Santo - el fin está cerca

Maaginen 50 lähestyy! Tämän Santo-postauksen jälkeen näitä hikisiä painileffoja on jäljellä enää neljä kappaletta. Tämä piakkoin 2.5 vuotta täyttävä projekti on ollut meille kuin oma lapsi (jonka elämä on jo nyt pilattu jatkuvalla haukkumisella, ivallisilla kommenteilla ja osoittava sormi-ilkeä nauru -combolla). Seuraavassa Santo-postauksessa leffoja on perinteiseen tapaan kolme, viimeisessä postauksessa sen sijaan katsotaan se viimeinen ja jutustellaan enemmän Santosta henkilönä, painijana ja, öö, näyttelijänä. Seuraavassa postauksessakin on oma spesiaalijujunsa mukana, mutta en vielä paljasta mikä se on. Sittenpä näette!


46. Santo vs the She-Wolves (Santo contra las lobas, 1976)
Harvinaisuus, Santo, jolla on kaksi ohjaajaa. Yleensä yksikin säheltäjä riittää. Nimi sentään lupaa hyvää. Ihmissusi-Santoja ole ollut liikaa, toisin kuin kaikkia muita perinteikkäitä kauhuteemoja. Ja hei, tässä on täysi mahdollisuus kunnon B-leffaperseilyyn! Miettikää nyt miten monella tavalla jo pelkät ihmissusi-puvustukset/maskeeraukset voi munata.

Trasylvaniasta kotoisin olevat lykantroopit (tässä tapauksessa kotoisammin ihmissudet) ovat vallanneet Meksikon! Lähes kaikki ihmissudet ovat tietysti karvabikineihin sonnustautuneita parrakkaita naisia. Maskeeraus ei ole ihan niin pielessä kuin oletin ja turkisvermeiden alta vilahtelee välillä paljasta pintaakin. Tämä hyvä.

Ihmissusien kuningas Licar on lähetetty rahtina Transylvaniasta pieneen meksikolaiseen kylään, jota karvaisten naisten klaani terrorisoi. Kylään saapuu ihmissusien pahaksi onneksi myös Santo, joka on päättänyt estää kyläläisten lahtaamisen. Silti kaikki kyläläisetkään eivät ota pelastajaansa ilolla ja riemulla vastaan. Osalla tuntuu olevan omiakin salaisuuksia peiteltävänä...

Leffan kuvauksesta tulee jotenkin etäisesti mieleen viime vuoden IIKissä nähty La noche de Walpurgis eli Werewolf versus the Vampire Woman, varsinkin lopusta, kun punainen kuu nousee ja tekee kaikesta punertavan seepianväristä. Itse asiassa kuvat ovat yllättävän hyviä Santo-leffaksi. Jännite pysyy hyvin yllä loppumetreille saakka, mutta lopun viimeinen taistelu lykantrooppien ja kunnon kansalaisten välillä menee ihan sekoiluksi ja kuva on välillä niin pimeä, että siitä on mahdotonta erottaa mitään yksityiskohtia.

Ihmeellisintä on, että Licar tosiaan rahdataan paikalle puulootassa toiselta puolelta maailmaa, mutta miehen rooli ihmissusimassacressa on silti mitättömän pieni. Lähinnä karvanaama-Licar tyytyy puhumaan joukoilleen mahtipontisesti, patsastelemaan jäykästi ympäriinsä ja ottamaan lopuksi Santolta turpaan. Niin joo, arvatkaa mikä on yksi syy, miksi Santoa on pyydetty tähän ihmissusilahtaukseen alun perinkään mukaan? Santon maskihan on hopeaa, yliluonnollisille kauhuolennoille tappavaa matskua siis. Santon naama lienee hikisempi kuin kuvittelinkaan, kun hipiän päällä on 24/7 aidosta hopeasta tehty naamio.

Leffassa on myös oikeita susia - saksanpaimenkoiria. Luulin ensin, että niiden on tarkoituskin olla koiria, mutta jossain vaiheessa ihmiset alkoivat puhutella niitä susiksi. Yhdessä leffan hauskimmista kohtauksista Santo on lähdössä pukuhuoneestaan areenalta, kun pari susi-paimenkoiraa hyökkää hänen kimppuunsa. Santo pakenee painikehään, roikkuu katosta ja huutaa apua - mies, jonka on nähty painivan krokotiilien ja pantterien kanssa. Ilmeisesti näissä koirissa (jotka eivät näytä edes mitenkään vihaisilta) on jokin ekstra-demoninen ominaisuus, jota peloton Santokin kavahtaa.

Toinen hauska kohtaus on surkein pako ikinä. Santon kalju-sidekick-mies ja eräs naissukupuolen edustaja yrittävät viedä lapset pois kylästä ennen viimeistä taistelua. Porukka lähtee matkaan autolla ja ajelee sellaista 30 kilometrin tuntivauhtia ihmissusien valloittaman alueen läpi. Edes tuulilasiin lentelevät tulipallot tai auton päälle hyppivät ihmissudet eivät saa seuruetta lisäämään vauhtia. Kaiken huippu on se, että pedot pysyvät juosten auton perässä. Lopulta pakolaiset luovuttavat ja palaavat kylään peloissaan.

Santo vs the She-Wolves on ehdottomasti top 10-kamaa. Hyvä kuvaus, viihdyttävä juoni ja sopiva määrä epäloogista perseilyä tekee tästä yhden nautittavimmista Santoista pitkään aikaan.

Santo vs  the She-Wolves (Santo contra las lobas, 1976)
Ohjaus: Ruben Galindo & Jaime Jimenez Pons
85 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.3/10


47. Santo and the Black Gold (Santo en oro negro, 1977)

Nyt puikkoihin astuu jälleen vanha tuttu ohjaaja Federico Curiel. Juonikin ajautuu kauas edellisestä kauhu-Santosta. Nyt Santo on jälleen agenttihommissa, kun terroristiryhmä kiristää paikallista öljy-yhtiötä. Mystisen Aquariuksen johtama ryhmä vaatii firmalta 50 senttiä jokaisesta öljybarrelista. Jos firma ei tähän alistu, Aquarius lähettää terroristijoukkonsa kiusaamaan öljynporaajia. Kenelläkään ei tosin tunnu olevan mitään käsitystä siitä mitä nämä pelottavat terroriteot ovat.

Totta kai tässä jutussa on twisti. Aquariuksen joukot ovat robotteja! Ja arvatkaa mikä näissä roboteissa on eritysen kätevää? Niitä on helppo kuulustella, koska ne on ohjelmoitu vastaamaan kysymyksiin. Kovin ovelaa haastattelua ei siis tarvita, vaan robotit kertovat auliisti kaiken tarvittavan informaation. Ei tarvitse edes pyytää nätisti.

Joka tapauksessa, öljy-yhtiö kutsuu Santon hätiin, kun terroristit alkavat häiritä liiketoimintaa. He lupaavat lahjoittaa 5 senttiä jokaisesta öljybarrelista maailman nälkäisille lapsille. Hyväntekijä-Santo ei tietystikään voi sanoa tarjoukselle ei. Santo on avittamassa tällä kertaa yökerhotanssija Marta Cristal, jonka tissit uhmaavat painovoimaa (ks. silhuetti alla). Muodokkaan vartalon lisäksi Martalta löytyy myös fyysistä vahvuutta ja hän potkii pahiksia kumoon Santon kanssa samaa tahtia.

Koolla on väliä, terveisin Jorge ja jättikitara

Santolla on myös uusi keino päästä selville pahisten toimista: valeasut. Saatat ihmetellä, miten hopeanaamioinen mies voi onnistuneesti feikata identiteettinsä. Kasvonaamioilla tietysti! Santolla on laukussaan useita erilaisia, hämmästyttävän aidon näköisiä feikkinaamoja. Oikeasti leffassa on tietysti vain vaihdettu tylysti näyttelijää, kun Santo on valeasussaan. Kaiken huippu on se, kun Santo kiskaisee tiukan paikan tullen kasvonaamionsa pois ja alla on se helvetin hopeamaski.

Nyt meille on muuten viimein selvinnyt, kuka on tuo niin useissa Santo-leffoissa mukana hyörivä kaljupää. No Santon manageri tietenkin! Oikeasti! Kyseessä on mies nimeltä Carlos Suarez, joka oli oikeassa elämässä painilegendan manageri. Suarezilla on tässä leffassa yksi isoimpia roolejaan Aquariuksena. Researchia tehdessä kävi ilmi, että Suarez on myös kirjoittanut tämän leffan. Ja miehen horoskooppimerkki on - jep, vesimies. Suarez on siis paitsi komea ja karismaattinen, myös hyvin kekseliäs. Ei.

Suarezilla oli näppinsä pelissä leffabisneksessä vielä Santon kuoleman jälkeenkin. Mies on nimittäin ollut rooleissa myös elokuvissa, joissa näyttelee Santon poika. Kyllä, Santon poika. Santolla on oikea, biologinen poika, joka on myös painija (nimeltä Hijo de Santo) ja hänkin näyttelee elokuvissa. Ja ei, en aio katsoa niitä. En helvetissä. Mutta asiasta kiinnostuneille tiedoksi, seuraavassa, projektin viimeisessä täydessä batchissa on mukana elokuva, jossa Santo ja Hijo de Santo näyttelevät yhdessä. Odotan itsekin sitä kovasti!

Äksöniä tässä leffassa on loppujen lopuksi hyvin vähän ja kuten edellisessäkin leffassa, tappeluista osa käydään sellaisessa pimeydessä, ettei niistä saa mitään selvää. Nämä pienemmän budjetin agentti-Santoilut ovat harvoin olleet erityisen hyviä, eikä Oro negro ole poikkeus.

Santo and the Black Gold (Santo en oro negro, 1977)
Ohjaus: Federico Curiel
80 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 4.0/10


48. Santo in the Bermuda Mystery (Santo en el misterio en las Bermudas, 1979)

Santo saa jälleen seuraansa muita painijoita. Tällä kertaa sidekickinä häärii Blue Demonin lisäksi ainakin kerran aiemmin nähty Mil Mascaras eli vapaasti käännettynä Tuhatnaamio. Melkoista liioittelua, kun oikeasti naamioita lienee noin kolme.

Elokuva alkaa vähintäänkin mystisesti. Kaksi kalastajaa juttelee laiturilla. Yöllä on ollut raju myrsky, mutta toinen kalastajista ei ole siitä kuullutkaan, vaikka molemmat asuvat tapahtumapaikan lähellä. Pian rantaan ajautuu tuttu hopeinen maski. Toinen kalastajamies alkaa muistella kohtaamistaan Santon kanssa. Aluksi luulin leffan olevan takauma, miehen kertoma tarina, mutta ei se oikeastaan taida niinkään mennä. Loppujen lopuksi, nyt kun alan asiaa pohtimaan, minulla ei ole hajuakaan mitä tässä leffassa lopulta tapahtui. Aika mysteeri!

Santo, Blue Demon ja Mil Mascaras ovat saapuneet Bermudalle painimaan ja pelastamaan Iranian prinsessa, joka yritetään salamurhata. Oikea prinsessa naamioituu karatemestariksi ja prinsessan kuteisiin puetaan joku toinen nainen, jota ei ilmeisesti haittaa joutua lukuisten murhayritysten kohteeksi. Carlos Suarez on päässyt taas pahikseksi, tällä kertaa prinsessanmurhaaja-jengin päämieheksi.

Kaikkihan tietävät legendan Bermudan kolmiosta, johon laivat katoavat jälkiä jättämättä. Elokuva tarjoaa mysteerille kutkuttavan selityksen: veden alla, Bermudan kolmion kohdalla, on futuristinen merenalainen kaupunki, jota asuttamaan valitaan vain eliittiyksilöitä, kuten professoreja ja tiedemiehiä. Tämä ideaalinen yhteiskunta on täten turvassa tyhmien ihmisten toilailuilta, ydinaseilta ja muulta vedenpäällisen maailman kauheudelta. Loppuratkaisu antaa ymmärtää, että sankarimme on otettu osaksi tätä salaperäistä yhteiskuntaa (jota muuten näytetään leffassa ihan hämmentävän vähän, kun ajatellaan miten paljon mielenkiintoisempi se olisi ollut todelliseen pääjuoneen verrattuna).

Miten tähän valtakuntaan muuten pääsee? No, merestä nousee jotain kummallisia valonheittimiä ja ZOOM - siirtyminen toiseen valtakuntaan tapahtuu. Ei ehkä mikään tyydyttävin selitys ikinä. Varsinaista siirtymää ei tietenkään näytetä.

Kaiken kaikkiaan Bermuda Mystery on melko mitäänsanomaton leffa, mutta nousee vedenalaisen valtakuntansa ansiosta Oro negron edelle. Muutamat mielikuvitukselliset ja omaperäiset yksityiskohdat tekevät tästä normi-Santoa paremman, mutta mitään mullistavaa kerrottavaa ei ole. Tekijöiltä taisi loppua budjetti kesken, loppuratkaisu on hätäinen, eikä vedenalaisen utopian syihin tai rakenteeseen paneuduta lainkaan.

Santo in the Bermuda Mystery (Santo en el misterio en las Bermudas, 1979)
Ohjaus: Gilberto Martinez Solares
76 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.8/10