sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

This did not have to be it, 2/2

Pitkien elokuvien lisäksi Michael Jacksonin filmiuralle mahtui lyhytelokuvia ja cameo-pyörähdyksiä. Koska Jacksonin fanit ovat aivan älyttömän omistautuneita, en ihmettelisi vaikka pienen pieni cameo supertähdeltä olisi buustannut leffan kuin leffan myyntiä. Hulluinta mitä itse olen Jacksonin takia katsonut/hankkinut, on kaksi ensimmäistä Free Willy-leffaa, sillä molemmissa soi Jacksonin musiikki. Eli miestä itseään ei näy leffassa sekunnin sekuntia. Ei oikein edes facepalm riitä kun muistelee näitä omia lapsuuden/ala-asteen elokuvasekoiluja.

2000-luvun alkupuolella Jackson kävi pyörähtämässä Men in Blackin jatko-osassa MIB II: Miehet mustissa 2 (Men in Black II, 2002). Tämä leffa (kuten ykkösosakin) on yhä näkemättä, joten en ota tuohon esiintymiseen sen suuremmin kantaa. Muut esiintymiset ovat joka tapauksessa mielenkiintoisempia.


Captain EO (1986)
Kun kuulin tästä projektista (itse asiassa vasta n. viikko sitten), en ollut uskoa korviani. Tuottajana George Lucas? Ohjaajana Francis Ford Coppola? Pääosassa Michael Jackson?! Mitä helvettiä, onko tällainen projekti oikeasti olemassa? Ja kaiken lisäksi Captain EO esitettiin yksinoikeudella vain Disneylandissa. Ja sillä on making of, jonka juontaa Whoopi Goldberg.

Totta tämä projekti joka tapauksessa on. Olin Jackson-fani ennen kuin olin koskaan edes käyttänyt internettiä, joten ehkä siksi en entuudestaan tiennyt tämän lyhärin olemassaolosta. Noin 17-minuuttinen pätkä on melko mieletön ja monesta syystä. Paitsi, että tekijälista on harvinaisen hieno, 3D:nä aikoinaan esitetyn elokuvan visuaalinen puoli on vähintäänkin päräyttävä. Katsokaa nyt tuota julistettakin! Vau!

Lyhärissä Captain EO eli Michael Jackson matkaa crewnsa kanssa avaruudessa (mukana mm. kaksipäinen... öö, örkki, sininen pieni norsu ja lentävä marsuperhonen). Hänellä on missio estää ilkeän noitakuningattaren pahat aikeet, mutta myös suuren suuret suorituspaineet, sillä muutama aiempi tehtävä ei ole mennyt ihan nappiin. EO kaartaa aluksensa kanssa noitakuningattaren planeetalle ja muuttaa tämän laulun ja tanssin avulla noidasta kauniiksi naiseksi.




Kuten muissakin kasari-3D-leffoissa, kolmiulotteiseksi tarkoitetut kohdat ja hahmot huomaa pistävän selvästi myös normiversiosta. Leffassa soi kaksi Michael Jacksonin biisiä, joista toinen on erityisesti projektia varten kirjoitettu We Are Here to Change the World. Se toinen on Bad-levyllä huomiota kerännyt Another Part of Me. Captain EO on kaiken kaikkiaan hauska katsottava. Erikoisefektit ovat aikansa näköisiä, mutta hyvin tehtyjä. Elokuvana tämä on kuitenkin attraktioiden teos. Mielenkiinto ei niinkään kohdistu tarinaan, vaan muihin tekijöihin, kuten kuuluisaan tekijätiimiin, musiikkiin, tekniikkaan (3D) yms.

Minuutti minuutilta laskettuna Captain EO oli ainakin julkaisunsa aikoihin maailman kallein elokuva, joka maksoi noin miljoonan per minuutti. En tiedä onko sitä julkaistu lainkaan DVD:llä, mutta se on esitetty myöhemmin ainakin MTV:llä ja YouTubesta se löytyy kokonaan kahdessa osassa. Viime vuonna Captain EO palasi Disneylandiin kunnianosoituksena Michael Jacksonille. Kelpo katsottava, joskaan sisältö ei musiikkia ja visuaaleja lukuunottamatta ole kovinkaan diippiä.




Captain EO (1986)
Ohjaus: Francis Ford Coppola
17 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.0/10


Ghosts (1997)
Sain Ghosts-collector's box setin vanhemmiltani synttärilahjaksi kun täytin 10 tai 11. Boksi sisälsi nimen mukaisen lyhärin VHS-muodossa, Blood on the Dance Floor remix CD:n ja Limited Edition Minimax CD-nimeä kantavan sinkun, jossa oli kolme biisiä (mm. muuten julkaisematon On the Line). Harmi ettei itse loota taida olla enää tallessa, vaikkakin sisältö löytyy yhä hyllystä.

Ghosts on Michael Jacksonin musiikkipainotteinen lyhytelokuva vuodelta 1997. 38-minuutin mittaisen teoksen on ohjannut tehostevelho Stan Winston ja käsikirjoittanut Michael Jackson yhdessä itsensä Stephen Kingin kanssa. Huikeiden yhteistyöprojektien sarja siis jatkuu. Ghosts sisältää kolme biisiä, 2 Bad, Ghosts ja Is It Scary. Kaksi jälkimmäistä ovat Blood on the Dance Floor remix-levyltä ja ensimmäinen HIStory-albumilta. Guinnessin ennätysten kirjassa Ghosts on nimetty maailman pisimmäksi musiikkivideoksi.

Leffassa joukko kyläläisiä saapuu pelottavan maestron (Jackson) kartanoon aikomuksenaan karkottaa kummajainen idyllisiltä asuinsijoiltaan. Maestro ei kuitenkaan anna helpolla periksi, vaan aloittaa pelottelukilpailun. Se, joka pelkää, lähtee. Erityistä piinaa tämä kummallinen mies tuottaa kaupungin pormestarille, jota myöskin esittää hevisti maskeerattu Michael Jackson. Jackson itse asiassa esittää leffassa yhteensä viittä eri roolia. Pelottelusessioihin kuuluu paljon erikoistehosteilla mässäilyä ja komeasti eläviksi kuolleiksi maskeerattuja taustatanssioita.




Ghosts tipautti tältä fanilta aikoinaan leuan lattiaan. En ollut vielä koskaan nähnyt moista erikoisefekti-ilotulitusta. Leffa onnistuu vieläkin vakuuttamaan musiikkinumeroillaan, koreografiallaan ja visuaaleillaan. Monessa keskustelussa Ghosts on rinnastunut Thrilleriin, sillä molemmissa on elokuvallinen ote ja kauhuteema. Vertailu ei silti ole täysin reilua, koska loppujen lopuksi kyseessä on kaksi täysin erilaista teosta. Ghosts ei ehkä enää aiheuta samaa silmät lautasina-tuijotusta kuin ala-asteella, mutta on silti sarjassaan hyvin omaleimainen teos.

Lopputekstien aikana nähdään making of-matskua Jacksonin maskeerauksesta. On kiehtovaa katsottavaa, miten erinäköiseksi sitä voi ihmisen saada. Myös Ghosts näytti löytyvän YouTubesta pätkissä, DVD-julkaisusta ei ole tietoa.




Ghosts (1997)
Ohjaus: Stan Winston
38 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.7/10


Miss Haaksirikko (Miss Cast Away and the Island Girls, 2004)
En tiedä mitä ihmettä edes sanoisin tästä leffasta. Jacksonin viimeiseksi jäänyt elokuvaesiintyminen ei ole paras mahdollinen osoitus taiteilijan kyvyistä valita tarjotuista projekteista ne lupaavimmat.

Lentokoneellinen bimboja kauneuskilpailu-missejä haaksirikkoutuu koneen miehistön kanssa autiolle saarelle. Orjallisesti kaikki missit alkavat seurata johtajanaan koneen vanhempaa pilottia, jolla ei oikeastaan ole mitään hajua miten selvitä tilanteesta. Nuorempaa, yksin jäänyttä pilottia sen sijaan onni potkii, sillä koneen lastina olleet lähetyspaketit ajautuvat vähitellen rantaan ja niistä löytyy yhtä sun toista selviytymiseen tarvittavaa.

Pian sekalainen porukka saa oudolta Agentti M.J.:ltä (eli Michael Jacksonilta) tai paremmin sen hologrammilta tehtävän. Saaren eräässä rannassa on Nooan arkki ja se täytyy tuhota tai maailma tulvii ja mitä vittua. Saarella on myös piileviä vaaroja, joista yksi on esihistoriallinen valtava sika, Jurassic Pork.

Montaa mainstream-hittileffaa ehditään parodioida puolessatoista tunnissa. Suurin osa spooffeista on ihan älyttömän löyhiä, huonosti toteutettuja ja kivuliaan ilmiselviä. Ellen tietäisi, luulisin 7-vuotiaan kirjoittaneen tämän leffan. Jacksonin osiot kuvattiin tämän silloisessa kodissa Neverlandissa. Efektit on tehty uskomattoman huonosti. En todellakaan ymmärrä, miksi Jackson on suostunut tähän leffaan mukaan.




Itse asiassa, tarina Jacksonin roolin takaa menee näin: ohjaaja Bryan Michael Stoller ohjasi aikoinaan parodian Pepsin mainoksesta, jossa Jackson esiintyi. Michael näki parodiaversion, piti siitä ja otti yhteyttä Stolleriin. Kaksikko pysyi ystävinä siitä saakka aina Michaelin kuolemaan asti. En tiedä onko Stoller koskaan ohjannut mitään katsomisen arvoista, mutta Miss Cast Away ei sitä ainakaan ole.

Toivottavasti kovin moni Jackson-fani ei tuhlannut rahaansa tähän. Uskomatonta kuraa, muuta sanottavaa ei ole.



Miss Haaksirikko (Miss Cast Away and the Island Girls, 2004)
Ohjaus: Bryan Michael Stoller
90 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 0.8/10


Siinäpä se. Niin traagista kuin se onkin, tässäkin tapauksessa kuolema kultaa pilvien reunat. Elämänsä aikana Jackson oli jos jonkinlaisissa ongelmissa niin lain, rahan kuin ulkonäkönsä vuoksi. Kuoleman hetkellä ja sen jälkeen ihmiset ovat kuitenkin jaksaneet jälleen muistaa Jacksonin myös uskomattoman lahjakkaana muusikkona ja huikeana visionäärinä. Jackson lauloi ja tanssi suuren yleisön edessä lähes koko elämänsä ja tuotti unohtumattomia musiikkikokemuksia monelle sukupolvelle. Kun kuulen Jacksonin musiikkia pienen tauon jälkeen, se kuulostaa aina uudelta, kuin kuulisin sitä ensimmäistä kertaa. Minä en unohda, toivottavasti ette tekään.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

This did not have to be it, 1/2

Aloin tässä viime viikolla muistella jo edesmennyttä lapsuuden idoliani Michael Jacksonia kuuntelemalla miehen alku-uran levyjä ja katsomalla musiikkivideoita ja live-esiintymisiä. Nekin, jotka eivät tunteneet Jacksonin musiikkia tunsivat taatusti artistin oudot tempaukset ja eksentrisen käytöksen. Kun Jackson kuoli vuonna 2009, olo oli pitkän aikaa epäuskoinen, vaikken enää ollutkaan sama suuri fani kuin ala-asteella. Mietin, miten joku niin epätodellinen voi kuolla. Olisi melkein ollut paremmin ymmärrettävää, jos uutisissa olisi kerrottu alienien sädettäneen Jacksonin kotiplaneetalleen.

Musiikin lisäksi Jackson tunnettiin upeista musiikkivideoista, jotka olivat melkein pieniä elokuvia. Varsinainen elokuvateollisuus ei myöskään ollut Jacksonille outoa aluetta, sillä hän esiintyi uransa aikana useammassakin lyhyessä ja pitkässä elokuvaprojektissa. Ja juurikin noista elokuvista ajattelin nyt kirjoittaa. Mietin miten saisin tästä jäsenneltyä jotenkin järkeenkäypää tekstiä ja päätin, että postauksesta tulee kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa hieman asiaa täyspitkistä Jackson-leffoista, toisessa osassa keskitytään lyhäreihin, cameorooleihin ja sen semmoiseen.


Taikuri Oz (The Wiz, 1978)
Itsensä Sidney Lumetin ohjaama blaxploitaatio-versio Ihmemaa Ozista, näyttelijöinä suuren luokan Motown-staroja. Alkuperäinen ohjaaja erosi (erotettiin?) projektista erimielisyyksien takia ja Lumet valittiin tilalle, koska hänen tiedettiin tekevän elokuvansa ajoissa ja budjetin rajoissa. Kyseessä on kallein tuohon aikaan New Yorkissa tehty elokuva.

Tarina on sama kuin Ihmemaa Oz-sadussa, tietenkin, mutta miljöö on siirretty kaupunkiin, New Yorkiin. 24-vuotiasta Dorothya näyttelee elokuvan aikaan päälle kolmikymppinen laululintu Diana Ross. On kiitospäivä, mutta Dorothy ei tunne kovinkaan paljon kiitollisuutta elämästään. Ujo ja herkkä nuori nainen ei uskalla kunnolla tarttua elämään, vaan pakoilee muutoksia. Lastentarhan opettajana työskentelevä Dorothy asuu tätinsä luona koiransa Toton kanssa. Illallisen jälkeen Toto karkaa avoimesta ovesta kadulle. Dorothyn lähtiessä etsimään koiraansa, pyörremyrsky tulee ja tempaisee mukaansa niin naisen kuin koirankin.



Dorothy ja Toto saapuvat ihmeelliseen Ozin maahan, joka on kuin New York, mutta täynnä satumaisia hahmoja ja olentoja. Päästäkseen kotiin Dorothyn täytyy seurata keltaisin kivin päällystettyä tietä tapaamaan Taikuria. Matkalla hän tapaa aivoja vailla olevan linnunpelättimen, sydäntä kaipailevan tinamiehen ja pelkurin leijonan, joka toivoisi olevansa rohkeampi. Uudet tuttavuudet lähtevät Dorothyn mukaan matkalle, mutta Taikurillakin on omat vaatimuksensa ennen kuin matkalaiset saavat haluamansa.

Elokuva kestää huikeat 134 minuuttia. Tapahtumia venytetään välillä kohtuuttomasti. Musikaalissahan pitää tietysti ollakin tanssi- ja laulunumeronsa, mutta kaikki niistä eivät ole kovinkaan ihmeellisiä. Varsinkin Diana Rossin laulut alkavat käydä hermoille ennen loppua. Useimmat niistä ovat balladihidasteluja, jotka katkaisevat elokuvan vetävän rytmin ja onnistuvat tekemään ympäröivistä hienoista lavasteistakin tylsiä. Muutama hyvä ja svengaava musiikkinumerokin löytyy, mutta ne eivät riitä viihdyttämään koko leffan kestoa.




Michael Jackson tekee leffassa debyyttinsä näyttelijänä. 20-vuotias tuleva superstara esittää linnunpelättiä. Leffan näyttelijäsuoritukset eivät ole mitenkään rasittavan huonoja, ehkä siksikin että tietty karikatyyrinen ylinäytteleminen kuuluu sadun luonteeseen. Parhaat musiikkinumerot menevät kunnolla extravaganza-osastolle vaikuttavine asuineen ja koreografioineen. Suuren budjetin kyllä huomaa toteutuksesta, lavasteet ja asut ovat upeita. Visuaalisuus onkin lopulta elokuvan suurin valtti staranäyttelijöiden lisäksi.

The Wiz oli vähemmän tuskainen katsottava kuin odotin, mutta paremmankin tästä olisi saanut suht pienellä vaivannäöllä. Jos pituutta olisi tiivistetty ja leffaa lyhennetty vähintään puolella tunnilla, meininki voisi olla melko eri. Lauluja ja niiden aiheita on keksimällä keskitty ja etenkin tylsimmät, balladimmat veisut voisi heittää mäkeen. Noin puolitoistatuntisena tämä leffa olisi varmaan ollut paljon parempi. Ei millään vedä vertoja sille "alkuperäiselle" Ihmemaa Ozille.




Kaikista päräyttävimmät kohdat on tiivistetty kolmen ja puolen minuutin traileriin (linkki alla), joten jos itse leffa ei kummemmin kiinnosta, kannattaa käydä tsekkaamassa vain se.

Taikuri Oz (The Wiz, 1978)
Ohjaus: Sidney Lumet
134 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.4/10


Moonwalker (1988)
Muistan, kun Moonwalker tuli telkkarista. VHS-tallenne on vieläkin kotona nätisti tallessa. Taisin olla neljännellä luokalla eli n. 10-vuotias ja suuren suuri Jackson-fani. Vaikka leffa itsessään oli mielestäni jo silloin outo ja kummallinen, siinä oli paljon sellaista mistä pidin valtavasti.

Moonwalkerin juoni ei ole mitenkään yhtenäinen, tai tarkemmin sanottuna sillä ei ole juonta lainkaan, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Elokuva alkaa live/musiikkivideopätkällä omasta suosikkikappaleestani Man in the Mirror. Sen jälkeen nähdään klippikollaasi Jacksonin uran alkuvuosista nykyhetkeen. Kollaasia puolestaan seuraa kimara musiikkiesityksiä, mm. liveversio Dirty Dianasta, lapsien tähdittämä parodiaversio Bad:n musiikkivideosta ja Speed Demonin ja Leave Me Alonen elokuvaa varten tehdyt musiikkivideot. Varsinainen "juoni" alkaa vasta kaiken tämän jälkeen.

Jackson on leikkimässä lasten, tytön ja kahden pojan, kanssa ulkona. Michael lähtee yhdessä Katien kanssa etsimään metsään juossutta koiraansa Skipperiä, kun kaksikko löytää tiensä ilkeän Dr. Bigin salaiseen laboratorioon. Bigin paha suunnitelma on saada kaikki ihmiset riippuvaisiksi huumeista, jotta hän voisi hallita maailmaa. Riiiiight. Arvatkaa muuten kuka näyttelee Dr. Bigiä? Joe Pesci.





Dr. Big huomaa Michaelin ja Katien vakoilevan häntä ja vannoo vaientavansa heidät. He pääsevät kuitenkin pakenemaan. Seuraavassa osiossa Michael on tulossa rakennuksesta, kun pahikset ampuvat häntä kohti usein konekiväärein. Lapset olivat juuri tulossa Michaelin luo kylään ja näkevät kaiken. Mutta Michael onkin roistoja ovelampi ja osoittautuu yllättävän muuntautumiskykyiseksi. Jacksonista tulee nimittäin transformeri! Jakson aikana hän muuttuu ihmisestä urheiluautoksi (!!), autosta taas ihmiseksi ja vielä ihmisestä jättirobotiksi joka tappaa kaikki pahikset. Lopussa taas lauletaan vähän lisää ja välissä nähdään vaikuttava versio Smooth Criminal-kappaleesta huikeiden tanssimuuvsien sävyttämänä.

Omia suosikkikohtiani olivat (ja ovat vieläkin) musiikkivideot, joista erityisesti Man in the Mirror ja Smooth Criminal vakuuttavat. Myös jakso Bad-parodian ja Speed Demonin välillä, jossa Jackson pakenee faneja elokuvastudioilla oli mielestäni melko hauska.





Moonwalker on kieltämättä yksi oudoimpia musiikkielokuvia, mitä olen koskaan nähnyt. On vaikea sanoa onko Moonwalker elokuva alkuunkaan, sillä rakenteeltaan se on enemmän outo sikermä kummallisia tapahtumia, kuvia ja sketsejä. Kokonaisuudessaan leffa vaikuttaa suorastaan skitsofreeniseltä. Onko se musiikkivideo? Onko se komedia? Onko se juonellinen fantasiaseikkailu? Onko Michael leffan juonellisessa osiossa oma itsensä vai näytteleekö hän jotain hahmoa? Vähintäänkin sekavaa. Elokuva sai ristiriitaiset ja hieman hämmentyneet arviot kriitikoilta, jotka eivät oikein tienneet mitä tässä pitäisi olla arvioimassa.

Moonwalkeria ei ehkä hyödytä katsoa elokuvana, ellei ole niin megalomaaninen Jackson-fani, että kaikki käy. Ennemmin kannattaa keskittyä musiikkiosuuksiin, jotka näyttävät ja kuulostavat upeilta. Elokuvassa nähtävä Leave Me Alonen musiikkivideo sai Grammyn vuonna 1989. 

Leffasta tehtiin vielä videopelikin, jota on haukuttu aaaaika paljon. Netin uumenista löytyy mm. Angry Video Game Nerdin rant aiheesta.

Moonwalker (1988)
Ohjaus: Jerry Kramer, Jim Blashfield & Colin Chilvers
93 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.6/10


Michael Jackson's This Is It (2009)
Vaikka pian Jacksonin kuoleman jälkeen teattereihin julkaistussa This Is It:ssä onkin hieman rahastuksen ikävää makua, kävin katsomassa sen Finnkinossa heti ensimmäisenä esityspäivänä. Menin elokuvateatteriin yksin ja jokseenkin hartain mielin. Tuntui kuin olisin sanomassa hyvästit yhdelle ajanjaksolle elämässäni.

This Is It on dokumentti Jacksonin viimeisen kiertueen valmisteluista. Epäilemättä Lontoon konserttisarjasta olisi tullut yksi musiikkihistorian merkkipaaluista. Pääpaino dokumentissa on musiikilla ja kuinka komeasti se Finnkinon ykkössalissa soikaan! Kiertuemuusikot osasivat asiansa erinomaisesti ja oli hienoa nähdä Michael "töissä". Skandaaleilla, lehtiotsikoilla ja muulla perseilyllä mässäily oli jätetty pois ja hyvä niin. Sillä ei olisi ollut tässä dokkarissa paikkaa.

Dokkari koostuu behind the scenes-matskusta, tanssiharjoituksista, konsertteja varten tehdyistä videoinserteistä ja harjoitusmateriaalista koostetuista musiikkinumeroista. Jacksonin perhe vastusti dokumentin julkaisemista, mutta en itse näe tässä loppujen lopuksi mitään suuren suurta hyväksikäyttö-motiivia. Alun perin videotallenteen oli tarkoitus mennä Jacksonin henkilökohtaiseen videokokoelmaan. Exploitaatio/rahastus-mielikuva tulee luultavasti eniten ajankohdasta, sillä dokkari julkaistiin kuitenkin jo puolen vuoden sisällä tähden kuolemasta.





Kiertuedokkarin ja making of'n hybridi toimi selvästi paremmin elokuvateatterissa kuin myöhemmin kotisohvalla. Näin pari vuotta myöhemmin elokuvassa ei ole enää samaa tunnelatausta kuin ensimmäisellä katselukerralla. Kaikista hienointa on nähdä Michael sellaisena kuin hän on, välillä vaativanakin perfektionistina. Itse asiassa juuri tämän takia Jacksonin perhe ja osa faneista vastusti dokumentin julkaisua: he ajattelivat, ettei Michael itse haluaisi, että hänen esityksensä nähdään kun hän ei anna parastaan. Jossain määrin ihan ymmärrettävää ja harjoituksissa huomaa, ettei tässä pelata täysillä panoksilla, mutta puoletkin Michaelin normaalista esiintymispowerista on enemmän kuin nykyisten listahittistarojen esitykset yhteensä.




Dokumentti maalaa rehellisen oloisen kuvan ammattimaisesta muusikosta, joka tuntee oman musiikkinsa sataprosenttisesti ja tietää tasan tarkkaan miltä sen tulee kuulostaa. On harvinaista nähdä Michaelia näinkin läheltä. Varsinkaan elämänsä viimeisinä vuosina Michael ei mielellään päästänyt ihmisiä, etenkään toimittajia, lähelleen, enkä kyllä ihmettele. Jatkuva luottamuksen pettäminen ja skandaaliotsikointi oli jättänyt jälkensä.

Kaiken kaikkiaan elokuvasta jää positiivinen mielikuva ja muisto erityisen lahjakkaasta monitaiturista. Onneksi musiikki elää ikuisesti.

Michael Jackson's This Is It (2009)
Ohjaus: Kenny Ortega
111 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.8/10


Kakkososassa mm. Miss Cast Away (2004), Captain EO (1986) ja Ghosts (1997).

torstai 14. heinäkuuta 2011

Holli Would if she could

Cool World
(1992)


Long time no see! Cool World on pölyttynyt DVD-hyllyssäni vuosikausia ilman, että koteloa olisi edes vaivauduttu raottamaan. Tai no, oikeastaan mikään DVD ei koskaan ehdi pölyttyä, sillä järjestelen niitä niin usein... Mutta kuitenkin. Olen joskus muinoin katsonut leffan useammankin kerran. Avopuolisoni on kinunnut tämän katsomista jo ties kuinka monta kertaa, mutta olen aina kieltäytynyt jyrkästi. Nyt kuitenkin vihdoin hellitin ja otin leffan mukaan mökkireissulle.

Cool World kertoo sarjakuvapiirtäjä Jack Deebsistä (Gabriel Byrne), joka piirtää Cool World-nimistä sarjakuvaa. Vankilassa istuva Deebs on selvinnyt vuosistaan kiven sisässä juurikin Cool Worldin ja etenkin sen seksikkään päähenkilön Holli Wouldin (Kim Basinger) ansiosta. Deebs ei kuitenkaan vielä tiedä, että Cool World on oikeasti olemassa. Eräänä iltana Holli vetää Deebsin toiseen ulottuvuuteen, oman sarjakuvansa sekopäiseen maailmaan.



Cool Worldissa on ennestään jo yksi oikea ihminen (eli noidi), 1940-luvulla sarjakuvaan saapunut Frank Harris (Brad Pitt), joka toimii paikan poliisina. Kun Harris saa tietää Deebsin saapuneen Cool Worldiin, hän aavistaa sen johtavan vaikeuksiin. Holli Wouldilla on nimittäin unelma ja suunnitelma. Hän tahtoo olla oikea ihminen. Jos Holli harrastaa seksiä Deebsin kanssa, hän muuttuu todelliseksi. Ja jos Holli lähtee ihmiseksi muuttuneena todelliseen maailmaan, hän voi tuhota molemmat universumit.



Jos juoni kuulostaa hötöltä, se johtuu siitä, että se on. Itse elokuvaa kiinnostavampi onkin tarina sen takana.

Cool World oli ohjaaja Ralph Bakshin paluu täyspitkien elokuvien pariin lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Se jäi myös miehen viimeiseksi elokuvaksi. Bakshi pitchasi elokuvan Paramountille kauhuelokuvana sarjakuvapiirtäjästä, joka saa hybridilapsen yhden luomuksensa kanssa. Ihmis/piirroslapsi pakenee teininä/aikuisena sarjakuvamaailmasta oikeaan maailmaan etsimään isänsä ja tappamaan hänet. Paramount osti leffan hetkessä.

Elokuvan lavasteita alettiin pykäämään pystyyn ja samalla elokuvan tuottaja pisti Bakshilta salaa alkuperäisen käsikirjoituksen silppuriin ja käski paria käsikirjoittajaa kirjoittaa koko paskan uusiksi. Uuteen kässäriin jäi alkuperäisestä vain muutamia elementtejä. Bakshi raivostui saadessaan kuulla tarinansa mutiloinnista, mutta Paramount uhkasi miestä oikeusjutulla jos tämä kieltäytyisi ohjaamasta elokuvaa, jonka tuotanto oli jo aloitettu. Suurelta studiolta tällainen kohtelu on melkoista perseilyä ja vaikka leffaa yritettiin kovasti myydä ja tuotteistaa, mahalasku oli väistämätön.  


Cool Worldin kylkeen lanseerattiin oheiskrääsän lisäksi mm. konsolipeli ainakin Super Nintendolle. Kieltämättä kiinnostaisi nähdä millainen tuotos on kyseessä. Lisäksi elokuvan lopputeksteissä soi itsensä David Bowien elokuvaa varten kirjoittama kappale Real Cool World. Kaikesta yrityksestä huolimatta leffa floppasi ja kunnolla.

Julkaisun jälkeen saatu kritiikki osuu aikalailla samoille kohdalle oman mielipiteeni kanssa. Tarina ei kiinnosta, hahmot ovat hirvittävän yksiulotteisia, eikä live actionin ja piirretyn yhdistelmä toimi erityisen luontevasti. Näyttelijäsuorituksia ei myöskään voi kehua, sillä kaikki tuntuvat olevan piirrettyjen kanssanäyttelijöidensä kanssa aika ulalla. Pääroolikolmikosta jokainen vetää yhden uransa huonoimmista suorituksista. Kim Basinger keskittyy lähinnä voihkimaan ja huokailemaan "seksikkäästi." Vaikea sanoa kumminpäin rooli toimii huonommin: Hollin ollessa piirroshahmo vai oikea ihminen.

Cool Worldin visuaalinen ilme on AD/HD-kamaa, hullua sekoilua ja paljon pieniä yksityiskohtia. Sarjakuvamaailmassa elokuva onkin viihdyttävimmillään, sillä vaikka juonesta ei niin välittäisi, piirrostyyli pitää virettä yllä. Bakshi on kertonut antaneensa animaattoreille melko vapaat kädet ja siltä lopputulos usein näyttääkin: suurelta sekamelskalta. Voin kuvitella kuinka motivoivaa tällaisessä sekoiluprojektissa työskentely on ollut, joten propsit animaattoreille siitä että jaksoivat yrittää.

Jostain syystä, jota en itsekään täysin tiedä, voisin jopa suositella kokeilemaan tätä leffaa. DVD, jonka itse omistan on seitsemisen vuotta sitten ostettu Suomi-julkaisu ja huuto.netistäkin tätä näkyi löytyvät yksi kappale, vaikka en sittemmin olekaan Cool Worldiin missään kaupassa törmännyt. Omankin kopsun taisin aikoinaan tilata netin välityksellä. Jos animaatiot ja sarjakuvat kiinnostavat, Cool Worldin visuaaleista voi saada jotain irti. Juonen takia tätä ei kannata katsoa.

Cool World (1992)
Ohjaus: Ralph Bakshi
97 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.8/10