Kauan odotettu varmistuskirje pölähti sähköpostiin vihdoinkin, lennot on varattu ja kesäsuunnitelmat ovat sitä myöten selvillä. Lähden nimittäin Etelä-Koreaan kuukaudeksi kesäkouluun! Pääasiassa tulee hengailtua Soulissa ja lähiympäristössä, matka-aikana heinäkuu. Vinkkejä saa antaa. Olen kuullut, että paikallisista elokuvateattereista ainakin osa on aika päräyttäviä. Sitä en vielä tiedä kerkeääkö niitä lopulta testaamaan. Kouluohjelmaan näyttäisi kuuluvan ainakin yksi korealainen elokuva.
Kuukauden opiskelun jälkeen reissu jatkuu vielä elokuun helteissä paistattelevaan hikiseen Japaniin. Suunnitteilla on sen verran kunnianhimoinen kiertoreissu, että koko ruljanssin toteutuminen vähän mietityttää. Toivottavasti Japanin junaverkko on niin näppärä ja toimiva kuin olen kuullut. Haaveissa on päästä tutustumaan ainakin Eiga Mura -elokuvakylään Kiotossa.
Kuukauden opiskelun jälkeen reissu jatkuu vielä elokuun helteissä paistattelevaan hikiseen Japaniin. Suunnitteilla on sen verran kunnianhimoinen kiertoreissu, että koko ruljanssin toteutuminen vähän mietityttää. Toivottavasti Japanin junaverkko on niin näppärä ja toimiva kuin olen kuullut. Haaveissa on päästä tutustumaan ainakin Eiga Mura -elokuvakylään Kiotossa.
Joka tapauksessa, tämän ilouutisen kunniaksi eteläkorealaista toimintatykitystä. Varoitus! Sisältää pientä spoilausta. Et tätä kuitenkaan katso ja jos katsotkin, et tosissasi, joten älä valita.
2009: Lost Memories
(2009: Loseteu maemorijeu, 2002)
Elokuva sijoittuu Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin, mutta oikeastaan Korea ei ole enää Korea, vaan osa jatkuvasti laajenevaa Japania. Muukin historia on mennyt uusiksi, erityisesti Toisen Maailmansodan ajalta. Hiroshiman ja Nagasakin sijaan atomipommi putosi Berliiniin ja päätti sodan. Korean sotaa puolestaan ei koskaan tapahtunutkaan, joten on perusteltua olettaa, että kyseessä on yksi yhtenäinen Korea. Joka kuuluu Japaniin.
Kaikki on muuttunut ja Seoulkin on suomiteksteissä käännetty Söuliksi. Ryökäleet.
Kaikki on muuttunut ja Seoulkin on suomiteksteissä käännetty Söuliksi. Ryökäleet.
Sakamoto on JBI-agentti, jolle alkaa pikkuhiljaa selvitä salaisuus muuttuneen historian takana. Hän tutustuu Hureisenjiniin, korealaiseen vastarintaliikkeeseen. Hänelle selviää, että historia ei olekaan sitä mitä sen pitäisi olla. Atomipommien ja hävityn sodan murtamat japanilaiset nimittäin matkustivat ajassa taaksepäin (MITÄ?) ja muuttivat historiankulkua estämällä japanilaisen kuvernöörin salamurhan Kiinassa 1909 (MITÄÄÄ). Yhden muutoksen tuloksena koko historia kirjoitettiin uusiksi. Ilman atomipommien tuomaa tuhoa Japani pystyi laajenemaan muualle Aasiaan.
Voi hyvänen aika mikä juoni. Ihan posketonta meininkiä. Sitä en tiedä miten yhden ihmisen elämä tai kuolema vuonna 1909 voi vaikuttaa maailmanlaajuisen sodan kulkuun ja lopputulokseen, mutta kai tässä on joku perhosvaikutus. Ja miten hitossa kukaan päätteli, että juuri tämän yhden tapahtuman muuttaminen muuttaa kaiken? Testattiinko muita vaihtoehtoja ensin vai vaikuttiko tämä vain heti kärkeen parhaalta mahdolliselta? Tehokas tuo katkerien aikamatkustelevien japanilaisten aivoriihi.
Tässä elokuvassa ei ole mitään järkeä oikein miltään kantilta katsottuna. Kaiken huipuksi koko kattaus on ladattu valtavalla määrällä siirappista melodramatiikkaa, joka yltää parhaimmillaan humoristisiin mittoihin. Ei tässä kyllä pokka meinaa pitää muutenkaan. Erikoistehosteet ovat kunnon käppätasoa ja toimintaosioitakin vaivaa yleinen kliseisyys. Hidastettuja kohtauksia on aina vain enemmän ja enemmän ja jokainen pointti tehdään suorastaan vaivaannuttavan selväksi.
Silti tästä on jollain kummalla tavalla pakko pitää. Viihdyttävä setti tämä ainakin on, eikä reilun kahden tunnin kesto tunnu liian pitkältä. Korealaisen Sakamoton ja japanilaisen kollegan Saikon keskinäistä ystävyyttä ja sen murenemista olisi voinut hieroa naamaan vielä vähän lisää.
Saikon japanilaisuus nyt ainakin tulee selville pienintä geeninmurusta myöten. Vuosi on 2009 ja miehen sipsutteleva vaimo pitää jatkuvalla syötöllä kimonoa ja mies itse yukataa, koti on megaesteettinen perinteinen japanilaismökki rakkaudella istutetun puutarhan kera. Unohdinko mainita koilammet ja kaarisillat?
Kaiken kaikkiaan jollain hämärällä tavalla ihastuttavan viihdyttävä kliseepaketti älyttömällä juonella varustettuna. Kannattaako tätä siis katsoa? No totta helvetissä. Suosittelen kaveriksi humalan tuomaa hilpeyttä tai krapulan luomaa naiivia tunneherkkyyttä.
2009: Lost Memories (2009: Loseteu maemorijeu, 2002)
Ohjaus: Si-Myung Lee
136 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.1/10
Tässä elokuvassa ei ole mitään järkeä oikein miltään kantilta katsottuna. Kaiken huipuksi koko kattaus on ladattu valtavalla määrällä siirappista melodramatiikkaa, joka yltää parhaimmillaan humoristisiin mittoihin. Ei tässä kyllä pokka meinaa pitää muutenkaan. Erikoistehosteet ovat kunnon käppätasoa ja toimintaosioitakin vaivaa yleinen kliseisyys. Hidastettuja kohtauksia on aina vain enemmän ja enemmän ja jokainen pointti tehdään suorastaan vaivaannuttavan selväksi.
Silti tästä on jollain kummalla tavalla pakko pitää. Viihdyttävä setti tämä ainakin on, eikä reilun kahden tunnin kesto tunnu liian pitkältä. Korealaisen Sakamoton ja japanilaisen kollegan Saikon keskinäistä ystävyyttä ja sen murenemista olisi voinut hieroa naamaan vielä vähän lisää.
Saikon japanilaisuus nyt ainakin tulee selville pienintä geeninmurusta myöten. Vuosi on 2009 ja miehen sipsutteleva vaimo pitää jatkuvalla syötöllä kimonoa ja mies itse yukataa, koti on megaesteettinen perinteinen japanilaismökki rakkaudella istutetun puutarhan kera. Unohdinko mainita koilammet ja kaarisillat?
Kaiken kaikkiaan jollain hämärällä tavalla ihastuttavan viihdyttävä kliseepaketti älyttömällä juonella varustettuna. Kannattaako tätä siis katsoa? No totta helvetissä. Suosittelen kaveriksi humalan tuomaa hilpeyttä tai krapulan luomaa naiivia tunneherkkyyttä.
2009: Lost Memories (2009: Loseteu maemorijeu, 2002)
Ohjaus: Si-Myung Lee
136 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.1/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti