Elvyttäjän zombie-seikkailut

Re-Animator 

(1985) 

Mainitsin tuossa alkuvuoden kirjakatsauksessa, etten ole vieläkään tsekannut yhtään H. P. Lovecraftin tarinoihin perustuvaa elokuvaa. Asia korjaantuu, ainakin tavallaan, kun katselussa on kasarikauhua, löyhähkösti Lovecraftin novelliin Herbert West - Elvyttäjä perustuva Re-Animator. Leffa on kauhuelokuvaohjaaja Stuart Gordonin ensimmäinen täyspitkä teatterilevitysleffa. Mies on ohjannut myöhemmin myös kaksi muuta Lovecraft-leffaa, Dagon (2001) ja From Beyond (1986) sekä Edgar Allan Poen tarinaan perustuvan The Pit and the Pendulum (1991). Niissäkin lienee otettu taiteellisia vapauksia aika paljon.

Herbert Westiä kiinnostaa löytää avain ihmisen kuolemattomuuteen, hän on vakuuttunut siitä, ettei kuoleman tarvitse olla loppu. West on jo päässyt kokeilemaan elvytysseerumiaan Sveitsissä, mutta matkaa nyt Amerikkaan oppimaan lisää. Hän muuttaa nuoren lääketieteen opiskelijan, Dan Cainin kämppikseksi. Hiljainen ja juro, omiin oloihinsa vetäytyvä West karmii alusta lähtien Cainin tyttöystävää Megania. Cainilla ei ole pahaa sanottavaa asuinkumppanistaan, kunnes hän huomaa Westin tappaneen ja sitten elvyttäneen hänen kissansa Rufusin. Rufus ei kuitenkaan ole elvytyksen jäljiltä entisellään - katista on tullut kunnon mielipuoli.

Kun Cain saa tietää Westin kokeista, West suostuttelee hänet kumppanikseen. Yhdessä he alkavat testata seerumia ruumiilla, etsiä sopivaa annostusta ja sopivaa ajoitusta seerumin antamiseksi. Jäyhä dekaani Hill saa tietää seerumista ja kiinnostuu asiasta vähän liikaakin. Kokeilut riistäytyvät pian pahasti käsistä ja päitä alkaa putoilla.

Heti ensimmäinen kohtaus on ihan tykitystä ja asettaa odotukset melko korkealle. Hämmennystä seuraa kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun ilmoille pläjähtää alkutunnari, joka on repäisty melkeinpä suoraan Hitchcockin Psykosta (1960). Mitään krediittiä alkuperäisen säveltäjä Bernard Herrmann ei tietenkään saa. Vähintäänkin mielenkiintoinen aloitus. Jos tuttu score jäisi vain alkukreduihin, hätä ei olisi tämän näköinen, mutta Psykoa lainaillaan kuitenkin läpi leffan. Koska näillä kahdella elokuvalla ei ole edes teemojensa suhteen mitään yhteistä, välittömästi tunnistettava, ikoninen musiikki häiritsee ihan pirusti. Kaikkiin kohtiin viulunvingutus ei edes sovi.

Musiikkipuoli on kuitenkin leffan ainoa aidosti huono juttu. Lovecraftilta leffaan on otettu Herbert Westin hahmo ja ajatus ruumiiden elvyttämisestä erityisellä seerumilla. Yleensä suhtaudun nihkeästi suuriin taiteellisiin vapauksiin kirjoja filmatisoidessa, mutta tässä se toimii. Lovecraftin alkuperäistarina toimii hyvin paperilla, mutta on helppo nähdä vaikeudet sen siirtämisessä sellaisenaan elokuvaan. Voin kuvitella samat vaikeudet moniin muihinkin Lovecraftin novelleihin, sillä ne nojaavat usein enemmän kertojansa tunnetilojen ja ajatusten kuvailuun ja vähemmän fyysisiin pelokkeisiin. Asiat, jotka toimivat loistavasti paperilla eivät välttämättä siirry sellaisenaan liikkuvaan kuvaan.

Musiikki siis ei toimi, tarina toimii, näyttelijät on osuvasti valittu. Lisäksi erikoistehosteet ovat ihan loistavia. Huumoria leffasta ei puutu, mutta kevyt ote ei tarkoita sitä, että tehostepuoli olisi hoidettu jotenkin puolivillaisesti, kuten kauhukomedioissa usein käy. Tehosteet ovat hyvinkin yksityiskohtaisia ja hienoja ja vahvan maskeerauksen läpikäyneet zombiet ovat hykerryttävän hienon näköisiä. Lopun gorefestareilla ruumishuoneella ei ole säästelty verta eikä liioin paljasta pintaa. Meno häilyy jossain överin rajamailla. Leffan viimeiset kuvat ovat myös hienoa katsottavaa.

Katsoin leffan USA:n Netflixistä unrated-versiona, joka kesti 85 minuuttia. Leffasta on olemassa myös parisenkymmentä minuuttia pidempi extended-versio. Vaikka en uskokaan muiden Stuart Gordonin Lovecraft-teosten yltävän ihan tälle tasolle, eiköhän ainakin Dagon tule tässä katsottua vielä joskus. Leffaa on kehuttu minulle useaan otteeseen, mutta olen ollut niin skeptinen, etten ole ryhtynyt tuumasta toimeen ja katsonut teosta alta pois. Dagonilla on erityinen paikka sydämessäni ensimmäisenä Lovecraft-novellina, jonka luin joskus 14-15-kesäisenä.

Re-Animator (1985)
Ohjaus: Stuart Gordon
85 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.3

P.S.: Tämä postaus oli blogin kahdessadas! Hurraa!