Evenings on a Farm Near Dikanka
(Vechera na khutore bliz Dikanki, 1961)
Leffan taustalla häärii ohjaajan ja käsikirjoittajan roolissa Venäjällä hyvin tunnettu Aleksandr Rou, jonka teoksia on nähty myös Suomessa. Mies on tehnyt sekä omia versioitaan klassikkosaduista (mm. Tuhkimo ja Saapasjalkakissa) että satuillut ihan omiaan. Miehen ensiohjaus on Suomessakin nähty elokuva Onnen hauki, joka meni kyllä ehdottomasti katsomislistalle, kun näin siitä pikkupätkän.
Varsinaista perinteistä juonta Dikankissa ei ole, vaan kuten novellikokoelmassa siinä tapahtuu paljon pieniä tarinoita, jotka kiinnittyvät jotenkin toisiinsa. Keskiössä on pieni Dikankan kylä, jossa asuu jos jonkilaista otusta. Kylässä on taitelija-seppä nimeltään Vakula, joka on rakastunut hupaisasti hihittelevään Oksanaan. Turhamainen ja pikkutyttömäisen ilkeä Oksana ei kuitenkaan lämpene Vakulan lähentelyille. Oksana epäilee, ettei miehellä ole tarpeeksi rahkeita (rahaa ja vaurautta) mennä hänen kanssaan naimisiin. Niinpä Oksana asettaa sepälle ehdon: tuo minulle tsaarinnan kengät, niin menen kanssasi naimisiin.
Vakavalla, pottatukkaisella Vakulalla on toinenkin ongelma. Hän on maalannut kylän kirkkoon pilakuvan Pirusta, joka on tapauksesta sittemmin suuttunut ja vannoo kostavansa Vakulalle. Vakula tapaa kylänraitilla Pirun, mutta ovelana miehenä valjastaakin vihtahousun itselleen matkakumppaniksi Moskovaan. Vakula lentää yössä Pirun selässä hakemaan tsaarinnan kenkiä.
Toisessa laajemmassa rinnakkaisjuonessa yhtenä päätekijänä on kylän noita Solokha, jonka luona Piru käy vieraisilla. Kaksikko on varsin hyvää pataa keskenään, mutta pian Pirun täytyy rientää piiloon, kun oven takana onkin toinen mies. Piru piiloutuu hiilisäkkiin. Pian ovella on taas joku, ja taas tuvassa olevan miehen täytyy rientää piiloon. Solokha tyhjentää toisenkin hiilisäkin ja tukkii vieraansa sen sisään. Näin käy vielä kerran, kunnes tuvassa on peräti kolme säkkiä, joista yhdessä on kaksi henkilöä. Säkit sisältöineen aiheuttavat monenlaista kommellusta kylässä, kun ne pääsevät lyllertelemään ulos Solokhan tuvasta.
Dikanki on visuaalisesti rikasta, värikästä ja kaiken kaikkiaan komeaa vanhan ajan fantasiaa. Efektit ovat hienoja, erityisesti telekineettisesti dumplingseja syövä velho. Mies on oikea laiskuuden ja mässäilyn perikuva: istuu vain perseellään ja kastaa dumplingseja smetanassa ilman käsiä. Suuhunkin herkut päätyvät ilman fyysistä ponnistelua. Myös Piru on ihan loistava, hienosti maskeerattu ja eläväisesti näytelty. Pirun näyttelijä Georgiy Millyar oli yksi Roun vakiokasvoista, joka jatkoi uraansa kuolemaansa asti. Millyar poistui keskuudestamme vuonna 1993, 89-vuoden ikäisenä, mutta ehti vielä viimeisten kolmen vuoden aikana esiintyä viidessä eri leffassa.
Dikanki on myös erittäin venäläinen. Yksi hauskimpia juttuja koko leffassa on rapajuoppokaksikko, jotka laulelevat kännissä ja kertovat nuuskatarinoita. Välillä käy mielessä epäilys siitä, liekö tämä lapsille tarkoitettu lainkaan, sen verran viinanhuuruisia ovat kylän ukkojen jutut. Gogolin alkuperäisnovellien pohjalta on tehty itänaapurissa pari muutakin adaptaatiota, tosin TV:n puolelle. Ainakin kuvien perusteella niissäkin meno näyttää niin perusvenäläiseltä että oksat pois.
Leffan tapahtumat sijoittuvat jouluun, mutta silti joulu on leffassa vain sivuroolissa ja ihan hyvä niin. Joulu näkyy leffassa eniten joulukirkossa ja joululauluja laulavina tyttöjoukkoina, jotka kiertävät talosta taloon. Tällaiset satuhassuttelut ovat mielestäni olennainen osa joulua, onhan se omalla tavallaan taianomaista aikaa - jos ei muista niin lapsista ainakin. Dikanki oli juuri sopivaa katsottavaa joulupyhien alle.
Nyt vain toivon, että kinkku voisi siirtyä suuhuni telekineettisellä voimalla, jotta voisin samalla sekä syödä että olla tekemättä mitään. How queer! palaa tammikuussa uusin kujein! Hyviä pyhiä!
Evenings on a Farm Near Dikanka (Vechera na khutore bliz Dikanki, 1961)
Ohjaus: Aleksandr Rou
69 minuuttia
Oma arvosana: 7.8/10
Nyt on kyllä sangen lupaavalta kuulostava ynnä näyttävä video. Pitänee pistää korvan taakse.
VastaaPoista