DDR double feature

Itäsaksalainen scifi on itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta oikein tervetullut sellainen. Etsimme puolalaisen tieteiskirjailija Stanislaw Lemin teosten filmatisointeja, kun törmäsimme elokuvaan Venus on vaiti, joka perustuu Lemin kirjaan Astronauci. Leffa vaikutti kuvausten perusteella ihan liian hyvältä unohdettavaksi. Teos itsessään ei ollut päräyttävistä lavasteistaan huolimatta oman blogipostauksen arvoinen, joten päätimme katsoa myös toisen DDR-scifin, Tähtien tomussa. Nyt siis tuplaten itäsaksalaisten avaruusseikkailuja, olkaa hyvät!


Venus on vaiti (Der schweigende Stern, 1960)

On vuosi 1985 ja Maahan on saapunut salaperäinen viesti naapuriplaneetta Venukselta. Tiedemiehet eivät ole onnistuneet kääntämään viestiä, mutta tutkimusryhmä päätetään lähettää matkaan asap. Kaikki ovat innoissaan elämän löytymisestä niinkin läheltä Maata. Pioneeriryhmä koostetaan monikansallisesti: mukaan lähtee ainakin amerikkalainen, japanilainen, afrikkalainen, puolalainen, neuvostoliittolainen ja kiinalainen. Porukka pakkautuu Kosmokrator-avaruusalukseen ja matka Venukseen alkaa.

Pitkän matkan loppuvaiheessa venuslaisten viesti saadaan vihdoin purettua. Sehän onkin sotaisa! Venuslaiset aikovat hyökätä Maahan! Takaisin ei kuitenkaan enää käännytä ja ennen pitkää Kosmokrator laskeutuu vieraan planeetan pinnalle, vain huomatakseen saapuneensa autiolle maalle. Elämää ei näytä enää olevan, mutta rakennelmia löytyy, samoin kuin robottihyönteisiä, kivettynyttä metsää ja huolestuttavaa mustaa mönjää. Venuslaiset ovat selvästi olleet olemassa, mutta eivät ole enää. Mitä heille tapahtui?

Leffa on visuaalisesti komea. Venus on varsin mielikuvituksellinen ympäristö. Vuonna 1960 naapuriplaneetan olosuhteita vasta vielä arvailtiin ja mielikuvitus oli työssään. Läpinäkymättömän pilvikerroksen alle piiloutunut Venus paljasti todellisen luontonsa vasta joitakin vuosia myöhemmin. Siihen saakka oli varmasti helppo uskoa, että viereisellä auringonkiertolaisella todella olisi elämää.

Näistä kahdesta scifi-pläjäyksestä Venus on vaiti on joka tapauksessa se tunnetumpi, kenties juuri Stanislaw Lemin ansiosta. Muista syitä en juuri keksi, sillä vaikka leffa on ihan pätevästi tehty ja komeaa katsottavaa, siitä puuttuu kaikki draama ja jännitys. On vaikea olla tosissaan matkalaisten puolella edes silloin kun salaperäinen musta mönjä uhkaa hyökätä heidän kimppuunsa. Elokuvan rytmitys on niin tasainen, ettei tunteisiin juuri tule dynamiikkaa. Elokuva ei ole jännittävä tai koskettava missään määrin. Vaikka nyt ollaan menossa kohti suurta tuntematonta, ajoittain elokuva äityy todella tylsäksi.

Riemastuttavia epäloogisuuksia ja muuta jännää toki löytyy ihan roppakaupalla. Hyvin nopeasti käy ilmi, että kahdella matkalaisella on huomattavaa emotionaalista taakkaa kannettavana. Japanilainen lääkäri Sumiko ja saksalainen pilotti Brinkmann ovat olleet avaruudessa yhdessä ennenkin. He olivat yhdessä Sumikon miehen Ogimuran kanssa kuussa. Brinkmann joutui kantamaan Ogimuran elottomaan ruumiin avaruusasemalle, kun tämä menehtyi asettaessaan aurinkopeilejä kuun pinnalle. Nyt Brinkmannilla vaikuttaa olevan vähän muunkinlaisia fiiliksiä Sumikon suhteen. Lääkäri itse puolestaan tyytyy vertailemaan kaikkea Hiroshimaan ja pillittämään, kun joku mainitsee aurinkopeilit. Sumiko on helposti masentavin tyyppi koko leffassa.

Amerikkalaisesta versiosta Hiroshima-viittaukset leikattiin aikoinaan kokonaan pois. Politiikka ja maailman 1960-lukuinen nykytila näkyvät elokuvassa toki muutenkin. Venuslaisten kohtalo on kuin varoitus Maan asukkaille. Lopun paatoksellinen kohtaus, jossa astronautit palaavat Maahan muutamaa miestä vajaana, on varsinainen ylistyslaulu sosialismille. Vain sosialismin ja sen tuoman veljeyden myötä voimme kaikki elää rauhassa ja menestyä.

Venus on vaiti on esitetty ainakin Yle Teemalta muutamaankin otteeseen. Laittakaahan toivetta sisään, ehkä tämä nähtäisiin vielä uusintana.

Venus on vaiti (Der schweigende Stern, 1960)
Ohjaus: Kurt Maetzig
93 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.6/10


Tähtien tomussa (Im Staub der Sterne, 1976)

Avaruusalus Cyrno laskeutuu TEM 4 -planeetalle saatuaan hätäviestin planeetan asukeilta. Perillä temiläisillä ei näytäkään olevan hätää ja he kieltävät koskaan lähettäneensä mitään viestiä. Toki tuollainen pikkuseikka voi helposti unohtua, kun Cyrnon matka TEMille on kestänyt peräti kuusi vuotta. Cyrnon kyydissä on kuusi avaruusmatkailijaa, neljä naista ja kaksi miestä. Komentaja Akala alkaa valmistautua paluumatkaan, kun kuusikko saa kutsun temiläisten bileisiin. Ja sinnehän mennään! Toisen planeetan hemmot todella osaavat juhlia. Bileissä on käärmeitä, tanssinaisia ja ruokaa eli aivan hyvä meno.

Bailaamisen lisäksi temiläisten bileissä tapahtuu jotain muutakin. Cyrnon miehistön ajatukset otetaan hallintaan niin, että heillä on pelkästään positiivista kerrottavaa temiläisistä isännistään. Vain yksi pelastuu - Suko on jäänyt alukseen, varmuuden vuoksi. Jututtaessaan bailuryhmää seuraavana aamuna, ajatustenhallinta paljastuu Sukolle - kaikki kuvailevat temiläisiä täysin samoin sanoin. Suko lähtee yksin tutkimaan planeettaa ja ottamaan selvää temiläisten salaisuudesta. Käy ilmi, että hätäkutsu todella lähetettiin, mutta ei suinkaan temiläisen eliitin puolesta. Cyrnon miehistöstä tulee tärkeä osa työläisten vapaustaistelua. Haiseeko täällä sosialismi?

Kuten Venus on vaiti, myös Tähtien tomussa on yllättävän hienosti tehty. Lavasteet ovat hillitympiä, mutta puvustukseen on selvästi käytetty enemmän aikaa. Cyrnon miehistön haalariasut vaihtelevat vähän väliä ja temiläisten vaatetus on aina vain päräyttävämpää. Erityismaininnan ansaitsevat selvästi alan liikkeestä hankitut lateksiset shortsihaalarit. Temiläisten mystinen johtaja taas värjää tukkaansa spreijaamalla sen milloin räikeän punaiseksi, milloin kirkkaan siniseksi. Mitä järkeä tässä kaikessa on, saatat kysyä. Ei mitään. Älä nyt hupsuttele.

Toisaalta jos aletaan järkeilemään niin mitäs järkeä on vastata hätäkutsuun jos tietää ehtivänsä paikalle vasta kuuden vuoden päästä. Eikö ole ihan loogista, ettei mitään hätää silloin enää edes ole? Ehkä on tosiaan parempi ettei tälle linjalle lähdetä ollenkaan.

Puvustuksen lisäksi elokuvia erottaa paljaan pinnan esittely. Kyllä, on täysin perusteltua, että näytetään kun nainen käy suihkussa. Ja kaikki tuntemani naiset bailaavat ja ketkuttelevat ihan täysillä peseyteyessään. That's what we do. Deal with it. Muutenkin leffassa on huomattavasti vähemmän jäykistelyä ja masennusta. Yhtään Sumikon kaltaista voivottelija-downeria ei löydy eli tunnelma on heti hilpeämpi. Hieno juttu muuten, että missä lie ulkoavaruudessa sijaitsevalla TEM 4:llä on happea! Olisi ollut ikävää pitää koko ajan avaruuskypäriä päässä. Nyt voi ottaa rennosti ja bailata. Ainoastaan tarjoilijan osa TEMillä on karu. Kaikki vaan läpsii naamaan koko ajan.

Yhtäläisyyksiä kahden leffan väliltä löytyy myös. Ei nyt unohdeta sitä sosialismia. Kiitos Cyrnon miehistön, TEM 4:n työläiset pääsevät yhdistämään voimansa ja veljeys voittaa vallanhimon, kuinkas muutenkaan. Politiikkaa ei ole onnistuttu karistamaan edes kummallisessa avaruuden fantasiamaailmasta.

Jos kahdesta leffasta pitäisi valita, olisi Tähtien tomussa selvä voittaja. Tässä on sentään jotain dynamiikkaa! Elokuva on kaikin puolin värikkäämpi, pirteämpi, eloisampi ja, no, yleensäkin kiinnostavampi. Lopuksi vielä bonus-gif:

Temiläinen pikkupomo ottaa vieraat vastaan "yo bitch I got swag" -tyyliin.

Tähtien tomussa (Im Staub der Sterne, 1976)
Ohjaus: Gottfried Kolditz
95 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.2/10