Zatoichi huitoo miekalla

Zatoichin oli tarkoitus päättää Itä-Aasia -teemainen kesäkuu, mutta enhän minä tätä ehtinyt valmiiksi väkertää ennen reissua. Saa nähdä vieläkö näistä elokuvista jotain muistaa.


6. Zatoichi and the Chest of Gold (Zatoichi senryo-kubi, 1964)
Oho, melkeinpä juonta kuvaava nimi Zatoichi-leffalla! Historiallista!

Zatoichi saapuu matkoillaan vieraanvaraiseen kylään, jossa on meneillään suuret juhlat. Kemuihin on aihettakin - kyläläiset ovat viimein saaneet säästettyä tarpeeksi rahaa maksaakseen veronsa niiden perijälle. Talkoohengessä on kerätty arkullinen kultakolikoita, joka on juuri matkalla oikealle omistajalleen.

Ehkä ei sittenkään olisi kannattanut juhlia ennen kuin lasti on varmuudella perillä. Maantierosvot hyökkäävät kultalähetyksen kimppuun ja arkku varastetaan. Zatoichi sattuu paikalle ja häntä epäillään ryöstäjäksi. Kyläläisten aiempi ystävällisyys on tiessään. Onneksi Zatoichi tietää, kuka kullan oikeasti vei. Hän lähtee kulta-aarteen perään puhdistaakseen nimensä ja saadakseen kyläläisten vaivalla keräämän rahaläjän takaisin.

Tämä on ehdottomasti yksi parhaiten mieleenjäävistä Zatoicheista. Juoni on sopivasti hieman erilainen, vaikka toki tuttujakin elementtejä löytyy. Kerronnassa on enemmän eeppisyyttä. Vaikka alku on suht simppeli, vähän laiska ja meno aika peruskauraa itse arkun pöllimiseen asti, kohta tarjolla on tuhtia dramatiikkaa ja mielettömän hienoja yhteenottoja.

Elokuvasta puuttuu pitkälti sama väkijoukkojen hyödyntäminen ja joukkotapelut, joita aiemmissa elokuvissa on nähty enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. Huumoria menoon tuo mukaan pahanhajuinen ja rujo prostituoitu, jota Zatoichi ei aluksi tunnista kyseisen ammatin edustajaksi. Huumori alkaa muutenkin näkyä Zatoicheissa yhä enemmän ja enemmän, mikä tuo mukavaa tasapainoa muuten dramaattisille samuraitaistoille.

Elokuvan loppukohtaus, jossa Zatoichi taistelee hiekkaisella aukiolla pahista vastaan on aivan tolkuttoman upea ja yksi koko projektin tähtihetkiä tähän mennessä. Pahis vetää sokeaa Zatoichia perässään hevosella ja peli näyttää hetken jo pelatulta, kunnes Zatoichi saa iskun sisään kirjaimellisesti viimeisillä minuuteilla. Kuvallisesti koko loppukohtaus on suorastaan henkeäsalpaava. Juuri tällaisen matskun takia näitä projekteja harrastaa!

Koko upea loppukohtaus löytyy YouTubesta. Kohtaus yksistään tuskin spoilaa muuta leffaa, sillä jo pelkkä projektin jatkuminen tarkoittanee sitä, että Zatoichi seikkailuistaan selviää.

Zatoichi and the Chest of Gold (Zatoichi senryo-kubi, 1964)
83 minuuttia
Ohjaus: Kazuo Ikehiro
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.3/10


7. Zatoichi's Flashing Sword (Zatoichi abare tako, 1964)

Mielikuvituksellisten leffannimien voittokulku jatkuu. Välillä luulisi, että Zatoicheille olisi helppo keksiä jotenkin kuvaavampiakin nimiä kuin geneerisiä "tämä voisi olla minkä tahansa näistä nimi"-nimiä. No, on tämä sentään parannusta alkupään "Zatoichin tarina osa 1", "Zatoichin tarina osa 2" -kamaan.

Elokuvassa Zatoichi päätyy taas uuteen kylään. Tällä kertaa matkustuksen syynä on kiitollisuudenvelka. Aiemmilla matkoillaan sankarimme loukkaantui ja apuaan tarjosi ystävällinen neiti Kuni. Nyt Zatoichi saapuu Kunin luokse auttaakseen tätä miten ikinä voi. Ja ilmeisesti syömällä talon kaikki riisit. Zatoichi on välillä kunnon syöppö.

Kylässä valmistellaan suurta ilotulitusjuhlaa. Kaupungin vanha supersympaattinen ilotulitemestari valmistaa paukut pajassaan ja kaikki odottavat suurta iltaa kuin kuuta nousevaa. Myös Zatoichi kutsutaan juhlaan ja kaunis Kuni-neito lahjoittaa hänelle jopa kesäkimonon tilaisuutta varten.

Zatoichi-elokuva ei kuitenkaan olisi mitään ilman ilkeää yakuza-jengiä. Porukka etsii Zatoichia ja on valmis tuhoamaan vaikka koko kylän tämän takia. Kuni joutuu miettimään vieraanvaraisuuttaan, kun panoksena on koko kylän tulevaisuus yhden miehen vuoksi.

Molemmilla tämän postauksen leffoilla on sama ohjaaja ja ne on tehty samana vuonna, mutta silti niistä löytyy ratkaisevia eroja. Kuvallisesti ja oikeastaan myös juonen puolesta ensimmäinen leffa on ihan ykköstykitystä. Toisessa elokuvassa on hieman vähemmän kuvallista ilotulitusta ja juonikin palaa perinteisempiin Zatoichi-uomiin. Vuonna 1964 Zatoicheja tehtiin vielä pari lisää (niissä on tosin eri ohjaajat puikoissa), joten laadunheittelyt ovat odotettavissa.

Mistään huonosta elokuvasta ei silti ole kyse. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten Zatoichit elokuva elokuvalta kehittyvät ja muotoutuvat omaan malliinsa. Huumoria on taas hitusen enemmän ja paljasta pintaakin vilahtaa hieman, kun sokea Zatoichi yllättää miesjoukon tirkistelemästä Kunin kylpyhetkeä.

Zatoichin kohtalo särkee myös jälleen sydäntä. Kiitollisuuden tunnossaan hän on lähtenyt matkaan maksaakseen velkansa Kunille, mutta päätyykin vaarantamaan kyläläisten hengen. Vieraanvaraisuus katkeaa ja tulee hyvin selväksi, että Zatoichin elämä on jatkuvaa vaeltamista.

Elokuvassa on kaksi mieleenpainuvaa taistelukohtausta, joista ensimmäisessä Zatoichi päihittää lauman miehiä veden alla. Uusi aluevaltaus sekin! Toisessa Zatoichi sivaltaa yksi kerrallaan seinällä palavat kynttilät ja kauhistuneet uhrit joutuvat sohimaan pilkkopimeässä - ilmeinen etu sokealle miehelle.

Zatoichi's Flashing Sword (Zatoichi abare tako, 1964)
81 minuuttia
Ohjaus: Kazuo Ikehiro
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.3/10