Hero with buns of steel

Santo -projekti on ollut semitauolla. Välillä vain yhden leffan viikkotahti on tuntunut jopa liian rankalta, varsinkin kun tässä välissä elokuvat eivät ole olleet erityisen päräyttäviä. Valitettavasti.



10. Santo vs. the Strangler (Santo contra el estrangulador, 1965)
Juhla-Santo! Vaikka kymmenes leffa ei oikein tunnu missään, kun jäljellä on vielä yli 40. Mutta ei nyt pilata tätä ylevää tunnelmaa.

Kymmennennessä Santossa sankarimme kohtaa Kuristajan. Leffa alkaa varieteeshow'lla, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Välissä tulee painimatsi, näytetään kun Kuristaja kuristaa nuoren neitosen shown backstagella ja sitten seuraa lisää varieteeta. Kestää melko kauan ennen kuin päästään itse asiaan.

Joka tapauksessa, leffan juju on siinä, että Kuristaja nirhaa kauniita nuoria näyttelijäneitosia teatterin pukuhuoneissa ja Santon pitää etsiä kelmi ja painia tämä kumoon. Juoni jää pahasti leijumaan ilmaan, eikä oikein sovi osaksi leffan kuvitusta ja rytmiä. Oikeastaan juonta on aivan liian vähän, iso prosentti leffasta koostuu joko varieteesta tai painista. Tanssia-laulua-painia... Pahiksena Kuristajaan ei saa oikein mitään otetta. Tyypistä kerrotaan niin vähän, ettei oikein jaksa kiinnostaa kuka neidot ottaa päiviltä.

Piristystä muuten tylsään juoneen tuo pikkupoika, joka eräänä iltana löytyy Santon auton takapenkiltä. Mukisematta Santo kuskaa pojankoltiaisen kotiinsa ja ryhtyy näyttelemään isähahmoa vesselille. Wtf... Mitä ilmeisimmin Santo adoptoi ipanan tuosta vaan. Niin hyvä sydän Santon kookkaan rintakehän alla sykkii. Voiko kukaan orpo toivoa parempaa isänmallia kuin trikoissa rinta paljaana juoksentelevan Santon?

Muutamaa ihan jännää pientä perseilyjuttua lukuunottamatta kyseessä on aika mitäänsanomaton Santo.

Santo vs. The Strangler (Santo contra el estrangulador, 1965)
Ohjaus: René Cardona
90 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 3.3/10



11. Santo vs. the Ghost of the Strangler (Santo contra espectro del estrangulador, 1966)
Kuristaja tekee paluun! Valitettavasti!

Kuristaja ei sitten kuollutkaan ja kaikki on taas huonosti. Kelmi palaa vanhaan suosikkiharrastukseensa ja lahtaa jälleen nuoria näyttelijättäriä. Ja nauraa paljon. Ihan älyttömän paljon. Kuristajan muka-evil nauru on yksi leffan suurimpia turn-offeja.

Varieteeta on taas ihan helvetisti. Ja painia siinä välissä, eli tanssia-laulua-painia -kuvio säilyy entisellään. Kaikista ihmeellisintä on, että ensimmäisen leffan tapahtumista pidetään jossain määrin jopa kiinni. Santolla on edelleen adoptiopoika!

Kuristajan paluu jää tylsäksi. Näin huonosta leffasta ei tee mieli kirjoittaa enempää. Loppujen lopuksi tämä tekele eroaa ekasta Kuristajasta niin vähän, ettei uutta asiaa edes oikein ole. Kuitenkin ihmeellisiä kohtauksia on sen verran enemmän, että tekele yltää hitusen edeltäjäänsä paremmaksi.

Leffan ehkä parhaassa kohtauksessa Kuristaja hautaa Santon elävältä arkussa. Mahtava supersankarimme työntää arkun kannen auki perseellään ja sukeltaa pinnalle mullan seasta. Taas yksi esimerkki siitä miksi Santo on kuitenkin aika mahtava.

Santo vs. the Ghost of the Strangler (Santo contra espectro del estrangulador, 1965)
Ohjaus: René Cardona
82 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 4.1/10


12. The Grave Robbers (Profanadores de tumbas, 1966)
Santo vastaan haudanryöstäjät! Ilkeä tiedemiesheppu Toicher varastelee nuorena kuolleiden ruumiita herättääkseen ne uudelleen eloon. Projektista on tullut miehelle pakkomielle. Apuriensa kanssa hän raidaa öisiä hautausmaita. Ankarien tutkimusten jälkeen hän on tullut siihen tulokseen, että hänen kokeensa tulee toimimaan ainoastaan, jos henkiinherätettävä on itse Santo. Tiedemies apureineen yrittää kaikkensa kidnapatakseen Santon, tappaakseen tämän ja herättääkseen uudelleen henkiin. Jep. Semmosta tällä kertaa.

Santo on tässä elokuvassa vähiten sankari ikinä. Ei voi kuin ihmetellä elokuvantekijöiden mielikuvitusta ja sen puutetta. Santo on muka kaikkivoipa supersankari, mutta joutuu silti esimerkiksi avaamaan ja sulkemaan autotallinsa portit itse. Miksi sellaista pitää edes katsojalle näyttää? Tuskin on mitään niin epäinspiroivaa, kun katsoa miten Santo avaa autotallin portit, menee autoon, hurauttaa kadulle, nousee autosta, sulkee portit ja palaa takaisin autolle. Buu!

Leffassa nähdään myös aika paljon Santoa hengailemassa kotona, lukemassa lehteä, soittamassa puhelimella, lepäilemässä... Onko Santo vain joku lähiön luuseri, joka hengaa painikamoissa päivät pitkät ja haaveilee supersankaruudesta? Odotin jo, että leffan lopussa näytetään Santo mielisairaalassa ja koko tarina on ollut pelkkää sairaan miehen mielikuvitusen tuotetta tai fläshbäkkiä.

Ihan kelpo Santo muutaman massiivisen pettymyksen jälkeen. Vaikka kyseessä ei ole paras Santo -leffa ikinä, perseilyä on aika soppelisti ja juonikin on jonkinlainen. Muutaman aivan kelvottoman leffan jälkeen ihan mukava piristys.

The Grave Robbers (Profanadores de tumbas, 1966)
Ohjaus: José Diaz Morales
85 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 4.7/10


Santo -projekti jatkuu jälleen ensi vuonna, todennäköisesti vasta helmikuussa. Silloin sankarimme saa rinnalleen toisenkin lucha libre -legendan.