torstai 21. kesäkuuta 2012

Kiitos YLE Teema!

Olen nyt viikon myöhässä, mutta vielä ehtii! YLE Teema vetää jälleen hurjan ässän hihastaan ja esittää kesätorstaisin melodraaman mestarin Teuvo Tulion koko tuotannon. Tänään on vuorossa sarjan toinen elokuva, Tulion ainoa komedia Vihtori ja Klaara. Viikko sitten katsastimme Laulun tulipunaisesta kukasta ihan sattumalta ja vasta tänään sain tietää, että odotettavissa on koko tuotanto. Minulla on jo kauan ollut suunnitelmissa Tulio-aiheinen postaus, sillä olen viimeisen parin vuoden aikana ihastunut miehen teoksiin oikein toden teolla. Alkuvuodesta pistin CDON.comin etusetelin hyvään käyttöön ja ostin boksillisen Tulion leffoja.

Tulio-postausta tuskin on tulossa ihan heti (ehkä sitten elokuussa, kun juhlitaan ohjaajan 100-vuotissynttäreitä), mutta katsokaa nyt ihmeessä näitä elokuvia! Vihtorista ja Klaarasta en osaa sanoa, mutta esimerkiksi Rakkauden risti, Sensuela ja Mustasukkaisuus ovat vähintäänkin kovaa kamaa. Jälkimmäisessä on Suomen elokuvahistorian kovin saunatappelukohtaus! Se jo yksistään on tsekkaamisen arvoinen. Sensuela näyttäisi YLEn paketista puuttuvan, luultavasti siksi että leffa näytettiin viimeksi viime juhannuksena. Silti, jos ette vielä ole tutustuneet Tulion tuotantoon, nyt siihen on mitä parhain tilaisuus!

"Ei viinaan kukaan kuole, sanoo isä!"
- Riitta Rakkauden ristissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti