maanantai 8. lokakuuta 2012

Puolalaisille maajusseille omistettu lauantai

Kerroin jo elokuussa Puolan reissu-postauksessa lyhyesti matkan DVD-hankinnoista. Itse reissusta on jo pari kuukautta aikaa, joten on jo korkea aika alkaa katsomaan leffat pois alta. Olemme vähän panttailleet näitä, koska halusimme parittaa elokuvat reissusta tuomamme zurek-keiton kanssa. Tänä lauantaina Alppilan valkokankaalle pärähti viimeinkin trio puolalaisen komedian klassikkoja, kera keiton ja zapiekankan.

Toiset tuo matkoilta viinaa, me 1.5l pönikkä keittoa. Zywiecia löytyi Alkosta. 

Siskonmakkara-zurek toimi leffaeväänä varsin hyvin. 


Our Folks (Sami swoi, 1967)
Trilogian ensimmäinen osa Our Folks oli aikanaan hyvin suosittu ja sitä pidetään yhtenä puolalaisen elokuvan klassikoista. Alun perin mustavalkoinen elokuva väritettiin vuonna 2000. Elokuvan päähenkilöt Kazimierz ja Wladyslaw on ikuistettu patsasmuotoon Torunin kaupungissa.

Elokuva alkaa, kun Kazimierz Pawlakin Amerikkaan muuttanut veli Jasko saapuu vierailulle ollakseen kummisetä Kazimierzin lapsenlapselle. Veljekset eivät ole nähneet toisiaan sodan jälkeen. Jasko suorastaan järkyttyy huomatessaan, että Pawlakin perhe asuu heidän isänsä verivihollisen, Kargulin perheen naapurissa - ja vieläpä sulassa sovussa! Kazimierz alkaa kertoa tarinaa siitä, miten riitelevät perheet olivat sopineet toransa.

Kargulit ja Pawlakit olivat asuneet naapuruksina jo ennen sotaa. Kazimierzin ja Jaskon isä oli suorastaan sodassa Kargulin perheen pään kanssa. Kaikki alkoi riidasta siitä, missä perheiden maiden rajat menevät. Sodan aikana perheet joutuivat eroon toisistaan lähtiessään evakkoon. Sodan päätyttyä Pawlakit etsivät uutta paikkaa kodilleen ja asettuivat Kargulien naapuriin, koska "mitä järkeä on etsiä uusia vihollisia, kun on vanhojakin." Jasko Pawlak oli jo muuttanut Amerikkaan ja isä kuollut, joten Kazimierz oli nyt perheen pää. Hänen kanssaan uuteen kotiin muuttivat raskaana oleva vaimo Mania, poika Witia ja äiti Leonia.




Kargulien perheeseen kuuluu isä Wladyslawin lisäksi tämän vaimo Aniela ja tytär Jadzka. Heti aluksi Kazimierz ja Wladyslaw päättävät sopia isiensä aloittamat riidat. Uusi konflikti kuitenkin alkaa, kun Kazimierz jahtaa pellolla Wladyslawin lehmää. Sodanaikainen miina vie lehmän ja perheet aloittavat uuden riidan. Witia on kuitenkin palavasti rakastunut naapurin Jadzkaan, vaikka isiensä käskystä heidän pitäisi vihata toisiaan.

Puolalaiset komediat olivat minulle täysi mysteeri. En muista koskaan aiemmin nähneeni ainuttakaan. Alkuun vähän mietitytti, miltä 60-luvun puolalaiskomedia näyttäisi 2010-luvun suomalaiselle. Suurin pelko oli varmaan se, että huumori olisi jotenkin uskomattoman kökköä ja tylsää, mikä saisi 80 minuutin elokuvan vaikuttamaan kolmetuntiselta eepokselta. Yllätys oli kuitenkin äärimmäisen positiivinen. Our Folks on todella hyvin tehty ja näytelty ja vieläpä oikeasti hauskakin. Päähenkilöiden keskinäinen kisailu ja nokittelu toimii todella hyvin. Vaikka juoni on aika peruskauraa ja varsinaista juonta on sinänsä vielä vähänlaisesti, uskon leffan kestävän useammankin katselukerran.




Huumori on yllättävän hurttia. Leonia antaa pojalleen käsikranaatteja taskuun, kun tämä lähtee oikeustalolle vastaamaan syytteisiin ammuttuaan naapurin kissan haulikolla. Kaikki juovat ämpärikaupalla pontikkaa. Naapurin lehmä laiduntaa pellolla miinojen ja panssarivaunujen lomassa. Toisin sanoen: tämä leffahan on aivan helvetin mahtava!

Vaikka kaikki hahmot ovat melko yksinkertaisia ja omalla tavallaan stereotyyppisiä, heihin on helppo samaistua. Heistä pitää, vaikka he eivät täydellisiä olekaan. Juuri hyvät hahmot ja nappiin toimivat näyttelijäsuoritukset ovat tämän elokuvan suola, hienon kuvaston lisäksi tietenkin. Verrattain lyhyeen elokuvaan on saatu mahtumaan paljon tapahtumia, mutta ei mitenkään ylitiiviisti. Tylsää ei kyllä ehdi tulla kertaakaan. Jos joskus haluat nähdä, kun puolalaiset maajussit räiskivät toisiaan haulikolla, et voi valita parempaa elokuvaa kuin Our Folks.

Our Folks (Sami swoi, 1967)
Ohjaus: Sylwester Checinski
81 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.4/10


Take It Easy (Nie ma mocnych, 1974)
Trilogian kakkososa sijoittuu aikaan 18 vuotta ensimmäisen leffan jälkeen. Ensimmäisessä osassa kastettiin Pawlakin ja Kargulin yhteistä lapsenlasta Aniaa, joka on nyt täysi-ikäinen. Ania saapuu vanhempiensa Witian ja Jadzkan kanssa jättämään jäähyväisiä isoisälleen Kazimierzille, joka tekee kuolemaa. Ukko ei tietysti ole oikeasti kuolemaisillaan. Hän vain haluaa vähän ravistella perhettään saadakseen jonkun ottamaan maatilansa hoitaakseen. Eniten hän toivoo jatkajaksi juuri Aniaa, joka taas mieluusti lähtisi opiskelemaan.

Vain avioliitto voisi pitää Anian tilalla. Kuin tilauksesta tilalla töissä oleva orpo nuorukainen Zenek ihastuukin Aniaan ja tunne on molemminpuolinen. Witian ja Jadzkan vastustuksesta huolimatta isoisät ryhtyvät parittamaan nuorisoa. Häät sovitaan ja kaikki näyttäisi menevän suunnitelman mukaisesti, kunnes Zenek paljastuukin (gulp) ateistiksi. Erityisesti Kazimierzin pasmat menevät tiedosta täysin sekaisin.

Take It Easy on huomattavasti maltillisempi kuin Our Folks. Kranaatit ja haulikot ovat kadonneet, samoin pontikkaämpäri. Hameiden helmat sen sijaan ovat lyhentyneet suorastaa naurettaviin mittoihin. Ajat ovat muuttuneet, eivätkä vanhat maajussit aina pysy kehityksessä mukana. Erityisesti Kazimierz muistelee haikeana menneitä aikoja, eikä ymmärrä nykyaikaista teollistumista ja koneellistumista. Miksi ostaa traktori, kun on hevonenkin? Zenek edustaa uutta, tekniikasta innostunutta sukupolvea, jolla riittää ymmärrystä automaation päälle.





Vaikka Take It Easy onkin maltillinen ja sovinnainen verrattuna Our Folksiin, muutamat hyvät naurut tästäkin irtoaa. Erityisen hauska on kohtaus, jossa Kazimierz ja Wladyslaw lyövät viisaat päänsä yhteen ja naamioivat sikansa villisiaksi mustalla kenkälankilla. Yllättäen huijaus ei mene metsästäjiin ihan täydestä...

Kazimierz ja Wladyslaw ovat tehneet lopullisen sovinnon, eivätkä enää juuri kisaile keskenään, mutta vanhojen ukkojen lapsellisuudesta saadaan silti paljon hupia aikaan. Eivätkä äijät tietenkään ole kaikesta samaa mieltä. Wladyslaw on nuorison romanssin suhteen paljon anteeksiantavampi ja ymmärtää lapsenlapsensa elävän uutta aikaa, kun taas Kazimierz pitää tiukasti kiinni konservatiivisesta jäykkyydestään. Seulan läpi pääsee näköjään ainostaan Anian säädyttömän lyhyt häämekko.




Take It Easy jää selkeästi kakkoseksi Our Folksille, mutta ei ole kakkososaksi mitenkään huono. Hahmot ovat pysyneet tunnistettavina ja juuri hahmojen takia tätä toilailua jaksaa seurata, juonta kun on jälleen vain nimeksi. Vaikka hahmoihin on tätä aiemmin tutustunut vain yhden 80 minuutin mittaisen leffan verran, kaikki sympatiat ovat näiden äijänkäppänöiden puolella alusta loppuun.

Take It Easy (Nie ma mocnych, 1974)
Ohjaus: Sylwester Checinski
89 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.3/10



Pirkka Ciabattasta tuunatut zapiekankat olivat hitusen köyhemmän näköisiä kuin ehdat puolalaiset vastineet.


Love It or Leave It (Kochaj albo rzuc, 1977)
Trilogian viimeinen osa on myös sen pisin. Lähes kaksituntinen leffa tuntuukin melko eeppiseltä aiempiin, puolentoista tunnin pläjäyksiin verrattuna.

Amerikkaan aikoinaan muuttanut Jasko on kutsunut Pawlakit ja Kargulit luokseen vierailulle Chicagoon. Matkaan lähtevät Ania ja molemmat isoisät, kuinkas muutenkaan. Kaikki on suuressa maailmassa uutta ja järkyttävää. Suurin järkytys tulee kuitenkin perillä, kun seurue saa tietää Jaskon menehtyneen hiljattain. Hautajaiset ovat muutaman päivän päästä. Testamentissaan Jasko on viimeisenä toiveenaan pyytänyt, että Kazimierz etsisi hänen avioliiton ulkopuolella syntyneen tyttärensä Shirleyn. Hän on jättänyt omaisuutensa puoliksi veljelleen ja puoliksi tyttärelleen.

Lähes Jaskon kuolemaa suurempi järkytys koettelee Kazimierzia, kun tämä tapaa veljentyttärensä - joka sattuu olemaan tummaihoinen. Shirley ja englantia kovasti opetteleva Ania tulevat heti hyvin toimeen, mutta Kazimierzilla on vaikeuksia hyväksyä "väärän väristä" Shirleytä osaksi perhettä.

Ensinnäkin, viimeisen elokuvan huumori irtoaa huomattavasti helpommin ja vähemmällä vaivalla kuin kahden edellisen. Mikäpä aiheuttaisi enemmän hullunkurisia tilanteita, kun kahden vanhan änkyrän puolalaisherran heittäminen niinkin eriskummalliseen paikkaan kuin Amerikkaan? Elokuva on 30 minuuttia edeltäjiään pidempi, eikä määrä ole korvannut laatua. Välillä elokuva tuntuu jopa enemmän draamalta kuin komedialta, välillä taas Amerikan esittelyvideolta, jossa kaikki on vedetty yli. Kaupallisuus, korkeat rakennukset, lemmikkien hautausmaat... Kaikki tuntuvat vielä tuhat kertaa oudommalta Kazimierzin silmin.




Ania edustaa elokuvassa uuden sukupolven puolalaisia, jotka ovat valmiita olemaan osa muuta maailmaa ja tutkimaan avoimin silmin erilaisia kulttuureja ja ihmisiä. Pohjimmiltaan dilemmat ovat samoja kuin kakkosleffassa. Wladyslaw on jälleen valmiimpi hyväksymään yhteiskunnan muutokset, kun taas Kazimierz ei voi käsittää tätä uutta maailmanmenoa.

Kovinkaan monia nauruja ei tätä leffaa katsoessa sitten irronnut, mikä varmaan johtuu ainakin osittain Wladyslawin ja Kazimierzin liiankin hyvistä väleistä. Miesten väliltä on kadonnut se naapurisodan lapsellinen jännite, joka teki aiemmista elokuvista niin hauskoja. Wladyslaw on tässä elokuvassa pelkkä statisti, vaikka ansaitsisi enemmän näkyvyyttä. Lisäksi Jaskon kuoleman synkkä varjo verhoaa elokuvaa lähes alusta loppuun, joten dramaattisuudelta ei voi välttyä. Kaikista tylsin ja turhanpäiväisin kohta on silti ylipitkä paraatikohtaus, jossa ainoa hauska juttu tuntuu olevan se, että Wladek ja Kaz ovat jääneet eri puolille katua eivätkä pääse paraatin vuoksi toistensa luo. Jännää.




Love It or Leave It ei ole tuskallisen huono, mutta silti kevyesti trilogian heikoin osa ja ainoa, jota tuskin tulee katsottua uudelleen.

Love It or Leave It (Kochaj albo rzuc, 1977)
Ohjaus: Sylwester Checinski
114 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.2/10


Kaiken kaikkiaan en kyllä yhtään harmittele tämän setin ostamista. Eka leffa varsinkin on ihan täyttä timanttia!  Vaikka taso huononee jatko-osien myötä (niin kuin usein jatko-osien kanssa käykin), hahmot jaksavat ilahduttaa viimeisiin freimeihin asti. Ja mikä parasta, ne pysyvät alusta loppuun itselleen uskollisena. Kaksi peukkua ylös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti