Blue Spring
(Aoi Haru, 2001)
Olen ajatellut kirjoittaa Toyodan elokuvista jo kauan. Molemmat kahdesta aiemmin mainitusta ovat erittäin kovaa kamaa. Mietin kauan, kummasta kirjoittaisin, mutta päädyin lopulta Blue Springiin, koska se on kaksikosta aiemmin julkaistu.
Elokuva kertoo japanilaisen poikakoulun anarkistisista oppilasta. Koulun kingi valitaan mielenkiintoisella pelillä: pojat seisovat koulun katon reunalla pitäen kiinni kaiteesta. Lasketulla hetkellä he päästävät irti kaiteesta ja taputtavat käsiään yhteen sovitun määrän kertoja ennen kuin nappaavat jälleen kiinni kaiteesta. Peli mittaa kuka on rohkein ja siten sopivin joukon johtajaksi. Pelin tuorein voittaja on hiljainen Kujo (mm. Gohattosta tuttu Ryuhei Matsuda).
Kujon paras ystävä Aoki on toveriaan huomattavasti ujompi, eikä ota samalla tavalla osaa opiskelutovereiden nokitteluihin. Pikku hiljaa ja usean sattuman kautta Aoki kuitenkin suistuu mukaan valtapeliin, muuttaa täysin tyyliään ja astelee ulos Kujon varjosta. Kujosta tulee kaksikon herkempi osapuoli ja osat ovatkin yllättäen vaihtuneet. Tässä pelissä todellista ystävyyttä ei ole olemassakaan.
Ensinnäkin, tässä leffassa on monta aivan tolkuttoman hienoa kohtausta. Se todettakoon heti aluksi. Yksi hienoimpia nähdään heti alussa, kun Toshiaki Toyodan jo tavaramerkiksi muodostunut hidastettu nimiosio jyrähtää käyntiin Thee Michelle Gun Elephantin loistavan Akage no Kellyn pauhatessa taustalla. TMGE vastaa muutenkin elokuvan loistavasta soundtrackista, joka nostaa kokonaisteoksen pisteitä kohisten. Toinen upea kohtaus on lopun pitkä time lapse, jossa Aoki seisoo mietteliäänä koulun katolla illan vaihtuessa yöhön ja yön aamuun.
Suurin osa näyttelijäsuorituksista on hyvää keskikastia, mutta toimivia sellaisinaan. Alati murjottavasta Matsudasta on pakko tykätä, kuten aina. Aokia näyttelevä Hirofumi Arai tekee hahmonsa mukana hienon muodonmuutoksen. Hahmo on niin erilainen elokuvan alussa ja lopussa, että melkein voisi sanoa Arain tekevän tuplaroolin. Mama Yamada tekee piristävän sympaattisen roolisuorituksen kukkia kasvattavana Hanada-senseinä. Blue Spring oli silloin 36-vuotiaan Yamadan ensimmäinen elokuvarooli. Hänet nähtiin pari vuotta myöhemmin myös 9 Soulsissa yhtenä yhdeksästä vankikarkurista. Joku voi muistaa lyhytkasvuisen miekkosen myös muutamasta Takashi Miiken teoksesta.
Blue Springissä on jotain hyvin japanilaista monella eri tavalla. Koulu- ja jengiväkivalta, käsitys ikuisesta ystävyydestä ja hieno, mutta selkeä symbolismi... Kaikki on tuttua ennestäänkin. Silti Blue Spring saa vanhoihin käsitteisiin vauhtia. Väkivaltaa käsitellään sopivan etäisellä otteella, veri ei lennä mitenkään ylenpalttisesti. Sopivasti näytetään ja sopivasti jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Silti osa väkivaltaisista kohtauksista tuntuu vatsanpohjassa. Joskus mielikuvitus on raakaa kuvamateriaalia tehokkaampi tehokeino.
Elokuva perustuu Taiyo Matsumoton samannimiseen mangaan, mutta alkuperäisteoksen tietäminen ei ole erityisen merkityksellistä juonen seuraamisen kannalta. En ole sitä itsekään lukenut, enkä tiedä miten erilainen tai samanlainen elokuva on esikuvaansa verrattuna. Sarjakuvamainen epärealismi näkyy kuitenkin useassa kohtaa.
Itse jouduin katsomaan Blue Springin kahdesti ennen kuin osasin arvostaa sitä täysin. Ensimmäisellä kerralla hahmot menevät herkästi sekaisin, kun jokaisella on samanlainen musta koulupuku ja kaikki kuuluvat jengeihin. Ei siis kannata lannistua, jos leffa ei heti täysin avaudu. Uusinta muutaman vuoden välitauolla teki ainakin minulle hyvää.
Blue Spring (Aoi Haru, 2001)
Ohjaus: Toshiaki Toyoda
83 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti