Harvoin jonkun julkisuuden henkilön kuolema saa aikaan tällaisia tunteita - viimeksi Michael Jacksonin kuolema oli tämänkaltainen tunnepyrähdys. Silloinkin näyttämöltä poistui yksi omia nuoruuden idoleita, ihminen, joka oli enemmän kuin kuolevainen. On vaikea käsittää, että Bowie voi kuolla. Haluan ajatella, että hän vain palasi sille planeetalle, mistä alun perin tulikin.
Muistellakseni Bowieta halusin kirjoittaa oman tarinan miehen musiikin parissa - ja katsoa elokuvia.
Aloitetaan vuodesta 1997. Olin 9-vuotias, ahkera musiikkivideoiden katsoja. Yksi uusi video teki minuun lähtemättömän vaikutuksen: David Bowien I'm Afraid of Americans. Hämmennyksen keskellä en ymmärtänyt edes katsoa kappaleen esittäjän nimeä. Biisi ja video jäivät kaivelemaan mieltä pitkäksi aikaa.
Pikakelaus eteenpäin vuoteen 2001. 13-vuotiaana olin edelleen musiikkivideoiden suurkuluttaja ja nauhoittelin VH1:ltä erityisesti rankkoja rokkiohjelmia. Törmäsin videoon uudelleen, ensi kertaa neljään vuoteen. Yhden katselun jälkeen muistin sen edelleen lähes ulkoa. Nyt katsoin esittäjän nimen ylös ja kirjastoreissulla mukaan tarttui Changesbowie-kokoelmalevy (joka muuten soi taustalla tätä kirjoittaessa). Kesti kauan saada koko levy kuunneltua loppuun asti, sillä lähes joka biisin jälkeen halusin kuulla saman heti uudelleen. Bowiesta tuli nopeasti yksi suosikkiartistejani - ja Ziggysta lempinimeni koko teini-iän ajaksi.
Siitä lähtien Bowie on ollut kuin lahjapaketti, jonka voi avata yhä uudelleen. Välillä on mennyt pitkiäkin hiljaisia aikakausia, kun Bowieta on tullut kuunneltua vain vähän, mutta sitten taas jossain syttyy kipinä ja tuotannosta löytyy jotain uutta ja upeaa. Olen huono kuuntelemaan uusia julkaisuja, ja kuuntelin The Next Day -levyn vasta viime vuonna. Olin pohjattoman onnellinen siitä, että Bowie oli pitkän välin jälkeen tehnyt loistavan levyn. Uusi Blackstar oli myös upea ja sai miettimään mitä maailma menettikään. Bowie oli luovuuden loputon lähde.
Urallaan Bowie esiintyi myös elokuvissa sekä omana itsenään että näyttelijänä, mutta niihin en ole juurikaan tutustunut. Nyt oli korkea aika. Valitsin katsottavaksi yhden kuuluisimmista Bowie-elokuvista, Labyrintin.
Labyrintti (Labyrinth, 1986)
Nimekkäästä tiimistä huolimatta elokuva ei ollut julkaisun aikoihin kummoinen menestys. Itse asiassa se floppasi elokuvateattereissa täysin ja sai vähintäänkin ristiriitaisia arvosteluja. Nykyään Labyrintti nauttii kulttielokuvan statuksesta. Elokuva jäi Jim Hensonin viimeiseksi kokopitkäksi ohjaustyöksi.
Elokuvan päähenkilö on uusioperheessä elävä teini-ikäinen Sarah (Jennifer Connelly), jolla on vauvaikäinen pikkuveli Toby. Sarah pestataan usein Tobyn lapsenvahdiksi, mikä kismittää tyttöä. Eräänä iltana, kun Toby on erityisen ärsyttävä, Sarah toivoo, että peikot veisivät pikkuveljen pois.
Yllättäen pahantahtoinen toive toteutuukin pikavauhtia, ja Sarah kohtaa peikkokuningas Jarethin (Bowie). Sarah saa 13 tuntia aikaa selvittää tiensä salaperäisen ja sokkeloisen labyrintin läpi Jarethin linnaan pelastaakseen Tobyn. Matkalla tyttö kohtaa erilaisia fantasiaolentoja, jotka auttavat häntä matkalla labyrintin ja peikkokaupungin läpi.
Tarinahan tässä on vähintäänkin tyypillinen, eikä erityisen mielikuvitukselinen peruspuitteiltaan. Kyseessä on eräänlainen kasarifantasiaversio Ihmemaa Ozista. Elokuvassa kokonaisuutena on paljon sekä hyvää että huonoa. Erikoistehosteet ja nuket ovat komeita, kasaritykitysmusiikki jytää hyvin ja jotain tapahtuu sen verran tiiviisti, että tylsää ei tule kertaakaan.
Aika paljon juonellisesti tärkeitä juttuja jää kuitenkin uupumaan. Monta mutkaa vedetään turhankin suoraksi, kun koko paketti pitää mahduttaa 101 minuuttiin ja juonen ohessa pitää olla aikaa tehosteiden esittelyyn. Sarahin muuttuminen Tobyn suoranaisesta vihaajasta huolestuneeksi isosiskoksi on vähän tönkkö, ja musiikkinumerot tuntuvat irtonaisilta kokonaisuuteen nähden. Aika pikkujuttujahan nämä lopulta viihde-elokuvassa ovat.
Bowie puolestaan on loistovalinta peikkokuninkaaksi. Rooliin harkittiin alun perin Michael Jacksonia tai Stingiä, kumpi tahansa heistä olisi tehnyt tästä ihan eri elokuvan. Bowie tekee tarinan pahiksesta dynamiikaltaan erittäin mielenkiintoisen.
En kyllä kuollaksenikaan tajua tuota Stingiä. Miksi?
Visuaalisesti elokuva on kiehtovan yksityiskohtainen ja screencappeja ottaessa huomasin muutamia juttuja, jotka menivät ensimmäisellä katselukerralla ihan ohi. Ihan mielelläni katsoisin Labyrintin uudelleen ja mietin jo, olisiko tämä hyvä leffa pienten veljenvesojen aivopesemiseen Bowie-faneiksi...
Labyrintti (Labyrinth, 1986)
Ohjaus: Jim Henson
101 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti