Sen sijaan ostimmekin sitten matkamuistoksi muutaman puolalaisen elokuvan, jotka tullaan toivottavasti katsomaan tässä piakkoin. Aluksi ajattelimme ostaa yhteisvaroin jonkin leffaboksin esimerkiksi Kieslowskin tai Zulawskin elokuvia, mutta sitten tuumimme, että olisi hauskempaa ostaa jotain ihan summassa. Etenkin Kieslowskia löytyy kotimaastakin niin hyvin, että turhaa kai sitä Puolasta asti roudaa. Oli järkevämpää valita jotain, mitä Suomesta ei saa. Päädyimme komediaelokuviin, sillä puolalaista draamaa on jo tullut nähtyä. Varsovan Zlote Tarasyn Saturnista nappasimme mukaan kolme elokuvaa sisältävän paketin (Sami Swoi, 1967, Nie ma mocnych, 1974 ja Kochaj albo rzuc, 1977), joka oli pakattu hienoihin kirjamaisiin kansiin ja sisälsi myös kattavannäköisen kansilehtiön - puolaksi tietenkin. Enkkutekstit sentään löytyy, joten itse elokuvia ei tarvitse ihan kuurona katsoa. Tämä komediatrilogia vaikutti aika klassikolta, joten päätimme napata mukaan myös jotain uudempaa noin vertailun vuoksi. Mukaan lähti hömppäkomedia Testosteron (2007), jota budjettimatkaajat arvostivat tietysti eniten edullisen hinnan vuoksi. Näistä elokuvista siis lisää sitten kunhan ne saadaan katsottua, en osaa luvata vielä milloin.
Olen varmaan jo aiemminkin todennut tämän, mutta puolalaiset elokuvajulisteet ovat ihan mielettömiä. Kävimme Varsovassa julistemuseossa, joka oli harmittavan suppea aiheiden osalta. Elokuvajulisteita ei löytynyt, mutta festarijulisteita kyllä muutama. Muuten julisteet olivat kyllä hienoja, joskin olisin toivonut näkeväni myös vanhempia julisteita (suurin osa, ellei kaikki, olivat 2010-luvulta). Tässä muutamia elokuvajuliste-esimerkkejä niille, joille puolalainen julistetaide ei ole vielä tuttua:
Sota ja rauha (War and Peace, 1956)
Tappajahai 2 (Jaws 2, 1978)
Rocky (1976)
Cabaret (1972)
Vaikka reissun elokuva-anti jäi sinänsä vähäiseksi, ajattelin nyt kuitenkin muuten kertoa joitakin mielenkiintoisia juttuja matkalta. Tästä eteenpäin tällä postauksella ei juurikaan ole tekemistä elokuvien kanssa, joten ne joita Puolan matkailu ei niin kiinnosta voivat vaihtaa sivua. Nähdään elokuvan merkeissä taas toivottavasti pian!
Ensimmäinen havainto Puolasta oli siis järisyttävä helle. AirBalticin hikinen potkurikone alkoi tuntua ihan mukavalta paikalta, kun ulos astuessa olo oli kuin auringon pinnalla. Mitään siedätyshoitoa helteseenhän ei ole ollut tarjolla, sillä Suomen kesä on ollut ihan poikkeuksellisen ankea. Onneksi juna Chopinin lentokentältä keskustaan oli viileä. Emme tietenkään tienneet millä pysäkillä jäädä pois (mitään "keskustaan" viittaavaa ei pysäkkilistalta löytynyt), joten eksyimme heti ensimetreillä, mutta löysimme lopulta tiemme ensimmäiseen majoituspaikkaan. Residence Hostel Krucza 51 oli aika hyvin piilossa emmekä varmaan olisi löytäneet perille, ellei meitä olisi oltu vastassa. Hostellissa ei ollut lainkaan vastaanottoa, joten meidän piti sopia saapumisaika etukäteen sähköpostitse. Itse rakennus oli sisältä melkoisen rämä, etenkin hissi oli niin pelottava, että matka toiseen kerrokseen taittui useimmiten jalan. Itse hostellissa oli vain viitisen huonetta, kaksi kylppäriä ja pieni keittiö, kaikki suuren kerrostalon toisessa kerroksessa. Rappukäytävän rämäisyyden unohti hyvin huoneeseen tullessa, sillä hostelli oli melkein liiankin tyylikkäästi sisustettu. Meillä oli lisäksi oma parveke, josta ei kyllä ollut juurikaan hyötyä, sillä meteli alla olevalta Aleje Jerozolimskieltä oli melkoinen. Huoneessa oli tietysti myös kuuma kuin saunassa.
Ensisilmäyksellä Varsova vaikutti melko sekavalta kaupungilta ja hyvin täyteen ahdetulta. Eka ilta vietettiin hostellin lähistöllä Nowy Swiatilla ja sen ympäristössä seikkaillen. Aurinkorasva oli ensimmäinen pakollinen ostos. Terassilla istuminen oli muuten letkeää, mutta etenkin Nowy Swiatilla kerjäläiset ja kaupustelijat saattoivat tulla pyytämään rahaa hyvin suorasukaisesti ja kärsivällisesti.
Ensimmäinen pöhnäinen ja hikinen aamu hostellissa. Suklaatkin olivat yön aikana sulaneet!
Näkymää Palac Kultury i Naukin näköalatasanteelta.
Toisena päivänä kävimme Palac Kultury i Naukin näköalatasanteella ihailemassa maisemia. Päivä oli todella kirkas ja yläilmoista näki koko kaupungin. PKiN teki muutenkin vaikutuksen valtavuudellaan, vaikka ei sisältä ollutkaan niin erityisen näköinen. Massiivisen rakennuksen toisella puolella oli viihtyisä puisto suihkulähteineen ja siellä tuli istuskeltua pariinkin otteeseen. Läheisestä delikatesysta sai kohtuuhintaan jätskiä, leipiä ja limpparia eli kaikkea mitä hetkelliseen virkistäytymiseen tarvitsee.
Varsovassa tuli käytyä parinakin iltana katsomassa puolalaista musiikkiosaamista FonoBarissa, joka sijaitsi aika jännällä paikalla Pole Mokotowskien puiston (/Marsalkka J. Pilsudskiegon puiston) tuntumassa. Puisto itsessään oli mukava illanistujaispaikka ja ilmeisen suosittukin, etenkin koiranulkoiluttajien ja rullaluistelijoiden keskuudessa. Koirat saivat juosta puistossa vapaasti ja leikkiä keskenään. FonoBarin lisäksi puistossa oli muitakin ravintoloita ja baareja. Keikkapaikan parasta antia olivat puolalainen metallibändi, jonka nimeä en enää muista sekä punk-bändi Leb Prosiaka.
Leb Prosiaka @ FonoBar.
Junassa krapulapöhnässä. Onneksi oli vaan kolmen tunnin matka!
29.8. matka jatkui junalla kohti Krakovaa. Näppärä lipunmyyjätäti varasi meille vahingossa istumapaikat vääräksi päiväksi, joten kolmen tunnin matka taittui lopulta ahtaalla käytävällä istuen/seisten/kyykkien. Ja vielä pienessä krapulassa. Onneksi junassa ei sentään ollut kuuma, sillä kaikki ikkunat olivat auki.
Krakovassa söimme reissun ensimmäisen zapiekankan. Zapiekanka on pitkittäin puoliksi leikattu patonki, johon kasataan eri täytteitä. Perusversio sisältää sieniä, juustoa ja ketsuppia, tähän voidaan sitten lätkiä sekaan esim. kanaa, kebabia, pinaattia tai aikalailla mitä vaan. Hyvin pizzahenkinen ape on siis kyseessä. Ketsupin voi myös vaihtaa esimerkiksi valkosipulikastikkeeseen. Yksi zapiekanka köyhdytti lompakkoa 5-8zl eli enimmillään parisen euroa. Huippuhyvää street foodia!
Ruoka oli muutenkin Krakovan paras juttu. Kävimme heti ensimmäisenä iltana syömässä paikallista sapuskaa tarjoavassa U Babci Malinyssa. Ulkoa paikka näytti jokseenkin turisteja kosiskelevalta, mutta sisällä odotti mieluisa yllätys: paikan alakerta oli lähinnä turisteille suunnattu ruokaravintola ja yläkerta paikallisten suosima ns. "baarin puoli", jossa tilaus tapahtui katutason tiskiltä ja ruoat käytiin itse hakemassa vuoronumeron mukaan. Ensimmäisellä kerralla testaukseen pääsivät pierogit, eli paikalliset täytetyt pastatyyliset nyytit. Paistetut versiot olivat sydämenpysäyttävän rasvaisia ja ne tarjoiltiin voinokareiden kera. Toisella käyntikerralla ennen Varsovaan paluuta minä testasin leivän sisässä tarjoillun gulassin ja Tero zurekin, perinteisen keiton. Puolalainen ruoka oli ihan sairaan hyvää!
Zurek.
Gulassia leivän sisässä. Herkkua!
Bigos.
Pinaatti-valkosipulizapiekanka.
Melkeinpä parempaa kuin U Babci Malinyn pöperöt oli kuitenkin paikallisten mummojen kanttiinissa tarjoama bigos eli perinteinen liha-kaalimuhennos. Kanttiini, jossa kävimme ei ollut ns. virallisesti nimeltään milk bar (eli ei siis ollut varustettu Bar Mleczny-kyltillä) ja ehkä hyvä niin. Esimerkiksi vanhassa kaupungissa Bar Mlecznyyn oli aina turistijono ja menukin oli englanniksi. Bigos oli todella hyvää, eikä Varsovassa ravintolassa syöty (kaksi kertaa kalliimpi) bigos-annos vetänyt millään vertoja mummojen hauduttamalle safkalle. Kanttiinista olisi lisäksi saanut kotiinvietäväksi kilon bigosia reilulla parillakymmenellä zlotylla!
Vanhan kaupungin lisäksi Krakovassa tsekattiin tietysti myös Kazimierz ja Nowa Huta. Oli oikeastaan virhe mennä Kazimierziin ensi kertaa päivällä, sillä paikka herää todella eloon vasta illalla. Entinen juutalainen kaupunginosa on nykyisin tunnettu monista persoonallisista baareistaan. Loppujen lopuksi niissä on aika vähän mitään todella omaperäistä, sisustus vain vaihtelee ja joillakin paikoilla on muutama nimikkodrinkki. Kazimierzistakin löytyi oma turistirysänsä, kun eräällä aukiolla oli vieri vieressä juutalaisia ravintoloita ja kiertoajeluautoja.
Kaiken kaikkiaan Krakova oli oikeastaan pieni pettymys. Turisteja oli ihan helvetisti ja kaikenlaista selkeästi turisteille suunnattua oli liikaa. Matkamuistomyymälöitä vähän väliä, englanninkieliset menut jopa milk bareissa, hevosajeluja, kiertoajeluautoja... Väsyttävää ja tylsää! Seikkailusta ei ollut Krakovassa tietoakaan. Saattaisin pitää Krakovasta enemmän myöhemmin syksyllä tai hyvin aikaisin keväällä. Vaikka esimerkiksi Nowa Hutalla meno oli hillitympää eikä turisteja niin näkynyt, kaupungista jäi kokonaisuudessaan fiilis turistirysänä. Paluu Varsovaan oli itse asiassa erittäin tervetullut! Tällä kertaa saimme junasta jopa istumapaikat, sillä paikkavarauksia ei annettu ollenkaan 2. luokassa.
Kun palasimme Varsovaan 1.8., siellä vietettiin juuri Varsovan kansannousun vuosipäivää. Kaupungilla järjestettiin konsertteja, tanssiesityksiä ja muuta ohjelmaa ja joka kadunkulmaa koristivat kynttilät, kukat ja koristenauhat. Väkeä oli liikkeellä paljon! Kävimme kävelyllä vanhassa kaupungissa ja lopuksi yhdellä Pawilonyssa, joka sijaitsee Nowy Swiatin varrella sisäpihalla. Pawilony on täynnä toinen toistaan kummallisempia baareja. Me kävimme Klapsissa, joka on sisustettu eroottistyylisesti. Yksi seinä on täynnä tissejä, oluthanat ovat vibraattoreita jne.
Viimeiset Varsova-päivät menivät aika leppoisasti. Olimme vihdoinkin oppineet miten suhtautua helteeseen: pitää ottaa rennosti päivällä ja kierrellä enemmän illalla, kun aurinko alkaa jo laskea, muuten iskee väsy. Viimeisenä päivänä kävimme julistemuseossa ja syömässä perunapannukakkuja ja bigosia. Muutamia suosikkiruokapaikkojani Varsovassa olivat Beirut Hummus & Music Bar, joka tarjoaa huippua baariruokaa ja hieman erikoisempiakin oluita sekä keskustan Barn Burger, josta saa törkeän hyviä hampurilasia. Emme olisi varmaan siellä edes tajunneet käydä, ellemme olisi saaneet baarissa hyviä vinkkejä eräältä paikalliselta ensimmäisenä iltana.
Puola teki suuren vaikutuksen ja olisi mukava käydä siellä joskus uudemmankin kerran. Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi hyvin ystävällisiä. Asiakaspalvelutilanteissa kohtasin vain yhden aidosti vittuuntuneen ihmisen. Yhteistä kieltä ei aina löytynyt, mutta ymmärrystä senkin edestä. Yritimme opetella joitakin avainsanoja puolaa ja käyttää kieltä esim. kahviloissa ja ravintoloissa tilausta tehdessä. Usein yritykset menivät edes sinnepäin oikein, mutta muutamalla kerralla sokeltamisemme sai aikaan lähinnä nauruntyrskähdyksiä. Juna-asemilla englantia puhuttiin todella huonosti, mutta onneksi meillä oli lapulla ylhäällä matkustusajat ja -päivät. Ne olivat korvaamaton apu lippuja varatessa.
Puolassa tuli varmaan juteltua paikallisten kanssa enemmän kuin missään muualla, johtuen suureksi osaksi etenkin varsovalaisten innostuksesta ulkomaalaisia kohtaan. Heti ensimmäisenä iltana baarissa seuraamme liittyi paikallinen mies, joka antoi kullan arvoisia vinkkejä hyvistä ja huonoista mestoista Varsovassa. FonoBarin terassilla tapasimme Suomessakin vierailleen merimiehen, jonka kanssa juttelimme mm. elokuvista. Meidät esiteltiin ihan kädestä pitäen miehen muulle seurueelle, vaikka kukaan muu ei vaihtanut meidän kanssa sen jälkeen sanaakaan enkä edes muista kenenkään nimeä. Kaiken kaikkiaan puolalaisista jäi rento ja mukava kuva, säheltäminenkään ei tuntunut tässä seurassa nololta.
Summa summarum: Puola oli helvetin hieno mesta, rahaa meni vähemmän kuin olisin ikinä uskonut, matkamuisto-leffat vaikuttavat kiinnostavilta ja aion ehdottomasti yrittää väsätä puolalaista perinneruokaa kotonakin. Seuraavaksi odottaakin sitten paluu arkeen ja normaaliin postausmeininkiin. Elokuvista siis lisää taas ensi postauksessa!
Puola teki suuren vaikutuksen ja olisi mukava käydä siellä joskus uudemmankin kerran. Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi hyvin ystävällisiä. Asiakaspalvelutilanteissa kohtasin vain yhden aidosti vittuuntuneen ihmisen. Yhteistä kieltä ei aina löytynyt, mutta ymmärrystä senkin edestä. Yritimme opetella joitakin avainsanoja puolaa ja käyttää kieltä esim. kahviloissa ja ravintoloissa tilausta tehdessä. Usein yritykset menivät edes sinnepäin oikein, mutta muutamalla kerralla sokeltamisemme sai aikaan lähinnä nauruntyrskähdyksiä. Juna-asemilla englantia puhuttiin todella huonosti, mutta onneksi meillä oli lapulla ylhäällä matkustusajat ja -päivät. Ne olivat korvaamaton apu lippuja varatessa.
Puolassa tuli varmaan juteltua paikallisten kanssa enemmän kuin missään muualla, johtuen suureksi osaksi etenkin varsovalaisten innostuksesta ulkomaalaisia kohtaan. Heti ensimmäisenä iltana baarissa seuraamme liittyi paikallinen mies, joka antoi kullan arvoisia vinkkejä hyvistä ja huonoista mestoista Varsovassa. FonoBarin terassilla tapasimme Suomessakin vierailleen merimiehen, jonka kanssa juttelimme mm. elokuvista. Meidät esiteltiin ihan kädestä pitäen miehen muulle seurueelle, vaikka kukaan muu ei vaihtanut meidän kanssa sen jälkeen sanaakaan enkä edes muista kenenkään nimeä. Kaiken kaikkiaan puolalaisista jäi rento ja mukava kuva, säheltäminenkään ei tuntunut tässä seurassa nololta.
Summa summarum: Puola oli helvetin hieno mesta, rahaa meni vähemmän kuin olisin ikinä uskonut, matkamuisto-leffat vaikuttavat kiinnostavilta ja aion ehdottomasti yrittää väsätä puolalaista perinneruokaa kotonakin. Seuraavaksi odottaakin sitten paluu arkeen ja normaaliin postausmeininkiin. Elokuvista siis lisää taas ensi postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti