lauantai 19. syyskuuta 2015

Zatoichi huitoo miekalla

Zatoichin oli tarkoitus päättää Itä-Aasia -teemainen kesäkuu, mutta enhän minä tätä ehtinyt valmiiksi väkertää ennen reissua. Saa nähdä vieläkö näistä elokuvista jotain muistaa.


6. Zatoichi and the Chest of Gold (Zatoichi senryo-kubi, 1964)
Oho, melkeinpä juonta kuvaava nimi Zatoichi-leffalla! Historiallista!

Zatoichi saapuu matkoillaan vieraanvaraiseen kylään, jossa on meneillään suuret juhlat. Kemuihin on aihettakin - kyläläiset ovat viimein saaneet säästettyä tarpeeksi rahaa maksaakseen veronsa niiden perijälle. Talkoohengessä on kerätty arkullinen kultakolikoita, joka on juuri matkalla oikealle omistajalleen.

Ehkä ei sittenkään olisi kannattanut juhlia ennen kuin lasti on varmuudella perillä. Maantierosvot hyökkäävät kultalähetyksen kimppuun ja arkku varastetaan. Zatoichi sattuu paikalle ja häntä epäillään ryöstäjäksi. Kyläläisten aiempi ystävällisyys on tiessään. Onneksi Zatoichi tietää, kuka kullan oikeasti vei. Hän lähtee kulta-aarteen perään puhdistaakseen nimensä ja saadakseen kyläläisten vaivalla keräämän rahaläjän takaisin.




Tämä on ehdottomasti yksi parhaiten mieleenjäävistä Zatoicheista. Juoni on sopivasti hieman erilainen, vaikka toki tuttujakin elementtejä löytyy. Kerronnassa on enemmän eeppisyyttä. Vaikka alku on suht simppeli, vähän laiska ja meno aika peruskauraa itse arkun pöllimiseen asti, kohta tarjolla on tuhtia dramatiikkaa ja mielettömän hienoja yhteenottoja.

Elokuvasta puuttuu pitkälti sama väkijoukkojen hyödyntäminen ja joukkotapelut, joita aiemmissa elokuvissa on nähty enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. Huumoria menoon tuo mukaan pahanhajuinen ja rujo prostituoitu, jota Zatoichi ei aluksi tunnista kyseisen ammatin edustajaksi. Huumori alkaa muutenkin näkyä Zatoicheissa yhä enemmän ja enemmän, mikä tuo mukavaa tasapainoa muuten dramaattisille samuraitaistoille.




Elokuvan loppukohtaus, jossa Zatoichi taistelee hiekkaisella aukiolla pahista vastaan on aivan tolkuttoman upea ja yksi koko projektin tähtihetkiä tähän mennessä. Pahis vetää sokeaa Zatoichia perässään hevosella ja peli näyttää hetken jo pelatulta, kunnes Zatoichi saa iskun sisään kirjaimellisesti viimeisillä minuuteilla. Kuvallisesti koko loppukohtaus on suorastaan henkeäsalpaava. Juuri tällaisen matskun takia näitä projekteja harrastaa!

Koko upea loppukohtaus löytyy YouTubesta. Kohtaus yksistään tuskin spoilaa muuta leffaa, sillä jo pelkkä projektin jatkuminen tarkoittanee sitä, että Zatoichi seikkailuistaan selviää.

Zatoichi and the Chest of Gold (Zatoichi senryo-kubi, 1964)
83 minuuttia
Ohjaus: Kazuo Ikehiro
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.3/10


7. Zatoichi's Flashing Sword (Zatoichi abare tako, 1964)
Mielikuvituksellisten leffannimien voittokulku jatkuu. Välillä luulisi, että Zatoicheille olisi helppo keksiä jotenkin kuvaavampiakin nimiä kuin geneerisiä "tämä voisi olla minkä tahansa näistä nimi"-nimiä. No, on tämä sentään parannusta alkupään "Zatoichin tarina osa 1", "Zatoichin tarina osa 2" -kamaan.

Elokuvassa Zatoichi päätyy taas uuteen kylään. Tällä kertaa matkustuksen syynä on kiitollisuudenvelka. Aiemmilla matkoillaan sankarimme loukkaantui ja apuaan tarjosi ystävällinen neiti Kuni. Nyt Zatoichi saapuu Kunin luokse auttaakseen tätä miten ikinä voi. Ja ilmeisesti syömällä talon kaikki riisit. Zatoichi on välillä kunnon syöppö.

Kylässä valmistellaan suurta ilotulitusjuhlaa. Kaupungin vanha supersympaattinen ilotulitemestari valmistaa paukut pajassaan ja kaikki odottavat suurta iltaa kuin kuuta nousevaa. Myös Zatoichi kutsutaan juhlaan ja kaunis Kuni-neito lahjoittaa hänelle jopa kesäkimonon tilaisuutta varten.

Zatoichi-elokuva ei kuitenkaan olisi mitään ilman ilkeää yakuza-jengiä. Porukka etsii Zatoichia ja on valmis tuhoamaan vaikka koko kylän tämän takia. Kuni joutuu miettimään vieraanvaraisuuttaan, kun panoksena on koko kylän tulevaisuus yhden miehen vuoksi.




Molemmilla tämän postauksen leffoilla on sama ohjaaja ja ne on tehty samana vuonna, mutta silti niistä löytyy ratkaisevia eroja. Kuvallisesti ja oikeastaan myös juonen puolesta ensimmäinen leffa on ihan ykköstykitystä. Toisessa elokuvassa on hieman vähemmän kuvallista ilotulitusta ja juonikin palaa perinteisempiin Zatoichi-uomiin. Vuonna 1964 Zatoicheja tehtiin vielä pari lisää (niissä on tosin eri ohjaajat puikoissa), joten laadunheittelyt ovat odotettavissa.

Mistään huonosta elokuvasta ei silti ole kyse. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten Zatoichit elokuva elokuvalta kehittyvät ja muotoutuvat omaan malliinsa. Huumoria on taas hitusen enemmän ja paljasta pintaakin vilahtaa hieman, kun sokea Zatoichi yllättää miesjoukon tirkistelemästä Kunin kylpyhetkeä.




Zatoichin kohtalo särkee myös jälleen sydäntä. Kiitollisuuden tunnossaan hän on lähtenyt matkaan maksaakseen velkansa Kunille, mutta päätyykin vaarantamaan kyläläisten hengen. Vieraanvaraisuus katkeaa ja tulee hyvin selväksi, että Zatoichin elämä on jatkuvaa vaeltamista.

Elokuvassa on kaksi mieleenpainuvaa taistelukohtausta, joista ensimmäisessä Zatoichi päihittää lauman miehiä veden alla. Uusi aluevaltaus sekin! Toisessa Zatoichi sivaltaa yksi kerrallaan seinällä palavat kynttilät ja kauhistuneet uhrit joutuvat sohimaan pilkkopimeässä - ilmeinen etu sokealle miehelle.

Zatoichi's Flashing Sword (Zatoichi abare tako, 1964)
81 minuuttia
Ohjaus: Kazuo Ikehiro
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.3/10

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Packing heat from Texas to Malibu Beach

Kuten viimeksi lupailin, aion synttärien kunniaksi aloittaa uuden projektin. Tällä kertaa lyhyen, vain 12 elokuvan pituisen, mutta kenties sitäkin herkullisemman. Kyseessä on tietysti Andy Sidaris -tuotantoa oleva Triple B -sarja eli Bullets, Bombs and Babes. Sarjasta käytetään myös joskus nimeä L.E.T.H.A.L. Ladies, vaikka ensimmäisessä leffassa pääsankarina häärii äijänköriläs.

Huttuisesta tusinasta on katsottu jo kertaalleen yksi, Kovaa peliä Havaijilla (Hard Ticket to Hawaii, 1987), jossa meitä viihdytti singolla ampuva Ridge Forrester eli Ron Moss. Kaikki 12 teosta ovat periaatteessa itsenäisiä, mutta niillä on löyhiä yhteyksiä toisiinsa (samoja hahmoja tai hahmojen välisiä suhteita yms.). Koko sarjassa on hieman sama meininki, kuten sen nimestä voi päätellä. Näyttelijöiksi on palkattu kourallinen Playboyn keskiaukeamatyttöjä eikä panoksia ole säästelty.

Nyt siis katselussa sarjan ensimmäinen, Malibu Express. Koska leffoja on vain 12, lienee ihan oikeutettua, että niistä jokainen saa oman postauksensa.


Malibu Express 
 (1985)


Ensimmäisessä leffassa kohtaamme yksityisetsivä Cody Abilienen (lapsinäyttelijänä tunnetuksi tullut Darby Hinton). Mies on etevämpi naistenkaataja kuin aseenkäsittelijä. Luodit viuhuvat ohi jopa harjoitusradalla. Jostain syystä Cody katsoo silti olevansa pätevä hommaansa, mikäs siinä.

Cody saa tehtäväkseen selvittää kuka myy tietotekniikkaa venäläisille. Tai kuka murhasi jonkun tyypin. Näin luin internetistä. Todellisuudessa päähän ei jäänyt yhtään mitä Cody oli oikeastaan tutkimassa ja hutkimassa, sillä, kuten Sidarisin leffoissa yleensäkin, juoni on sivuseikka.

Joka tapauksessa, keikan vuoksi Cody muuttaa hetkeksi asumaan rikkaan perheen vieraaksi. Kartanossa asuvat pyörätuolissa istuvan aatelisnaisen lisäksi tämän sukulaisia sekä palvelusväkeä. Ykkösroolin vetää autonkuljettaja Shane, joka kellistää kaikki talon kellistettävissä olevat voidakseen kiristää heiltä rahaa seksivideoilla ja valokuvilla. Hieman yllättäen kiristettävien listalla on myös kartanonrouvan umpihomo drag queen-veljenpoika.

Kun Shane murhataan ja videot ja valokuvat leviävät, alkaa uusi tutkimus, joka jää hieman paremmin mieleenkin. Kuka murhasi miehen ja miksi? Kaikilla oli syynsä, mutta kuka veti liipasimesta?





Malibu Express on yhdistelmä klassista "kuka teki sen"-murhatarinaa, jossa syyllisiä on tungokseksi asti sekä hurvittelevaa seksploitaatio-komediaa. Räjähdyksiä ja hulppeita ammuskelukohtauksia ei ole yhtä tiheästi kuin Havaijissa, mutta paljasta pintaa on senkin edestä.

Vuoden 1985 mittapuulla seksikohtaukset olivat varmaan ihan rankkoja. Kuten Havaijissakin, myös Malibussa tärkeämpien asioiden hoitaminen meinaa usein unohtua, kun hahmot unohtuvat paneskelemaan milloin rikospaikalle ja milloin pakoautoon. Ammuskelukohtauksista hauskin on Shanen murha, eikä vähiten siksi että mies päättää ottaa telkkarin mukanaan Manalaan. Kenelle tulisi mieleen lähteä kanniskelemaan telkkaria, kun kehossa on kilo lyijyä?




Upeana sivujuonena leffassa tarjoillaan sarja kilpa-ajoja, joihin Codyn haastaa kaunainen, hieman juntihtava tuttavaperhe. Hillbilly-klaani uhkaa voittaa Codyn milloin minkäkinlaisella ajopelillä. Syynä jatkuvaan hurjasteluun on ilmeisesti Codyn isä, joka aikoinaan voitti perheen isukin kisassa ja saattoi koko suvun katkeamattomaan häpeän ja koston kierteeseen.

YouTubesta löytyy kahden minuutin tiivistelmä leffasta niille, jotka eivät jaksa katsoa koko hommaa. Paljaan pinnan määrä on rajattu kuitenkin minimiin, joten kannattaa vielä harkita - hirveästi muuta sisältöä ei nimittäin sitten olekaan.

Malibu Express (1985)
Ohjaus: Andy Sidaris
105 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.2/10