maanantai 6. joulukuuta 2010

Aleksi Salmenperä x 3

Kotimaista osaamista Itsenäisyyspäivän kunniaksi! Aleksi Salmenperä on ohjannut vain kolme kokopitkään elokuvaa ja ajattelin käydä läpi koko trion.


Lapsia ja aikuisia - kuinka niitä tehdään (2004)
Tämän Salmenperän elokuvan katsoin vasta tätä postausta varten.

Päähenkilö Venla (Minna Haapkylä) haluaisi lapsen, mutta hänen urheilijapoikaystävänsä Antero ei. Pari on pitänyt yhtä jo 15 vuotta ja Venlan biologinen kello tikittää rajusti. Pariskunnan molemmilla osapuolilla on erittäin vahvat ja vakaat näkemykset siitä, mitä he haluavat. Molemmat ovat myös valmiita menemään toisen selän takana äärimmäisyyksiin saadakseen tahtonsa läpi. Keskinäinen tahtojen taisto saa koomisia piirteitä.

Venla työskentelee lapsettomuusklinikalla ja ystävystyy työtoveriinsa, hieman boheemiin Satuun (Minttu Mustakallio). Venla avautuu omista ongelmistaan Sadulle ja naisten ystävyys syvenee pian rakkaudeksi. Naista harvemmin ymmärtää kukaan yhtä hyvin kuin toinen nainen.

Elokuva ottaa kantaa tärkeisiin asioihin, ihmissuhteisiin, parinvalintaan ja elämän jatkamiseen. Lesbosuhde tulee vähän turhan väkinäisesti kuvioon mukaan, mutta muuten leffa on sulava. Näyttelijäsuoritukset ovat mukavan aitoja ja maanläheisiä. Päähenkilöiden lisäksi tarinasta löytyy muutamia mielenkiintoisia sivuhahmoja. Lapsia ja aikuisia ei ole yhtä hyvä, kuin Salmenperän myöhemmät työt, mutta esikoisohjaukseksi varsin mainio.

Lapsia ja aikuisia - kuinka niitä tehdään? (2004)
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
101 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.0/10


Miehen työ (2007)
Miehen työ on juurikin se elokuva, joka sai minut kiinnostumaan Aleksi Salmenperän muista töistä. Ja Miehen työ kiinnosti jo alun alkujaan niin paljon, että katsoin sen peräti telkkarista oikeaan esitysaikaan, mitä en normaalisti juurikaan tee.

Miehen työ kertoo Juhasta (Tommi Korpela) ja hänen perheestään, johon kuuluu vaimo Katja ja kolme lasta, Akseli, Oona ja Ida. Katja syö masennuslääkkeitä ja Juha toimii perheen elättäjänä. Asiat saavat käänteen huonompaan, kun Juha irtisanotaan töistään betonitehtaalla. Kotona Juha ei kerro kenellekään saaneensa kenkää, vaan lähtee yhä joka aamu "töihin" tavanomaiseen aikaan. Mies päättää alkaa tehdä yksityisenä remonttihommia tienatakseen rahaa. Remonttihommat kuitenkin luiskahtavat raiteiltaan jo ensimmäisellä keikalla, kun naispuolinen asiakas pyytää Juhaa kampaamaan tämän hiuksia alasti. Koska rahallinen korvaus on melko muikea, Juha suostuu. Pian remonttihommat vaihtuvatkin maksulliseen seuralaispalveluun. Perheystävä, taksikuski Olli (Juha Volanen) alkaa toimia Juhan kuskina. Salaisuus tietysti paisuu ja paisuu, jokainen vale pistää lumipallon liikkeelle entistä lujempaa ja lopulta kasassa on täysi kaaos.

Salmenperä tutkii elokuvassaan suomalaista miestä erikoiselta kantilta. Miten pitkälle Juha on valmis menemään, ettei joutuisi myöntämään perheelleen olevansa työtön? Korpela ja Volanen tekevät molemmat loistavaa työtä yhdessä ja erikseen. Korpela on perusteellisen juro, stereotyyppinen suomalainen mies. Suomalaisen miehen keinot osoittaa välittämistä ja rakkautta ovat aina perustuneet suurelta osin tekoihin, ei sanoihin. Elättämällä perheensä Juha osoittaa välittävänsä, mutta onko sillä väliä millaista työtä leivän eteen tekee?

Miehen työ (2007)
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
103 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.6/10


Paha perhe (2010)
Pahan perheen tsekkasin kesällä Sodankylän elokuvajuhlilla. Elokuva oli vielä Miehen työtä parempi ja jätti odottamaan jo mielenkiinnolla Salmenperän seuraavaa teosta.

Käräjätuomari Mikael Lindberg (Ville Virtanen) asuu uuden vaimonsa ja kahden poikansa kanssa jokseenkin rauhallista elämää. Pojista vanhempi, Dani (Lauri Tilkanen), on edellisestä, myrskyisästi päättyneestä avioliitosta. Avioliitosta on myös toinen lapsi, tytär Tilda (Pihla Viitala), joka asuu äitinsä kanssa Kööpenhaminassa. Pian Tilda saapuu kuitenkin sekoittamaan perheen arkea, kun hänen äitinsä kuolee Tanskassa. Tilda muuttaa saman katon alle perheen kanssa. Mikael pyytää vaimoaan ja nuorempaa poikaansa muuttamaan siksi aikaa hotelliin konfliktien välttämiseksi.

Tilda ja Dani ystävystyvät pian ja hakevat toisistaan tukea. Ylihuolehtivaisen isän epäilykset heräävät. Hän alkaa pelätä lastensa ajautuvan sukurutsaussuhteeseen. Todellisuudessa Dani ja Tilda suunnittelevat karkaavansa yhdessä Suomesta. Dani on löytänyt Tildaan tutustuttuaan oman villin ja vapaan puolensa, joka jyrkän isän kasvatuksen alla on ollut tukahdutettuna vuosia. Mikael yrittää kaikkensa estääkseen lastensa suunnitelmat.

Paha perhe on tragikoominen tarina siitä, kun kontrolli pettää. Huolehtivan ja jäykän Mikaelin yritykset hallita lastensa elämää ovat lähinnä surkuhupaisia ja säälittäviä. Isän ote lipsuu jatkuvasti. Kuten jo sanoin, elokuva oli vielä Miehen työtä parempi ja monella eri tavalla. Välillä kuvat olivat suorastaan upeita ja varsinkin viimeinen kuva jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Elokuvan on tuottanut Aki Kaurismäki ja jotain kaurismäkeläistä siitä löytyykin. Näyttelijäsuoritukset ovat suomalaisen nykyelokuvan parhaimmistoa, varsinkin Ville Virtanen tekee unohtumatonta työtä epätoivoisena isänä.

Paha perhe (2010)
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
90 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 9.1/10

1 kommentti:

  1. Viimenen kuva ei tosiaan ole hävinnyt vieläkään mielestä, niin upea. Koko leffa on ihan mieletön ja toistaseks Salmenperän elokuvat on parantunut huomattavasti aina edellisestä, toivottavasti sama suhdanne jatkuu.

    VastaaPoista