IIK!! ja Varjo-IIK!! 2015

Aikataulusyistä tämän vuoden IIK!!-festarit typistyivät omalta osaltani pelkkään mykkäelokuvanäytökseen. Varjo-IIKkiä vietettiin lauantaina punaviinin ja Ken Russellin mainion huuruisen Yövieraiden voimin.


Kädetön Alfonso (The Unknown, 1927)

Tod Browningin ohjaama Kädetön Alfonso kertoo kiertävästä mustalaissirkuksesta ja sen tähdistä. Lon Chaney esittää kädetöntä Alonzoa, joka esiintyy yhdessä sirkuksen tirehtöörin tyttären, Nanonin kanssa. Alonzo heittää veitsiä varpaillaan Nanonin toimiessa ihmismaalina. Kaksikon välille on muodostunut syvä ystävyys. Nanon kammoaa huonojen kokemuksiensa vuoksi miesten hiplailevia käsiä. Alonzon kädettömyys on siis yllättävä etu kauniin neidon kanssa ystävystymiseen. Aika vinksahtanutta.

Nanon ei kuitenkaan tiedä, että Alonzo on todellisuudessa virkavaltaa pakeneva murhaaja. Ja hänellä on oikeasti kädet! Kunnon vitun sika. Hän on piilottanut kätensä, koska ne voisivat ilmiantaa hänet. Alonzolla on nimittäin molemmissa käsissä kaksi yhteenkasvanutta peukaloa. Vain Alonzon apuri Cojo tietää totuuden - hän auttaa Alonzoa iltaisin purkautumaan korsetistaan, joka sitoo käsivarret piiloon.

Kun Alonzo murhaa Nanonin isän, sirkuselämä päättyy. Nanon, Cojo ja Alonzo muuttavat yhteisen katon alle, mutta suhde naisen ja kädetöntä larppaavan miehen välillä pysyy platonisena. Nanonin perään lähtee sirkuksen voimamies Malabar, joka vannoo voittavansa Nanonin pelot. Kun kilpakosija ilmatuu itsepintaisesti paikalle, Alonzon täytyy toimia nopeasti. Hän aikoo pyytää Nanonin kättä. On vain yksi ongelma: viimeistään hääyönä totuus ja kädet paljastuisivat. Alonzo uskoo Nanonin antavan petoksen anteeksi, mutta Cojo muistuttaa Alonzoa kahdesta peukalosta. Nanon näki tuntemattoman miehen surmaavan isänsä, kurkkua kuristavassa kädessä oli kaksi peukaloa. Mitä neuvoksi? Ei kai auta kuin leikkauttaa kädet kokonaan pois!

Kun Alonzo palaa leikkauksesta, hän järkyttyy. Nanon on jo voittanut käsiä kohtaan tuntemansa pelon ja lupautunut Malabarin puolisoksi. Absurdin tilanteen paljastuminen vetää Alonzon naaman näkkärille. Ilmeikkään Lon Chaneyn kasvoilta on helppo lukea, mitä miehen päässä liikkuu.

Alonzo alkaa hautoa kostoa. Malabar täytyy saada pois pelistä. Alonzo ei aio kaihtaa mitään keinoja saadakseen Nanonin itselleen. Tämän nyt voi varmaan päätellä jo siitä käsien amputoinnista.

The Unknown oli kauan kadoksissa, kunnes kelat löytyivät Ranskasta. Osa elokuvaa puuttuu yhä, mutta menoa se ei haittaa. Puuttuvia kohtia on vaikea huomata, sillä kaikki tärkeimmät kohtaukset ovat tallessa. Juoni siis etenee sutjakasti näinkin. Lisähupia kokonaisuuteen tuo Alonzon jalkanäppäryys. Jalkoja itse asiassa näytteli sijaisnäyttelijä ja välillä sen kyllä huomaa. Iloisen akrobaattisia vetoja tarjoillaan pitkin leffaa.

Kaiken kaikkiaan The Unknown oli hemmetin nappi valinta IIK!!-ohjelmistoon. Ja livesäestys on edelleen ainoa oikea tapa näitä leffoja katsoa. Kiitokset Janne Kuusiselle näppäryydestä pianon ääressä.

Ja helsinkiläiset huomio! Leffasta on kinokonserttiesitys 20.11. kello 19.00 Teatteri Unionissa. Menkääpä sinne!

Kädetön Alfonso (The Unknown, 1927)
Ohjaus: Tod Browning
63 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.3/10


Silloin, kun IIKkiin ei ole syystä tai toisesta päästy, iltaa on vietetty Varjo-IIKin voimin kotisohvalla - siis kauhuelokuvan tai parin merkeissä. Lauantai-illan ratoksi katsoimme vanhan kunnon Ken Russellin ohjaamaa sekoilua Yövieraiden muodossa.


Yövieraat (Gothic, 1986)

Maanpaossa Villa Diodatissa Genevenjärven rannalla elelevä runoilijalegenda lordi Byron viihdyttää eräänä myrskyisenä yönä kuuluisia vieraita. Mukana ovat runoilija Percy Shelley ja tämän nuori rakastajatar ja tuleva vaimo Mary, sekä Maryn siskopuoli Claire. Byronin seurassa kartanossa asuva nuori tohtori Polidori osallistuu myös hupailuun.

Viihteen seurueelle takaa laudanumi, oopiumista valmistettu kipulääke, jota 1800-luvulla käytettiin ahkerasti huumausaineena. He lukevat Byronin Phantasmagoriasta kauhutarinoita, ja päättävät keksiä omat hirveät tarinansa.

Seanssin seurauksena Claire alkaa voida huonosti. Pian kaikki huomaavat heidän pahimpien pelkojensa alkavan käydä toteen huuruisina, unenkaltaisina näkyinä. Tarinan keskiöön nousee Mary, jonka näkyjen päähenkilönä on hänen keskosena kuollut vauvansa. Yön tapahtumien seurauksena Mary kirjoitti yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista kauhutarinoista, Frankensteinin. Polidori kirjoitti ja julkaisi myös oman kauhutarinansa, Vampyyrin, mutta se ei menestynyt läheskään Frankensteinin mittakaavalla.

Elokuvan asetelmat ovat kutkuttavat. Tarkkoja kuvauksia kirjailijoiden ja runoilijoiden illanvietosta ei ole, vain Maryn eleetön kertomus siitä, miten Frankenstein sai alkunsa. Tähänhän voisi siis kuvitella vaikka mitä jännää.

Suurimmaksi osaksi 87-minuuttinen teos onkin pelkkää unimaisilla harhoilla mässäilyä vailla juuri minkäänlaista mainittavaa juonenkuljetusta. Hommat lähtee nousuun tuosta vaan ja ihan tuosta vaan kaikki myös päättyy. Juonen puutteen vuoksi alkaa jo toivoa, että omakin viinilasi sisältäisi laudanumia.

Kiehtovia ovat myös illanviettäjien traagiset kohtalot, Marya ja Clairea lukuunottamatta. Percy Shelley hukkui tapaturmaisesti vain 29-vuotiaana. Polidori myrkytti itsensä 25 vuoden iässä, saavuttamatta menestystä lääkärinä tai kirjailijana. Lordi Byron menehtyi 36-vuotiaana sairauteen ottaessaan osaa Kreikan vapaussotaan. Sairastunutta runoilijaa heikensi paikallisen lääkärin suorittama kuppaus. Kaikkiin näihin kohtaloihin viitataan elokuvassa: Maryn näyssä Shelley hukkuu ja hänet polttohaudataan rannalla, Polidori uhkaa itsensä myrkyttämisellä ja Byron pelkää verta imeviä iilimatoja.

Yövieraissa olisi aineksia rutkasti parempaankin - nyt tuntuu, että kunnianhimoista ideaa lähdettiin toteuttamaan liian vähäisellä budjetilla, huonolla suunnittelulla, kehnolla käsikirjoituksella tai kaikilla edellämainituilla. Budjetin mainitsen siksi, että kaikki raha on hassattu erikoistehosteisiin sun muuhun krumeluuriin ja sen on arveltu riittävän koko leffan keston ajaksi. Keskikohdan suvantovaiheessa alkaa jo vähän puuduttaa, kun tehostetykitystä ei hetkeen tulekaan, eikä muuta oikein ole tarjolla.

Kirjallisuudesta kiinnostuneille leffa tarjoaa ehkä vähän ekstraa antamalla oman kuvauksensa 1800-luvun alun klassikkokirjailijoista. Ei sillä, etteikö Byronin kamaluus olisi hitusen yliampuvaa ja vapaan rakkauden teematkin ehkä vähän tuulesta temmattuja. Yövieraat ei silti ole mikään ihan turha tekele. Kesto on maltettu jättää sopivan lyhyeksi, joten juonen puutteesta ei ehdi kauaa kärsiä. Leffa onkin paras katsoa harhojen ilotuliksen vuoksi. Omassa sydämessäni Yövierailla on oma paikkansa, sillä elokuva puhutteli aikoinaan 16-vuotiasta Byron- ja Byrne-fania ihan erityisellä tavalla.

Yövieraat (Gothic, 1986)
Ohjaus: Ken Russell
87 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.2/10