Tappava vieras

Elokuva- ja taidemaailmasta kuultiin muutama viikko sitten suru-uutinen, kun mm. Alienin suunnittelutöistä tuttu painajaisnikkari H. R. Giger menehtyi 74-vuotiaana 12. toukokuuta. Aioin jo heti tuoreeltaan tehdä jonkinmoisen muistopostauksen (siis katsoa valikoidun leffan ja kirjoitella siitä), mutta sainkin tietää kesätöistä hyvin lyhyellä varoitusajalla ja muut suunnitelmat piti pistää hetkeksi jäihin. Viime viikonloppuna pääsin vihdoinkin verestämään lapsuuden elokuvamuistoja, kun katsoin ensi kertaa sitten ala-astevuosien Pedon (Species, 1995), johon H. R. Giger myös väsäsi luomuksiaan.

Peto 

(Species, 1995) 

Aloitetaan hyvillä muistoilla. Kun Peto tuli telkkarista joskus 2000-luvun taitteessa, se oli meidän, silloin noin 12-vuotiaiden ipanoiden mielestä aika tapaus. Monet puhuivat leffasta koulussa ja se oli selvästikin viehättänyt mukuloita hyvin eri syistä: tytöistä se oli hyytävän kammottava ja siksi kiehtova, pojille siitä löytyi mm. tissit. Kaikki voittivat.

Elokuvassa päästään seuraamaan jännittäviä aikoja ihmiskunnan historiassa. Ulkoavaruudesta on saapunut mystinen viesti vieraan planeetan elollisilta olioilta. Se sisältää ohjeet, miten vieraan DNA:n voi yhdistää ihmisen vastaavaan. Lopputuloksena voisi olla jotain jännittävää ja täysin uutta! Siispä tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Testien tuloksena syntyy Sil, ihmiseltä näyttävä tyttölapsi, joka kasvaa hurjaa vauhtia. Tytöllä on epäinhimilliset voimat ja tutkijat päättävät lopulta kaasuttaa sen hengiltä vahinkojen minimoimiseksi. Sil pääsee kuitenkin pakoon - kuinkas muutenkaan - ja alkaa ihmis öö örkkijahti.

Siliä metsästämään palkataan huipputieteellinen supertiimi: ihmisten listimiseen erikoistunut palkkamurhaaja (Michael Madsen), mikrobiologi (CSI:stä tuttu Marg Helgenberger), antropologi (Alfred Molina) ja aivan vitun turha superempaattinen kaveri (Forest Whitaker, wtf). Oikeastaan kukaan koko porukasta ei pääse toteuttamaan omaa ammattiaan, koska kyseessä on tosiaan jahti sanan varsinaisessa merkityksessä. Mikrobiologi pääsee labraan vissiin kerran ja meinaa silloinkin päästä hengestään. Empaattinen tyyppi tyytyy vain toteamaan aivan helvetin itsestään selvät asiat. Siis junan seinät ovat täynnä verta ja suolia ja tyyppi on sitä mieltä että "täällä on tapahtunut jotain hirveää"? Seriously? Ehdin myös jo unohtaa leffan aikana mitä Alfred Molinan hahmo edes tekee, mies kun tuntui hengailevan mukana muuten vain.

Joka tapauksessa, Sil on karatessaan vielä esiteini-ikäinen lapsi, mutta kasvaa hetkessä aikuiseksi naiseksi. Sen biologinen kello alkaa tikittää. On löydettävä sopiva lisääntymiskumppani ja tutkijoiden on saatava se kiinni ennen kuin huippuvauhtia kasvavien petojen armeija valtaa maan. Kaikki ainekset koko ihmiskuntaa koskevaan katastrofiin ovat siis olemassa.

No, ainakin Peto on viihdyttävä. Aika kuluu nopsaan ja ihmeteltävää riittää. Efektit ovat välillä komeita, välillä taattua ysäriä ja hahmojen turhuus ja typeryys naurattaa. Miten hitossa kukaan itseään ja alaansa kunnioittava tiedemies palkkaisi Forest Whitakerin esittämän meediojätkän? En ymmärrä. Miksei kukaan tajua, että ulkoavaruudesta lähetetty DNA:n manipulointiohje voi olla ansa? Ehkä avaruuden olennot haluavat levittää oman lajinsa myös Maahan ja tuhota alkuperäiskansan - ihmiset? Eikö tämä käy kenelläkään edes mielessä? Asia on erityisen hämmentävä siksikin, että juuri näinhän ihmiset ovat itsekin toimineet löytö- ja valloitusretkillään ympäri maailmaa - natiivit veks ja omaa geeniperimää tilalle. Vieraiden örkkien tapa on vain hieman ovelampi.

Elokuvan nimiosaa esittää Natasha Henstridge ensimmäisessä leffaroolissaan. Kuka yllättyy, kun kerron Henstridgen aloittaneen uransa mallina? Ehkä on ihan hyväkin ettei hänellä ole liikaa vuorosanoja. Patsastelu ja tyhjä tuijottelu sujuu ihan hyvin. Nuorta Siliä näyttelee myöhemmin maailmanmaineeseen noussut näyttelijätär Michelle Williams, jota en kyllä olisi bongannut ellen olisi myöhemmin luntannut.

Peto muistetaan varmasti pikemminkin kiimaisesta alien-naisesta ja tissivilautuksista kuin Gigerin päräyttävistä luomuksista. Olin unohtanut leffasta melkeinpä kaiken, muutamaa erityisen hykerryttävää kohtausta lukuunottamatta, joten oli ihan kiva muistella millaista oli katsoa tätä leffaa salaa pimeässä peiton alla joskus ala-asteen viimeisinä vuosina. Mitäpä olisikaan lapsuus ilman tällaisia elokuvia! Peto sai myöhemmin muutaman jatko-osan, joista vain kakkososa pääsi teatterilevitykseen - loput siis suoraan videolle. Muistaakseni olen nähnyt Peto 2:nkin joskus, mutta siitä on jäänyt mieleen vielä vähemmän. Ehkä uusintakierros pyörähtää joskus vielä senkin kohdalle.

Peto (Species, 1995)
Ohjaus: Roger Donaldson
108 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.9/10