tiistai 1. toukokuuta 2012

Pippelit vaihtoon

Percy - rakas leikkikalu 
(Percy, 1971) 


Täytyy heti näin aluksi pyytää anteeksi tuota otsikkoa. Näin vapun jälkimainingeissa ei parempaa irronnut! Kerron myös heti saman tien, ettei minulla ollut erityisen korkeita odotuksia tämän leffan varalle. En juuri lukenut arvosteluja tai sen sellaisia, mutta IMDb-arvosana 4.2 ei luvannut erityisen hyvää. Asiaan!

Elokuva kertoo Edwin Anthonysta, joka pitää pientä antiikkiliikettä. Hieman vässykän oloisen miehen avioliitto on ajautumassa karille, kun vaimo Hazel karkaa toisen miehen matkaan. Samana päivänä Edwin lähtee toimittamaan arvokasta kattokruunua asiakkaalle, kun alaston mies putoaa hänen päälleen kerrostalon ikkunasta ja saa surmansa. Outo tapaturma on saanut alkunsa, kun aviomies on yllättänyt naistenmiehen sängystä vaimonsa kanssa.




Edwin jää rysäyksessä henkiin, mutta kattokruunu silpoo/leikkaa irti hänen peniksensä. Hänen onnekseen (ja samalla epäonnekseen) paikallisen sairaalan lääkäri Emmanuel Whitbread on juuri haaveillut saavansa toimittaa maailman ensimmäisen peniksen siirron. Kun Edwin herää sairaalassa, hänelle on asennettu kuolleelta naistenmieheltä irroitettu penis, jota kutsutaan leikkisästi Percyksi. Kun lehdistö saa kuulla sensaatiomaisesta tapauksesta, hullunmylly Edwinin ympärillä alkaa pyöriä. Peniksen antajaa tai saajaa ei mainita lehdissä, mutta jatkuva juoruilu ja valtavat otsikot tekevät Edwinin olon epävarmaksi ja epämukavaksi.

Myöskään Edwin itse ei saa tietää keltä on peniksen saanut. Niinpä hän lähtee selvittämään asiaa sairaanhoitajalta saamansa listan avulla. Listassa on kaikki Edwinin kanssa samana päivänä sairaalassa kuolleet miehet. Yksi kerrallaan Edwin käy sulkemassa nimiä listalta tapaamalla näiden miesten vaimoja ja tyttöystäviä.

Elokuva yllätti pääpiirtein positiivisesti, vaikka mikään elokuvateollisuuden merkkiteos ei kyseessä olekaan. Odotukset tosin olivatkin aika alhaalla, kuten jo alussa mainitsin. Elokuvaa on markkinoitu harhaanjohtavasti "seksikomediana" mitä se ei varsinaisesti ole. Komediaa ja etenkin köykäisiä puujalkavitsejä kyllä löytyy, mutta elokuvalla on myös draamallinen, rauhallinen puoli, jota hömppäkomediaa odottavat tuskin osaavat arvostaa. Tissitkin näkyy vain pariin kertaan. Elokuva on jossain määrin tyypillisen brittiläinen, hidastempoinen ja dialogipainotteinen. Pidän juuri sellaisista elokuvista, mutta liian pitkän keston vuoksi välillä mennään hohhoijaa-osastolle ja lujaa. Hitaan rytmityksen vuoksi sataminuuttinen teos tuntuu reippaasti pitemmältä.




Loppua kohden elokuva menee myös turhan ennalta-arvattavaksi. Olin kuitenkin yllättänyt kohtuullisen hyvistä näyttelijäsuorituksista. Erityisesti Denholm Elliott teki vaikutuksen esittäessään penissiirtolääkäriä (hieno sana muuten!). Näyttelijäsuoritukset yleensäkin näyttävät vaivattomilta ja hyvin soljuvilta, näyttelemistä voisi kuvailla rennoksi. Näyttelijöillä on suuri merkitys elokuva onnistumisen kannalta tämänkaltaisessa leffassa.

Vaikka elokuva on hyvin tavanomainen, harmiton ja "ihan hauska", yksi asia tekee siitä nykypäivänä mielenkiintoisen: The Kinksin esittämä soundtrack. Soundtrack onkin yksi leffan parhaita puolia. IMDb-arvosana perusteella leffa on aliarvostettu, mutta toisaalta ymmärrän matalan arvosanan hyvin. Tämä elokuva ei oikein tunnu tietävän mikä se on: vauhdikas seksikomedia vai seksuaalisuutta pohdiskeleva draama. Lopulta se ei ole kumpaakaan ja toimii lähinnä ajantappona paremman puutteessa.

Percy - rakas leikkikalu (Percy, 1971)
103 minuuttia
Ohjaus: Ralph Thomas
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.9/10

1 kommentti:

  1. Sulle olis blogi-tunnustus tuolla,

    http://postnostalgia.blogspot.com/2012/05/liebster-blog-award.html

    VastaaPoista