perjantai 7. lokakuuta 2011

Jättiläinen mieheksi

Yhdeksäs Disney Animated Classics-projektin osa on omistettu Walt Disneylle, joka menehtyi ennen järjestyksessään seuraavan elokuvan julkaisua.

Walt Disney on todellinen amerikkalainen elokuvaikoni. 59 Oscar-ehdokkuutta ja 31 pystiä haalinut mies oli monitaituri, joka työskenteli elinaikanaan tuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, ääninäyttelijänä ja animaattorina. Tässä postauksessa ajattelin syventää projektiani luomalla katsauksen elokuvien taakse, mieheen, joka toimi todellisena tienraivaajana animaation saralla. Walt Disney Companyn muihin toimiin tai Disneyn kuoleman jälkeiseen aikaan suuremmin en ota kantaa.

Disney perusti ensimmäisen firmansa jo vuonna 1920, vain 19-vuotiaana. Iweks-Disney Commercial Artistsin taival jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Disney lähti pian tienaamaan rahaa Kansas City Film Ad Companyyn. Siellä hän kiinnostui entisestään animaatiosta ja teki lopullisen päätöksen perustaa oma studionsa. Laugh-O-Ram Studios perustettiin Kansasiin ja se nauttikin alueella melkoista suosiota. Sen tulot eivät silti riittäneet animaattoreiden suurehkojen palkkojen maksamiseen ja yhtiö ajatui velkoihin. Konkurssin jälkeen Disney käänsi nokkansa kohti Hollywoodia.

Disney perusti seuraavaksi studion yhdessä veljensä Royn kanssa. Disney Brothers Studio teki aluksi valmiiksi Kansasissa aloitetut Liisa Ihmemaassa-lyhärit, jotka yhdistelivät live actionia ja animaatiota. Lyhärit saivat kohtuullisesti huomiota, mutta piirroshahmot kiinnostivat yleisöä live action-Liisaa enemmän. Tuohon aikaan Disneylla oli levityssopimus Universalin kanssa ja juuri tuo sopimus johti lopulta siihen, että Disney menetti oikeudet useisiin varhaisiin hahmoihinsa. Disney lähti New Yorkiin pyytämään yhtiöltä korkeampaa palkkaa animaattoreilleen, mutta saikin eteensä vaikean valinnan: joko Universal pienentää Disneyn palkkoja rajusti, tai se palkkaa itselleen kaikki Disneyn animaattorit ja perustaa oman studionsa. Disney kieltäytyi tarjouksesta ja menetti yhtä lukuunottamatta kaikki työntekijänsä. Myös Universalin aikana tehtyjen animaatioiden oikeudet jäivät tuolle isommalle yhtiölle ja osa niistä saatiin takaisin vasta 2000-luvulla, 80 vuotta myöhemmin.

Pian tehtyään eron Universalin kanssa, Disney loi kuuluisimman piirroshahmonsa. Lokakuussa 1928 Mikki Hiiri esiintyi ensimmäistä kertaa omassa animaatiolyhärissään Höyrylaiva Ville (Steamboat Willie). Se oli myös kaikkien aikojen ensimmäinen animaatio, jossa oli synkronoitu ääniraita. Lyhäristä tuli välitön hitti ja se pelasti Disneyn yhtiön. Mikki nousi todelliseen kansansuosioon kuitenkin vasta 1930-luvun alussa. Disney itse antoi äänen hiirulaiselleen vuoteen 1947 asti. Alkuperäiset Mikki Hiiri-sarjat tehtiin väreissä vuodesta 1935 alkaen ja ne synnyttivät joukon suosittuja sivuhahmoja, jotka saivat myöhemmin omat sarjansa. Näitä olivat mm. Aku Ankka, Hessu Hopo ja Pluto.

Disney ei pelännyt ottaa riskejä. Kun yhtiö oli vihdoinkin vakavarainen, kiitos Mikin ja kumppanien, Disney alkoi suunnitella täyspitkää animaatioelokuvaa. Alun perin projektille povattiin kuitenkin epäonnistumista ja Disneytä päiviteltiin hulluksi. Jopa Disneyn vaimo Lillian epäili projektin järkevyyttä. Roy Disney yrtti puhua veljensä luopumaan elokuvastaan. Ihmisten epäusko ei sinänsä ollut täysin perusteetonta, sillä projektin kolmisen vuotta kestänyt tuotanto käytti studion kaikki rahavarat. Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs) sai ensi-iltansa 1937 ja aloitti Disney klassikot -elokuvasarjan, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Se oli maailman ensimmäinen täyspitkä värillinen animaatioelokuva ja jo sikäli osa elokuvahistoriaa.

Disney esittelee Lumikin kääpiöystäviä elokuvan teosta kertovalla videolla.

Lumikki on yhä, inflaatio huomioituna, maailman eniten myynyt animaatio. Rahoilla Disney perusti entistä suuremman studion Burbankiin, Kaliforniaan. Kunnianhimo nousi uudelle levelille ja kaksi uutta pitkään animaatioelokuvaa Pinokkio (Pinocchio) ja Fantasia seurasivat Lumikkia elokuvateattereihin 1940-luvun alussa. Molempien tuotto oli pettymys, erityisesti Fantasian. Parituntinen klassista musiikkia ja animaatiopätkiä yhdistelevä kokeellinen teos ei uponnut aikalaisyleisöön toivotulla tavalla. Disney piti sitä silti yhtenä uransa merkkipaaluista. Dumbo tehtiin halvalla paikkaamaan Fantasian syömiä rahoja, mutta sen aikana tapahtunut animaattoreiden lakko vahingoitti Disneyn suhdetta työntekijöihinsä suuresti.

Kun USA lähti mukaan toiseen maailmansotaan, Disney jatkoi elokuvien tekoa. Osa animaattoreista lähti rintamalle ja Disneyn Klassikot-sarja saatiin rullaamaan lähinnä Silly Symphonies-henkisten animaatiokokoelmien voimin. Disneyn animaatioita käytettiin myös propagandamateriaalina sotahengen nostattamiseksi. Nykyään pätkät on useimmiten sensuroitu, mutta ne löytyvät täydellisinä YouTubesta ja ainakin osalta kokoelma-DVD:istä. Kun olin lapsi, meillä oli videollinen TV:stä nauhoitettuja Aku-lyhäreitä. Näin ne niin monta kertaa, että muistin ne jo ulkoa. Olinpa yllättynyt, kun jokin aika sitten törmäsin yhden niistä sensuroimattomaan versioon, jossa Aku on sotaretkellä tappaakseen japanilaisia. Lisäksi YouTubesta löytyy mm. natsi-vastainen Aku-lyhäri, jossa Aku näkee painajaista. Unessa hän on töissä tehtaalla natsi-Saksassa. Kun Aku herää, hän puhkuu isänmaallisuutta ja kiittää onneaan, että asuu niinkin hienossa ja vapaassa maassa kuin Amerikan Yhdysvalloissa. Tuo lyhäri, Der Führer's Face, on saanut kulttimainetta animaatioharrastajien keskuudessa. Sen julisteessa Aku heittää Hitleriä tomaatilla. Haluaisin sen seinälleni.

Kun sota loppui ja asiat alkoivat pikkuhiljaa normalisoitua, oli uuden riskin vuoro. Tuhkimo (Cinderella) julkaistiin vuonna 1950 ja se toisti hieman pienemmässä mittakaavassa Lumikin aiemman menestystarinan. Tuhkimo oli yhtiön ensimmäinen pitkä satuelokuva kahdeksaan vuoteen ja sen menestys pelasti Disneyn studion. Tuhkimosta saadut voitot käytettiin oman levitysyhtiön perustamiseen, TV-tuotannon aloittamiseen ja Disneylandin suunnitteluun ja rakentamiseen. Jos Tuhkimo taas ei olisi menestynyt, Disneyn studio olisi todennäköisesti ajautunut velkoinensa konkurssiin. Kalifornian Disneylandin avajaisia juhlittiin viisi vuotta elokuvan julkaisun jälkeen.

1960-lukuun mennessä Disneyn yhtiöstä oli tullut maailman mittakaavassa todellinen viihdejättiläinen. Animaatioiden lisäksi menestystä toi mm. Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964). Walt Disney Productions oli laajentunut käsittämään animaatioiden ohella siis myös live action -elokuvat, luontodokumentit ja TV-sarjat. Disney oli menestyksensä huipulla, kun hänellä todettiin keuhkosyöpä vuonna 1966. Hänen toinen keuhkonsa poistettiin kokonaan ja sen myötä lääkärit lupasivat hänelle jopa pari vuotta elinaikaa aiemman puolen vuoden sijaan. Disneyn vointi kuitenkin heikkeni nopeasti ja hän menehtyi lopulta 15.12.1966 vietettyään pari viikkoa sairaalassa.

Veli Roy jatkoi Waltin työtä Floridan Disney Worldissa, joka nimettiin Walt Disney Worldiksi hänen veljensä kunniaksi. Walt Disney oli ostanut maapalan Floridasta uutta huvipuistoa varten juuri ennen kuolemaansa. Disney itse piti huvipuistoja tärkeimpinä luomuksinaan. Hän vannoi, ettei Disneyland olisi koskaan valmis, vaan jatkuvassa kehityksessä. Moni uskoi rakennusvaiheessa, että Disneyland oli hankkeena liian kunnianhimoinen. Ihmiset unohtaisivat paikan vuodessa ja kohta laitettaisiin lappua luukulle. Kuten kaikki tiedämme, näin ei kuitenkaan käynyt.

Koko uransa ajan Disneylle oli tärkeää tuoda perheet yhteen, oli se sitten elokuvateatterissa, huvipuistossa tai kotisohvalla. Hän loi asioita, joista nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Nykyään Disneyn animaatiot ja esimerkiksi Pixarin tuotokset vaikuttavat itsestäänselvyyksiltä, mutta ennen Disneyn klassikoita ja klassisia lyhäreitä lasten elokuvat olivat suurimmaksi osaksi tylsämielisiä ja yksiulotteisia räpellyksiä. Osa on sitä vieläkin. Se, että tekee elokuvia lapsille ei ole tekosyy tehdä huonoa työtä. Tiedän mistä puhun. Katsoin lapsena aivan naurettavat määrät lasten TV-ohjelmia, myyntikasetteja ja elokuvia. Jo ennen kuin osasin käsittää, että Peter Pan, Lumikki ja Tuhkimo olivat saman firman tuotoksia, ne erottuivat joukosta edukseen. Niissä oli viehätystä, jota ei muista löytynyt. Huolellisuutta, yksityiskohtia, persoona. Iän myötä olen huomannut, etten pidä niistä nyt yhtään vähemmän kuin silloin ennen. Sanna 23 vee tykkää Disneyn klassikoista aivan valtavasti!

Klassikoiden lisäksi suosikkejani olivat aina Aku-lyhärit. Aku on yksi epätäydellisimpiä ja epäkorrekteimpeja animaatiohahmoja ikinä. Piirretty, ja vielä aikuinen hahmo lastenelokuvissa, joka raivoaa, paiskoo tavaroita ja huutaa? Aku on kuin täysi vastakohta Mikin ylilempeälle (ja joskus siksi ärsyttävälle) olemukselle. Heti kun opin kirjoittamaan, kirjoitin äitini kanssa omia Aku Ankka-tarinoita sivukaupalla. Osa on vieläkin tallessa.

Disneyn merkitys koko lastenkulttuurille on kiistaton. Hän on animaattoreineen luonut lukemattomia unohtumattomia hahmoja ja tullut antaneeksi oletuskuvituksen useille perinteisille satuklassikoille. Etenkin Mikki Hiiri ja Aku Ankka ovat jo niin tuttuja suurelle yleisölle, että harva edes muistaa aikaa ennen niitä. Disney oli edelläkävijä, joka luotti omiin projekteihinsa silloinkin, kun kaikki muut epäilivät. Usein riskit tuottivat tulosta. Disney ei halunnut seurata muiden jalanjäljissä, sillä mitä järkeä on tehdä asioita, jotka on jo tehty. Niinpä Disney kokeili jatkuvasti uutta ja tarjosi yleisölle ennennäkemättömiä kokemuksia, luottaen siihen, että yleisö haluaa nähdä uutta vanhan sijaan.

Nyky-Disneystä yhtiönä voin sanoa vain olevani hieman pettynyt, sillä Disney on siirtynyt edelläkävijästä perässähiihtäjäksi, joka pelaa mielellään varman päälle. Tekemisestä puuttuu se innovatiivisuus ja kekseliäisyys, joka Walt Disneyn elinaikana oli aina läsnä. Vaikka yhtiöllä olisikin varaa ottaa riskejä (toisin kuin yli puoli vuosisataa sitten), se vaikuttaa siihen haluttomalta. Ja siksipä minulla on Waltia ikävä.

"Milloin ihminen lakkaa olemasta lapsi? Voitteko sanoa, ettei aikuisessa ole lainkaan lasta? Mielestäni oikeanlainen viihde vetoaa jokaiseen, vanhoihin ja nuoriin."
- Walt Disney

3 kommenttia:

  1. Aina silloin tällöin Cineblogistaniassa lukee mielikseen tällaisia pitkiä, perusteellisia ja henkilökohtaisia esseitä. Disneyn taiteellinen ura on tässä ytimekkäästi läpikäyty, mainiota. Näkökulman valinnan voi kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi, etenkin, kun kyseessä on niin paljon kiihkeätä keskustelua herättänyt henkilö kuin W. Disney. Esimerkiksi Disneyn "henkilökohtaiset" Oscarit (joita kyllä minun muistaakseni oli 32?) ovat instituution historian kyseenalaisimpia: Disney ei ohjannut näistä voittajaelokuvista ainuttakaan, ja yleensähän elokuvapalkinnot myönnetään ohjaajille. Hänen nimensä ei löydy myöskään kirjoittajien joukosta. (Etenkin keski-ikäistynyt) Disney olikin johtaja, ideoija, joka palkkasi lahjakkuuksia tekemään hänelle toiveidensa mukaisia tuotteita. Disney määräsi animaatioiden tyylin ja päämäärän, mutta ei osallistunut varsinaiseen kerrontaan. Disneyn näkemys asioiden tärkeysjärjestyksestä oli hiukan kummallinen: sarjakuvissa ei saanut näkyä niiden tekijöiden nimiä ja elokuvat olivat aina Disneyn teoksia, vaikka vähintään ohjaajat olisivat ansainneet nousta tuottajan rinnalle. Esim. Dumbosta - monien, kuten minun, mielestä kaikkien aikojen parhaasta Disney-animaatiosta - on sanottu, että syy sen erinomaisuuteen on siinä, että Disneyllä ei ollut aikaa valvoa juuri tuota tuotantoa yhtä tarkasti kun muita.

    Ei voi myöskään jättää huomioimatta, että Disney oli kovaotteinen liikemies ja aatteellinen äärikonservatiivi. Tämä näkyy hänen elokuvissaankin, joissa ei ole mitään status quota kyseenalaistavaa. Mainitsemasi animaattoreiden lakko, joka "vahingoitti Disneyn suhdetta työntekijöihinsä suuresti" ei ollut järin kaunis luku WD:n historiassa. WD vastusti henkeen ja vereen ay-liikkeitä ja käytti väkivaltaisiakin keinoja rikkoakseen alaistensa yhteisrintamaa. Hyvin epämikkihiirimäistä.

    Esim. Eric Schlosserin kuuluisassa kirjassa Pikaruokakansa on kiehtova luku, jossa Henry Fordin ja Walt Disney asetetaan toisiaan tangeeraten rinnakkain.

    Ja miksi muuten Aku Ankka ja veljenpojat syövät usein kanaa?

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa henkilökohtaisia Oscareita näytti Disneylle kertyneen 31. Pitää käydä korjaamassa.

    Walt Disney on äärimmäisen laaja aihe, eikä tarkoitus ollut kirjoittaa mitään elämäkertaa. Tarkoitus oli enemmänkin tiivistää Disneyn ura yhteen postaukseen ja ehkä samalla hieman miettiä sitä millaisia animaatioita Disneyn aikana tehtiin ja miten asiat muuttuivat kun hän kuoli. Ihan jokaista itsestäänselvyyttä en jaksanut alkaa toistaa: eivätköhän kaikki tienneet että Disney oli myös liikemies. Eikä minua kiinnosta alkaa häntä sen vuoksi demonisoimaan.

    Jokaiseen Disneyn saamaan Oscariin en ala ottamaan kantaa, koska en ole läheskään kaikkia voittajaleffoja nähnyt. Suurin osa Oscareistahan tuli lyhytelokuvista. Mielestäni on itse asiassa aina ollut vähän kyseenalaista, että juuri ohjaaja saisi parhaan elokuvan Oscarin. On ihan hyvä miettiä miksi, koska ohjaaja ei aina ole se henkilö, joka leffasta tekee sen mitä se lopulta on, varsinkaan nykyään. Miksi ohjaaja tuppaa olemaan automaattisesti elokuvan tärkein linkki? Leikkaajat ja kuvaajat harvoin saavat yhtä paljon tunnustusta. Maailma ei ole reilu, eikä tule koskaan olemaan.

    Ai niin, ja Dumbo on kyllä omasta mielestäni "pala-animaatioita" lukuunottamatta varmaan huonoin klassikko. Sen ohjaajakrediteissä mainitaan 6 eri ohjaajaa. Jos Dumbo olisi voittanut parhaan elokuvan Oscarin ja se olisi myönnetty ohjaajalle, kuka heistä sen olisi saanut vai olisko se jaettu tasapuolisesti kaikkien kuuden kesken? Ottaisiko Oscarin vastaan automaattisesti Ben Sharpsteen, joka on krediteissä "supervising director"? Mutta entäs ne viisi muuta sitten? Ei tunnustusta heille?

    Visio on yksi tärkeimpiä asioita elokuvanteossa. Ilman sitä ei synny mitään. Voit pistää viisi lahjakasta animaattoria tekemään keskenään ennaltamäärittelemätöntä projektia, mutta vaikka osaamista olisi miten, jos kukaan ei saa ideaa ja ala johtamaan muita, lopputulosta ei tule. Disneyllä oli visioita ja ideoita ja (erittäin) osaavia ihmisiä niiden toteuttamiseen. Tämä postaus merkkaa projektissa sitä kohtaa, kun visionääri poistui näyttämöltä. Se miten asiat tästä muuttuvat nähdään sitten seuraavissa klassikoissa.

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja kaikki. Kuten sanoit, Disney on hyvin laaja aihe. Mielestäni oli syytä täydentää ansiokasta läpileikkaustasi toisella näkökulmalla. Oscarithan nyt sinänsä ovat arvottomia, käytin niitä vain avaamaan keskustelua siitä, kuka elokuvanteossa lopulta on auteur. Minulla ei ole mitään lisättävää vastaukseesi aiheesta. Jos pidät Dumboa Disneyn tuotannon heikoimpana lenkkinä (vrt. esim. Prinsessa Ruusunen?), taidat kuulua aika harvajäseniseen puolueeseen, mutta kuulu vaan, sinulla on siihen tietysti kaikki oikeus.

    VastaaPoista