lauantai 15. joulukuuta 2012

Kulttuurieroista ja lastenelokuvista

Talven pimeys ja koulun uutisviikot veivät bloggaamisen hetkeksi mennessään. Tavoitteenani oli saada tällä viikolla yksi työn alla ollut postaus pakettiin, mutta se saa nyt hetken odottaa. Sen sijaan ajattelin postata tännekin Oamkin verkkolehteen Vienettiin tekemäni elokuva-aiheisen jutun.

Kävin haastattelemassa Niko - Lentäjän poika ja Niko 2 - Lentäjäveljekset -elokuvien ohjaajaa Kari Juusosta Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla viime kuussa. Tunnin jutustelusta syntyi nettijuttu, jonka voi käydä lukemassa täältä.

Ensi viikolla yritän olla reipas ja saada jotain aikaiseksi. Joulukin on tulossa ja perinteinen joulupostaus ilmestyy ajallaan jouluaattona. Siihenkin on vain reilu viikko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti