15. Kaunotar ja Kulkuri (The Lady and the Tramp, 1955)
Cockerspanielin pentu Kaunotar on miehen joululahja vaimolleen. Kun Kaunotar kasvaa, hän ystävystyy lähiön muiden koirien, Tupsun ja Jalon kanssa. Lemmikkikoira on nuoren pariskunnan silmäterä, mutta eräänä päivänä heistä tulee yllättävän etäisiä ja outoja. Kaunotar huolestuu entisestään, kun Tupsu ja Jalo selittävät, että perheeseen tulee nyt vauva. Heitä kuuntelee huudeille vaellellut kulkukoira Kulkuri, jolla ei ole kaulapantaa tai veromerkkiä. Se saapuu pelottelemaan naiivia Kaunotarta ja kertoo tälle, kuinka vauva ajaa koiran ulos talosta. Samalla se selkeästi halveksuu koirakolmikon turvallista lähiöelämää ihmisten lemmikkeinä.
Vauva syntyy aikanaan ja elämä palaa lähes normaaleihin uomiinsa. Kaunottaren omistava pariskunta on kuitenkin lähdössä matkoille ja vauvaa ja koiraa saapuu vahtimaan tiukkapipoinen Saara-täti. Tädillä on kaksi siamilaista kissaa, jotka aiheuttavat harmia. Kaunotarta syytetään kaikesta ja Saara-täti marssii koiran kanssa eläinkauppaan ostamaan tälle kuonokoppaa. Kaunotar kauhistuu ja karkaa. Lemmikki törmää pakomatkallaan uudelleen Kulkuriin, joka esittelee tälle kaupunkia omasta näkökulmastaan. Myös rankkurin häkki asukkeineen tulee seurapiirineidolle tutuksi.
Pakko sanoa, ettei Kaunotar ja Kulkuri vieläkään lukeudu omiin suosikkipiirrettyihini, vaikka olikin parempi kuin muistelin. Hahmoista ei juurikaan jaksa välittää, joten juoni ei suuremmin kiinnosta. Lisäksi visuaaliselta ilmeeltään elokuva on jotenkin ikävä. Muista klassikoista tuttu rikas värimaailma on hukkunut haalistuneisiin ja laimeisiin väreihin, jotka tekevät kuvista jokseenkin tylsän näköisiä. Edes lopun synkemmät kohtaukset eivät onnistu miellyttämään silmää, vaikka Disney on yleensä synkistelyssä onnistunutkin. Lopun kohtaus ja Kulkurin taistelu vauvaa ahdistelevan rotan kanssa ovat silti leffan parasta antia.
Loppujen lopuksi Kaunotar ja Kulkuri jää vain hieman keskivertoa paremmaksi "kelpo" teokseksi, jota ei enää ehkä jaksaisi katsoa uudelleen. Siitä puuttuu sama syvyys ja yksityiskohtaisuus kuin aiemmista satuanimaatioista. Tekniikan puolesta se jää kuitenkin historiaan, sillä se on maailman ensimmäinen täyspitkä animoitu laajakangaselokuva. Katsottu versio ei ollut laajakangas ja uskoisin että CinemaScope-versiona leffa pääsisi ainakin hieman paremmin oikeuksiinsa visuaalisesti.
Kaunotar ja Kulkuri (The Lady and the Tramp, 1955)
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson & Hamilton Luske
76 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.6/10
16. Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty, 1959)
Klassikkosatuun perustuvalla animaatiolla ei ole ihan samalaista ikonistatusta kuin esimerkiksi Lumikilla, joka on antanut sadulle sen kuuluisimman kuvituksen. Kaunis prinsessa Aurora syntyy erittäin toivottuna suvunjatkajana kuningas Stefanille ja hänen vaimolleen. Jo syntymän hetkellä Auroran käsi on luvattu avioliitossa kuningas Hubertin pojalle prinssi Phillipille. Nuorukaisten tulevan liiton on tarkoitus yhdistää kaksi valtakuntaa.
Hyvät haltiattaret Flora, Fauna ja Merryweather (suom. Ilomieli) käyvät antamassa lahjansa prinsessavauvalle. Flora antaa lahjaksi kauneuden, Fauna kauniin lauluäänen. Merryweather ei ehdi antaa omaa lahjaansa, sillä ilkeä Maleficent (suom. Pahatar) saapuu kuokkimaan juhliin, katkerana siitä, ettei häntä kutsuttu. Rangaistukseksi Maleficent kiroaa vastasyntyneen lapsen. Ennen kuin aurinko laskee prinsessan 16-vuotissyntymäpäivänä, hän pistää kätensä värttinän piikkiin ja kuolee. Merryweatherin lahja on, että prinsessa ei menehdykään pistokseen, vaan vaipuu vain uneen, josta tosi rakkauden suudelma voi hänet herättää.
Haltiattaret muuttavat itsensä maalaisemänniksi ja vievät prinsessan turvaan mökkiin metsän keskelle, jossa he kasvattavat tätä 16 vuotta. Maleficent ei kuitenkaan lakkaa etsimästä prinsessaa.
Maleficent on epäilemättä yksi Disneyn huikeimpia ja synkimpiä (ja pelottavimpia) pahiksia ja sellaisena oma suosikkini. Vaikka Ruususta työstettiin lähes koko 50-luku, siitä ei tullut samanlaista käsitettä kuin esimerkiksi Lumikista. Ainakaan itse en ajattele automaattisesti Disneyn Ruususta, kun sadusta puhutaan, vaikka olen leffan nähnyt monen monta kertaa. Visuaalista kauneutta kyllä piisaa ja elokuva on kaikissa yksityiskohdissaan upea.
Kaikista hienoimpia ovat lopun kohtaukset, jossa Maleficent käy viimeiseen taistoon prinssi Phillipin kanssa. Disney-synkistelyä parhaimmillaan! Lopputaistelu on yksi hienoimpia Disney-kohtauksia ikinä. Myös kohtaus, jossa Maleficent lumoaa Ruususen ja saa tämän pistämään kätensä värttinän piikkiin, on upea tunnelmaltaan ja väreiltään. Ruusunen on Disneyn toinen täyspitkä laajakangasanimaatio ja sellaisena komeaa katsottavaa.
Katsoin muuten nyt ensikertaa elokuvan alkuperäisdubbauksilla. Siinä VHS-versiossa, jonka omistan, Maleficentille antaa äänen Hannele Lauri. Äänityö on jäänyt mieleen paremmin kuin mikään aiempi yksittäinen Disney-rooli. Lauri oli erittäin hyvä pahiksena ja uusi "pahan ämmän" roolinsa myös seuraavan Disney-klassikon suomennoksessa, 101 Dalmatialaista (One Hundred and One Dalmatians, 1961), jossa äänirooliksi lankesi Cruella de Vil. Myös tuo löytyy hyllystä VHS-kassuna.
Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty, 1959)
Ohjaus: Clyde Geronimi
75 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.1/10
Seuraavaksi siis vuorossa 101 Dalmatialaista ja Miekka kivessä (The Sword in the Stone, 1963).
Vaikka kummatki klassikkostatuksensa on ansainnu, ovat jääneet itelleni vähän kakkosluokan disneyleffoiksi. Kaunottaresta ja Kulkurista en oo ikinä pitäny missään osa-alueessa paljonkaan, vaikkei se ollenkaa huono ole.
VastaaPoistaRuusunen taas on ihan törkeen hienon näkönen elokuva, jopa yksi hienoimmista. Suurin syy siihen että tulee sivuutettua se, on luultavimmin myöhäinen ensinäkeminen. Tietty lapsena ensikertaa nähdyt jää suosikeiks iäksi. Ruususen vois kyllä kieltämättä tsekata taas. Oikeastihan se varmaan on parempi ku lapsuuden tärkeimmät, ensimmäisenä teatterissa nähdyt Pieni Merenneito, Oliver & kumppanit jne.
Lapsuuden Disneyt on kyllä aina ne rakkaimmat. Mullakin on ikisuosikeiksi jääneet ysärin Aladdin, Kaunotar ja Hirviö ja Leijonakuningas. Jälkimmäinen tuli nähtyä leffateatterissa aikoinaan ja oli kyllä sen ikäiselle huikea kokemus. Oliver & kumppanit on mulla vielä näkemättä, Pieni Merenneito on kyllä hieno teos.
VastaaPoista