IIK!! 2011, osa 1/2

IIK!! -kauhuelokuvafestivaalin 10-vuotispippalointi alkoi perjantaina ensimmäisellä kahdesta festariviikonlopusta. Ohjelman pisin osuus oli Kauhujen yö -leffamaraton, johon emme osallistuneet, mutta pari muuta elokuvaa tuli silti käytyä tsekkailemassa. Ohjelmiston odotetuin oli itselleni tietysti säestetty mykkäelokuva, Vampyr (1932).

Syksy on kuulemma ollut lämpimin 50 vuoteen ja nyt olikin ensimmäinen kerta kun kauhufestareille kelpasi lähteä ilman pitkiä kalsareita ja villapipoa. Sadetta tuli kuin sumutepullosta ja lumen puutteesta johtuen Ii oli ihan harvinaisen pimeä. Juuri sopiva keli siis. Oulussa meinattiin myöhästyä bussista mutta muuten meni ihan mallikkaasti.


Kuutamosonaatti (1988)

Kuutamosonaatti on harvinaislaatuinen kotimainen kauhuelokuva. Harvinaislaatuinen se on jo siksi, että Suomessa tehdään kauhua harmittavan vähän. Tämän vuotinen näytös oli toiveuusinta vuoden 2002 festareilta.

Kansainvälisestikin menestynyt valokuvamalli Anni Stark saapuu takaisin Suomeen kohun saattelemana. Yhteistyö suuren ulkomaisen mallitoimiston kanssa on päättynyt Annin uhitteluun. Kotimaan kamaralla vastassa on mallitoimisto Fatalen manageri, joka ei ole kovin mielissään tilanteesta. Hän aikoo viedä Annin jonnekin kauas metsien keskelle siksi aikaa, että huhu laantuu. Kaksikko päätyy lopulta pieneen lumen saartamaan hiihtomajaan. Manageri lähtee ja jättää Annin yksin koirineen. Johannes-veljen pitäisi saapua seuraavana päivänä hänen seurakseen.

Jo alusta lähtien majassa ja sen ympäristössä on jotain karmivaa. Lähin ihmisasutus on Kyyrölän tila, jota asuttavat vanha eukko ja hänen kaksi sekopää-poikaansa Arvo ja Sulo. Susien lailla ulvova Sulo on lukittu maakellariin. Arvo puolestaan mieltyy Anniin pakkomielteisellä ja pelottavalla tavalla.

Nyt on pakko myöntää, että minusta tuli kertaheitolla fani. Suomalaisessa leffaskenessä tällaiset teokset ovat niin harvinaista herkkua, että pakkohan tästä on jo senkin vuoksi tykätä. Ihan maailman mittakaavassakin on monesti vaikeaa löytää näin hyvin kuvattua ja huolellisesti tehtyä kauhukomediaa. Suomalaisten elokuvaajien kärkikastiin kuuluva Kari Sohlberg tekee ihailtavaa työtä, jälleen kerran.

Kyyrölän ääri-dysfunktionaalinen perhe on elokuvan ehdoton vetonaula. Arvo suoltaa one-linereita siihen tahtiin että heikompia hirvittää. Murrehuumorista huolimatta dialogi ei sorru ihan tavanomaisiin ratkaisuihin vaan kirvoittaa yleisöstä useammatkin yllättyneet naurut.

Näyttelijäsuoritukset ovat suurimmaksi osaksi hyviä ja huonoinakin hetkinä maltillisen huonoja. Oli hauska nähdä leppoisina ja lempeinä hahmoina tutuiksi käyneitä näyttelijöitä kauhuleffarooleissa. Kyyrölän äiteetä näytellyt Soli Labbart on itselleni eniten tuttu Susikoira Roin Saarisen mummona ja Mikko Kivisenhän kaikki tuntevat lähinnä komediarooleista. Kyyrölän Arvoa, leffan ehdotonta kohtauksen varastajaa, näytellyt Kari Sorvali sai työstään Jussi-palkinnon. Koko Kyyrölän perhe uusi roolinsa Kuutamosonaatin jatko-osassa Kadunlakaisijat (1991).

Kritiikkinä voisin mainita sen, että Kyyrölän perheen sekopäisyyden syitä ei juuri availla. Toisaalta liiallinen selittely on aina ärsyttävää. Silti varsinkin Sulo jää todelliseksi arvoitukseksi, pintaraapaisuksi, josta olisi mukava tietää lisää. Elokuvana Kuutamosonaatti on vain hieman keskivertoa parempi, viihteenä puolestaan täyttä tavaraa. Suosittelen!

Kuutamosonaatti (1988)
Ohjaus: Olli Soinio
86 minuuttia
IMDb (traileria en löytänyt, mutta YouTubessa on senkin edestä pätkiä, käykää kattomassa vaikka niitä)
Oma arvosana: 7.2/10


Vampyr (1932)

Vuoden mykkiksenä nähtiin surrealistisensekainen saksalaiskauhu Vampyr. Oikeastaan kyseessä on äänielokuva, mutta dialogia siinä on todella vähän ja suurin osa sanallisesta kerronnasta on hoidettu perinteitä noudattaen väliteksteillä. Säestyksen hoiti tänä vuonna yhtye nimeltä Rausparan.

Nuori mies nimeltä Allan Gray saapuu pieneen majataloon Courtempierren kylässä. Paikka vaikuttaa jo heti kättelyssä aavemaiselta. Erinäisten outojen sattumien kautta Gray saa tietää vampyyrin kirouksen vainoavan kylää. Eräässä kartanossa hän kohtaa vampyyrin pureman Léonen ja tämän huolestuneen sisaren Gisélen. Heidän isänsä murhataan salaperäisesti. Isä jättää ennen kuolemaansa Graylle vampyyreista kertovan kirjan, jonka avulla mysteerin pitäisi ratketa.

Aikoinaan Vampyr sai negatiivisen vastaanoton arvostelevalta lehdistöltä, enkä sinänsä ihmettele. Elokuva ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Vasta vuosia julkaisun jälkeen Vampyria alettiin tosissaan arvostaa. Sitä ennen sitä pidettiin ohjaaja Carl Theodor Dreyenin heikoimpana teoksena.

Ote on vahvasti surrealistinen, unimainen. Samaa linjaa noudatteli myös Rausparanin säestys, jossa käytettiin hyväksi jos jonkilaisia "instrumentteja", kuten kelloja ja posliinikuppeja. Säestys oli omiaan korostamaan tunnelmaa, mutta välillä kikkailu vei liiaksi huomiota, enkä voinut olla vilkuilematta soittajia. "Mistä tuo ääni tulee", oli aika yleinen ajatus päässä. Niinpä joitain osia leffasta meni todennäköisesti hieman ohi. Noitarummun takominen ja joikaaminen sopivat leffaan ehkä parhaiten ja silloin itse asiaan keskittyminen onnistuikin paremmin. Rytmikkäimpien säestyskohtien aikana tuntui kuin olisi katsellut musiikkivideota.

Vaikka olenkin surrealismin ystävä, Vampyr ei yllä suosikkimykkisteni listalle. Se sisältää kuitenkin suuren määrän hienoa kuvastoa. Erityisesti ihastelin taidokkaita ja tehokkaasti käytettyjä kamera-ajoja. Suurin vahvuus onkin juuri visuaalinen ilme. Itse tarina ei ole kovin kantava. Vaikka säestys veikin välillä liikaa huomiota, en usko että tätäkään elokuvaa olisi voinut paremmissa puitteissa nähdä.

Vampyr (1932)
Ohjaus: Carl Theodor Dreyen
83 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.4/10


Ensi viikonloppuna IIKkeily jatkuu perjantaina ja lauantaina. Viime lauantain perusteella festareilla vaikutti olevan tänä vuonna ennätysmäärä ensikertalaisia. Siispä sekaan vain!

Ai niin, ja ensikertalaisille tiedoksi: Iin paras baari on Seon huoltoasemalla. Oikeasti. Kaksi muutakin baaria pitäjästä löytyy, mutta niihin kannattaa suunnata vain jos haluaa maksaa sisäänpääsymaksun siitä, että saa kuunnella discojytää tai paikallista versiota Hopeisesta kuusta karaokessa. Olen puhunut.