929), jonka akrofobiseen loppuhuipennukseen säestys toi erityistä jännitystä. Myös Keatonin moneen kertaan nähtyyn Viikko rakennusmiehenä (One Week, 1920) säestys toi paljon uutta.Mykkäelokuvanäytöksessä oli mukana myös huomattavan paljon lapsia, mikä oli mielestäni ihan mielettömän hienoa. Kasvoin itsekin mykkäelokuvien parissa, mistä on kiittäminen vanhoja komedioita rakastavaa isääni. Ehkä ainakin joku noista vesseleistä vielä pimahtaa elokuviin samalla tavalla lapsuuden kokemustensa ansiosta.
Minun viestini Cleaning Womenille on tämä: jos tekemisen puute joskus yllättää, tehkää ihmeessä uusia soundtrackeja vanhoille mykkälyhäreille. Varsinkin Chaplinin vanhimpien lyhärien uudet julkaisut on pilattu täysin surkealla arkistomusiikilla ja asia kaipaisi pikaista korjausta.
Sodankylä jäi meidän reissullamme historiaan myös koko reissun kylmimpänä paikkana. Yöt olivat suorastaan armottomia! Toisaalta, kun matka perjantaina jatkui, oli lähes helle. Ehdin kuitenkin jo hetken hytistä kylmissäni, kun lähdin katsomaan Anssi Mänttärin uutukaista, Romanssia, isoon telttaan keskiviikkoyönä.
Romanssi (2013)
Mänttärin elokuvan maailman ensi-ilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Leffan aluksi ohjaaja itse kertoi tehneensä elokuvaansa pieniä muutoksia vielä edellisenä iltana, eikä ensi-iltakopiota oltu ehditty tarkistaa lainkaan. Kiire kostautui, kun digikopio sakkasi kesken leffan ja kuvat alkoivat vilistä kankaalla ihan tolkuttomassa järjestyksessä. Rauhallisesti tilanteen hanskannut Mänttäri viihdytti yleisöä sillä aikaa, kun paikalle haettiin uusi, vanhempaa mallia oleva, tarkistettu digikopio.
Huvittavaa oli myös se, että valitsin näytöksen osittain leffan pituuden mukaan. Kanssamatkustaja lähti katsomaan parituntista Invasion of Body Snatchersia, jota itsekin harkitsin. Totesin kuitenkin parin huonosti nukutun yön jälkeen todennäköisemmin simahtavani pitempään elokuvaan Lapinsuun mukavissa tuoleissa kuin lyhyempään näytökseen teltassa. Kaiken sekoilun jälkeen Romanssi kuitenkin kesti lähes yhtä kauan kuin toinen näytös.
Itse elokuvassa nainen kohtaa eräänä päivänä kadulla miehen, joka väittää heidän tuntevan toisensa vuosien takaa. Nainen ei kuitenkaan muista miestä lainkaan. Lopulta uteliaisuus vie voiton ja nainen suostuu treffeille, vaikkei vielä muista edes vanhan tuttavuutensa nimeä. Asetelma on mieltä kihelmöivä, kun nainen yrittää muistella vanhoja treffikavereitaan, yhden illan juttujaan ja tutustua mieheen, jota ei muista.
Sivuosassa elokuvassa on persoonallinen Bar Mendocino, naisen ja tämän ystävien kantabaari, jossa jaetaan tuoreimmat juorut ja uutiset ja hyppyytetään mieskokelaita. Hämärän baarin uumenissa soi usein live-musiikki.
Mänttärin Romanssissa on jotain viehättävää ja jotain luotaantyöntävää. Aluksi juonessa ja romanssin mystissä käänteissä haluaa olla mukana, mutta loppua kohden sulhoehdokkaan identiteetin arvuuttelu ja noin miljoonan menneen deitin muistelot alkavat puuduttaa ja junnata paikallaan. Eloa elokuvaan tuo omanlaisensa kotikutoisuus, joka varmasti viehättää toisia ja ärsyttää toisia. Vaikka leffan kesto on typistetty 84 minuuttiin, ei asiaa riitä edes niin pitkäksi aikaa. Romanssi toimisikin epäilemättä paremmin lyhytelokuvana tai ainakin enintään tunnin pituisena pätkänä.
Suurimman pettymyksen tuottaa kuitenkin elokuvan loppu. Se aiheuttaa ensin pettymyksen sekä päähenkilölle että katsojalle ja nostaa heti, ilman mitään harkinta-aikaa, toiveet taas ylös, vain päättyäkseen ja jättääkseen langanpäät sitomatta. Jotain jää kesken, eikä mitenkään sillä tavalla, mikä olisi saanut minut jatkamaan elokuvaa mielessäni. Se vain päättyy, töksähtää ja siinä se on.
Romanssi (2013)
Ohjaus: Anssi Mänttäri
84 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.2/10
Torstai 13.6.
Torstain sää ei erityisemmin hellinyt festarikävijöitä. Mikähän kesäyön taika siinä on, että Sodis on yleensä aina enemmänkin Midnight Rain Film Festival? Kanssamatkustaja oli reipas ja lähti heti aamutuimaan katsomaan Puhdistusta, kun taas minä, kyseisen leffan jo nähneenä, valahdin takaisin unten maille. Onnistuin vääntäytymään ylös, onneksi, juuri sopivasti ennen seuraavaa leffaa.
Katalin Varga (2009)
Jo toinen näytös, jossa asiat eivät sujuneet ihan pohjapiirroksen mukaisesti. Ohjaaja Strickland kävi
Hetken kuluttua filmi keskeytettiin ja paikalle toimitettiin digitaalinen versio (tässä tapauksessa siis ihan DVD) enkkuteksteillä. Voin vain kuvitella miten komeaa katsottavaa tämä olisi ollut filmiltä, mutta ei auta kuin tyytyä.
Brittiläisen Peter Sticklandin esikoisohjaus on Romanian mystisessä Transylvaniassa kuvattu kostotarina. Katalin Varga-niminen nainen asuu pittoreskilla maaseudulla poikansa Orbánin ja miehensä Zsigmondin kanssa. Perhe-elämän realiteetit helähtävät säpäleiksi, kun mies saa tietää kauhistuttavan asian Katalinin menneisyydestä. Orbán ei olekaan Zsigmondin poika. Katalin pakenee kotikylästään yhdessä Orbánin kanssa hevosrattailla. Hänellä on mielessään selkeä agenda. Orbán on hänet vuosia sitten raiskanneen miehen poika. Katalin aikaa kostaa raiskaajalle ja tämän sivustakatsoja-ystävälle kohtelunsa ja perheensä rikkoutumisen.
Matkalla yksinäinen nainen ja poika herättävät monenlaista huomiota. Kun Katalin vihdoinkin pääsee kostonsa lopulliselle kynnykselle, hän saa huomata, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia kuin hän on mielessään kuvitellut.
Stricklandin elokuva on erittäin kaunis ja hennon huolellisesti tehty, esikoisohjaukseksi suorastaan loistava. Pääosaa näyttelevässä Hilda Péterissä (ensimmäisessä elokuvaroolissaan) on yhtaikaa sekä hurjuutta että herkkyyttä. Juuri Péterin valkokangaskarisma kannattelee lopulta koko elokuvaa. Kuvat ovat komeita ja elokuva luo katsojan eteen ihan omanlaisensa maailman. Turhia ei selitellä tai alleviivata, vaan tarina etenee omalla painollaan ja lopulta mieleen tuleviin kysymyksiin saadaan vastaus.
Jälleen loppu on elokuvan heikoin kohta. Yhtäkkiä kaikki soljuu eteenpäin ihan liian nopeaa, hätäisesti. Aika alkaa loppua kesken, nyt pitää päättää tarina. Liiallinen hoppuilu uhkaa pilata elokuvan muuten niin verkkaisen tahdin. Loppuratkaisu on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun elokuva on kokonaisuutena niin hieno. Sinänsä mitään mullistavan omaperäistä tarinassa ei ole - näitä raiskauskostojuttuja on nähty jo monenlaisia. Romanialaiset maisemat ja mystisen kaunis Hilda Péter antavat tarinalle juuri sitä lisämaustetta mitä se kovasti kaipaa.
Katalin Varga (2009)
Ohjaus: Peter Strickland
82 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.4/10
Dry Summer (Susuz yaz, 1964)
Yksi festarin tämänvuotisia erikoiskategorioita oli turkkilaiset helmet eli turkish delights. Dry Summer
Dry Summerin kävi esittelemässä turkkilaisen Festival on Wheels -elokuvafestarin sihteeri Ahmet Boyacioglu. Elokuvassa tupakanviljelijäveljekset Osman ja Hasan odottelevat kesää. Nuorempi Hasan on kovasti ihastunut Bahar-nimiseen tyttöön ja tunne on molemminpuolinen. Osmanilla on isoveljenä valtaa Hasanin ja maatilan yli. Ahne Osman haluaa katkaista vedenjakelun naapureille, koska veden lähde on hänen maallaan. Hasanin mielestä idea on huono, sillä se tekisi naapureista heidän vihamiehiään.
Osmanin painostuksesta Hasan menee pian naimisiin Baharin kanssa ja tuo veljeksille naisen taloon ylimääräiseksi työvoimaksi ja taloudenhoitajaksi. Kun Osman toteuttaa uhkauksensa ja tukkii vedenjakelun, naapurit raivostuvat. Heidän satonsa on täysin riippuvainen vedestä. Naapurien väliset torat yltyvät lopulta vaarallisiin mittoihin ja Osman tulee vahingossa ampuneeksi yhden maalleen tunkeutuneen miehen. Ovela isoveli taivuttelee Hassanin ottamaan syyt niskoilleen. "Sinä olet nuorempi ja sinut tuomittaisiin lyhyemmäksi aikaa", hän sanoo. Vastentahtoisesti Hasan myöntää syyllisyytensä ja hänet tuomitaan kahdeksan vuoden vankeuteen.
Osman jää kaksin ihanan Baharin kanssa, eikä edes yritä peitellä ihastustaan nuoreen naiseen. Naapurustossa liikkuvat huhut, että Osman on hoitanut Hasanin pois tieltään vain saadakseen tämän nuorikon itselleen. Huhut eskaloituvat, kun traaginen uutinen leviää: Hasan-niminen mies on saanut surmansa vankilassa.
En oikein tiedä miten alkaisin kuvailla tätä elokuvaa. Ensinnäkin, olen ihan helvetin onnellinen, että kävin katsomassa Dry Summerin. Sodis on tällaisten elokuvien katsomiseen juuri sopiva paikka ja 60-luvun turkkilainen klassikko yllätti minut täysin. Osman on aivan mieletön elokuvahahmo! Hänessä on sellaista zampanomaista (La Strada) äijämäisyyttä ja julmuutta, mutta myös jotain aivan käsittämättömän huvittavaa ja yllättävää. Miten voisin unohtaa kohtauksen, jossa Bahar ja Hasan eivät pääse häiden jälkeen lempimään kun Osman syöksyy ikkunasta vaatimaan, että Hasan siittää perheeseen pojan tässä ja heti. Sinnikäs Osman ei häviä ikkunasta, vaikka Hasan työntää eteen lipaston. Isoveikka puskee lipaston laatikon irti ja jatkaa huuteluaan. Vitsit mikä tyyppi! Ja mikä romanttinen aloitus yhteiselle elämälle!
Juuri Osman on se, joka tekee tästä elokuvasta niin hyvän. Mies tarjoilee yllätyksiä vähän väliä ja nauraa päälle räkäistä hohotustaan. Jälleen elokuvan loppu on sen heikoin kohta, mutta ei läheskään yhtä häiritsevästi huono kuin edellisissä elokuvissa. Aika vain loppuu jälleen hieman kesken ja asioita hoputetaan. Kuitenkin viimeiset kuvat palkkansa saavasta Osmanista ovat täyttä kultaa. Ihan mieletön leffa, jota suosittelen lämpimästi. Jos joskus saat mahdollisuuden tsekata tämän, älä ihmeessä jätä tilaisuutta käyttämättä.
Heikompi hermoisille on syytä mainita, että tämä elokuva ei koskaan saanut merkintää no animals were harmed... ja syystä. En tosin tiedä onko elokuvaa sensuroitu uudemmissa julkaisuissa tai mahdollisissa DVD-versioissa. Valitettavasti en löytänyt leffalle netin uumenista traileria.
Dry Summer (Susuz Yaz, 1964)
Ohjaus: Metin Erksan
90 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 8.5/10
Sodankylästä matka jatkui siis kohti pohjoista. Viime vuonna festarit jäivät täysin välistä, kun rahapula ja muu reissailu tulivat tielle. Kuitenkin tuntui kuin kotiin olisi tullut, kun tutut Sodankylän maisemat alkoivat auton ikkunasta näkyä. Jo Oulu (- Tornio) - Sodankylä -väli itsessäänkin on niin tuttu ja moneen kertaan nähty, että sekin tuntui omalla tavallaan kotoisalta. Mykkäelokuvanäytöksessä kyyneleet olivat lähellä, kun muistin taas miksi niin paljon Sodista rakastan. Mielettömät festarit, mieletön paikka, uskomattomia leffoja ja maailman mahtavin yleisö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti