Superstition (1982)
Elokuvan alussa tapaamme Davidin, joka on uusi pappi paikallisessa seurakunnassa. Poliisietsivä Sturgess saapuu tekemään valituksen kirkon omistamasta kiinteistöstä - kaksi nuorta poikaa on kuollut hylätyssä talossa ja asialle halutaan tehdä jotain. Autio paikka on nuorten suosima kuherteluspotti, mikä hiertää Sturgessia, sillä aluetta ei voi sanoa mitenkään turvalliseksi. Yhteistuumin David ja pastori Maier päättävät kunnostaa talon, jotta toinen pastori voi perheineen muuttaa sinne asumaan. Tosi hyvä idea vai mitä? Miksipä ei?
Talon naapurissa asuu vanha nainen poikansa kanssa. Poika vaikuttaa hitusen kylähullulta ja on tehnyt hommia talon huoltomiehenä. Äiskä varoittelee poliiseja ja pappeja - talossa tapahtuu selittämättömiä, yliluonnollisia asioita. Luonnollisesti kukaan ei ota muijan horinoita tosissaan, vaan hirmutekojen tekijäksi epäillään tämän vähintäänkin epäsosiaalista poikaa. Olisi ehkä kannattanut uskoa - kun noidan henki pääsee kostoretkelle, kukaan ei ole turvassa.
No, juonihan tässä leffassa on aika köykäinen ja löyhä. Budjetti on käytetty suunnilleen kokonaisuudessaan vuoteen 1692 sijoittuvaan takaumaan. Suurin ongelma on kuitenkin ehkä hahmoissa. Davidista on yritetty leipoa jonkin sortin päähenkilöä tähän hommaan, mutta miehessä on särmää yhtä paljon kuin sileäksi hiotussa marmorikuulassa. Taloon muuttavasta perheestäkään ei saa irti mitään muuta kuin hyvää riistaa killing spreen alkaessa.
On vaikea sanoa kauanko perhe edes ehtii majailla talossa ennen kuin hirveyksiä alkaa tapahtua. Oikeastaanhan kaikkea kamalaa tapahtuu jo ennen remonttia, sen aikana ja välittömästi sen jälkeen. Eli koko ajan. Huoltomiehen äidin mukaan noita ei voi liikkua kuin öisin, mutta päitä putoilee silti ihan mihin kellon aikaan vain. Lopuksi tällekin annetaan selitys, mutta ei erityisen tyydyttävä sellainen.
Lopun hienot kuvat vähän pelastavat tätä muuten peruskauraista teosta, samoin kuolemakohtaukset joissa on osattu käyttää mielikuvitusta. Oikeastaan juuri erilaiset tavat kuolla ovat tämän elokuvan suola. Henkeä otetaan tasaisesti alusta loppuun, joten epäkohdat on helppo jättää huomioitta. Lisäplussaa mielettömästä musiikista, joka vaihtelee jännitystä luovasta viulunvingutuksesta kovaan kasaritykittelyyn. Välillä nopeatempoinen musiikki kuulostaa lahtauskohtauksiin aivan liian hilpeältä ja tekee jännittäväksi tarkoitetuista kohtauksista tahattoman koomisia.
Superstition (1982)
Ohjaus: James W. Roberson
86 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.9/10
Body Parts (1991)
Rikospsykologi Bill Chrushank joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää oikean käsivartensa. Pahaa-aavistamaton vaimo allekirjoittaa lääkärille luvan siirtää miehelle uusi käsi. Lääkäri on Agatha Webb, joka on käyttänyt koko elämänsä raajasiirrännäisten tutkimiseen. Billistä tulee ennakkotapaus, jos käsi lähtee toimimaan. Ja sehän lähtee! Webbille povataan lääketieteen Nobelia ja nainen itse on tietysti suu messingillä läpimurron johdosta.
Kuntoutuksen jälkeen Bill on entisellään, tavallaan. Erilaiset näyt ja painajaiset alkavat vaivata häntä. Eräs hänen vankiasiakkaistaan huomaa kädessä kuolemaantuomitulle tehtävän tatuoinnin - käsi onkin peräisin murhaajalta! Se, miten hitossa Bill ei huomannut tätä pientä, mitätöntä seikkaa itse on aika käsittämätöntä. Kun Bill saa tietää kätensä kuuluvan Charley Fletcherille, erittäin raa'alle murhamiehelle, alkaa tapahtua. Bill saa äkkipikaisia, väkivaltaisia kohtauksia ja on pian uhka perheelleen. Hän etsii käsiinsä Markin ja Remon, jotka saivat samalta murhaajalta raajoja, Mark jalat ja Remo toisen käden. Pian paljastuu, että he kaikki ovat osa suunnitelmaa, joka uhkaa heidän henkeään.
Body Parts etenee aika tasapaksusti, kunnes loppumetreillä alkaa kunnon tykitys. Harmi, että kaikki perseilyt on säästelty loppuun, mikä tekee elokuvan alkupuolesta hieman tylsän. Oikeastaan koko ensimmäisen puoliskon sitä vain odottelee, että jotain alkaisi kunnolla tapahtua. Loppuhuipennus tulee niin puskista, että paljon joudutaan selittelemään.
Leffa on kuitenkin ihan viihdyttävä kokonaisuus, tasaisen hyvin tehty ja hahmoissakin on jotain järkeä, ainakin jos vertaa Superstitioniin. Body Parts on kuitenkin hyvin perinteikästä, valtavirran Amerikka-kauhua eli lopulta aika munatonta. Aineksia olisi kyllä ollut vaikka mihin, jos tylsempää juonikuviota olisi tiivistetty ja perseilyä siroteltu nätisti pitkin leffaa.
Body Parts (1991)
Ohjaus: Eric Red
88 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 5.2/10
Evil Dead Trap (Shiryo no wana, 1988)
Myöhäisillan TV-juontaja Nami saa hämmentävää videopostia. Kasetin alussa nähdään matka johonkin paikkaan, sen jälkeen nuoren naisen silpomista ja lopuksi Namin kasvot. Video on kutsu, jota utelias toimittaja ei voi vastustaa. Hän haluaa lähteä videon kuvauspaikalle ja saa mukaansa neljä muuta kanavan työntekijää, Leen, Masakon ja Rien sekä naisten henkivartijaksi lähtevän Kondon. Viisikko seuraa videolla kuvattua reittiä ja päätyy vanhaan, hylättyyn tehtaaseen. Joukko hajaantuu ja lähtee pareittain tutkimaan aluetta. Nami lähtee yksin, koska heitä on pariton määrä ja siksi jonkun pitää lähteä yksin. Tai sitten voisi vaan mennä kolmanneksi johonkin porukkaan, mutta jos nyt välttämättä haluat kuolla niin be my guest.
Kuinka ollakaan, pikku hiljaa karmivia asioita alkaa tapahtua. Ryhmä tajuaa olevansa tekemisissä ihan oikean tappajan kanssa. Ilta alkaa pimetä ja naiset ja Kondo ovat pian hukassa pimeässä kuolemanansassa - ja mukana tappajan sairaassa pelissä.
Evil Dead Trap oli ehdottomasti illan paras elokuva, vaikkei mikään täydellinen sekään. On ihan syynsäkin, miksi itämaiset kauhuelokuvat ovat suosittuja. Tästäkin teoksesta löytyy roppakaupalla kiinnostavaa, makaaberia estetiikkaa. Voi arvata, ettei budjetti ole ollut mikään valtava, mutta siitä on osattu ottaa kaikki irti. On myös helppo huomata, että Evil Dead Trapin tyyli on taatusti ollut esikuvana monelle modernimmalle Japani-kauhulle. Sitä en tiedä, onko leffa ollut ensimmäisiä, joissa käytetään mustavalkosia, nopeasti leikattuja tehosteotoksia. Hyvin ne tässä kyllä toimivat, vaikka usein kuvakikkailu alkaa ärsyttää.
Evil Dead Trap edustaa mielestäni melko ihanteellista kauhuelokuvatyyliä, jossa silpominen jää verrattain maltilliseksi tehokeinoksi ja jännitystä haetaan enemmän tilanteista itsestään. Ihmisiä toki pistetään lihoiksi, mutta sen verran tyylitellysti, että se pysyy viihdyttävänä.
Elokuvan oikeastaan ainoa huono puoli on sen rytmi, joka on hitusen pielessä. Iso osa panoksista käytetään jo alkupuolella, mikä on tietysti omiaan herättämään mielenkiinnon, mutta kostautuu laahaavana loppuna. Leffa on kuitenkin kokonaisuutena sen verran mielenkiintoinen, että voin antaa pienen laahauksen anteeksi. Posketon loppuratkaisu paikkaa sitä ja jättää hyvän mielen. Pidin kovasti, toivottavasti joskus tulee tsäänssi katsoa myös jatko-osat - niin paljon huonompia kuin ne todennäköisesti ovatkin. Kakkososa näyttäisi itse asiassa löytyvän ainakin YouTubesta.
Evil Dead Trap (Shiryo no wana, 1988)
Ohjaus: Toshiharu Ikeda
102 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti