VHS-ilta III: Mökki-edition

VHS-ilta tekee paluun! Kaikenlaiseen säätämiseen tämän teeman tiimoilta olikin mennyt ihan liian kauan ja edellisestä VHS-illasta on peräti puolisen vuotta aikaa. Tällä kertaa VHS-ilta vietiin mukana viikonlopun mökkireissulle. Mahdollisia vaihtoehtoja olikin taas kertynyt vinot pinot ja erityisen lupaavia elokuvia oli seassa useampia.

Asiaan. Illan ensimmäinen elokuva olikin tähän hetkeen melkoisen sopiva valinta. Ajattelinkin jo aiemmin, että voisin koulun alun kunniaksi tehdä jonkinlaisen "journalistit elokuvissa"-teemapostauksen. 27.8. tämä bloggaaja aloitti nimittäin journalismin opiskelun Oulun seudun ammattikorkeassa. :) Ja osittain siksi tämä postaus tulee näin myöhässä, pahoittelen. Taas.


Witness in the War Zone (1987)

IMDb:ssä tittelillä Deadline, kassun kannessa Witness in the War Zone. Speksit: (muistaakseni) puolen euron (vai peräti euron?) arvoinen kassu "normaalissa" pienessä kotelossa. Ostettu Oulun Limingantullin Järkikirppikseltä tässä kesällä. Pyöri kuin unelma!

Tässäpä yksi elokuva, joka oli ihan pakkopakkopakko ostaa, kun eteen tuli. Koskaan en ollut tästä tekeleestä kuullut, eikä kai ole kovin moni muukaan, kun IMDb:ssäkin leffa on saanut vain 274 ääntä. Ja pääosassa on Christopher Walken, joka on hiljalleen hiippaillut suosikkinäyttelijöideni joukkoon. Täydellistä! Ostohaluja lisäsivät tietysti huokea hinta (kuten aina) sekä kannessa komeileva slogan: "In the war zone it dosen't matter who you kill... as long as you kill someone." WAU. Ja tuo typokin oli muuten itse kannessa, ei minun mokani.

Walken näyttelee Don Stevensiä, omahyväistä ja välinpitämätöntä ulkomaan kirjeenvaihtajaa, joka on lähetetty kuvaamaan kriisiä Lähi-itään, tarkemmin ottaen Libanoniin. Israelin armeija ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO ottavat rajusti yhteen päivittäin, eikä ihmishenki ole minkään arvoinen. Stevens viettää kuitenkin suurimman osan ajastaan hotellin uima-altaalla tai paikallisessa baarissa, kun paikallinen apumies riskeeraa henkensä videokameran kanssa.

Kun Stevens saa suututettua apurinsa ja TV-yhtiö alkaa kovistella, vastahakoinen mies joutuu tositoimiin. Stevens saa harvinaisen mahdollisuuden haastatella erästä PLO:n johtajista. Haastattelu aiheuttaa valtaisan mediamyrskyn ympäri maailmaa ja videolla puhuneen johtajan henki on välittömästi vaarassa. Yrittäessään pitää viattoman miehen hengissä ja samalla totuutta etsiessään Stevens joutuu ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa antamaan tunteilleen sijaa.

Kaikenlaiset Lähi-idän konflikteihin (ennen, nyt ja tulevaisuudessa) liittyvät leffat ovat sinänsä mielenkiintoisia ja lupaavia. En ole ihan varma mihin näkökulmaan tämä elokuva lopulta pyrkii. Toisaalta ketään ei oikeastaan sympata erityisemmin, mikä voi olla ihan hyväkin juttu. Olen lukenut arvosteluja, joissa elokuvaa syytettiin rasistiseksi ja vihamieliseksi palestiinalaisia kohtaan, mutta omasta mielestäni se ei niin pistänyt silmään. Porukkaahan tässä leffassa lakoaa vähän väliä milloin kenenkin toimesta, se nyt on selvä. Pointti tulisi selväksi vähemmälläkin räiskimisellä. Vaikka aihe on vakava ja todellinen, välillä tuntuu koomiselta kun joka nurkan takana ollaan lahtaamassa porukkaa.

Muutenkin elokuvan esittämät tunnetilat tulevat tuskallisen hyvin selviksi. Kaikkea pitää toistaa kyllästymiseen asti, ettei tyhmimmältäkään punaniskalta jäisi asiat epäselviksi. Toisaalta taas tämä tekele on juonellisesti niin sekava, että välillä missään ei ollut mitään tolkkua. Tekijöillä tuntuu olevan vähän pasmat sekaisin. Yhteen, kuitenkin suht lyhyeen leffaan (kassun kannen mukaan 90 minuuttia, IMDb:n mukaan 100, liekö sensuuri iskenyt) on ahdettu turhan paljon eri ihmisiä, eri tahoja, eri tapahtumia, eri konflikteja... Pieni keskittäminen olisi ollut paikallaan. Tällaisenaan tapahtumiin on turhan vaikea saada syvällisempää otetta. Ei jatkoon.

Witness in the War Zone (1987)
Ohjaus: Nathaniel Gutman
100 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.1/10


Monkey Trouble (1994)

Speksit: Euron hintainen kassu pienessä kotelossa. Ostettu Oulun Paljekirppikseltä. Oli pakko ostaa, kun tässä on apina. Apinat on siistejä. Toimi hyvin, no problem.

Tässä se nyt on, Harvey Keitelin, lapsitähti Thora Birchin (myöhemmin mm. Ghost World ja American Beauty) ja apinan tähdittämä ysärikomedia. Mahtavaa! Vai onko sittenkään?

Eva haluaisi lemmikin, mielellään koiran. Koulun jälkeen iltapäivä kuluu lemmikkikaupassa karvaturreja ihastellessa. Isäpuoli on kuitekin pahasti allerginen eläinten karvoille. Biologinen isä taas on lentäjä, eikä työnsä vuoksi voi ottaa lemmikkiä. Ala-asteikäinen Eva kapinoi perhettään ja erityisesti äitinsä silmäterää, Jack-vauvaa vastaan.

Toisaalla mustalainen katusoittaja Azro (Keitel. Kyllä... Harvey Keitel) esiintyy apinansa kanssa. Hän on kouluttanut primitiivisestä ystävästään etevän taskuvarkaan. Eräänä päivänä rikollisliiga tekee miehelle houkuttelevan tarjouksen: tiedossa on iso tukku rahaa, jos Azro antaa heidän käyttää apinaansa murtohommissa. Apina on kuitenkin kyllästynyt humalassa kohkaavan Azron meininkeihin ja ottaa karvaiset jalat alleen. Eva löytää apinan puistosta, salakuljettaa sen kotiinsa ja päättää ottaa sen salalemmikikseen. Ongelmia kuitenkin aiheutuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Eva huomaa uuden pörröisen kaverinsa olevan pahemman sortin kleptomaani.

Elokuva on hyvin, hyvin, hyvin tuskallisen tyypillinen ysäriperhekomedia, jossa kaikki kommellukset perustuvat salailuun, paljastumiseen, jahdatuksi joutumiseen... Tajuatte varmaan, näitähän riittää joka sormelle, varpaalle ja muulle ulokkeelle. Evan täytyy pitää uusi lemmikkinsä salassa muulta perheeltään ja juoruilevilta koulukavereiltaan. Hyväksi liittolaiseksi osoittautuu (rummunpärinää) Jack-vauveli, joka ei vielä osaa puhua. Evan ja pikkuvelipuolen bondausprosessi voi siis alkaa!

No, sitten... Harvey Keitel ei ole muistaakseni koskaan aiemmin ärsyttänyt minua. Nyt miehen toivoo vain katoavan ruudusta mahdollisimman pian. Oikeasti, toivoin, että Azrolle tapahtuisi elokuvassa kamalia asioita, jäisi vaikka bussin alle niin ei tarvitsisi katsoa tuota tuskaisaa esitystä. Katuesiintyjän hahmo on helvetin ärsyttävä, roolisuoritus kökkö... Ja miksi sinä lähdit tähän leffaan mukaan, Harvey? Saman vuonna julkaistiin Pulp Fiction, edellisenä vuonna Piano... Pulaa hyvistä rooleista? Mitä helvettiä?

12-vuotias Thora Birch sentään tekee ikäisekseen OK työtä Evana ja onnistuu olemaan kaikin puolin harvinaisen siedettävä lapsinäyttelijä. No, parastahan tässä leffassa on tietysti se apina. Muuta mainitsemisen arvoista ei sitten oikein olekaan. Leffa tyydyttää varmasti ysärikomedia-himot, jos sellaisia jollekin joskus ilmaantuu. Kohderyhmähän on tietysti koko perhe vauvasta vaariin, joten jos vaikka koko suvun voimin haluaa jonkin leffan katsoa niin tämä ei varmaan ainakaan loukkaa ketään. Jos pelkkä apina kiinnostaa niin kannattaa jättää välistä, ei ole sen arvoista.

Monkey Trouble (1994)
Ohjaus: Franco Amurri
96 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.6/10


KISS ja huvipuiston haamu (KISS Meets the Phantom of  the Park, 1978)

Tässäpä taas elokuva, joka on tavallaan poikkeus, koska kyseessä on TV elokuva. Kuitenkin nyt on niin päräyttävää meininkiä tarjolla, että ei kai tuolla väliä. Kasetti itsessään on myöskin poikkeus, sillä olen ostanut tämän jo joskus... reilu kymmenen vuotta sitten, enkä edes muista enää mistä. Jostain käytettyjä elokuvia kierrättävästä nettikaupasta luultavasti. Olin joskus 12(-13)-vuotiaana supersuuri KISS-fani. Ei siitä sen enempää. Niin sokea en kuitenkaan fanitukseni kanssa ollut, ettenkö olisi huomannut jo silloin tämän leffan olevan toteutukseltaan vähintäänkin mielenkiintoinen. Nykyään tätä teosta on kai ollut sen verran vaikea löytää, että kun olen jossain nettifoorumilla kertonut kassun löytyvän hyllystä olen saanut ulkomaita myöten ostotarjouksia.

KISS on pestattu esiintymään suositussa amerikkalaisessa huvipuistossa. Puiston robottinukeista ja laitteista vastaava Abner Deveraux on kuitenkin eri mieltä. Hänestä KISS on pahimmanlaatuinen turhake ja tähänkin käytetyt rahat tulisi mieluummin sijoittaa hänen omien luomuksiensa ylläpitoon ja kehittämiseen. Abner päättää estää keikan hinnalla millä hyvänsä. Semmosta. Siinäpä se juoni oikeastaan olikin. Lisätään pari KISSin esitystä ja tästä saadaan 90 minuutin elokuva.

Sivujuonena on tietysti vanha kunnon rakkaustarina, ainakin tavallaan. Huvipuistoon on eksynyt nimittäin KISS-faniksi tunnustautuva Melissa, jonka poikaystävä Sam työskentelee Abnerille. Abnerin elävänoloisten robottien salaisuus on oikeat ihmiset, jotka hän on varustanut mikrosirulla. Sam on saanut mikrosirun kaulaansa ja muuttunut ympäristöstään tiedottomaksi zombie-mieheksi. KISS avittaa Melissaa saamaan sulhonsa takaisin.

Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan tämän leffan, jos tilaisuus joskus koittaa. En ole varma onko leffa kökkö tahallaan vai tahattomasti vai sekä että, mutta kohtuullisen monet naurut tästä irtoaa. Kenen pokka voisikaan pitää, kun KISS esittelee amulettinsa, jotka ovat antaneet nelikolle supervoimat? Kuulemma edes kitaran rämpyttäminen ei onnistu ilman näitä taianomaisia heijastimia. Ja Paul Stanley ampuu lasereita silmistään! Mahtavuutta! Tietäisimpä jonkun joka on nähnyt tämän leffan joskus 70- tai 80-luvulla. Oliko tämä silloin ihan tolkuttoman siisti, oikeasti?

Paul Stanleyn laserit sikseen, elokuvan hauskin KISS-hahmo on kiistatta Gene Simmons. Kaikki mitä mies (anteeksi, Demoni) suustaan päästää kajahtaa ilmoille törkeän kökön ääniefektin saattelemana. Demonimies puhuu vähän ja mulkkailee ihmisiä pahasti jatkuvalla syötöllä.

Leffaan on ympätty martial arts-henkisiä taistelukohtauksia, musiikkinumeroita, pako sellistä telepatian avulla... Ja sivujuoni, jossa kolme pahista aiheuttavat harmia puistossa ja joutuvat Abnerin käsittelyyn. Pahikset (Slime, Chopper ja Dirty Dee) saavat aikaan hervottomia nauruntyrskähdyksiä. 70-luvulla rankat tyypitkin olivat aika kesyjä. Musiikkinumeroista ei myöskään puutu huumoria. Suurimmat naurut antoi Peter Crissin herkkä tulkinta Beth, jota koko bändi + Melissa hartaasti kuuntelevat uima-altaan reunalla. Elokuvan huikeassa kliimaksissa bändin jäsenet joutuvat taistelemaan nyrkein ja soittimin robottiversioidensa kanssa lavalla yleisön hurratessa. Lämpimät suositteluni!

KISS ja huvipuiston haamu (KISS Meets the Phantom of the Park, 1978)
Ohjaus: Gordon Hessler
96 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.5/10