lauantai 16. lokakuuta 2010

Puhelinmyyjän kulttuurishokki

Outsourced
(2006)


Olen viime aikoina katsonut muutaman jakson NBC:n uutta Outsourced TV-sarjaa, joka kertoo amerikkalaisesta puhelimyyntikeskuksen päälliköstä, Todd Dempsystä. Todd työskentelee hassun hauskoja (= mauttomia) pilailuesineitä myyvässä firmassa. Miehen osasto "siirretään" Intiaan, eli koko sakki saa potkut ja Todd lähetetään Intiaan tarkoituksenaan kouluttaa halvempi intialainen työvoima myymään krääsää amerikkalaisille. Samanhenkisellä kaavalla on pelannut myös brittisarja Mumbai Calling, jota tosin en ole katsonut (ainakaan vielä, vertailun vuoksi voisi kyllä).


Etsiskelin hieman lisää infoa sarjasta ja hoksasin, että tämähän perustuu elokuvaan! Päätin sitten tsekata.

Leffassa Todd Anderson lähtee Intiaan kouluttamaan paikallista puhelinmyyntikeskuksen pomoa Puroa ja yrittää saada keskuksen työntekijät työskentelemään pomon vaatimalla tehokkuudella. Kulttuurishokki iskee samantien Toddia päin naamaa. Ruoka aiheuttaa masuvaivoja ja ihmisvilinä on välillä häkellyttävä. Toimistossa vaeltava lehmä on tietysti vielä luku erikseen. Juustopurilasta on kova ikävä, eikä majatalon huoneen seinältä tuijotteleva pelottava juliste lohduta. Intialaiset puhelinmyyjät puolestaan eivät tunnu ymmärtävän myytäviä tuotteita tai Amerikan meininkiä lainkaan. Miten selität miksi amerikkalaiset tarvitsevat juustopalanmuotoisen, muovisen päähineen? Tai miksi amerikkalaiset merkitsevät karjansa tuikkaamalla siihen merkin tulikuumalla raudalla ja miksi jotkut haluavat tehdä saman pihvilleen.




Outsourced on hauska komedia, mutta ei mikään perushömppä. Välillä elokuva esittelee jopa erittäin hienoja ja taidokkaita kuvia. Tarinan edetessä musiikki muuttuu koko ajan itämaisemmaksi. Muutamat kunnon naurutkin kulttuurien kohtaamisesta irtoaa. Huumori ei kuitenkaan ole liian helppoa, selittelevää tai aliarvioivaa. Amerikkalaisen ja intialaisen kulttuurin eroista riittää tietysti revittävää vaikka muille jakaa. Outsourced ei korosta häiritsevästi Intian henkisyyttä ja syvällisyyttä verrattuna Amerikan pinnallisuuteen, turhamaisuuteen ja kulutushysteriaan, mutta tekee silti pointtinsa selväksi.

Wired.

Toddin puhelin saa lasten käsissä uuden ilmeen.

Kun leffaa on kulunut tunteroinen, romantiikka astuu kuvioihin ja pistää kaiken sileäksi. Tekee mieli kirota, vaikka hempeily olikin odotettavissa julisteen ja sarjan perusteella. Tietenkin tällaiseen leffaan on pitänyt saada ihmissuhdekoukeroita, mutta Toddin ihastus Ashaan lähinnä vituttaa. Jotenkin romanssi käynnistyi liian tönkösti ja vaikutti väkisin keksityltä. Tässä vaiheessa leffa alkoi sortua tavanomaisuuksiin ja muuttui keskiverroksi ihmissuhdekomediaksi. Loppuleffassakin on muutamia ihan kelpo kohtauksia, mutta omasta mielestäni koko rakkaushössötyksen olisi voinut heittää mäkeen. Oikeastaan en edes näe mikä varsinainen merkitys näiden kyyhkyläisten romanssilla oli. Plääh.

Romanssitönkköilystä huolimatta Outsourced on varsin mainio komedia, josta jää jopa mieleenpainuvia reploja. Tekisi silti mieli vähentää vielä lisää leffan pisteitä tuon romantiikan takia, ärrr. Perhana kun näin hyvä leffa sortui niin helppoihin ratkaisuihin. Potentiaalia olisi ollut vaikka mihin. Yritän lopettaa aiheesta valittamisen.

 Intialaisten bileet yllättävät Toddin.


Sitten hieman sarjan ja esikuvan vertailua. Leffan ja sarjan juonet ovat keskenään hyvin samanlaiset, mutta sarjaa on selvästi tehty amerikkalainen sit-com -yleisö huomioiden. Hahmot, paikat ja lavasteet ovat kaikki kaikinpuolin nätimpiä ja jotenkin pehmeämpiä. Sarjan toimisto on ihan värikäs, moderni ja "amerikkalaishenkinen", kun taas leffassa väki työskentelee ankeassa betonimurjussa.

Sarjan Todd ja Asha ovat kiiltokuvamaisia ja hahmoina vähän tylsiä. Puhelinmyyjiä on lisäksi vähemmän ja heistä nousee esille enemmän tunnistettavia (joskin yksiulotteisia) persoonoita. Intialainen keskuksen päällikkö on itsekeskeinen ja välillä jopa ilkeä kurinpitäjä, kun taas leffan päällikkö Puro on sympaattinen ja välillä vähän naiivi.

Lisäksi sarjaan on heitetty toinenkin amerikkalainen, joka on ollut Intiassa Toddia kauemmin ja auttaa häntä sopeutumaan. Leffassakin oli vastaavanlainen hahmo, jolla tosin oli koko filmissä ruutuaikaa ehkä viitisen minuuttia. Lisäksi sarjassa toinen amerikkalaishahmo on perus sit-com -duushbägi, kunnon ämerican idiot. Sarjaan on myös isketty söpö (ärsyttävä) australialainen blondi, jota kaikki haluaa panna. Jee.


NBC:n sarjan Asha ja Todd ovat erilaisia kuin esikuvansa.

Katso leffa, jos haluat hauskan, maanläheisen komedian (ja olet valmis kestämään myös huonot romanssitwistit). Seuraa sarjaa, jos mielesi tekee ihan hauskaa sit-com -hömppää, joka ei vaadi minkäänlaista ajatusprosessia.

Outsourced (2006)
Ohjaus: John Jeffcoat
98 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.2/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti