sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Nyt pärisee!

Deathsport 
(1978)  


No niin. Deathsport on eräänlainen jatkumo aiemmalle Death Race 2000-leffalle. Itse en ole jälkimmäistä katsonutkaan, joten en osaa sanoa mitä yhteistä ja mitä erilaista näissä on. Paitsi, että ainakin Deathsport on tehty huonosti ja pienellä budjetilla. Leffajulisteen perusteella odotukset olivat aivan liian korkealla. Älkää tehkö noin helvetin siistejä julisteita huonoille leffoille!

Deathsport vaikutti alkuun lupaavalta. Futuristisessa dystopiassa elää erilaisia ihmisklaaneja: hevosella ratsastelevat hippi-ihmiset, kannibaali-mutantit ja tappajakoneilla (= moottoripyörillä) huristeleva eliitti. Eliitti on korvannut kuolemantuomion deathsportilla, jossa tuomitut joutuvat taistelemaan eräänlaisella kolosseumilla tappajakoneita vastaan.

Kaz (David Carradine) on sellainen hippi-ihminen. Hippiklaanin ratsastaessa aavikolla eliitti käy heidän kimppuunsa. Kaz nakataan tyrmään odottamaan deathsportia. Onneksi samassa jamassa on myös kaunis Deneer (Claudia Jennings). Vankilassa Kazia ja muita hippejä ahdistellaan sähköiskuilla (= räpsytellään valoja tiuhaan tahtiin). Deathsportin aikana Kazin onnistuu kuitenkin paeta kolosseumilta. Se ei sinänsä näytä kovin vaikealta, sillä ilmeisesti katsomo on puoliympyrä, eikä areenassa ole ollenkaan toista reunaa. Aika paha suunnittelumoka! Kaz lähtee päristelemään ystäviensä kanssa varastamillaan tappajakoneilla ja saa peräänsä muutaman psykoottisen eliitin hopeiseen haalariin pukeutuneen jäsenen.




Ensinnäkin, odotin noilta tappajamotskareilta aivan helvetin paljon enemmän. Nythän ne ovat vaan tavallisia moottoripyöriä, joihin on teippailtu alumiinikoristeita. Tappajakoneiden kammottavin ominaisuus on lasersäde, joka hajottaa uhrinsa hetkessä atomeiksi. Eli häivyttää kuvasta. Villiä. Nämä koneet ovat muuten myös heikointa tekoa ikinä ja räjähtelevät pienestäkin kolauksesta.

Räjähdyksiin onkin mennyt ilmeisesti vähintään puolet leffan koko budjetista, niitä näytetään aivan helvetisti, monesta eri kuvakulmasta ja monenlaisina hidastuksina. Hyvä räjähdys on toki aina hienoa katsottavaa, mutta mistään mullistavista megaräjähdyksistä on tämän elokuvan yhteydessä turha puhua. Räjähdykset näyttävät enemmänkin ilotulitteilta. Money well spent.

Tapahtumat myös etenevät aivan liian hitaasti. Ensimmäiset puoli tuntia, ehkä ylikin, Kaz on kavereineen vankilassa eikä juuri mitään tapahdu. Välillä räpsytellään valoja annetaan sähköiskuja, mutta that's it. Tuossa ajassa mieli ehtii tylsyä jo sen verran, että loppuajan tapahtumat eivät juuri jaksa innostaa.


Katsoin tämän leffan enkä silti tajua mitä tuossa ylläolevassa kuvassa oikein tapahtuu.


Elokuvan piristys lienee Claudia Jennings, joka on aina välillä alasti. Jenningsin esittämällä Deneerillä on yllättäen vähän sutinaa Kazin kanssa. Lisäksi mystiset naku-tanssikohtaukset värikkäiden valojen keskellä ovat, no, vähintään hämmentäviä, mutta sinänsä piristävää vaihtelua. Pieni piristys on myös lavasteiden ja kuvauspaikkojen valinnat. Muuten joka puolella on hiekkaa ja ankeaa aavikkoa, mutta yksi ulkokuva eliitin asuinpaikasta on varmaan jostain Los Angelesin kaupunginkirjastosta. Oi, logiikka, missä lienet?

Loppukevennyksenä IMDb:n trivia-osastosta löytyi leffan tekemisestä kertovia hienoja yksityiskohtia, jotka ehdottomasti ansaitsevat maininnan tässäkin postauksessa:

The opening credits sequence utilizes psychedelic light show effects done by director Allan Arkush with his friend Ben Haller in Arkush's basement in Van Nuys. They were leftovers from Arkush's days creating these sorts of effects to play behind acts in rock concerts. 

Original director Nicholas Niciphor, a.k.a. Henry Suso, was a USC film student who had made some excellent shorts. He had been in an agent's office pitching himself in order to get representation, when the agent called Roger Corman. As it turns out, Corman and others at New World had seen and enjoyed Niciphor's shorts and Niciphor subsequently got hired to do a re-write for and direct "Deathsport". 

According to co-director Allan Arkush, David Carradine smoked a lot of marijuana while acting in this movie. 

The motorcycles were basically street Yamahas modified with aluminum, which gave them too much weight and made the edges too sharp. 

The second nude dance sequence in the film was filmed in a jam & jelly factory where various lights would get strung up. (!!!!)

In addition to providing the narration, Ron Gans provided voices for just about every character in the film wearing a helmet. 

Deathsport (1978)
Ohjaus: Allan Arkush, Nicholas Nikiphor & Roger Corman
82 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 2.0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti