perjantai 7. helmikuuta 2014

Elokuvaostokset kuvin

No okei, otsikko on vähän hämäävä. En nimittäin ole ostanut ainoaakaan maininnanarvoista elokuvaa hetkeen. Muuta shoppailua sen sijaan on tullut harrastettua suorastaan poikkeuksellisen paljon. Ajattelin siis päivittää vähän shoppailusaldoa tännekin, kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi uuden leffaprojektin ekaa postausta.

Oulun jo klassikoksi muodostunut kirjaston kirjamyynti starttasi jälleen maanantaina ja meikäläinenhän siellä oli roikkumassa ovenrivasta jo 8.45 aamulla - eläkeläisten keskellä. Silti parhaat löydöt teki vasta puolisen tuntia myöhemmin paikalle saapunut kanssaeläjä, joka sai poimittua kirjaläjästä todellisen helmen.


H.R. Giger's Film Designissa on hieman erilainen centrefold.

Kirjamyynnin aamun asiakkaiden ikäjakauma varmaan vaikutti siihen, ettei joku napannut tuota Gigeriä heti kättelyssä. Taschenin Best Movies of the 70's on aika peruskauraa jonkalaista jo hyllystä löytyykin, mutta 70-luvun leffoja tekee aina mieli katsoa lisää. Kirjassa oli piristävästi muutakin kuin mainstream Hollywood-tauhkaa.

Viime viikolla saimme myös viimeinkin aikaiseksi uusia hieman kämpän leffajulistesisustusta. Melkein kolme vuotta seinällä roikkuneet Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Scarface saavat nyt väistyä, kun tilalle saatiin tällaisia hienouksia:



Olen jo vuosikausia ihaillut AllPosters.comin julistevalikoimaa. Nykyään sivustolla on suomenkielinen vastineensakin, joskin aika käpyisesti toimiva sellainen. Metropoliksen ja Fantastic Planetin lisäksi tuli tilattua pari muutakin ei-elokuvajulistetta ja postikuluineen yhden hinnaksi tuli alle 10 euroa. Ei paha, kun tuolla Fantastic Planetilla kuitenkin oli ihan hintaa. Toimituskin oli yllättävän nopea. Lisäksi sivustolla on jatkuvasti erilaisia alekampanjoita ja postikuluttomia kausia. Yllättävänkin suositeltava julistekauppa, huonosti laaditusta suomisivustosta huolimatta.

1 kommentti: