Painajaisissa
(In Dreams, 1999)
Kävin taas pitkästä aikaa tonkimassa lapsuudenkodin VHS-hyllyjä ja törmäsin vanhaan telkkarista nauhoitettuun kassuun, jolta löytyi jo pitkään uusintakatselua odottanut Painajaisissa. Näin leffan ekan kerran ala-asteikäisenä, kun halusimme kavereiden kesken katsoa jonkin kauhuelokuvan. Harvinaislaatuisesti olin jo nähnyt leffan trailerin, sillä meillä oli satelliittiantenni elokuvakanavineen ja traileri pyöri siellä palvelussa, josta uusia leffoja pystyi "ostamaan" katsottavaksi omassa telkkarissa. Elokuva vaikutti etukäteen mystisen kiehtovalta, mutta pettymys oli lopulta suuri, kun itse tekele olikin sekava ja juonellisesti köyhä.
Jostain syystä halusin kuitenkin nähdä leffan uudelleen ja nauhoitin sen joskus joltain elokuvakanavalta, kun se siellä viimein pyöri. Katsoin elokuvan uudelleen ja muutin mieleni. Aiemmin olin lytännyt leffan huonoimpana koskaan näkemänäni, mutta toisella katsomiskerralla tarina avautui eri tavalla ja huomasin pitäväni siitä jollain kummallisella tavalla. Tämän jälkeenkin Painajaisissa tuli katsottua ainakin pariin kertaan, kunnes se taas unohtui johonkin hyllyn pohjalle. Nyt on siis aika ottaa selvää, onko mielipide vuosien saatossa jälleen muuttunut.
Elokuva kertoo Clairesta, joka työskentelee lastenkirjojen kuvittajana. Aviomies Paul on matkustajakoneen lentäjä ja pariskunnalla on pieni tytär Rebecca. Claire on koko elämänsä ajan nähnyt unissa näkyjä menneestä ja tulevasta. Nyt kun kaupungista on kadonnut pieni tyttö, Claire on nähnyt toistuvia unia, joissa lasta kuljetetaan hedelmätarhan läpi. Hän on varma, että unessa esiintyvät kadonnut pikkutyttö ja hänen sieppaajansa. Uni vaivaa naista ja on jo pistämässä Clairen päätä sekaisin, kun Rebecca katoaa koulunäytelmän jälkeen. Kun tytön ruumis nostetaan läheisestä järvestä, Claire aikoo päättää omat päivänsä ajamalla autollaan samaiseen järveen.
Claire selviää onnettomuudesta fyysisesti, mutta unet jatkuvat. Nyt nainen ymmärtää niiden ennustavan tulevaa, ei kertovan menneisyydestä tai nykyhetkestä. Hedelmätarhan läpi talutettu tyttö oli hänen oma tyttärensä Rebecca. Uniin tiukasti liittyvät omenat ja punainen väri vainoavat Clairea tämän päästyä kotiin sairaalahoidosta. Uuden itsemurhayrityksen jälkeen Claire suljetaan Stapletonin mielisairaalaan. Siellä hän pääsee hiljalleen pikkutyttöjen murhaajan ja hänen uniensa syöttäjän jäljille. Hän saa psyykkisen yhteyden samaisessa mielisairaalassa potilaana olleeseen Vivian Thompsoniin ja lähtee hänen peräänsä estääkseen uuden sieppauksen ja murhan.
Painajaisissa on aika lahjakkaasti unohdettu elokuva ja se muistetaan lähinnä Robert Downey Jr.:n viimeisenä elokuvana ennen huumetuomiota. Mietinkin missä pöllyssä mies oikein on ollut leffaa tehdessä. Sekopäistä Vivian Thompsonia näyttelevä Downey tekee ylinäyttelemisestä suorastaan taiteenlajin elokuvan loppumetreillä. Surkeaan näyttelijäntyöhön vaikuttaa varmasti suuresti myös onnettoman huono käsikirjoitus. Vivian Thompsonin hahmo olisi voinut olla erittäin mielenkiintoinen, mutta aitoa hulluutta hänessä ei ole nähtävissä sekuntiakaan. Enemmänkin sekopäisyys on hyvin stereotyyppistä ja ärsyttävää katsottavaa. Annette Bening tekee omassa roolissaan niin hyvää työtä kuin tämän käsikirjoituksen puitteissa vain voi. Aidan Quinn tyytyy patsastelemaan ympäriinsä ilman kummempia tunteenilmaisuja.
Unimaailma ja psykologinen linkki toiseen, tuntemattomaan ihmiseen ovat yhä kiehtovia aiheita, mutta toteutus jättää paljon toivomisen varaa. Unia käytetään puutteellisen ja epäloogisen juonen paikkaamiseen ihan liian paljon. Ihan kuin minkäänlaisista realiteeteista ei tarvitsisi välittää, kun kyse on edes jossain määrin unista. Kerronnasta ja rytmityksestä tulee mieleen loputonta tarinaansa jaaritteleva naapurin pappa, jonka jutuissa ei ole päätä eikä häntää. Elokuvasta puuttuu kaikki ne pienet yksityiskohdat, jotka tekisivät siitä mielenkiintoisen ja järkeenkäyvän kokonaisuuden.
Olen jostain lukenut arvosteluja, joissa kehuttiin elokuvan visuaalista ilmettä ja sen hehkutettiin olevan leffan parasta antia. En ole ihan samaa mieltä. Ainoastaan vesikohtaukset ovat hienoja. Muuten taso vaihtelee kivuliaan kliseisestä täyteen amatöörimeininkiin jopa siinä määrin, että ounastelin elokuvan tekniseltä puolelta löytyvän liudan ensikertalaisia. En olisi voinut olla enemmän väärässä! Leffan on kuvannut Darius Khondji, iranilainen herra, jonka käsialaa ovat myös mm. Seitsemän (Se7en, 1995) ja Delicatessen - Herkuttelijoiden yö (Delicatessen, 1991) sekä uudempi, loistava Midnight in Paris (2011). Okei, ehkä ongelmat sitten löytyvät editointipuolelta? Leffan leikkaamisesta vastasi Tony Lawson, jonka aiempiin töihin lukeutuvat sellaiset pikkunimet kuin Olkikoirat (Straw Dogs, 1971) ja Barry Lyndon (1975). Art director puolestaan on sama kuin Titanicilla (1997). Kokemuksen puutteesta ei siis ainakaan liene kyse. Ehkä tiimityöskentely ei vain toiminut tai kenelläkään ei ollut selkeää visiota siitä, millainen tämän leffan pitäisi olla?
Joka tapauksessa voin todeta mielipiteeni jälleen muuttuneen. Olin ensimmäisellä katselukerralla joskus vuonna 2000 täysin oikeassa. Painajaisissa on täyttä roskaa. Olen kuullut monenlaisia analyyseja siitä, mistä tämä elokuva oikeasti kertoo ja millaisia twistejä se pitää sisällään, mutta ne ovat kaikki ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta, jotka yrittävät epätoivoisesti monimutkaistaa lopulta yllättävänkin suoraviivaista juonta. Taisin itsekin toisella ja sitä seuraavilla katsomiskerralla sortua täydelliseen ylianalysointiin. Ei tässä elokuvassa oikeasti ole mitään suurta mysteeriä tai twistiä. What you see is what you get. Kauhuelokuvaa etsivän kannattaa hakea kiksinsä muualta, enkä näe mitään syytä minkä vuoksi kenenkään muunkaan kannattaisi vaivautua.
Painajaisissa (In Dreams, 1999)
Ohjaus: Neil Jordan
100 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.1/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti