keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Hieman erilainen eläinten kaupunki

Pekka ja taikasauva 
(Une fée... pas comme las autres, 1957)


Viime postauksessa käytiin Disneyn visioimassa Zootropoliksessa, eläinten kaupungissa, mutta aika pian silmiin osui myös hieman toisenlainen eläinleffa. Pekka ja taikasauva on vanha ranskalaistekoinen lastenelokuva, josta löytyy suorastaan hämmentävän vähän tietoa netistä - siitäkin huolimatta, että teos on monen elokuvaharrastajan märkä uni etenkin Yhdysvalloissa. Enkkudubattua versiota (The Secret of Magic Island) on nykypäivänä lähes mahdoton löytää, eikä alkuperäistäkään taida olla kovin montaa kierrossa. Pikaisella researchilla ainoat silmiini osuneet tiedonmuruset löytyivät The Huffington Postin vuoden 2012 jutusta.

Pekka ja taikasauva onkin varsin erikoinen elokuva. Sitä tähdittävät kokonaan ihan oikeat, elävät eläimet, eikä ihmisiä näy laisinkaan. Jo aiemmin tässä blogissa on nähty eläineksploitaatiota, kun 1920-luvun amerikkalsita mykkäelokuvaa tähdittivät apinat (todella eettistä!), mutta Pekassa esiintyjät eivät ole vain yhden eläinlajin edustajia. Joukossa on hanhia ja tipuja, kissoja, koiria, kaneja... Ja yksi paha Apina.

Tarina alkaa, kun keijukainen jättää taikasauvansa säilytykseen eläinten kylään, jotta paha Apina ("black troll") ei saisi sitä haltuunsa. Kylässä valmistellaan paraikaa juhlia ja niihin on saapumassa myös runoilija Pekka, keltainen kanarialintu, jonka serkun (joka on kissa, miksipä ei) luona taikasauva on piilossa. Matkalla kylään Pekka näkee mainosjulisteessa kauniin Barbaran ja ihastuu nokankärkeään myöten. Pekan ja Barbaran välille syntyykin romanssi.

Kesken juhlien Apina kuitenkin hyökkää kylään aikeenaan ryöstää taikasauva. Operaatio onnistuu ja Apina taikoo lähtiessään eläimiä, mukaan lukien Barbaran, kiveksi. Surun murtama Pekka lähtee hakemaan taikasauvaa takaisin yhdessä serkkunsa kanssa. Apina ei kuitenkaan antaudu ihan helpolla ja pahiksen linnoitus on vaaroja täynnä.





Kunhan pääsee yli eläincastin aiheuttamasta ihmetyksestä, elokuvan alkupuolisko alkaa puuduttaa ja nopeasti. Tositoimiin päästään vasta kun Pekka kumppaneineen tekee täsmäiskun Apinan linnaan ja varsinainen seikkailuosuus alkaa. Koko leffa olisi voinut olla kertomus pelkästään linnaan hyökkäämisestä ja sieltä pakenemisesta, sillä alkupuoli on vain käytännössä eläinnäyttelijöiden esittelyä. Montakaan kylän asukeista ei juuri nähdä alun jälkeen, joten pohjustusta ei tarvitsisi juonen kannalta juurikaan.

Pohjimmiltaan elokuva kuitenkin on eläineksploitaatiota, joten eläinnäyttelijöiden kikkailu juonen tilalla ei yllätä. Olisi ihan kiinnostava tietää, miten eläinten hyvinvointi otettiin 1950-luvun Ranskassa huomioon tätä elokuvaa väsätessä. Leffassa nähdään kuitenkin niin laaja skaala eri eläimiä, että on vaikea ymmärtää miten ne kaikki on saatu pysymään aisoissa. Saattaa olla mielikuvitukseni tuotetta, mutta ainakin osa eläimistä näyttää siltä, että jotain pillereitä niille on täytynyt antaa.

Ohjaaja Jean Tourane ei päätynyt tekemään elokuvateollisuudessa erityisen pitkään uraa. Miehen kontolta löytyy vain yksi toinen ohjaus, Saturnin, le petit canard, joka kertoo nimensä mukaisesti pienestä kanarialinnusta. Sen pääosassa on Pekkaa näyttelevä lintu, joka myös Pekan julisteessa mainitaan nimellä Saturnin. Saturnin valmistui vuonna 1964 ja oli Ranskassa erittäin suosittu. Tourane valmisti elokuvan suosion vuoksi Ranskan televisioon Saturnista myös 78-osaisen sarjan.

Amerikkalainen tuottaja osti Touranen Saturnin-materiaalin vuosia ensiesityksen jälkeen, mahdollisesti Touranen kuoltua 1986. Matskut leikattiin ja liimattiin uuteen uskoon ja koottiin vuonna 1990 TV-sarjaksi, jota esitettiin Yhdysvalloissa nimellä The Adventures of Dynamo Duck. 






Jos leffaa kuitenkin arvostellaan nyt ihan elokuvana, niin onhan siinä puolensa. Lapsena olisin Pekasta varmaan pitänyt ja lastenelokuvahan se onkin. Vaivannäkö lavasteissa ja kuvauksessa palkitsee visuaalisesti komealla elokuvalla, jota ei selvästikään ole tehty kengännauhabudjetilla. Jonkinlainen taustoittava dokkari olisi erittäin mielenkiintoinen, mutta jos sellainen on joskus ollut, sitä olisi nykyään varmasti vaikeampi löytää kuin itse elokuvaa.

Elokuvan pisteitä voisi nostaa ainoastaan juonen tasaisempi jako. Aivan liian pitkä pätkä alkua menee niiden kylän eläinten esittelyyn, joita ei koskaan myöhemmin edes nähdä. Osa kikkailusta on ihan hauskaa, mutta ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä erityisen pitkään. Lopun seikkailuosio onneksi paikkaa, sillä se on ihan timanttia. Suosikkikohtauksessani Pekka kumppaneineen pakenee Apinan pommittaessa metsää matalaksi. Melkoinen vaiva pienen tipusen vuoksi!

Pekka ja taikasauva (Une fée... pas comme las autres, 1957)
Ohjaus: Jean Tourane
63 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.7

1 kommentti:

  1. Ah, nostalgiaklassikko lapsuudesta :) Vieläkin löytyy tuo suomeksi dubattuna VHS:llä. Voin kyllä ymmärtää, että aikuisiällä ensi kertaa nähtynä elokuvan alku voi olla aika puuduttavaa. Lapselle se oli kuitenkin täyttä taikaa alusta loppuun - ja edelleen nostalgiapisteiden avustamana!

    VastaaPoista