Matkalla pääkopan uumenissa

Inside Out - Mielen sopukoissa 

(Inside Out, 2015) 

Ah, pitkästä aikaa uusi elokuva, jota oikeasti odotin innolla. Kaikkihan jo tietävät, että rakastan Pixaria. Jopa senkin jälkeen, kun kuulin sen (mahdollisesti) pilaavan upeasti päättyneen Toy Story-trilogiansa nelososalla. Lisäksi kaikenlaiset Olipa kerran elämä ja Osmosis Jones -tyyliset jutut ovat myös ihan hemmetin kiehtovia. Ihmiskehon toiminnan muuntaminen animaatiomaailmaksi vaatii kekseliäisyyttä. Kun kuulin, että Inside Outin pääosassa ovat tunteet, innostuin ihan kunnolla.

Onhan näitä tehty, ei siinä. Väittäisin silti, että Inside Out ottaa asiaan omaperäisen lähestymistavan. Ensinnäkin, nyt ollaan ihan vain aivojen sisällä, ei koko kehossa. Näennäisesti elokuvan pääosassa on 11-vuotias Riley, jonka perhe on juuri muuttamassa kotoisasta Minnesotasta suureen San Franciscoon. Rileyn, kuten kaikkien meidän, päässä on pääkonttori, head quarters, jossa tunteet toimivat. Ilo, Suru, Kiukku, Inho ja Pelko tekevät kaikki osansa, jotta Rileyn elämä sujuisi hyvin.

Kun Riley tekee muiston, se pyörii kuulana hänen pääkonttoriin. Kuula on muiston pääasiallisen tunteen värinen. Iloinen muisto on kultainen, surullinen sininen, vihastuttava punainen, inhottava vihreä ja ahdistava violetti. Suurimmaksi osaksi Rileyn muistot ovat olleet kullankeltaista höttöä, sillä tyttö on perusluonteeltaan positiivinen. Tärkeimmät muistot tallentuvat ydinmuistoiksi, jotka määrittelevät Rileyn persoonallisuutta. Ydinmuistot antavat voimaa sellaisille paikoille Rileyn mielessä, kuin jääkiekkosaari, perhesaari ja höpsösaari. Muut kuulat tallennetaan päivän lopuksi pitkäaikaismuistiin.

Muutto uuteen kaupunkiin saa kuitenkin tunteet valloilleen. Riley alkaa kaivata kotikaupunkiaan. Uusi kämppä on karmea, muuttoauto on myöhässä, eikä San Franciscossa voi yhtä helposti harrastaa Rileyn suosikkiurheilua, jääkiekkoa. Kaiken tämän myllerryksen keskellä päässä tapahtuu kummia. Suru saa kyvyn käpälöidä vanhoja muistoja ja muuttaa niitä surullisen sinisiksi.

Kun Ilo yrittää estää Surua muokkaamasta muistoja, he molemmat imeytyvät putken kautta pitkäaikaismuistiin. Hups! Mukana menevät myös kaikki ydinmustot. Ilon ja Surun täytyy yrittää löytää tiensä takaisin pääkonttoriin ja viedä ydinmuistot paikoilleen ennen kuin Rileyn persoonallisuus muuttuu peruuttamattomasti. Samalla Kiukku, Inho ja Pelko jäävät kolmistaan ohjaimiin, eikä siitä voi tietysti syntyä muuta kuin sotkua.

Inside Out ei todellakaan pettänyt, vaikka ennakko-odotukset olivat melko kovat. Kyseessä on taattuun Pixar-tyyliin erittäin hyvin mietitty elokuva viimeistä piirtoa myöten. Upposihan sen tekemiseenkin kyllä viisi vuotta eli ei ihme. Tarinan edetessä selviää monta ihmismielen jännää seikkaa, kuten mistä korvamatona päässä soivat biisit tulevat, miten kerran opitut asiat unohtuvat sekä miten faktat ja mielipiteet menevät sekaisin.

Lisäksi casting on liki täydellinen. Lewis Black kiukkuna? Kyllä! Näyttelijäsuoritukset ovat muutenkin sen verran hyviä, että leffaan voi upota mukaan ilman huolta tuskallisesta ylinäyttelemisestä tai huonosti toimitetuista reploista. Amy Poehler on myös erinomainen Ilo.

Kaiken kaikkiaan suurimman vaikutuksen teki Pixarin herkkä lähestymistapa ihmismielen kummallisuuksiin, siihen miksi suruakin tarvitaan ja miksi kaikille tunteille on paikkansa. On helppo samaistua myrskyisässä elämänvaiheessa melovaan Rileyyn. Joskus itsestäkin on tuntunut siltä, ttä puikoissa ovat pelkkä kiukku, pelko ja inho.

Kuten monen muunkin Pixar-leffan, Inside Outin suurimpia vikoja on se, että sen haluaisi nähdä heti uudelleen ja sitä joutuu vielä odottamaan.

Inside Out - Mielen sopukoissa (Insidet Out, 2015)
Ohjaus: Pete Docter
94 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 9.3/10