Link (1983)
Elokuvassa nuori eläintieteiden opiskelija Jane (mm. Leaving Las Vegasista ja Paluu tulevaisuuteen -leffan jatko-osista tuttu Elisabeth Shue) saa avustajanpaikan tohtori Steven Phillipin kartanosta. Phillip on erikoistunut apinoiden tutkimiseen. Syrjäinen kartano keskellä pittoreskia maaseutua on oiva paikka päästää orankit, simpanssit ja muut kädelliset valloilleen ilman naapureiden valituksia. Fiksuin kaikista Phillipin eläimistä on Link-niminen oranki, joka pitää ihmisten vaatteita ja tykkää poltella sikareita. Sen lisäksi kartanossa temmeltävät simpanssit Imp ja Voodoo.
Aluksi kaikki menee mallikkaasti. Vaikka Jane ei aina olekaan yhtä mieltä Phillipin tutkimustavoista, kaksikko tulee hyvin toimeen sekä toistensa että apinoiden kanssa. Eräänä päivänä Phillip kuitenkin lähtee ilmoittamatta Janelle. Auto on kadonnut pihasta, eikä tohtoria löydy mistään. Jane jää yksin apinoiden kanssa. Link on selvästi ihastunut Janeen ja turhautuu aggressiivisesti, kun hänen tunteisiinsa ei vastata. Pian tilanteen koko kauheus alkaa paljastua Janelle: tohtori ei olekaan lähtenyt. Apinat ovat murhanneet hänet.
Tässäpä jälleen idea, jossa on paljon potentiaalia. Olemme tottuneet näkemään apinat leffoissa hassunhauskoina sidekickeinä, mutta Linkistä on hupi kaukana. Apinat itse ovat ihan loistavia ja näyttelevät itse asiassa ihmisiä paremmin. Tuntuukin vähän siltä, että Frankliniltä on tyystin unohtunut ihmisten ohjaaminen. Hahmoissakaan ei lopulta ole hurraamista, sillä kenelläkään ei ole oikein minkäänlaista persoonaa. Hahmot vain ovat. Liekö tarkoituskin.
Leffasta löytyy muutama huomiotaherättävän upea kuva ja taustalla jyllää lähinnä kasaribiiteistä koostuva soundtrack, joka antaa mielenkiintoista kontrastia uinuvalle maaseudulle. Vaikka elokuva on luokiteltu pääasiassa kauhuksi, sitä se ei juurikaan ole. Vasta ihan viime hetkillä päästään astetta jännittävämpiin tunnelmiin, kun raivostunut Link jahtaa Janea ja tämän poikaystävää läpi sokkeloisen kartanon. Välillä sympaattisen näköistä Linkiä on vaikea uskoa sarjamurhaajaksi, mutta toisaalta välillä juuri tuo sympaattisuus alkaa tuntua kevyesti kammottavalta.
Elokuva etenee välillä tuskallisen hitaasti ja 103-minuuttisena se kärsii ylipituudesta. Selvää karsittavaa löytyy ihan etsimättäkin. Leffan alkukohtauksessa lapsi on menossa nukkumaan ja pelkää katolta kuuluvia ääniä. Samaan aikaan vanhemmat katsovat alakerrassa vanhaa Hollywood-apinaleffaa. Annetaan ymmärtää, että katolla liikkunut otus oli kissaa jahtaava simpanssi, mutta tällä kohtauksella ei ole mitään tekemistä koko loppuleffan kannalta. Miksi se siis edes on siinä? Ehkä tarkoituksena oli heti alussa luoda jonkinlaista jännitettä, mutta seuraavan kerran jotain jännittävää tapahtuukin vasta puolen välin tienoilla tai sen jälkeen.
Pienistä puutteista huolimatta Linkin katsoo ihan mielellään - ainakin kerran.
Link (1983)
Ohjaus: Richard Franklin
103 minuuttia
Oma arvosana: 6.7/10
Sammakot (Frogs, 1972)
Elokuvan alussa kanootilla soudellut Picket Smith joutuu pieneen onnettomuuteen, kun rikkaan perheen vesa Clint Crocket ajaa hänet moottoriveneellään kumoon. Smith päätyy saarelle Crocketien kartanoon, johon koko lähisuku on kokoontunut juhlan merkeissä. Seuraavana päivänä on nimittäin itsenäisyyspäivä ja vuoden tärkein juhla perheen päälle, vanha herra Jason Crocketille. Etenkin naisia vaivaa eräs asia - sammakot. Sammakoita on epätavallisen paljon ja ne kurnuttavat ympäri vuorokauden. Picket Smith on freelance-valokuvaaja ja jonkinmoinen luontoekspertti, joten Jason lähettää hänet tutkimaan, miten kurnuttajista voisi päästä eroon.
Toisin kuin juliste ja leffan nimi antaa ymmärtää, sammakot eivät oikeastaan suoranaisesti tapa ketään (patsi ehkä ihan lopussa). Sen sijaan sammakot vaikuttavat enemmänkin olevan jonkilaisia eläinten komentajia ja heidän alaisuudessaan kapinaan nousevat matelijat, selkärangattomat ja muut suoeläimet. Siinä mielessä elokuvan tarkempi nimi voisikin olla Sammakot, sisiliskot, krokotiilit, kilpikonnat, käärmeet ja hämähäkit. Joka tapauksessa, eläimet tuntuvat liittoutuneen ihmisiä vastaan ja kun itsenäisyyspäivä koittaa, päitä alkaa putoilla.
Olin hyvin yllättynyt tästä leffasta tai oikeastaan siitä, että se on ihan hyvin tehty. Odotin, että sammakotkin olisivat jotain käsinukkeja, mutta itse asiassa leffaa varten hankittiin puolisen tuhatta oikeaa sammakkoa, muista elukoista puhumattakaan. Näytteleminen on parhaimmillaan kuolinkohtauksissa tai silloin, kun joku perheenjäsenistä löytää toisen kuolleena. Paniikin esittäminen ei ole tämän porukan bravuuri, joten hupia riittää. Joukosta erottuu edukseen perheen pää Jason, jota esittää Hollywood-konkari Ray Milland. Tällaisessa porukassa on helppo huomata jos joku osaa oikeasti näytellä.
Leffan teemasta on helppo saada suorat mielleyhtymät Hitchcockin Lintuihin; molemmissa luonto hyökkää suunnitelmallisen oloisesti ihmisen kimppuun. Sammakoissa eläinten toiminnan tahallisuus ja oikeutus on vielä selvempää, sillä Jason Crocketilta ei löydy arvostusta saarensa ekosysteemiä kohtaan. Tätä seikkaa ei kuitenkaan alleviivata mitenkään liikaa, eikä meno muutu missään vaiheessa turhan vakavaksi tai saarnaavaksi. Sammakot onnistuu luomaan jännitystä paremmin kuin Link, vaikka ei sisälläkään yhtä jännittäviä yksittäisiä kohtauksia. Jatkuva sammakoiden ja liskojen kuvaaminen saa kuvittelemaan, että ne todella suunnittelevat jotain.
Kuten hyvissä ihmistenlahtausleffoissa yleensäkin, kuolemakohtaukset ovat niitä parhaita, muutenkin kuin uusiin sfääreihin menevän näyttelemisen vuoksi. Fiksut eläimet osaavat tiputtaa hyllyltä juuri myrkkyä sisältäviä purkkeja, tyhmä ihminen yrittää juosta krokotiiliä takaperin karkuun ja parin minuutin pakojuoksu metsässä repii polvet verille ja mekosta hihan irti. Minulle on vieläkin täysi mysteeri, miten kilpikonna saa ketään hengiltä. Kuvassa nainen on juuttunut jaloistaan järven pohjamutaan ja kilpikonnan lähestyy naisen huutaessa. Seuraavaksi akka kelluukin jo järvessä hengetönnä.
Onneksi Picket Smith sentään on keksinyt oivan tavan estää käärmettä puremasta. Kun käärme hyökkää kimppuun, pitää vain ottaa siitä ronskilla otteella kiinni ja heittää matelija hevon helvettiin siitä häiritsemästä. Tämä tulisi mielellään suorittaa ilman paitaa.
Aluksi olin hieman pettynyt, kun Sammakot ei ollutkaan jatkuvaa perseilyä alusta loppuun ja siinä tuntui olevan osittain samoja ongelmia kuin Linkissä: hahmoilla ei ole erityisemmin karismaa (Jasonia lukuunottamatta) ja jännityselementtikin jää pieneksi. Viihdyttävät kuolinkohtaukset kuitenkin pelastavat tämän leffan. Monet naurut irtoaa, vaikka tahti tuntuu aluksi hitaanpuoleiselta. Plussaa hauskoista kohtauksista, hyvästä kuvauksesta, sopivan absurdista tarinasta ja monista hienoista yksittäisistä eläinkuvista. Miinusta hitaasta käynnistymisestä ja harhaanjohtavasta nimestä ja julisteesta (niin hieno kuin se onkin).
Kaikista absurdeista kohtauksista erityismaininta täytyy antaa sille, kun nainen ottaa kyytiin sammakoita pakenevan liftariporukan, joista yhdellä on haulikko. "Hei, tule vain kyytiini, sinä tuntematon mies aseen kanssa!"
Kuten hyvissä ihmistenlahtausleffoissa yleensäkin, kuolemakohtaukset ovat niitä parhaita, muutenkin kuin uusiin sfääreihin menevän näyttelemisen vuoksi. Fiksut eläimet osaavat tiputtaa hyllyltä juuri myrkkyä sisältäviä purkkeja, tyhmä ihminen yrittää juosta krokotiiliä takaperin karkuun ja parin minuutin pakojuoksu metsässä repii polvet verille ja mekosta hihan irti. Minulle on vieläkin täysi mysteeri, miten kilpikonna saa ketään hengiltä. Kuvassa nainen on juuttunut jaloistaan järven pohjamutaan ja kilpikonnan lähestyy naisen huutaessa. Seuraavaksi akka kelluukin jo järvessä hengetönnä.
Onneksi Picket Smith sentään on keksinyt oivan tavan estää käärmettä puremasta. Kun käärme hyökkää kimppuun, pitää vain ottaa siitä ronskilla otteella kiinni ja heittää matelija hevon helvettiin siitä häiritsemästä. Tämä tulisi mielellään suorittaa ilman paitaa.
Aluksi olin hieman pettynyt, kun Sammakot ei ollutkaan jatkuvaa perseilyä alusta loppuun ja siinä tuntui olevan osittain samoja ongelmia kuin Linkissä: hahmoilla ei ole erityisemmin karismaa (Jasonia lukuunottamatta) ja jännityselementtikin jää pieneksi. Viihdyttävät kuolinkohtaukset kuitenkin pelastavat tämän leffan. Monet naurut irtoaa, vaikka tahti tuntuu aluksi hitaanpuoleiselta. Plussaa hauskoista kohtauksista, hyvästä kuvauksesta, sopivan absurdista tarinasta ja monista hienoista yksittäisistä eläinkuvista. Miinusta hitaasta käynnistymisestä ja harhaanjohtavasta nimestä ja julisteesta (niin hieno kuin se onkin).
Kaikista absurdeista kohtauksista erityismaininta täytyy antaa sille, kun nainen ottaa kyytiin sammakoita pakenevan liftariporukan, joista yhdellä on haulikko. "Hei, tule vain kyytiini, sinä tuntematon mies aseen kanssa!"
Sammakot (Frogs, 1972)
Ohjaus: George McCowan
91 minuuttia
Oma arvosana: 7.0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti