Reissussa oli käytännössä kaksi osiota, ensin kuukauden mittainen vaihto-opiskelu Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa ja sitten kahden viikon rundi ympäri Japania ihan vain turisteillen.
ETELÄ-KOREA, Soul, Jejun saari ja Joint Security Area
No, ensinnäkin, en oikeastaan tiennyt mitä Korealta odottaisin. Japani on maana itselleni tutumpi jo senkin vuoksi, että siellä tuli käytyä keväällä 2008. Ja onhan sieltä tullut ihan hemmetinmoinen määrä päräyttäviä elokuvia, TV-sarjoja ja musiikkijuttuja ja vaikka mitä. Vaikka koitin miten ottaa selvää Korean meiningeistä, maa jäi etukäteen vähän etäiseksi. K-pop nyt toki on tuttua, samoin monet elokuvat, mutta niistä ei tunnu löytyvän samalla tavalla persoonaa kuin japanilaisista vastineista.
Kouluni oli siis University of Seoul, julkinen yliopisto. Koska halusin kuukaudeltani opiskelun lisäksi myös turisteilua, valitsin vain yhden kontaktikurssin ja yhden itsenäisen esseenraapustelukurssin. Kontaktikurssina oli tosin beginner's Korean language, joka ei todellakaan ollut ihan helppoa settiä ja vaati treenausta myös vapaa-ajalla. Sehän tosin oli melko iisiä, kun erityisesti hangeul-merkkien lukemista pystyi harjoittelemaan missä vain. Puolivälissä kurssia osasin jo tilata ravintolassa Koreaksi ja tulkita suunnilleen numeroita, mistä oli oikeasti hyötyä.
Korealainen aamupala, jota piti hieman sulatella.
Tervetulojuhlat paikallisessa juottolassa. Tämä alkaa hyvin.
Ensimmäinen korean kielen tunti. Tuotaaa... Apua.
UoS oli järjestänyt kesäkurssilaisilleen myös ihan kivoja vapaa-ajan kulttuuriaktiviteetteja sun muuta mukavaa veloituksetta. Kesäkouluun sisältyi kahden esityksen verran teatteria (NANTA! ja The Story of Secretary Bae), reissut Geyongbokgung-palatsiin ja Joint Security Arealla Pohjois-Korean rajalle, hanbok-asujen kokeilemista ja perinteistä korealaista askartelua... Lisäksi ohjelmassa oli vapaaehtoinen neljän päivän reissu Jejun-saarelle, josta joutui maksamaan parisataa rahaa, mutta joka maksoi kyllä jo kokemuksena itsensä takaisin moninkertaisesti.
Soul yllätti kaupunkina. MERS-epidemian takia turistirintamalla oli erikoisen hiljaista, mikä oli ihan mukavaa, koska tungosta oli ihan tarpeeksi muutenkin. Silti oikeastaan vain Myeongdongin ostoslabyrintti ja perinteiset torit olivat ahdistavan tukkoisia.
Soulissa on paljon samaa kuin Japanin suurissa kaupungeissa ja samoin korealaisissa on jotain samaa. Toisten ihmisten kunnioitus ja kohteliaisuus ovat ihan perussettiä, mutta jotenkin rennommalla ja rempseämmällä tavalla kuin Japanissa. Ja mummot osaavat olla ihan hemmetin vihaisia, jos istut heille tarkoitetuille paikoille metrossa. Älä tee niin!
Gyeongbokgung-palatsi.
Vartijanvaihtoseremonia oli näkemisen arvoinen.
Gyeongdong, itämaiseen lääketieteeseen erikoistunut perinteinen tori.
Korealainen ruoka pääsi myös yllättämään. Kimchiä ja gochujang-chilitahnaa olin tyypannut jo kotona ja juuri samoja merkkejä myytiin myös korealaisissa marketeissa. Paljoa en silti ruokakulttuurista tiennyt. Omiksi suosikeikseni nousivat riisisekoitus bibimbap, katuruokana tarjottavat tteokbokki-riisikakut, naengmyeon eli kylmä nuudelikeitto, grillattu samgyeopsal-possu ja bulgogi, mausteliemessä keitettyä naudanlihaa ja kasviksia. Monet ravintolaruoat paisteltiin pöydässä yhteisessä padassa ja jaettiin pöytäseurueen kesken lisukkeineen. Ja lisukkeitahan piisasi. Ruokailu olikin Koreassa erityisesti sosiaalinen tapahtuma. Puikoilla kannattaa osata syödä, sillä yleensä ruoan kanssa tarjotaan eteen metalliset syömäpuikot ja lusikka. Metallipuikot tuntuvat aluksi hankalilta ja liukkailta, mutta kun tekniikan oppii, ne ovat hemmetin kätevät ja tietysti myös ekologiset. Monet korealaiset silti pistelevät ruokansa poskeen lusikalla jos vain mahdollista, ja jotkut nuoret jopa tökkäämällä syömäpuikkonsa ronskisti ruokapalan läpi, mikä Japanissa on ihan no-no.
Korean kielen ja erityisesti hangeul-aakkosten tuntemuksesta oli suurta hyötyä, sillä loppujen lopuksi verrattaen harvassa ravintolassa oli menu myös englanniksi. Jos on halua aitoihin ruokailukokemuksiin budjetilla, vaihtoehtoina on joko osata lukea tai osoittaa sokkona merkkejä ja toivoa parasta. Täydellistä osaamista en silti itsekään osoittanut. Kerran naengmyeonia tilatessani sainkin eteeni kipon ramyunia eli tavallista nuudelikeittoa. Toisella kertaa halusin tutustuttaa paremman puoliskoni grillatun possun eli samgyeopsalin saloihin, mutta en tunnistanut tutun sanan edessä olevaa outoa sanaa. Pöytään kannettiin pannullinen siankylkeä ja kalmarin lonkeroita. Hurraa!
Tyypillinen korealainen kattaus: ruokaa yhteisessä padassa ja runsaasti lisukkeita. Padassa porisee bulgogi.
Panjeon-pannukakkua Gwangjang-torilla.
Tero, soju ja bulgogi perinteisessä kortteliravintolassa, jossa istutaan lattialla. Eniten lisukkeita millään aterialla.
Yllätysruoka!
Alkoholitarjoilun kunkkuja olivat paikallinen mekju eli olut ja soju, paikallinen viini, joka oli todella petollista tavaraa. Maustamaton versio oli suoraan sanottuna vähän pahaa, kuin laimeaa vodkaa. Maustettu versio taas toi mieleen siiderin, mutta oli viinin vahvuista. Ei hyvä yhdistelmä sekään, kuten erään karaokeillan aamuna sain huomata. Maistoin myös makgeollia, hiivaisen maitomaista riisiviiniä, joka oli todella pahaa ja jota en suosittele edes pahimmalle viholliselleni. Maistelimme makgeollia puistossa Jejun saarella eräänä iltana ja kaikki päätyivät nakkaamaan oman annoksensa vaivihkaa olan yli lähimpään pusikkoon.
Olin suunnitellut käyväni Soulin lisäksi omatoimireissulla Busanissa jonain viikonloppuna, mutta aika hurahtikin yllättävän äkkiä. Tuntui, että Souliinkin jäi paljon tutkittavaa. Jejun saaren luokkaretkellä pääsi sentään tutustumaan vähän muihinkin maisemiin. Jeju on suosittu kuherruskuukausikohde korealaisille, ja myös kiinalaisten turistien lemmikki. Saari on tunnettu appelsiineistaan ja hallabong-sitrushedelmistä sekä mustasta possusta, jonka lihaa pääsee maistelemaan lukuisissa bbq-paikoissa.
Jeju on paratiisimaisen kaunis mesta. Kärtsäsin kalpean ihoni auringossa ihan kunnolla biitsillä, mutta onneksi tomeralta apteekintädiltä löytyi jääkaapista aloe veraa. Heinäkuun alussa Korean kelit olivat vielä ihan siedettävällä tasolla, mutta elokuun lähestyessä ilman kosteusprosentti nousi sellaiseen lukemiin, että se oli melkein nestemäistä. Ilma oli siis vähintäänkin trooppinen ja erittäin tukala. Reissun parilla ensimmäisellä viikolla sää suosi, kosteus pysyi kurissa ja pilvisyys sekä vieno tuulenvire lievitti monesti kuumotusta.
Vesiputouksia Jejun saarella.
Kiipesin sammuneelle tulivuorelle ja alastulo hieman hirvitti.
Oedolgae-kallio.
Jejun lisäksi vaihtoon sisältyi toinenkin kaupungin ulkopuolelle vievä retki eli reissu Pohjois-Korean rajalle, joint security arealle. Vaikka suhtaudun aika nihkeästi Pohjois-Korean tilanteen turistihyödyntämiseen, käväisy maailman suljetuimmalla rajalla oli vaikuttava. Ensin eteen työnnettiin lappu, johon piti rustata nimi. Se oli vastuuvapauslauseke, jolla taataan, ettei Korean tasavaltaa tai järjestävää tahoa haasteta oikeuteen jos jotain sattuu.
Alueella liikutaan YK:n bussilla, jossa tilannetta seuraa koko ajan YK:n korealainen sotilas. Kaikilla on oma merkitty paikka bussissa, passit tarkistetaan moneen kertaan, ja tilanteen virallisuus jäykistää selkärangan. Vierailu kuuluisien sinisien parakkien tienoilla jää lyhyeksi. Tuntuu irvokkaalta ottaa poseerauskuvia neuvotteluhuoneessa, joka jakaa niemimaan kahden valtion välillä.
Jäykkis sotilas Koreoiden välisessä neuvotteluhuoneessa.
Kuuluisat siniset parakit.
Dongdaemunin Design Plaza oli valaistu LED-kukin.
Minä ja Hangang-joki.
Omat tärppini Souliin ovat seuraavanlaiset: välttele Myeongdongia kuin ruttoa. Se on ainoa paikka, jossa eksyin. Epäsosiaalista suomalaista myyjien tyrkyttävä ja kyttäävä asenne ahdistaa. Samat liikkeet esiintyvät pienessä sokkelossa moneen kertaan, mikä eksyttää entisestään. Shoppailua Soulissa on mahdollista harrastaa joka nurkalla, mutta itse suosittelen suuntaamaan perinteisille toreille ja kauppahalleihin, kuten Gwangjang-torille, josta saa maukasta torisapuskaa tai Gyeongdong-torille, joka on erikoistunut itämaiseen lääketieteeseen.
Jimjilbang on korealainen sauna, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Noin 10 000 wonin eli kahdeksan euron sijoituksella heltisi koko päivä hemmottelua Silloam-kylpylässä, josta löytyi miehille ja naisille omat kuumat kylvyt, suolasaunat ja muut sekä yhteiset tilat, jossa oli rentouttavia huoneita, kuten jadehuone, happihuone ja savikivihuone, jossa löllöiltiin lämpimien palleroiden päällä. Totaalisen rentouttavaa naurettavaan hintaan. Kompleksista löytyy myös pieni ravintola, pelihuone ja kuntosali. Ylimmässä kerroksessa on nukkumatiloja ja pienellä lisäsijoituksella kylpylässä voi viettää vaikka vuorokauden putkeen.
Korealainen ruoka on tutustumisen arvoista, mutta ketjupaikkoja ja pikaruokaloita kannattaa välttää. Insa-Dongin alueella on maine turistirysänä, mutta ainakin tänä kesänä siellä oli rauhallista ja alueen ravintolat ovat oman kokemukseni mukaan oikeasti hyviä ja kohtuuhintaisia. Insa-Dong on myös oikeasti hyvä ja edullinen paikka ostaa perinteisiä korealaisia tuliaisia, kuten ruokailuvälineitä. Lähikaupoista löytyy pikkunälkää gimbap-tuubeja, joiden sushinnäköinen sisältö on mausteista ja kaikin puolin hyvää. Koreasta löytyy myös oma versio Japanin onigiri-riisipalloista, tosin härskimmin maustein.
Suosikki-riisipalloni: valkosipuli-pekoni-fried rice. Oh.
Koreastakin löytyy sauna! Rentouttava jimjilbang.
Ja karaoke! Norebang.
JAPANI, Kioto, Okayama, Miyajima, Hiroshima ja Tokio
Japanilainen Peach Airlines tarjoaa huokeita lentoja Soulin ja Osakan välillä. Kun tinkii hinnasta, joutuu tinkimään vähän myös mukavuudesta. Jalkatilaa koneissa on historiallisen vähän, mutta onneksi matkakin kestää alle kaksi tuntia. Osakasta otimme heti junan Kiotoon.
Olen käynyt Kiotossa jo aiemmalla reissulla, mutta temppelien kaupunkiin jäi vielä paljon nähtävää. Yhtäkään temppeliä ei tullut kierrettyä uudestaan, sillä näkemistä oli uusissakin paikoissa ihan tarpeeksi. Hotelli oli ihan Kiyomizu-deran vieressä, mikä selvisi viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisenä aamuna lähdimme randomisti harhailemaan. Ihan mukava eksyä tuollaisiin upeisiin paikkoihin täysin vahingossa.
Kioton hotellihuone perinteisellä tatamilattialla.
Pirteää punkkia Mojo Live Housessa.
Nishiki-tori oli pullollaan paikallisia tuoksuja ja makuja.
Kioton tyylin sushia.
Kosteus ei ollut Kiotossa kovinkaan suuri ongelma, mutta kuumuus oli. Suoraa auringonpaistetta ja 38 asteen lämpötiloja, huh! Muutama nähtävyys jäi näkemättä ihan silkan varjon tarpeen vuoksi, näistä eniten harmittaaman jäi elokuvakylä Eiga-mura. Ei puhettakaan, että huvipuistoilu kiinnostaisi tuollaisessa helteessä. Lämpöhalvaus oli lähellä muutenkin.
Kiotossa kannattaa ehdottamasti maistaa Kioto-tyylin sushia, joka poikkeaa suuresti jo tutuksi tulleesta Tokion tyylistä, nykyisestä valtavirtasushista. Kioton tyyli on etikkaisempi, merellisempi ja kaikin puolin umamimpi komeus - eikä hinnalla pilattu, varsinkaan lounasaikaan. Testasimme tarjonnan Izujussa, pienessä ravintolassa Gionin kupeessa. Hemmetin hyvä, 5/5. Vaikka okonomiyaki eli paistettu munakas-pannari on enemmänkin Hiroshiman juttu, myös Kioton hotellin läheltä löytyi kelpo okonomiyaki paikka teppanyaki-pöydällä. Yakisoba oli myös erinomaista.
Kiyomizudera.
Fushimi Inari Taisha.
Ensimmäinen ekiben. Se lokeromalli.
Korakuen-puisto Okayamassa.
Kiotossa kannattaa varautua siihen, että ravintolat sulkevat melko aikaisin. Itsehän emme eräänä iltana varautuneet ja päivän syömiset jäivät vähän köykäisiksi. Onneksi konbineissa on aivan hyvä valikoima riisipalloja ja muuta mukavaa.
Kiotosta matka jatkui Okayamaan. Meillä oli Japan Rail Pass viikoksi ja Kioton jälkeen pääkohteena oli Miyajiman saari ja Hiroshima. Päätimme valita Kioton ja Hiroshiman väliltä jonkin välietapin ja sormi osui kartalla Okayamaan. Ei missään nimessä huono valinta. Okayamasta löytyi yksi Japanin parhaimmaksi arvioituja puutarhoja, Korakuen, sekä Okayaman linna, joka tosin on rakennettu uusiksi maailmansodan jälkeen.
Kävimme syömässä hotellin lähellä pienessä kodikkaassa ravintolassa, joka näytti melkein enemmän jonkun kämpältä. Paikkaa piti herttainen vanha pariskunta ja jääkaapin päällä loikoili kissa. Kareeraisu eli curryriisi ja gyudon-naudanlihapata olivat aivan kelpo kamaa ja lähtiessämme mies juoksi peräämme liikennevaloihin ja ojensi muutaman hienon postikortin.
Okayama taisi olla myös ainoa paikka, jossa kukaan kysyi mistä olemme kotoisin. Korakuen-puutarhassa joku nainen innostui välittömästi kehumaan Muumeja, kun kerroimme olevamme Suomesta. Persikat olivat Okaymassa kova juttu, ja Korakuenista saikin hemmetin hyvää persikkajätskiä.
Seuraavana vuorossa oli kuvankaunis Miyajiman saari Hiroshiman rannikolla. Täynnä turisteja, kyllä, mutta silti aivan hemmetin upea kokemus. Saarella kannattaa ehdottomasti olla yötä, sillä turistivirrat tyrehtyvät iltaa myöten ja saaren tunnusmainen valtava torii-portti on pimeässä upea näky. Pimeydessä hiippailevat kesyt peurat vähän kuumottivat. Jostain sivukujilta löytyi kalja-automaatteja ja ravintolatkin hiljentyivät illaksi. Auringonlasku Miyajimalla oli upea kokemus, samoin torii-portin luo kahlailu laskuveden aikaan. Miyajima onkin mielestäni yksi niitä paikkoja, joihin kannattaa turistiryysiksestä huolimatta suunnata.
Tero ja peura lenkillä Miyajimalla.
Näkymät Misen-vuorelta.
Kesän sesonkiherkku: anagomeshi eli ankeriasriisi.
Seuraavana aamuna oli Hiroshiman ydinpommin muistopäivä. Kävimme aamupäivällä köysihissiajelulla Misen-vuorella ja lähdimme sitten lautalla ja junalla kohti Hiroshimaa. Ihmisiä oli tietysti joka paikassa ihan hemmetisti. Rauhanpuisto oli aivan täynnä ja museokäynti oli vähintäänkin takkuista ihmispaljouden vuoksi. Illalla kävimme jättämässä oman lyhtymme Rauhanpuiston läpi virtaavalle joelle. Kaiken kaikkiaan muistopäivä oli hiljentävä kokemus.
Hiroshimasta matka jatkui kohti Tokiota. Vaikka luotijunat ovat jo käyneet tutuiksi, matkan lyhyys ihmetyttää. Viidessä tunnissa Hiroshimasta Tokioon! Yli 800 kilometrin matka. Ja vielä yhdellä vaihdolla! Itse junien ohella myös japanilaiset junaeväät eli ekibenit tulivat tutuiksi. Osa oli hyviä, osa ei niin hyviä. Oma suosikkini oli ravunlihalla ja mädillä höystetty riisi. Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että on varmempi veto ottaa boksi, jossa on yksi ateria kuin sellainen, jossa on monen monta pientä eri lokerikkoa, vaikka sellainen toki houkuttaakin.
Atomic Bomb Dome.
Rauhantervehdykset alkavat lipua joelle.
Tokio oli sitä mitä muistelinkin, muurahaismaista ihmisvilinää ja tuhansia valoja. Majapaikkamme oli Minatossa, mikä oli oiva valinta. Alue oli rauhallinen ja takasi hyvät yöunet, mutta läheltä löytyi myös toimistotyöntekijöiden suosimia lounaspaikkoja ja izakaya-baareja. Junalle oli lyhyt matka ja sieltä pääsikin sitten minne vain.
Loppujen lopuksi nähtävyyksiä on Tokiossa verrattain vähän ja pääpaino on metropolin hulinassa. Shinjukun valovilinä, Shibuyan pelottava scramble crossing, Harajukun ihan sairas tungos ja Akihabaran meluisat pelihallit tulivat tutuiksi. Silti joka kerta tuntuu, että Tokio jää etäiseksi. Se on japanilaisen kulttuurin sulatusuuni, eikä sillä ole samanlaista paikkakuntakohtaista omaleimaisuutta, joka muualla on nähtävissä. Lisäksi jatkuva ihmistungos alkaa nopeasti väsyttää.
Sekä Kiotossa että Tokiossa kävimme myös keikoilla. Kiotossa listalla oli poppia ja punkia, Tokiossa noisea ja grindcorea. Tokion keikkapaikka oli älyttömän pieni koppi, mikä kuumotti entistä enemmän, kun yksi esiintyjistä oli täysi seko, joka töni ihmisiä, heilui mikkitelineen kanssa ja ryntäsi välillä mielipuolisesti paikasta ulos ja takaisin sisälle. Yhden miehen show lähti lätkimään pienen riehumisen jälkeen ja näkyi myöhemmin istuvan maansa myyneenä katukivetyksen reunalla. Loppuillasta mies jo olutta, hymyili ja selaili MacBookiaan.
Se paras ekiben.
Neon Genesis Evangelion.
Hauskaa grindcorea maailman pienimmässä keikkapaikassa.
Odaiba, Fuji TV:n rakennus. Arkkitehti veti sieniä.
Asimo-robotti esiintyy Miraikanin tiedemuseossa Odaibassa.
Yksi mielenkiintoisimpia reissuja Tokiossa oli laivamatka Odaibaan, keinotekoiselle saarella, joka on Tokion huvittelukeskus. No, okei, melkein koko Tokio on toimistotaloja lukuunottamatta yhtä huvittelukeskusta. Saarelle on kuitenkin rakennettu kunnon virkistäytymislabyrintti, josta löytyy pelihalleja, tiedemuseo, jänniä teemarakennuksia ja vaikka mitä. Saari on yllättävän iso ja sen näkemiseen menisi parikin päivää. Jo puolen päivän helteessä tarpomisen jälkeen olimme ihan poikki ja suuntasimme suosiolla tempura-aterialle.
Tokion parasta antia oli pelihallien lisäksi izakaya-ravintolat sekä Neon Genesis Evangelion -kauppa, jossa kävin sekoamassa. Kaupoissa parasta olikin niiden erikoistumiset. Löytyi Rilakkuma-kauppaa, Hello Kitty-kauppaa, One Piece -kauppaa... Ihan hirveästi shoppailua ei silti tullut harrastettua, opiskelijabudjetilla kun olin.
Tämmöstä. Tulipa nyt tämäkin saatua sisuksista ulos, juuri sopivasti ennen seuraavaa reissua. Uusi vuosi vaihtuu nimittäin tänä vuonna Italian Pisassa. Sitä ennen on vuorossa kuitenkin joulupostaus, jossa katsotaan se perinteinen jouluelokuva. Se siis aattona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti