Sodankylän elokuvajuhlat 2011, osa 3

Työvuoroni alkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 3.00. Puoli tuntia myöhemmin Lapinsuussa alkoi uusintanäytös jo aiemmin näkemästäni Bird on a Wire -dokkarista, joten pääsin katsomaan leffan toisenkin kerran, tällä kertaa tosin projektorihuoneen pienestä ikkunasta. Näytös loppu 5.15 aamulla ja pääsin nukkumaan vasta kuuden maissa. Hurjasta väsymyksestä huolimatta unensaanti oli mahdotonta, sillä useampi samassa huoneessa olleista kuorsasi uskomattomalla voimalla. Ennen seitsemään luovutin, keräsin makuupussini ja tyynyni ja muutin Teron pakettiautoon, jossa uinailin kaikessa rauhassa pitkälle iltapäivään.

Sunnuntai 19.6.

Ennen oman festarini päättymistä ehdin käydä katsomassa vielä yhden leffan iltapäivällä. Valitsin omaksi sunnuntai-ohjelmakseni thaimaalaisen, Cannesissakin palkitun Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives. Hei, vieläkö muistatte sen suuren elokuvalistani, josta mainitsin viime vuonna Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin yhteydessä? Sen, johon olen pian lähes viisi vuotta listannut kaikki näkemäni elokuvat? LEF:n aikaan listaan tuli 600. nimi, joka oli syyrialainen animaatio Jasmine Birds ja nyt Uncle Boonmeella on kunnia olla listan 700. elokuva.

Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (Loong Boonmee raleuk chat, 2010)

Thaimaalaisen ohjaajavieraan Apichatpong Weerasethakulin Uncle Boonmee jäi siis festivaalin viimeksi elokuvaksi. Aiempina vuosina juuri viimeinen elokuva on ollut hyvin vaikuttava. Ensimmäisellä kerralla se oli Samira Makhmalbafin Omena (Sib, 1998) ja toisella Bahman Ghobadin Half Moon (Niwemang, 2009).

Kuolemaa tekevä Boonmee pitää syrjäistä maatilaa. Hän saa vierakseen edesmenneen vaimonsa sisaren, Jenin. Päivälliselle liittyvät seuraan myös Boonmeen vaimo ja kauan sitten kadonnut poika. Elokuvan juonta on vaikea kuvailla, koska se ei noudattele mitään perinteisiä kerronnallisia kaavoja. Uncle Boonmee on melkein enemmänkin mielentila kuin elokuva. Leijuva kuvien puutarha.

Uncle Boonmee alkaa vahvasti. Hidastempoinen, pitkillä kuvilla leikittelevä teos on suorastaan lumoava. Silmät laajenevat lautasiksi upean kuvaston edessä. Elokuva on kaunis. Uncle Boonmee onnistuu siinä, missä moni epäonnistuu. Hitaasti kulkeva, rikkonainen tarina rauhoittaa katsojan ja kutsuu seuraamaan, eikä suinkaan ärsytä jahkailullaan. Weerasethakul onnistuu antamaan katsojalle samaa kärsivällisyyttä, mitä hänellä itselläänkin selvästi on.

Jossain puolen välin jälkeen meno menee liian levottomaksi ja aiempi lumous katoaa lähes kokonaan. Loppua kohden ote herpaantuu, eikä mielenkiinto enää pysy samalla tasolla. Tällainen hyytyminen hieman ärsyttää, sillä muuten tässä olisi ollut ainesta Panssarilaiva Potemkinin ohella koko festivaalin vaikuttavimpaan elokuvaan. Olen itse usein turhankin kärsimätön elokuvan katsoja ja joskus tietoisen hidasteleva rytmi ei sovi minulle lainkaan. Uncle Boonmee on kuitenkin onnistunut tunnelmoinnissaan lähestulkoon täydellisesti. Alkupuolisko on niin upea, että alan jo harkita antavani jälkimmäisen puoliskon anteeksi. Komea elokuva joka tapauksessa.

Aion katsoa elokuvan joskus uudelleen ja mieleni tekee katsoa muutama muukin Weerasathekulin elokuva. Tarkoitukseni oli itse asiassa käydä festareilla katsomassa myös Tropical Malady (Sud pralad, 2004), mutta se jäi muiden menojen takia välistä.

Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (Loong Boonmee raleuk chat, 2010)
Ohjaus: Apichatpong Weerasethakul
114 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.0/10

Kaiken kaikkiaan hienot kinkerit jälleen kerran, eikä ole epäilystäkään etteikö tätä ensi vuonna otettaisi jälleen uusiksi. Sodiksesta on tullut jo tämän pariskunnan vuosittainen perinne. Elokuvahullulle joka vuotinen Lapin reissu on yksi vuoden tärkeimpiä tapahtumia ja kohokohtia. Moni tänäkin vuonna nähty elokuva jätti muistelemaan itseään pitkäksi aikaa ja kuten aiemmillakin kerroilla, samalla tuli tutustuttua uusiin elokuvantekijöihin, joiden töitä haluaa nähdä tulevaisuudessa enemmänkin.

Lopuksi muutama itse näpsäisty festarikuva.