tiistai 24. tammikuuta 2012

Friends forever

Disney Animated Classics jatkuu kahdella lapsuusmuistolla.


23. Pelastuspartio Bernard ja Bianca (The Rescuers, 1977)
Bernard ja Bianca julkaistiin samana vuonna kuin aiempi klassikko Nalle Puh. Ehkäpä tähän käytettiin sitten  enemmän aikaa kuin paloista koostettuun Puhiin? Itse muistan lapsuudesta Bernardin ja Biancan paremmin Disney -kirjana kuin animaationa. Ja varmaan vielä kirjaakin paremmin muistissa ovat elokuvaan pohjautuvat viewmaster-kiekot.

Hiirten kansainvälinen pelastuspartio kokoontuu New Yorkissa. Partio on saanut pullopostina kirjeen pieneltä Penny-tytöltä, joka pyytää apua. Kirjeessä ei kuitenkaan lue tytön sijaintia tai syytä avun tarpeelle, vaan kirje on osoitettu Morningsiden orpokodille. Tapausta lähtee tutkimaan pelastuspartion naisvahvistus Bianca ja tämän valitsema apulainen, talonmies Bernard. Jäljet johtavat Pirunpoukamaan (Devil's Bayou), jossa Madam Medusa pitää Pennyä vankinaan yhdessä apurinsa Nupin ja kahden lemmikkialligaattorinsa kanssa. Ilkeä pariskunta tarvitsee tyttöä, joka on tarpeeksi pieni mahtumaan merirosvojen aarrekätköön, luolaan syvälle maan sisälle. Luolasta Pennyn on tarkoitus löytää Paholaisen silmä, yksi maailman arvokkaimpia jalokiviä.

Bernard ja Bianca saapuvat Pirunpoukamaan pelastamaan Pennyä. Apua tulee tietysti muilta eläinkunnan asukeilta, kuten albatrossilta, sudenkorennolta ja paikallisilta hiiriltä.




No, odottelin, että Bernard ja Bianca olisi Puhia huolellisemmin tehty ja olin väärässä. Itse asiassa Bernard ja Bianca on yksi huolimattomimpia Disney-klassikoita tähän mennessä. Jotain vain puuttuu. Osaksi syy on äänimaailmassa, joka vaikuttaa usein keskeneräiseltä. Monen monessa eri kohtauksessa odotin joitain tiettyjä ääniä tietyissä kohdissa, mutta niitä ei koskaan tullut. Aivan kuin tekijätiimi olisi laiskotellut: "ei nyt jaksa tehdä näitä äänitehosteita, eiköhän katsojat tajua tilanteen ilmankin." Lisäksi visuaalinen ilme ei ole läheskään samalla vahvuustasolla kuin aiemmissa elokuvissa. Suokohtaukset ovat hienoja, mutta kaupunkiin sijoittuva alku näyttää samantasoiselta kuin lapsuuden lauantai-aamun piirretyt. Ei siis ihan elokuvatasoa.

Ihan suhteellisen jännittävä elokuva silti on. Se voi tosin osittain johtua siitä, että muistan miten jännittävä tämä tarina oli lapsena. Pääkalloja, synkkää suomaisemaa, merirosvojen aarre vedenalaisessa luolassa ja valtava kimalteleva timantti pääkallon silmäkuopassa... Muistan kun katselin niitä viewmaster-kiekkoja mummolassa (vieläköhän ne on tallessa?) ja kuvien synkkyys sai ihan sydämen tykyttämään. Itse elokuvaan ei kuitenkaan ole panostettu tarpeeksi, joten se jää kaikin puolin suhteellisen etäiseksi. Muutama naurut kirvoittava kohtaus löytyy, mutta muuten leffan voikin katsoa melkoisessa zombie-modessa.






Bernard ja Bianca saa myös palkinnon ehkäpä huonoimmasta Disney-pahiksesta. Madam Medusa on aivan helvetin tylsä, pintapuolinen ja särmätön. Mielipuolisessa naisessa on jotain lähinnä ällöttävää. Yleensä Disneyn klassikoiden pahishahmot ovat olleet erittäinkin onnistuneita (Pahatar Prinsessa Ruususessa, ilkeä äitipuoli Lumikissa...), joten sikälikin pettymys on suuri. Medusan rikoskumppani on myöskin mielenkiinnoton kaikessa vätystelyssään.

Laulut ovat tylsiä ja turhia, mutta musiikki toimii muuten kiitettävästi. Koko leffan hauskimmaksi yksittäiseksi hahmoksi jää mykkä sudenkorento Evinrude, joka avittaa omalta osaltaan hiirulaisia pelastusoperaatiossa. Ja onhan ne hillbilly-suohiiretkin ihan hauskoja. Silti kaikista hahmoista puuttuu se tietty elävöittämisen taso, joka tekee niistä persoonallisia. Plussaa nostalgiasta ja jännittävästä tarinasta, miinusta huonosta panostuksesta ja keskeneräisestä fiiliksestä.

Ai niin, Bernardin ja Biancan seikkailuihin palataan vielä myöhemminkin, sillä Pelastuspartio Bernard ja Bianca on Nalle Puhin ohella ainoa klassikko, joka on saanut itsenäisen jatko-osan. Hiirisankarit nähdään seuraavan kerran sitten ysäreillä.

Pelastuspartio Bernard ja Bianca (The Rescuers, 1977)
Ohjaus: John Lounsbery, Wolfgang Reitherman & Art Stevens
78 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.4/10


24. Topi ja Tessu (The Fox and the Hound, 1981)
Topi ja Tessu tuli aikoinaan vuokrattua paikalliselta R-kioskilta. Tai lainattua kaverilta. En enää muista. Joka tapauksessa, on minulla siitä monenlaisia kauniita muistojakin. Olen koko ikäni pitänyt valtavasti koirista ja vanhemmillani onkin ollut aina ainakin yksi koira siitä lähtien kun olin 5-vuotias. Nyt heillä on pian 11 vuotta täyttävä sekarotuinen Tessu. Annoin elokuvan lahjaksi veljentytölleni tämän 5-vuotissyntymäpäivänä. Nyt veljeni perheellä on koira nimeltä Topi.

Elokuva kertoo kahdesta eläinystävyksestä, ajokoiranpennusta nimeltä Topi ja ketunpoikaisesta nimeltä Tessu. Tessu on jäänyt orvoksi ja ystävällinen Hilma-muori, ihminen siis, on alkanut pitää hänestä huolta. Lähellä asuu metsästäjä, joka hankkii Topin metsästyskoirakseen. Hänellä on jo yksi koira, Pösö, jonka on määrä opettaa Topista kunnon ajokoira. Eräänä päivänä Topi ja Tessu kuitenkin kohtaavat metsässä ja heistä tulee parhaat ystävykset. Pennut eivät vielä tiedä, että heidän tulisi olla toistensa pahimmat viholliset.

Talvisella, pitkällä metsästysretkellä Topi kuitenkin kasvaa täyteen kokoonsa ja siitä tulee Pösöäkin etevämpi metsäkoira. Palatessaan takaisin kotiin se joutuu Tessun kanssa vastatusten, mutta ystävyys ei ihan heti unohdu. Jahdin ohessa Pösö kuitenkin loukkaantuu ja Topin viha vanhaa ystäväänsä kohtaan herää. Hilma-muori taas on henkilökohtaisen menetyksen edessä, sillä aikuisesta ketusta ei ole lemmikiksi, varsinkaan kun metsästäjä asuu naapurissa.





En ollut nähnyt Topia ja Tessua moneen, moneen vuoteen ja nyt hieman yllätyin sen vakavuudesta ja dramaattisuudesta. Hassunhauskoja sivuhahmoja ja vitsejä on Disney -leffaksi aika vähän ja ne häviävät saman tien draaman sekaan. Eikä siinä mielestäni ole mitään vikaa. Mielestäni lapsille tehdään ihan liian vähän ns. vakavia elokuvia. Kaikkea mahdollisesti pelottavaa ja jännittävää pyritään kaihtamaan ja sen sijaan jätetään liikaa tilaa itseään toistavalla slapstick-hupailulle ja irtovitseille. Lapsena pidin oikeastaan juuri eniten ns. dramaattisista lastenelokuvista, kuten Topista ja Tessusta. Se jännitti, pelotti ja kosketti, sen sijaan että olisi vain saanut nauramaan pari kertaa.

Topi ja Tessu on myös selkeästi  huolellisemmin tehty kuin muutamat aiemmat Disney-leffat. Taustoissa on sitä maalauksellisuutta ja syvyyttä, joka on niin tärkeä osa klassikoiden visuaalista ilmettä. Äänissäkään ei ole samaa keskeneräisyyden tuntua kuin Bernardissa ja Biancassa. Elokuvien välillä vierähti neljä vuotta, joten ehkäpä ajankäytöllä oli osansa asiaan.





Mielestäni Topi ja Tessu on yksi aliarvostetuimpia Disney -klassikoita. 70-luku ja 80-luvun alkupuoli eivät olleet mitään Disney -elokuvien kulta-aikaa. Walt Disneyn kuoleman jälkeen alamäki oli ollut aika selkeä. Nalle Puh jäi oikeastaan ainoaksi todelliseksi 70-luvun menestykseksi ja 80-lukukin oli suvantoista aina vuoden 1989 jättimenestykseen, Pieneen merenneitoon asti. Tuolla suvantokaudella Topi ja Tessu erottuu edukseen joukosta. Suosittelen!

Tämän elokuvan juliste löytyy muuten omalta seinältäkin. Juliste on juuri sama kuin tuossa ylhäällä olevassa kuvassa, mutta suomenkielinen.

Topi ja Tessu (The Fox and the Hound, 1981)
Ohjaus: Ted Berman, Richard Rich & Art Stevens
83 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.1/10


Projekti lähestyy puolta väliä. Seuraavalla keralla nähdään miltä näyttää yksi parjatuimmista Disney -klassikoista Hiidenpata ja Disneyn hiiriversio sankarietsivä Sherlock Holmesista.

2 kommenttia:

  1. Miten on noiden jatko-osien laita? Mielestäni Dalmatialaisille, Fantasialle, Bambille, Aladdinille ja Leijonakuninkaalle on tehty jatko-osat, joskaan en tiedä, miten itsenäiset. Topin ja Tessun haluaisin nähdä: sain sen jostain kuvakirjana lapsena ja tykkäsin paljon. Hyvä tarina.

    VastaaPoista
  2. Totta, jatko-osia on tehty jopa Tuhkimolle. Mutta Bernardin ja Biancan jatko-osa on ainoa, joka virallisesti kuuluu Klassikot-sarjaan on saanut leffateatterikierroksen. Muut on menneet sitten suoraan videolle (tai DVD:lle) eli eivät sikäli ole ihan sama asia. Fantasia unohtui mainita ihan täysin, sen "jatko-osa" (tai uudelleenlämmittely, miten sen nyt ottaa) kuuluu Klassikot-sarjaan ja sekin katsellaan sitten aikanaan. Uusi Nalle Puh elokuva tehtiin viime vuonna ja se myös kuuluu Klassikoihin.

    VastaaPoista