keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Puolan tuliaisia, osa II

Hei taas! How queer! palailee nyt joululomilta virkistäytyneenä ja valmiina uusiin elokuvakokemuksiin. Vuoden ensimmäisenä postauksena ajattelin jakaa teille uudenvuodenaaton juhlatunnelmia. Pääsimme vihdoinkin katsastamaan viimeisenkin Puolasta tuodun elokuvan!

Aattoiltapäivänä tässä huushollissa pistettiin bigosit tulille leffaevääksi. Bigos on liha-kaalimuhennos, joka maistui erityisen hyvältä milk bar-henkisessä kanttiinissa hiusverkoilla varustettujen mummojen valmistamana. Toimme reissusta läjän bigos-mausteseosta, jossa on muhennoksen valmistusohjeet - puolaksi. Reseptien selailun ja pienen kikkailun päätteeksi bigos valmistui kuitenkin oikein nätisti ja ihan kelpo kamaa tuli.


Bigosin kaveriksi katsoimme uudemman puolalaisen komedian, äijäilyhuumorintäyteisen Testosteronin (2007).

Testosteron 
(2007) 


Elokuvan alussa autollinen häistä saapuvia vieraita on tulossa jatkopaikalle. Mukana on sulhanen, sulhasen isä ja muutama toistaiseksi tuntemattomaksi jäävä mies, joista yhden naama on selvästi kohdannut toisen miehen nyrkin. Kun seurue pääsee perille katsojalle selviää, että häät on peruttu. Aamuisessa seremoniassa morsian, kaunis laulajatar Alicja käveli ulos omista häistään ja ilmoitti rakastavansa toista miestä. Sulhanen, Kornel, on perheineen tullut eräänlaiseen hätäkokoukseen puimaan tapahtunutta. Nenäverenvuodosta kärsivä häävieras on Biba-lehden reportteri, jota Alicja suuteli intohimoisesti matkallaan ulos kirkosta.

Vuorokauden aikana pelkästään miehistä koostuva joukko käy läpi omia suhteitaan elämänsä naisiin. Kornelin isä on aina ollut suosittu naisten keskuudessa ja hänellä onkin useita lapsia eri naisten kanssa. Sulhaspojan lisäksi paikalla on tämän velipuoli Janusz. Janusz on naimisissa tyrannisoivan vaimonsa kanssa ja Kornel hyvin epäonninen naisten suhteen. Illan ja yön kuluessa esitetään monenlaisia teorioita naisten ja miesten eroista, seksin tärkeydestä, siitä miten naiset lopulta ohjailevat miesten käytöstä ja miten edes jalkapalloa ei olisi, jos maailmassa ei olisi naisia. Siinä sivussa tulee ilmi monenlaisia ristiinmeneviä suhteita, kun selviää, että osa seurueesta on harrastanut vaakamamboa samojen naisten tai toistensa läheisten kanssa.




Heti aluksi piti pistää merkille elokuvan toteutus. Kuvasto on komeaa ja nopeat flashback-leikkaukset toimivat ihan näppärästi, eivätkä pelkästään häiritse, kuten usein. Hahmojen kanssa pääsee melko nopeasti tutuksi, sillä jokainen on persoonaltaan ja olemukseltaan niin erilainen. Huumorista iso osa pyöriikin juuri hahmojen erilaisten ja silti lopulta niin samanlaisten ajatusten ja henkilökohtaisten piirteiden ympärillä. Kaiken keskiössä miesten keskusteluissa on naiset ja seksi ja jokaisella tuntuu olevan aiheesta oma sanansa sanottavana.

Leffa on sinänsä aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta valitettavasti se ei juurikaan etene alkuasetelmien jälkeen. Ensimmäiset puoli tuntia, jopa ensimmäinen tunti kokonaisuudessaan rullaa ihan hyvin, mutta sitten tulee stoppi, joka puretaan vasta viimeminuuttien aikana. Paikallaan junnaaminen alkaa puuduttaa nopeasti ja parituntinen tuntuu kestävän ikuisuuden. Rakastan dialogipainotteisia elokuvia, mutta hahmojen väliset keskustelut eivät myöskään etene enää perusteemojen esittelyn jälkeen, vaan samaa jauhetaan paljon ja hartaasti. Tällaisessa leffassa olisi valtavasti potentiaalia, mutta 95% siitä jää täysin käyttämättä.





Näyttelijäsuorituksia sentään ei voi moittia. Kuivakka huumorikin on välillä ihan hauskaa ja leffasta löytyy muutama aidosti hauska kohtaus. Odottelin julisteen ja DVD:n kannen perusteella jotain kreisikomediaperseilyä, mutta sen sijaan Testosteron yrittääkin olla pohdiskeleva draama, jossa on komedian aineksia vain nimeksi. Yritys on hyvä, mutta lopputulos auttamattomasti liian laahaava ja itseään toistava.

Testosteron (2007)
Ohjaus: Tomasz Konecki & Andrzej Saramonowicz
116 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.1/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti