maanantai 18. huhtikuuta 2016

Killing is an art form

Triple B -sarja jatkuu vihdoinkin! Tässä välissä kannattaa käydä lukaisemassa Kovaa peliä Havaijilla -postaus, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Leffa nimittäin kuuluu Triple B -sarjaan kakkososana, mutta katsoin se jo ennen koko projektin aloittamista. Kolmosleffassa palataan Havaijille ja sankareina toimivat jälleen rahtikoneen lentäjät Donna ja Taryn. Myös muita kakkosleffan hahmoja nähdään jälleen, mutta ei, Ron "Ridge" Moss ei ole enää mukana. Mikä harmi!


Kuoleman kyydissä
(Picasso Trigger, 1988)


Salaperäinen kaksoisagentti ja taiteen ystävä Picasso Trigger murhataan Pariisissa, kun hän on luovuttamassa suosikkitaideteostaan, picasso trigger-kalaa esittävää taulua, taidemuseolle. Murhaajaksi epäillään Miguel Ortiz-nimistä hemmetin tyylikästä pahista, joka vannoo kostavansa veljensä murhan.

Missään ei oikein avata miten tämä murha tapahtui ja kuka sen teki, mutta Ortiz hyökkää joka tapauksessa Agencyn agenttien kimppuun. Donna ja Taryn ovat tappolistalla korkealla ja Ortiz luuleekin eliminoineensa kaksikon räjäyttäessään heidän veneensä. Kaikeksi onneksi naiset olivat kuitenkin juuri sopivasti sukellusreissulla. Toinenkin murhayritys menee pieleen, eikä Ortizilla suju nyt oikein mikään. Murhayrityksiä ryhtyy setvimään ekasta leffasta tutun Ron Mossin hahmon veli Travis, joka pääsee tekemään läheistä yhteistyötä entisen hellunsa, tumman ja mystisen Panteran kanssa.




Nyt aletaan päästä asiaan! Kuoleman kyydissä ei ole yhtä kovaa tykitystä kuin Kovaa peliä Havaijilla, mutta tässäkin päästään sentään räjäyttelemään juttuja ihan kunnolla. Professori on luonut Travisille, Donnalle ja Tarynille joukon upeita hi-tech -aseita, kuten bumerangiin kiinnitettävän räjähteen, joka näyttää vähintäänkin improvisoidulta. "Ei vittu, mun piti keksiä noille jotain aseita, mutta oon vaan loikonut uima-altaalla margarita kädessä koko kesän, ei helvetti. Lätkästään äkkiä tohon bumerangiin joku panos niin eiköhän se kelpaa."

Noin leffan puolivälin tienoilla havahduin taas siihen, ettei ole oikeastaan mitään käsitystä mitä tässä leffassa nyt loppujen lopuksi tapahtuu. Pahishahmoja on melko monta, hyviksiä on melko monta, kaikki hommailee koko ajan jotain, mutta kuten muissakin Sidaris-leffoissa, juoni on sivuseikka. Mukavasti Kuoleman kyydissä kuitenkin viihdyttää, eikä sekavaa ja poukkoilevaa juonta välillä edes ajattele. Riittää, että porukka puuhastelee jotain, ihan sama mitä. Välillä joku ampuu jotain toista raketilla enkä edes tiedä miksi, mutta ihan sama - kunhan räjähtää!




Eniten jää kaivelemaan loppukahinoihin jätetty aika, jota on siis verrattain vähän. Juuri kun meno alkaa mennä jännäksi, koko leffa loppuu. Aika iso osa menee juonen "rakentelussa", mutta koska juonesta ei kukaan piittaa eikä sen olemassaoloa välillä edes muista, mutkat voisi vetää suoriksi.

Näyttelijäsuoritukset ovat suurimmaksi osaksi aivan kammottavia. Siis jopa verrattuna sarjan aiempiin osiin. Mielestäni on huvittavaa, että näiden leffojen parhaat näyttelijät ovat niitä naisia, jotka on luultavasti pestattu mukaan ihan eri syistä. Paras on tosin erittäin joustava käsite, mikä lienee sanomatta selvää.

Kuoleman kyydissä ei mitenkään yllä Kovaa peliä Havaijilla -tasolle, mutta on selkeä irtiotto sarjan ekaan osaan, joka ei juurikaan napannut. Tässä sentään räjähtelee välillä! Hahmot ovat toki ennestään tuttuja, mutta sillä nyt ei ole minkään maailman merkitystä. Ei kukaan näitä leffoja hahmojen takia katso.

Kuoleman kyydissä (Picasso Trigger, 1988)
Ohjaus: Andy Sidaris
99 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.6/10