Parents
(1989)
Lokakuu on täydellinen kuukausi kauhuelokuville. Puut karistavat viimeisetkin lehtensä, illat ovat pimeääkin pimeämpiä kun luntakaan ei vielä ole ja kauhuteemaisen muovikrääsän luvattu juhla Halloweenkin lähestyy. IIK!! jatkaa kauhuteemaa vielä ensi kuun puolellekin. Blogin oma Halloween -postaus näkee päivän valon (toivon mukaan) jo sitä ennen.
Viime viikolla paistoimme ajankuluksi erän hunajasuklaalettuja, nappasimme muutamat virkistävät juomat käteen ja katsoimme kasarikauhua. Parents on vuonna 1989 valmistunut, 50-luvulle sijoittuva elokuva perheestä, jonka poika alkaa epäillä vanhempiaan kannibaaleiksi.
Laemlen perhe muuttaa rauhalliseen lähiöön. Isä käy töissä Toxico-kemikaalitehtaalla ja äiti on 50-lukulaisen kotiäidin stereotyyppi, joka häärää keittiössä kellohelmaisine mekkoineen. Perheen 10-vuotias poika Michael on hiljainen ja ujo. Hän näkee toistuvia verisiä painajaisia ja pienet arkielämän vihjeet saavat hänet ajattelemaan vanhempiensa olevan ihmissyöjiä. Michael alkaa vaivihkaa tutkia äitinsä ja erityisesti isänsä tekemisiä ja pääsee kammottavan salaisuuden jäljille.
Elokuvan näkökulma on Michaelin. Tapahtumat etenevät ensimmäisen kahden kolmasosan ajan turhankin verkkaasti ja katsojaa alkaa jo kyllästyttää. Mitään mainittavaa ei oikeastaan tapahdu. Ilmeisesti tehokeinona on yritetty käyttää juuri hidasta etenemistä ja vinkkien antamista verellä mässäilyn sijaan. Pidän juuri tuollaisesta lähestymistyylistä, mutta näköjään senkin voi ryssiä. Juju on nimittäin siinä, että vinkkailu ja odotuksen pitkittäminen ei saa käydä liian tylsäksi.
Elokuvan genreksi kerrotaan komedia / jännitys / kauhu, mutta itselleni ei oikein auennut mikään näistä. Kertaakaan n. 80 minuuttisen leffan aikana ei naurattanut, jännittänyt tai pelottanut. Ehkä vika oli osaksi myös väärissä odotuksissa. Leffajulisteen ja lukemani perusteella odotin enemmän splatter-henkistä kauhukomediahassuttelua, jota ei sitten tullutkaan. Vasta viimeisen vartin aikana leffa alkoi olla sellainen, jollaiseksi sen päässäni etukäteen kuvittelin ja silloin oli jo liian myöhäistä.
Muutama seikka tekee kuitenkin tästäkin elokuvasta jossain määrin mielenkiintoisen. Ne ovat lapsen näkökulma, se, että osa musiikista on Angelo Badalamentin käsialaa ja tietysti 50-luvun amerikkalaisen ihanneperheen kodin muuttaminen turvattomaksi, verentahrimaksi helvetiksi. Kuviltaan elokuva on usein kekseliäs ja jaksaa ylläpitää kiinnostusta sen verran, että leffa tulee katsottua loppuun saakka. Loppuratkaisu ei tosin odotusta palkitse, joten olo jää kaiken kaikkiaan varsin pettyneeksi.
Parents (1989)
Ohjaus: Bob Balaban
82 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 5.8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti