Diamantes y mierda

Venyttelimme hieman uuden Santo-batchin katsomista, sillä elokuvien samankaltaisuus alkoi tosissaan turruttaa. Pelko oli kuitenkin osittain turhaa, sillä tästä setistä löytyi todellinen Santo-helmi.


34. Santo vs. the Kidnappers (Santo contra los secuestradones, 1973)

Ensinnäkin, tämä elokuva alkaa mahtavasti. Santo on satamassa isolla aluksella ja vetää porukkaa turpaan. Kun matsi on ohi ja kaikki miehet kanveesissa, laiturille astelee yksi poliisi, leppoisasti kuin sunnuntaikävelyllä. Käydään keskustelu, joka on kutakuinkin tällainen:

Santo: "Ne etsimäsi salakuljettajat ovat tuossa paatissa."
Poliisi: "Jaahas. Kiitos Santo!"
S: "Lähdenpä tästä lomalle paratiisiin."
P: "Moro!"

Santo lähteekin tosiaan lomalle, mutta se katkeaa lyhyeen. Tavallaan. Santo saa puhelun Interpolilta ja joutuu lähtemään Ecuadoriin etsimään kabaret-tanssija Elsan kadonnutta veljeä Pedroa. Rikollisliiga on todennäköisesti kidnapannut Pedron väärentämään heille rahaa. Väärennetyllä rahalla kriminaalit tietysti romahduttaisivat koko Etelä-Amerikan talouden.

Elokuva vaikuttaa tavalliselta "Santo Interpolin leivissä"-leffalta, jossa Santo tutkii rikosta ja vetää sitten rikollisia turpaan. Yleensä tutkimukset keskeyttää vain satunnainen, pakollinen painimatsi. Nyt Santoa ei kuitenkaan voisi vähempää kiinnostaa joku Pedron löytyminen. Välillä epäilyttää kiinnostaako ketään muutakaan, mukaan lukien Elsa-siskoa. Sivujuoni ja -hahmot ovat itse asiassa suuremmassa osassa kuin itse päätarina!

Kaiken sekaannuksen takana on Elsan taksinkuljettajakaveri Evaristo. Köyhä pikkumies on yleensä melko epäonninen, mutta nyt hän voittaa raveissa kolme miljoonaa, öö, paikallista rahaa. Matkalla lunastamaan voittoja pankista sattuu kuitenkin kolari. Toisen auton kuljettaja vaatii Evaristoa oikeuden eteen ja he lähtevät tapaamaan tuomaria. Kun tuomari kuulee Evariston voitosta, hän lähtee henkilökohtaisesti saattamaan tätä pankkiin, jotta hän voi nostaa rahat ja maksaa sitten toiselle kuljettajalle aiheuttamastaan vahingosta. Pankki on kuitenkin jo kiinni ja viikonloppu alkamassa. Hetken mielijohteesta Evaristo, Elsa, tuomari (!!), liikennepoliisi (!!!!) ja Santo lähtevät bailaamaan Elsan kabaret-klubille. Siellä paukut pistetään tietysti Evariston piikkiin. Kesken illan porukka saa huiman idean: lähdetään jatkamaan bailuja Guayaquilin viikonlopuksi. Ecuador bailutour 1973!

Viikonlopun biletyksen jälkeen Santo palaa sitten hommiin. Kidnappaajat ovat alkaneet ahdistella Elsaa ja häntä pitää vahtia. Santo päättää hoitaa vahtimisen lopulta itse, mutta lähettää Evariston omaan hotelliinsa vahdiksi, jos joku vaikka soittaa. Ja Evaristohan lähtee. Menee noin sekunti Santon hotellihuoneessa hengailua, kun Evaristo huomaa pöydällä viinapullon ja hommat lähtee nousuun!

Tarvitseeko sitä edes sanoa? Tämä elokuva oli mahtava! Vihdoinkin piristystä tähän projektiin. Olen jo kauan odotellut kunnon perseily-Santoa, jossa tapahtuu paljon typeriä, satunnaisia asioita. Tämä on juurikin sitä. Evariston sekoiluihin keskitytään enemmän kuin itse kidnappauksen tutkimiseen, eikä veljen kohtalo tunnu oikeasti kiinnostavan yhtään ketään. Sääliksi käy Pedroa, joka joutuu painamaan väärää rahaa rikollisille sillä välin kun sisko-rakas bailaa! Välillä ihan unohtaa, että tässä oli tosiaan joku rikos selvitettävänä. Täyttä tykitystä, ei voi muuta sanoa.

Ai niin, ei pidä unohtaa Santon panoalbumia! Evaristo löytää Santon hotellihuoneesta valokuva-albumin. Ensimmäiset pari sivua näyttävät ihan normaalilta, kunnes sitten huomataan että Santo on joka kuvassa eri naisen kanssa. Ilmeisesti tämä on joku Santon "naiset joita olen kuksinut"-lista. Aika ahdistavaa, että se pitää saada matkallekin mukaan... Mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin listaan pitää lisätä uusi nainen.

Pieniä naurunturskahduksia aiheutti alussa muuten myös kameran käyttö. Ilmeisesti Ecuadorin yöelämän kaoottisuutta ja vilinää oli yritetty kuvata heiluttelemalla kameraa puolelta toiselle. Yritys on yksi kököimpiä mitä olen koskaan nähnyt. Go, Santo, go!

Santo vs the Kidnappers (Santo contra los secuestradones, 1973)
Ohjaus: Federico Curiel
88 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.4/10


35. Santo vs. the Killers from Other Worlds (Santo contra los asesinos de otros mundos, 1973)

Odotin niiiiin paljon tältä leffalta. Odottelin sellaista Santo and the Blue Demon vs. the Monsters II:sta. Ja mitä sainkaan?

Leffa ainakin alkaa vauhdikkaasti, kun ulkoavaruuden hirviö hyökkää jo ensiminuuteilla ihmisten kimppuun. Yhdellä uhrilla on vaikeuksia pidätellä naurua, eikä ihmekään kun hirviö näyttää tältä:

Jep. Hurja tappajamonsteri ulkoavaruudesta on todellisuudessa lauma ihmisiä pressun alla. Tämän leffan tekijöillä täytyy olla kookospähkinän kokoiset pallit kun ovat kehdanneet pistää tämän filmille! Huh huh. Aluksi hirviö aiheuttaa hämmentyneitä naurunturskahduksia, mutta ei tällekään koko leffaa jaksa nauraa.

Leffa on muutenkin huono jopa Santo-asteikolla mitattuna. Eräässä ylipitkässä kohtauksessa Santo joutuu kohtamaan ilkeän, öö, professorin (?) kolme parasta taistelijaa hiekkaisella taisteluareenalla saman 10 sekunnin mittaisen musiikkipätkän loopatessa loputtomasti taustalla. Poooooh. Ilkeä proffa (tai mikä lie maailmanvallotuishaaveilijamies tällä kertaa onkaan) on tosiaan vastuussa avaruusolion irtipäästämisestä. Hänellä on hallussaan salaperäinen kuukivi, joka maan ilman kohdatessaan alkaa vähitellen muuttua pulppuavaksi kermavaahtoläjäksi ja sitten pressuhirviöksi. Kivi -> kermavaahto -> liikkuva pressu. Loogista evoluutiota!

Yksi tylsimpiä kohtauksia on Santon ja hänen ystäviensä pakomatka. Kolmikko pakenee pressumonsteria jalan vaihtelevassa maastossa, kun Santon naisystävä nyrjäyttää nilkkansa. Santo ja naisen isä auttavat häntä linkkaamaan pakoon. Niin miksei tämä ole jännittävää? No, ensinnäkin, pressuhirviö liikkuu sellaisella kilometrin tuntivauhdilla. En edes ymmärrä mitä mieltä olisi juosta pakoon alun perinkään. Kyseessä on taatusti elokuvahistorian tylsin ajojahti. Pakoon pääsisi vaikka kontaten!

Näyttelijäsuoritukset ovat tietysti mahtavia. Mainitsinko jo sen tyypin, joka heti ensimmäisessä kohtauksessa meinaa purskahtaa nauruun hirviön nähdessään? Miehenhän pitäisi pelätä henkensä edestä! Santollakin on välillä epäuskoinen ilme kasvoillaan: "Mitä helvettiä teen tässä leffassa? Tiedän, että olen tehnyt kaikenlaista paskaa, mutta joku raja!" Pointseja kevyestä hassuttelusta, miinusta täydellisestä jännityksen puutteesta.

Santo vs the Killers from Other Worlds (Santo contra los asesinos de otros mundos, 1973)
Ohjaus: Rubén Galindo
85 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 4.0/10


36. Santo and the Tigress in The Royal Eagle (Santo y La Tigresa en el aguila real, 1973)

Mistähän aloittaisin tämän leffan kanssa... Voin sanoa jo näin heti kärkeen, että kyseessä on yksi huonoimpia Santoja ikinä. Huonommaksi jää vain se alkupään Santo, joka oli suurimmaksi osaksi koostettu eräästä aiemmasta leffasta.

Elokuvan katsominen pelotti heti alkuun erityisesti pituutensa vuoksi. 101-minuuttinen Santo-leffa? Huh huh. Pelot osoittautuivat aiheelliseksi heti ensi minuuteilla, kun Santon typerä kaljupäinen sidekick pölähti ruudulle. Tuota mänttiä ei olekaan näkynyt piiiiitkään aikaan, eikä ole ollut ikävä. Muutamassa aiemmassa leffassakin nähty sidekick-mies on yksi surkeimpia hahmoja ikinä. On vieläkin täysi arvoitus, mitä tämä kylähullu tekee Santon kanssa. Mitään hyötyä sidekickistä ei ole ollut kertaakaan.

Santo saapuu sidekickinsa Carlitosin kanssa tapaamaan vanhaan tuttavaansa Irma Moralesia. Moralesin isä on juuri kuollut ja jättänyt tyttärelleen kartanonsa ja maansa. Pian isäpapan kuoleman jälkeen Irmankin henkeä on alettu uhata. Uhkauskirjeen jälkeen muutama suora murhayrityskin on jo ehditty tehdä. Irma haluaa Santon selvittämään, kuka uhkausten takana on.

Siinäpä juoni pääpiirteittään. Muuta en juuri osaakaan siitä sanoa, sillä loppuaika vain arvotaan kuka murhayritysten takana mahtaa olla. Luontaisten vihollisten (maata havittelevien naapurien) lisäksi listalle päätyy palvelusväkeä ja mystisiä hiipparimiehiä. Muutama ylipitkä laulunumero nähdään, samoin painia... Arvoitukseksi jää miksi elokuvaa piti venyttää niin helvetisti. Juonta olisi riittänyt ehkä noin tunnin pituiseen leffaan. 45 minuutin kohdalla jo luulin, että tämä päättyy ihan pian. Kun huomasin olevani väärässä, lähdin keittiöön tekemään uppomunia. Pysyin juonessa silti ihan kohtuullisen hyvin kärryillä lauluosioiden ja muun humpuukin vuoksi.

Tästä elokuvasta on vaikea löytää mitään hyvää. Parhaaksi jutuiksi jäivät alun viiksimiehen serenadi, Irman mulkoileva lemmikkikotka sekä kukkotappelu, johon Irma vei Santo toivottaakseen tämän tervetulleeksi. Kukkotappelua edelsi mystinen sing off Irman ja "vihollisnaapurien" naisen välillä. Naiset lauloivat vuorotellen toisiaan suohon, mutta laulupätkissä ei ollut tekstitystä. Ei siis mitään hajua millaisia solvauksia naisten välillä lenteli. Harmi.

Ohjaaja Alfredo B. Crevenna on ollut vastuussa myös parista muusta aiemmasta Santosta, joista Santo vs the Martians oli ihan kelvollinen. Nyt sen sijaan mennään metsään niin että rytinä vain käy. Valitettavasti tulossa on vielä muutama Crevennan ohjaama Santo, joita en tämän jälkeen kyllä odota erityisen vastaanottavaisin mielin.

Santo and the Tigress in the Royal Eagle (Santo y La Tigresa en el aguila real, 1973)
Ohjaus: Alfredo B. Crevenna
101 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 2.2/10