En ole mitenkään peitellyt ärtyneisyyttäni tämän elokuvavuoden suhteen. Ehkä aika kultaa muistot, mutta jokainen vuosi tuntuu vain huonommalta ja huonommalta, noin elokuvamittapuulla arvioituna. Pettymyksiä on ollut paljon, mutta onneksi myös muutama parempi teos. Pulinat pois ja listojen kimppuun:
Ne hyvät
- Menneisyys (Le Passé), 8.6/10
- Kirottu (The Conjuring), 8.5/10
- Rush, 8.4/10
- Dallas Buyers Club, 8.4/10
- The Kings of Summer, 8.3/10
- Cold Eyes (Gam-si-ja-deul), 8.0/10
- The World's End, 7.8/10
- Monsterit-yliopisto (Monsters University), 7.7/10
- Gravity, 7.2/10
- Special Chabbis, 7.0/10
Vuoden parhaaksi teokseksi pääsi tänä vuonna Asghar Farhadin Menneisyys. Mies on tuttu muutaman vuoden takaisesta, yhtälailla mainiosta Nader ja Simin: Ero -leffasta. Farhad on nykyohjaajista ehdottomasti sellainen tyyppi, jota haluan seurata. Tämä mies tulee tekemään vielä mielenkiintoisia juttuja, niin uskon. Menneisyys on monikerroksinen, näennäisesti rauhallisesti kerrottu tarina, jonka pinnan alla kuplivat suuret tunteet.
Yksi vuoden yllättäjiä on ehdottomasti Saw-ohjaajan uusin kauhupläjäys Kirottu. Olen jo aiemminkin mainostanut rakkauttani kummitustalotarinoita kohtaan ja sen huomioiden Kirottu on melkeinpä unelmien täyttymys. Hengästyttävä teos. Tunnelmointia ja jump scarea sopivassa suhteessa. Peiton alla piilotellessa meinasi tulla hiki ja muutama kohtaus oli sen verran pelottava että ne jäivät mieleen pitkäksi aikaa. Hieno ylläri! Loppua kohden homma uhkaa lähteä lapasesta, mutta revittely on tajuttu lopettaa juuri ajoissa. Katsoisin uudelleen, mutta en ylivilkkaan mielikuvituksen vuoksi taida ihan heti uskaltaa.
Myös Rush oli tällaiselle moottoriurheilusta tietämättömälle positiivinen yllätys. Juoneen on ladattu eeppistä dramatiikkaa, mikä on tietysti aina ihan viihdyttävää, mutta hahmot pysyvät mukavasti ehjinä. Dallas Buyers Club kertoo koskettavasta aiheesta omaperäisellä tatsilla, mutta hakee koskettavuutta välillä vääristä paikoista. Jotain jää puuttumaan, vaikka tällaisenäänkin leffa on vuoden tasoon nähden parhaimmistoa. Roolisuoritukset ovat aika perinteistä, jopa laskelmoitua Oscar-kamaa, mutta kieltämättä todella hyviä. Positiivisiin ylläreihin voidaan lukea myös The Kings of Summer. Poikkeuksellisen sympaattinen kasvutarina iski juuri silloin, kun luulin että kasvutarinoilta on nähty kaikki mitä odottaa sopii. Elämänmakuinen teos, joka kelpaa katsoa uudelleenkin.
Listalle on päässyt myös pari ei-amerikkalaista, ei-pohjoismaista leffaa eli todellisia ulkomaan kummajaisia. Cold Eyes on eteläkorealainen surveillance-leffa, jossa erityistiimi varjostajia seuraa etsintäkuulutettuja Seoulin kaduilla. Leffa on remake Hong Kong -filkasta Eye in the Sky (Gun Chung). Special Chabbis on intialainen Bollywood-toimintatykitys, jossa vanha rikollisjengi suunnittelee vielä yhden rahakkaan keikan. Juonikuvio on vähintäänkin perinteinen, mutta itselleni Bollywood on vielä sen verran uusi tuttavuus, että jo se itsessään riittää kuriositeetiksi. Mikäpä olisi parempaa kuin terästää toimitaleffaa muutamalla musiikki- ja tanssinumerolla?
Yksi vuoden puhutuimpia leffoja oli Sandra Bullockin ja George Clooneyn tähdittämä Gravity, joka itselleni oli hypeen nähden pieni pettymys. Plussaa siitä, että leffa on älytty jättää maltillisen pituiseksi. Aivan helvetin pitkä miinus George Clooneyn ällöttävän siirappisesta hahmosta, jota tekee mieli lyödä päin pläsiä oikeastaan koko ajan. Luulin että noin huonoja ja yliampuvia hahmoja tehdään vain Hollywood-parodioihin. Yrgh.
Yksi vuoden yllättäjiä on ehdottomasti Saw-ohjaajan uusin kauhupläjäys Kirottu. Olen jo aiemminkin mainostanut rakkauttani kummitustalotarinoita kohtaan ja sen huomioiden Kirottu on melkeinpä unelmien täyttymys. Hengästyttävä teos. Tunnelmointia ja jump scarea sopivassa suhteessa. Peiton alla piilotellessa meinasi tulla hiki ja muutama kohtaus oli sen verran pelottava että ne jäivät mieleen pitkäksi aikaa. Hieno ylläri! Loppua kohden homma uhkaa lähteä lapasesta, mutta revittely on tajuttu lopettaa juuri ajoissa. Katsoisin uudelleen, mutta en ylivilkkaan mielikuvituksen vuoksi taida ihan heti uskaltaa.
Myös Rush oli tällaiselle moottoriurheilusta tietämättömälle positiivinen yllätys. Juoneen on ladattu eeppistä dramatiikkaa, mikä on tietysti aina ihan viihdyttävää, mutta hahmot pysyvät mukavasti ehjinä. Dallas Buyers Club kertoo koskettavasta aiheesta omaperäisellä tatsilla, mutta hakee koskettavuutta välillä vääristä paikoista. Jotain jää puuttumaan, vaikka tällaisenäänkin leffa on vuoden tasoon nähden parhaimmistoa. Roolisuoritukset ovat aika perinteistä, jopa laskelmoitua Oscar-kamaa, mutta kieltämättä todella hyviä. Positiivisiin ylläreihin voidaan lukea myös The Kings of Summer. Poikkeuksellisen sympaattinen kasvutarina iski juuri silloin, kun luulin että kasvutarinoilta on nähty kaikki mitä odottaa sopii. Elämänmakuinen teos, joka kelpaa katsoa uudelleenkin.Listalle on päässyt myös pari ei-amerikkalaista, ei-pohjoismaista leffaa eli todellisia ulkomaan kummajaisia. Cold Eyes on eteläkorealainen surveillance-leffa, jossa erityistiimi varjostajia seuraa etsintäkuulutettuja Seoulin kaduilla. Leffa on remake Hong Kong -filkasta Eye in the Sky (Gun Chung). Special Chabbis on intialainen Bollywood-toimintatykitys, jossa vanha rikollisjengi suunnittelee vielä yhden rahakkaan keikan. Juonikuvio on vähintäänkin perinteinen, mutta itselleni Bollywood on vielä sen verran uusi tuttavuus, että jo se itsessään riittää kuriositeetiksi. Mikäpä olisi parempaa kuin terästää toimitaleffaa muutamalla musiikki- ja tanssinumerolla?
Yksi vuoden puhutuimpia leffoja oli Sandra Bullockin ja George Clooneyn tähdittämä Gravity, joka itselleni oli hypeen nähden pieni pettymys. Plussaa siitä, että leffa on älytty jättää maltillisen pituiseksi. Aivan helvetin pitkä miinus George Clooneyn ällöttävän siirappisesta hahmosta, jota tekee mieli lyödä päin pläsiä oikeastaan koko ajan. Luulin että noin huonoja ja yliampuvia hahmoja tehdään vain Hollywood-parodioihin. Yrgh.
Ne huonot
- Vuonna 85, 1.8/10
- Salainen valtakunta (Epic), 1.8/10
- R.I.P.D. - Haamukytät (R.I.P.D.), 2.0/10
- Abandoned Mine, 2.4/10
- 21 & Over, 2.6/10
Huonot elokuvat olivat suorastaan häkellyttävän huonoja. Tulen varmaan ikuisesti katumaan sitä, että katsoin elokuvan nimeltä Vuonna 85. Voiko tätä edes kutsua elokuvaksi? Mitä ihmettä? Voin hyvin kuvitella tämän elokuvan kirjoitusprosessin: tehdään lista vittu kaikesta mitä oli vuonna 1985, lykätään ne kaikki yhteen leffaan ja keksitään joku tyhjänpäiväinen juoni siihen ympärille. Onko kasarinostalgia tosiaan vielä niin in ettei tämän enempää vaivaa tarvitse nähdä?
Tämän listan kolme ensimmäistä leffaa olivat kaikki osastoa "saanko jättää tämän kesken pliis". En osaa edes sanoa miksi vihasin Salaista valtakuntaa niin paljon. En todellakaan. Se vain oli aivan tökerön huono, typerryttävän mielikuvitukseton fantasiaelokuva ja usein myös ihan vain typerä. R.I.P.D. tuskin kaipaa selittelyä. Huh huh mitä skeidaa. Lähdin katsomaan tätä täysin ennakkoluulottamasti mutta ei. Ihan hirveää. Mikä ihme näillä nykyajan erikoisefekteillä on hätänä? Miksi efektit ovat taantuneet johonkin 15 vuoden taakse? Ihan hirveää katsottavaa.
Abandoned Mine ja 21 & Over ovat elokuvia joilta en paljoa odottanut ja sain mitä hain. Molemmat sentään olivat ihan siedettävää viihdettä verrattuna listan pohjimmaiseen kuonaan.
Väliinputoajia on tuttuun tapaan paljon ja niissäkin on muutama maininnan arvoinen tekele - niin hyvässä kuin pahassa. Tämän osaston parhaimmistoa edustaa uusin Arska Schwarzenegger -tykittely The Last Stand. Juuri sopiva määrä toimintaleffakliseitä, vauhtia ja vaaran tuntua. En ole koskaan ollut mikään Arska-fani, mutta tämä leffa on ehdottomasti tykittelyosaston kunkku. Millerit (We're the Millers) aiheutti parit hyminänaurut ja kotimainen 8-pallo oli kliseisestä tarinastaan huolimatta hienosti toteutettu rikosdraama, jossa oli omanlaistaan viehätystä.
Renny Harlinin ohjaus The Dyatlov Pass Incident oli lupaavasta asetelmastaan huolimatta ihan älytöntä huttua. Aukoista ja teknisestä kömpelyydestä huolimatta leffa jaksoi viihdyttää loppupuolelle asti kunnes everything goes to hell in a handbasket. Oikeastaan sama vaivaa Tom Cruisen tähdittämää Oblivionia. Yritin katsoa molemmat antaen anteeksi kliseet ja kömpelyydet mutta ei. Palkintoa ei näissä ollut. Oblivion pisti loppujen lopuksi melkein suututtamaan. Mikä ihmeen ihmis-Wall-E tämä oikein on? Paskaa.
Komediaosastolla mentiin myös metsään ja ryminällä. Uusin Jackass-installaatio Paha pappa oli välillä ihan yllättävä ja hauska, välillä taas pelkkää vanhojen vitsien kertausta. Olen katsonut Little Miss Sunshinen aika vasta eikä lasten kauneuskilpailuihin sijoittuva loppuratkaisu tehnyt vaikutusta. Plussaa silti siitä yhdestä taputtavasta leidistä. Yksi vuoden ärsyttävimmistä komedioista on ehdottomasti Väärät paperit (Identity Thief). Ei tainnut naurattaa kertaakaan.
Katsomatta jäi myös muutama lupaava teos. Steve McQueenin uusin ohjaus on Oscar-suosikiksi veikkailtu 12 Years a Slave ja sen katsomatta jääminen harmittaa. Näin McQueenin Hungerin Sodankylän elokuvajuhlilla aikoinaan ja se oli erittäin rankka kokemus, joten voin vain kuvitella millainen 12 Years on. Vaarana on aina mennä rankkuudessa mässäilyn puolelle enkä Hungeriakaan välttämättä haluaisi nähdä vieläkään uudelleen, niin vakuuttava leffa kuin se olikin.
Suuri kauneus ja Adelen elämä ovat sellaisia eurooppalaisia teoksia, jotka haluaisin vielä nähdä. Molemmista olen kuullut sekä hyvää että huonoa. Bollywood-leffoista katsomista odottelee Matru ki Bijlee ka Mandola, jonka musiikkia olen luukuttanut jo yli vuoden päivät. Leffan nimibiisi sekä Oye Boy Charlie -kipale ovat oikein mainioita. Ehkä leffan katsominen vähän pelottaakin - mitä jos biisit ovat sen ainoa hyvä juttu?
Muita katsomatta jääneitä ovat mm. The Great Gatsby, Captain Phillips ja World War Z. Kauhuremakeja tehtiin tänä vuonna muutamakin kappale. Carrie ja Evil Dead jäivät myös katselulistan ulkopuolelle. Jatko-osista on katsomatta vielä Kick-Ass 2. Monsterit: Yliopisto ja Itse ilkimys 2 olivat ihan kelpoja animaatiojatkiksia.
Toivon hartaasti tästä vuodesta edellisvuosia parempaa. Enemmän hyviä ideoita, enemmän mielikuvitusta ja enemmän omaperäisyyttä kiitos!
Tämän listan kolme ensimmäistä leffaa olivat kaikki osastoa "saanko jättää tämän kesken pliis". En osaa edes sanoa miksi vihasin Salaista valtakuntaa niin paljon. En todellakaan. Se vain oli aivan tökerön huono, typerryttävän mielikuvitukseton fantasiaelokuva ja usein myös ihan vain typerä. R.I.P.D. tuskin kaipaa selittelyä. Huh huh mitä skeidaa. Lähdin katsomaan tätä täysin ennakkoluulottamasti mutta ei. Ihan hirveää. Mikä ihme näillä nykyajan erikoisefekteillä on hätänä? Miksi efektit ovat taantuneet johonkin 15 vuoden taakse? Ihan hirveää katsottavaa.
Abandoned Mine ja 21 & Over ovat elokuvia joilta en paljoa odottanut ja sain mitä hain. Molemmat sentään olivat ihan siedettävää viihdettä verrattuna listan pohjimmaiseen kuonaan.
Väliinputoajia on tuttuun tapaan paljon ja niissäkin on muutama maininnan arvoinen tekele - niin hyvässä kuin pahassa. Tämän osaston parhaimmistoa edustaa uusin Arska Schwarzenegger -tykittely The Last Stand. Juuri sopiva määrä toimintaleffakliseitä, vauhtia ja vaaran tuntua. En ole koskaan ollut mikään Arska-fani, mutta tämä leffa on ehdottomasti tykittelyosaston kunkku. Millerit (We're the Millers) aiheutti parit hyminänaurut ja kotimainen 8-pallo oli kliseisestä tarinastaan huolimatta hienosti toteutettu rikosdraama, jossa oli omanlaistaan viehätystä.Renny Harlinin ohjaus The Dyatlov Pass Incident oli lupaavasta asetelmastaan huolimatta ihan älytöntä huttua. Aukoista ja teknisestä kömpelyydestä huolimatta leffa jaksoi viihdyttää loppupuolelle asti kunnes everything goes to hell in a handbasket. Oikeastaan sama vaivaa Tom Cruisen tähdittämää Oblivionia. Yritin katsoa molemmat antaen anteeksi kliseet ja kömpelyydet mutta ei. Palkintoa ei näissä ollut. Oblivion pisti loppujen lopuksi melkein suututtamaan. Mikä ihmeen ihmis-Wall-E tämä oikein on? Paskaa.
Komediaosastolla mentiin myös metsään ja ryminällä. Uusin Jackass-installaatio Paha pappa oli välillä ihan yllättävä ja hauska, välillä taas pelkkää vanhojen vitsien kertausta. Olen katsonut Little Miss Sunshinen aika vasta eikä lasten kauneuskilpailuihin sijoittuva loppuratkaisu tehnyt vaikutusta. Plussaa silti siitä yhdestä taputtavasta leidistä. Yksi vuoden ärsyttävimmistä komedioista on ehdottomasti Väärät paperit (Identity Thief). Ei tainnut naurattaa kertaakaan.
Katsomatta jäi myös muutama lupaava teos. Steve McQueenin uusin ohjaus on Oscar-suosikiksi veikkailtu 12 Years a Slave ja sen katsomatta jääminen harmittaa. Näin McQueenin Hungerin Sodankylän elokuvajuhlilla aikoinaan ja se oli erittäin rankka kokemus, joten voin vain kuvitella millainen 12 Years on. Vaarana on aina mennä rankkuudessa mässäilyn puolelle enkä Hungeriakaan välttämättä haluaisi nähdä vieläkään uudelleen, niin vakuuttava leffa kuin se olikin.
Suuri kauneus ja Adelen elämä ovat sellaisia eurooppalaisia teoksia, jotka haluaisin vielä nähdä. Molemmista olen kuullut sekä hyvää että huonoa. Bollywood-leffoista katsomista odottelee Matru ki Bijlee ka Mandola, jonka musiikkia olen luukuttanut jo yli vuoden päivät. Leffan nimibiisi sekä Oye Boy Charlie -kipale ovat oikein mainioita. Ehkä leffan katsominen vähän pelottaakin - mitä jos biisit ovat sen ainoa hyvä juttu?
Muita katsomatta jääneitä ovat mm. The Great Gatsby, Captain Phillips ja World War Z. Kauhuremakeja tehtiin tänä vuonna muutamakin kappale. Carrie ja Evil Dead jäivät myös katselulistan ulkopuolelle. Jatko-osista on katsomatta vielä Kick-Ass 2. Monsterit: Yliopisto ja Itse ilkimys 2 olivat ihan kelpoja animaatiojatkiksia.
Toivon hartaasti tästä vuodesta edellisvuosia parempaa. Enemmän hyviä ideoita, enemmän mielikuvitusta ja enemmän omaperäisyyttä kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti