perjantai 15. maaliskuuta 2013

Netflix-testi: puolessa välissä

Netflix-testauskuukausi jatkuu (seuraavaksi yritän ujuttaa väliin kauan odotetun seuraavan Disney-postauksen, lupaan!). Netflix on ollut nyt tässä taloudessa käytössä kaksi viikkoa ja kuherruskuukauden voisi jo sanoa olevan ohi. Tähän mennessä palvelusta on löytynyt melko tasaisesti sekä hyvää että huonoa.

Ensinnäkin, tämän toisen viikon aikana olen huomannu omassa leffojenkatsomisessa mielenkiintoisen ongelman. Netflix muistaa aina mihin kohtaan leffan katsominen edelliskerralla jäi (jos leffa siis jää kesken). Koska nettipalvelusta leffan katsominen on niin helppoa eikä vaadi minkäänlaista "sitoutumista" (esim. DVD:n tai kasetin laittamista asemaan), leffa jää erittäin herkästi kesken, eikä sitä sitten tulekaan jatkettua. Varsinkaan jos kyseessä on joku hitusen vähemmän mielenkiintoinen leffa, kuten tällä viikolla The Expendables. Kesken nyt kolmatta tai neljättä päivää ja näyttää vähän siltä, että sille tielleen jää, vaikka harvoin jätän elokuvaa kesken. Muutenkin keskittyminen vaeltelee missä sattuu, kun leffaa katsoo läppäriltä.

Toinen hieman negatiivisempi seikka on automaattinen HD. Onhan se ihan kiva, että leffoja voi katsoa streaminakin teräväpiirtona, mutta meni aika kauan löytää syy, kun kanssaeläjän läppärillä leffan kuva alkoikin mystisesti tökkiä. Aiemmin mitään ongelmaa ei ollut ollut ja nettiyhteyskin on maksiminopeuksinen. Soittimessa on automaattisena asetuksena ruksi kohdassa "Salli HD", joten jos koneen tehot eivät riitä teräväpiirron pyörittämiseen, kuva tökkii ikävästi ja häiritsee leffaan keskittymistä. Netflixissä on erillinen asetusvalikko, josta voi säätää kuvanlaatua, mutta siitäkään ei ollut juuri apua. Ja voin sanoa, ettei se HD-versio nyt niin terävältä näyttänyt, että suoriltaan olisin tiennyt sen olevan HD. Omilla silmilläni en havainnut juuri eroa HD:n ja tavallisen kuvan välillä. Blu-rayn ja tavallisen DVD:n eron sentään olen aina huomannut, joten Netflixin hoodee ei liene ihan niin hoodee kuin voisi kuvitella. Ja silti se kuva tökkii. Omalla läppärilläni tätä tökkimisongelmaa ei ole, mutta kuva ei silti ole niin terävä kuin voisi luulla.

Sarjojen katsominen Netflixistä on sentään mukavaa. Seuraava jakso alkaa automaattisesti hetken kuluttua edellisen toistamisesta ja palvelu muistaa minkä jakson katsoit viimeksi. Tämä jos mikä on siis kätevää, kun väsyneenä sunnuntai-iltapäivänä haluaa vain maata sohvalla ja katsoa kymmenen Arrested Developmentia putkeen. Se onkin ainoa sarja mitä on tullut katsottua, koska se jäi meiltä aikoinaan kesken ja minä olen huono katsomaan sarjoja. Dokkareista voisin myös antaa plussan, koska Netflixin dokkarivalikoima on mielestäni parempi kuin fiktioleffavalikoima.

Kuluva viikko on ollut leffojan kannalta joka tapauksessa huono, mihinkään ei oikein riitä keskittyminen, eikä Netflixin leffavalikoima nyt niin houkutteleva ole, että sitä ilosta kiljuen suuntaisi selailemaan. Tähän mennessä palvelu onkin toiminut lähinnä omien masokististen ysäri-perversioiden toteuttamiseen ja katselussa on ollut paljon uskomatonta hömppää. Kanssaeläjän pyynnöstä suostuin jopa katsomaan Riku Rikkaan, pääosassaan Macaulay Culkin. Huh huh. Muutama oikeastikin hyvä leffa on toki tullut katsottua, kuten esimerkiksi eteläkorealainen Oldboy. Saa nähdä mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Testi on puolessa välissä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintosta että Netflixin normikuva on tosiaan lähes samanlainen kun hd, mutta Viaplaylla ei-hd on täysin katselukelvotonta.

    Viaplayn tarjonta, käyttö ja ominaisuudet on parempia, harmi vaan että elokuvia ei juuri voi katsoa kuin hd:na, enkä todellakaan ole mikään hifistelijä (on tullut katsottua Immortal Beloved kasetilta jonka kuva heltyi näkymään - ja silloinkin huonosti - noin 1/3 elokuvasta, puhumattakaan salattujen kanavien negatiivikuvaleffoista.) Digitaalimössö ja terävyyden jatkuva vaihtelu on kuitenkin sellasta, jota en jaksa.

    Netflix (ja Viaplay) on lähinnä ihan okei. Ei haittaisi vaikka katoaisi maan rakoon mutta voin yhtä hyvin maksaa sellaisen hinnan ja hyödyntää sitä tarvittaessa.

    Kyllä todellakin saan elokuvasta enemmän irti jos katson sen dvd:ltä, vhs:ltä tai tottakai teatterissa, mutta tällainen tuo aivan uusia ulottuvuuksia siihen mitä voi "samalla rahalla" katsoa, josta ei muuten maksaisi.

    Itse en ainakaan kerkeä katselemaan enää Netflixiä, ensimmäisen kuukauden (hädin tuskin) huuman jälkeen. Sen kyllä huomasin että dokkaritarjonta on huippu.

    Netflixin saa myös helposti jenkkitaajuudelle, mutten itse viitsi ainakaan vielä sitä kokeilla. Saattaisi olla tuhoisaa jos tarjonta olisikin oikeasti huippu..

    VastaaPoista
  2. Jenkkitarjontaan pääsee käsiksi kätevästi mediahint.comin kautta. Vain pari klikkausta ja boom, valikoima on huikea! Itse katson nykyään vain ja ainoastaan sisältöä sieltä.

    VastaaPoista